Jeep siirtyy sähköön 4xe

Tällä viikolla alkaneet Los Angelesin CES -messut, kyseessähän on siis elektroniikka alan messut, mutta sitä mukaa kun autot sähköistyvät ja eri muotoja kehitetään itseajaville autoille ovat autotehtaat tulleet myös CES -messuille.

Niin myös Fiat/Chrysler-PSA, joka julkisti messuilla kolme uutta ja Jeepin historian ensimmäiset sähkön avulla kulkevat Jeepit. Kyseessä eivät ole täyssähkömallit vaan ns. plug-in-hybrid mallit, joilla saadaan automalliston kulutusta ja kokonaispäästöjä pienemmiksi. Jeep kantaa niistä 4xe -mallitunnusta. Esittelyssä olivat Jeep Renegade, Compass ja Wrangler, joiden perään on liitetty 4xe -badge kertomaan sähkökäyttöisyydestä.

Renegadessa ja Compass -malleissa on 4-sylinterinen turboahdettu 1,3 -litrainen moottori, joka tuottaa 177hv. Taka-akselilla on puolestaan 134hv sähkömoottori. Renegadessa ja Compasissa ei ole mitään mekaanista kytkentää etu- ja taka-akselin välillä. Normaaliajossa voidaan valita takaveto, jolloin mennään sähkön voimin tai pelkkä etuveto jolloin mennään bensiinimoottorin voimin etuvetoisena. Näiden lisäksi on hybrid -vaihtoehto, jolloin elektroniikka säätelee nelivedon suhteita. Samalla bensiinimoottori lataa generaattorin kautta auton akkuja. Pelkällä sähköllä liikuttaessa on kantama noin 50km. Neliveto tilassa 0-100km/h pitäisi sujua alle 7 sekunnin. Auton akut on sijoitettu vapaaksi jääneeseen keskitunneliin ja takaistuimien alle. Tavaratilasta akut vievät 15 litraa ja painoa on tullut lisää 120kg. Sähkö Renegadet ja Compassit tehdään Italiassa ja ne tulevat Euroopan myyntiin kesällä 2020.

Wranglerista annettiin sen verran tietoja, että 4-sylinteristä 2,0 litraista bensaturboa avittaa sähkömoottori, joka tuottaa 22hv ja 96Nm vääntöä. Yhdessä bensiinimoottorin kanssa saadaan 275hv ja 400Nm. Sähkömoottori korvaa laturin ja starttimoottorin, mutta kylmiä öitä varten on Jeep jättänyt 12V starttimoottorin, joka saa virtansa konehuoneesta olevasta 12V akusta. 48V hybridijärjestelmä käsittää kaksi akkua, jotka on sijoitettu auton pohjaan. Akkujen teho on 430Wh ja akkupaketille annetaan 7 vuoden takuu. Ajossa 2.0 -litrainen pyörittää hihnan avulla generaattoria, joka taas syöttää sähköä sähkömoottorille ja auton muille sähköjärjestelmille. Ainoa vaihteisto on 8 -lovinen perinteinen automaatti. Wrangler on siis ladattava hybridi ja latauspistoke on maastoajoa varten erittäin huonossa paikassa eli kuskin etutolpan juuressa. Wranglerissa sähkö vain avustaa etenemistä ja tehtaan mukaan suurin hyöty hybridistä tulee hitaassa maastoajossa, sillä hybridi on aina mukana. Kahluusyvyys on 60cm. Maavara ja jättökulmat ovat entisellään ja Wranglerilla saa vetää 2495kg kärryä. Mikä on sähköautojen huippua.

Muuten Wranglerin -mallit ovat pysyneet entisellään ja 4xe Eurooppa -versio on tulossa myyntiin syksyllä ja Renegade/ Compass kesällä 2020. Fiat Chryslerilla on kiire saada hybridit myyntiin Euroopassa, koska tänä vuonna jokainen myyty hybridi pienentää konsernin CO2 -sakkoja, joita on luvassa joka tapauksessa. Hybrid -versio Wranglerin pick-upista on luvassa myöhemmin. Euroopan ja Suomen hinnoista ei ole vielä tietoa eikä Jeep myöskään ilmoittanut sitä WLTP -mittauksen arvoa, jonka perusteella verot määrätään monessa Euroopan maassa. Ne, jotka ovat päässeet kokeilemaan hybridi-Wrangleria sanoivat, että kiihtyvyys on huomattavasti rivakampaa kuin V6 -mallissa ja ainoa ero oli heikosti kuuluva tuulettimen hurina, jolla jäähdytetään auton pohjassa olevia akkuja.

