Jeep lähtee Kiinasta…

Jeepi lmoitti, että merkin yhteistyöyritys kiinalaisen GAC:n eli Guangzhou Automobile Group Co . kanssa on hakeutunut Kiinassa konkurssiin. GAC selvensi osaltaan, että tämä osakkeenomistajien päätös oli tehty yksimielisesti.Yhteisyrityksen velat olivat lähes 111 prosenttia sen varoista eli n. miljardi euroa. Konkurssi oli luonnollinen päätös, joka oli odotettavissa sen jälkeen, kun Stellantis ilmoitti nostavansa osuutensa yhteistyöyrityksessä 75 prosenttiin nykyisestä 50 prosentista. GAC ilmoitti olevansa syvästi järkyttynyt ja vastustavansa Stellantiksen osuuden nostoa. Jeepin myynti tippu 50% vuonna 2021 ja tänä vuonna on myyty vajaa 2.000 Jeeppiä, viimeinen Jeep myytiin toukokuussa 2022. Pääsyy oli kiinalaisten vähäinen kiinnostus sähkökäyttöisen Jeepiin rakentamisessa. Sähköistettävä Jeep oli puolestaan yksi Stellantisin pääkehitysväylistä Kiinassa ja ainoa mahdollisuus pysyä mukana nykymarkkinoilla. Stellantis konsernin pääjohtaja Tavares toteaa, että Kiinan kommunistisen puolueen poliittinen vaikutusvalta liiketoiminnassa Kiinan kumppaneiden kanssa on kasvanut. Ulkomaiset brändit ovat joutuneet kohtaamaan uusia rajoituksia ja säädöksiä.Toisaalta on tullut lukuisia paikallisia toimijoita, jotka tekevät samaa tuotetta eri nimellä ja halvalla. Autopuolella tämä näkyy parhaiten sähköauto markkinoilla.

Yhteistyöyritysmalli, jonta Kiina on vaatinut ulkomaisten autonvalmistajien investointien edellytykseksi, on ehkä tiensä päässä. Yhteistyöyritys -politiikan tarkoituksena oli alunperin pakottaa ulkomaiset tuotemerkit jakamaan tuoteosaamisensa ja teknologiaansa paikallisten kiinalaisten silloisten autovalmistajien kanssa, vastineeksi pääsystä Kiinan suurille, kasvaville automarkkinoille. Nyt, kun kiinalaiset autonvalmistajat ovat varmempia siitä, että he ovat kuroneet umpeen teknologia etumatkan ulkomaisiin kumppaneihinsa tai jopa ylittäneet sen. Voimme vain odottaa, että Kiinan nykyinen politiikka ajaa ulkomaiset automerkit ulos Kiinasta tai jättää näille jonkin pienen osuuden markkinoista esim. urheiluautoissa. On hyvin todennäköistä, että useampi yhteisyritys purkautuu tulevina vuosina.

Aiemmin tässä kuussa Stellantisin toimitusjohtaja Carlos Tavares varoitti, että Stellantis saattaa lopulta lopettaa kaikkien konserniin kuuluvien autojen tuotannon Kiinassa riippuen siitä, miten neuvottelut paikallisten kumppaneiden kanssa kehittyvät.Tämä tarkottaisi lähinnä Peugeot, Citroen, Opel, Fiat etc.. poistumista Kiinan markkinoilta. Pariisin autonäyttelyssä Tavares sanoi, että “Euroopan poliitikot ovat tehneet kiinalaisille autoille punaisen maton Euroopan markkinoille”. Esimerkkinä hän otti tuontitullit. Kiinalaiset merkit maksavat 10% tuontitullin autojen tuomisesta Euroopan mantereelle. Länsimaiset valmistajat joutuvat maksamaan 15-25% tuontitullin myydäkseen Euroopassa valmistettuja autoja Kiinaan.”Maksamalla pienempiä tulleja, he voivat kaapata kasvavan osuuden Euroopan sähköautomarkkinoista. Euroopan markkinat ovat täysin avoimet kiinalaisille, emmekä tiedä, onko heidän strategiansa ottaa markkinaosuutta tappiolla ja nostaa hintoja myöhemmin” Tavares lisää. Kiinan autoteollisuushan on joko suoraan tai välillisesti Kiinan valtion omistama ja kuinka paljon Kiinan valtio tukee Kiinalaisia merkkejä Euroopan markkinoille pääsemisessä on mahdotonta sanoa.

Jeep oli ensimmäinen länsimainen automerkki Kiinassa. Nimittäin vuonna 1983 AMC (johon Jeep silloin kuului) perusti Beijing Jeep Corporation yhtiön Kiinan pääkaupunki Pekingiin. Ensi vuonna olisi tullut 40 vuotta täyteen.