Autoteollisuuden kiirastuli

Jaguar Land Rover on lähestynyt Eurooppaan sijoituspiirejä selvittääkseen korkeakorkoisen lainan läpimenoa Euroopassa. Vielä vuoden vaihteessa JLR ilmoitti, että joukkovelkakirjan laskeminen ei olisi järkevää näissä olosuhteissa. Juuri tällöin tuli ilmi omistajayhtiön Tata Motorsin taloudelliset vaikeudet, jonka johdosta Tata Motorisin lainat luokiteltiin ”roskalaina” -luokkaan. Nyt lainan laskisi JLR ei Tata Motors. JLR alkuvuoden myynti on pysynyt viime vuoden mitoissa. Mutta se tärkeä Kiinan myynti on edelleen pohjalukemissa. Jenkeissä myyntiä ei ainakaan avita Amerikan kuluttajaraamatun J.D. Powerin viimeinen autovalmistajien rankkaus, jossa Jaguar ja Land Rover jakoivat kaksi viimeistä sijaa. Luokituslaitos Moody’s laski JLR luottoluokitusta B1:stä Ba3:een JLR tiedustelun tultua ilmi. JLR:lla on kahden vuoden sisään erääntymässä lainoja 1,08 miljardin euron arvosta. Niistä ensimmäinen 500 miljoonaa erääntyy marraskuussa 2019 ja toinen 500 miljoonaa maaliskuussa 2020.

Ford ilmoitti viime viikolla vähentävänsä 12.000 henkeä Euroopassa vuoden 2020 loppuun mennessä. Myöskin tehtaita suljetaan. Walesin Brigendin tehdas lopetetaan, Venäjällä sijaitseva Naberezhnye Chelnyn tehdas lopetetaan, St.Petersburghin tehdas lopetetaan ja samoin Elabugan tehdas, Ranskan Bordeauxin tehdas lopetetaan ja Slovakian tehdas on myyty autotarvikejätti Magnalle. Mallistosta Euroopassa lopetetaan C-Maxin, Grand C-Maxin ja Intiassa valmistettavan KA+ tuonti Eurooppaan lopetetaan.. Edge SUV-maasturi jää myyntiin seitsemään parhaiten myyvään Euroopan maahan (Suomi ei varmasti kuulu joukkoon). Euroopan organisaatio jaetaan kolmeen eri haaraan pakettiautot, henkilöautot ja USA-autot. Ford toivoo leikkausten jälkeen Euroopan nousevan voitolliseksi ja saavuttavan 6% katteen autonvalmistuksessa. USA tuontia kasvatetaan eli Mustangin lisäksi Eurooppaan aletaan tuomaan SUV-maasturi Explorerin hybrid -versiota.

Positiivisia uutisiakin kuuluu…Nykyisin PSA:n omistuksessa oleva Opel on palaamassa takaisin Venäjälle. Merkkihän vetäytyi kokonaan pois GM:n alas ajettua koko Venäjän toimintansa. PSA on puolestaan saanut niskaan EU:n komission. EU:n Antitrust -komissio katsoo Espanjan valtion taanneen rahalla (20,7 milj, euroa) uuden PSA:n tehtaan rakentamisen juuri Espanjaan.

Eniten autotehtaat varmaan kärvistelevät EU 2021 voimaan tulevien uusien emissiosääntöjen kanssa. Automalliston keskiarvo CO2 päästöt saavat olla vain 95g/km. Ja vuonna 2020 astuvat voimaan kiristetyt NOx -päästörajat. Eniten tästä kärsivät FiatChrysler ja Volkswagen Group. FCA:lla on suuri päästöisiä malleja, samoin Volkswagen ryhmään kuuluvat Porschet, RS-Audit jne… Ylityksistä tulevat sakot ovat kovat, nykytasolla FCA joutuisi maksamaan sakkoja 1,08 miljardia euroa ja Volkswagen 746 miljoonaa euroa. Muillakaan autotehtailla ei taida olla vapaita päästöoikeuksia myytävänä. Vuonna 2021 ainoastaan Volvo, Toyota ja Tesla ovat valmistajia, joilla jää päästöoikeuksia kaupan. Niitä FCA voi sitten ostella markkinahintaan pienentääkseen sakkoja ja näin FCA on jo tehnytkin esim. Teslan kanssa. EU:n päästörajat sekä kokoajan kasvavat turvallisuusvaatimukset myös muuttavat valmistajien strategioita. Opel on jo ilmoittanut lopettavansa Karl ja Adam -mallin tuotannon, Peugeot lopettaa 108 -mallin ja Citroen samoin C1 -sarjan. Ford on ilmoittanut lopettavansa KA:n tuonnin Eurooppaan. Volkswagen lopettaa Volkswagen Upin, Seat Miion ja Skoda Citigon. Mercedes myi Smartin Kiinaan ja on mielenkiintoista nähdä mitä Renault tekee Twingo -mallistolle, jota tehdään samassa tehtaassa kuin Smart. BMW:n on päätettävä mitä tehdä Mineille ja Volkswagenilla on myös pöydällä Polon, Skoda Fabian, Audi A1:en ja Seat Ibizan lopetus. FCA:lla on ongelma Fiat 500 ja Pandan kanssa. Miksi näin? Kiristyvät emissiomääräykset ja turvallisuusmääräykset vaativat tuhansien eurojen panostusta uusiin autoihin myös pieniin. Pienien autojen taas odotetaan olevan halpoja. Niiden myyntikate on pieni valmistajalle, joten hinnassa ei ole liikkumavaraa. Isommissa autoissa on enemmän liikkumavaraa. Japanilaiset valmistajat ovat ainoita, joiden kannattaa myydä pikkuautoja. Nimittäin Japanin omat markkinat tekevät valmistuksen kannattavaksi. Toyota otti muilta selvän etumatkan hybrid-autojen kehittelyssä ja noukkii nyt hedelmiä. Eurooppalaisten valmistajien taholta on laskettu 48V pienen hybrid systeemin lisää auton kustannuksia noin 600-1.000 euroa, täyshybridi lisää noin 2.000 euroa ja plug-in-hybrid 5.000 euroa. Miniautoja myytiin noin miljoona kappaletta viime vuonna Euroopassa ja pikkuautoja noin kolme miljoonaa kappaletta. Ainakin suurin osa autonvalmistajista on sähköistämässä kiireellä pieniä autojaan. Renault Zoen hyvä menestys on antanut uskoa. Mutta niin kuin VW:n johtaja sanoi…pikkuautoja tehdään aina, mutta aikaisemmin niiden hinnat olivat 12-14.000 euroa, nyt sama auto maksaa sähköisenä 18-20.000 euroa.

Suurin osa valmistajista on jättänyt diesel-moottorin kehittelyn sikseen. Dieselin maineen pudotus oli niin raju lähinnä emissioskandaalin ja median vauhdittamana, että autotehtaiden oli maineensa puolesta hakeuduttava eroon dieseleistä. Mercedes on kaikessa hiljaisuudessa jatkanut diesel-moottorin kehittämistä ja viime testeissä Mercedeksen uusilla OM654-, OM654q- ja OM656 -moottoreilla on alitettu vuonna 2020 voimaan tulevat NOx raja-arvot reilusti. Testi tehtiin saksalaisen Auto Motor und Sport -lehden ja ADACin yhteistyönä ja testissä olivat uudet Mercedeksen C220d ja C300d -mallit. Esimerkiksi C300d ne julkisuuteen nousseet NOx -päästöt olivat RDE -testissä 13mg/km, kun vuonna 2020 on raja-arvo 80mg/km. Erot ovat selkeät. Mercedes vain osoittaa, että toinen tiekin on mahdollinen.