Kuluvan vuoden alku on ollut vitsauksien aikaa. Baltimore News Journal julkaisi mielenkiintoisen artikkelin. On koronaa, komponentti pulaa ja lopuksi laivatkin ajavat minne sattuu. Autopuolella ns. kevyet kuorma-autot jatkavat tasaista kasvuaan olosuhteista huolimatta. Mönkijäpuolella kysyntä ylittää tarjonnan. Kasvuluvut viime vuoden korona vapaaseen aikaan verrattuna ovat hurjia. Ei tarvitse olla ennustaja, jos sanoo tästä vuodesta tulevan paras myyntivuosi, varsinkin jos ja kun tavaraa saadaan maahan. Ja sama tulee koskemaan mönkijöiden lisätarvikkeitakin.
Pickupit
Pickupeissa Hilux säilytti kärkipaikkansa. Hiluxin asema säilynee, saihan Hilux tälle
vuodelle tehokkaamman dieselin Land Cruiserista. Tilastossa näkyvät vielä Amarokin ja Mercedeksen ns. viimeiset varastossa olleet mallit. Volkswagenilla odotellaan Fordilta saapuvaa Amarokkia. Ja Mercedes puolestaan jäi nuolemaan haavojaan epäonnistuneen X:n jälkeen. Isuzu on saanut vihdoinkin Euro6 dieselin konepeltinsä alle. Tosin myynti näkyy seuraavalla neljänneksellä. Euroopassa tosin ajellaan 1,9 -litraisella, kun vapaat maat ajavat 3.0 -litraisella turbodieselillä. Pickupien myynnissä näkyy niin tuttu henkilöautopuolen kehitys. Kauppa ei käy.
| Merkki | 1-3/2021 | 1-3/2020 | Muutos-% |
| Toyota Hilux | 97 | 120 | – 19,2 |
| Ford Ranger | 73 | 70 | 4,3 |
| Mitsubishi L200 | 38 | 37 | 2,7 |
| Volkswagen Amarok | 16 | 47 | – 66,0 |
| Nissan Navara | 16 | 24 | – 33,3 |
| Mercedes-Benz X | 1 | 4 | – 75,0 |
| Isuzu D-MAX | 0 | 17 | — |
| Yhteensä: | 241 | 319 | – 24,5 |
Kevyet kuorma-autot
Kevyiksi kuorma-autoiksi muutettujen ja rekisteröityjen pickupien myynti pysyi viime vuoden tasolla. Enemmänkin olisi varmaan mennyt, jos USA pickupien saatavuus olisi
ollut parempi. Suomen markkinoita hallitsee kolme mallia. Arctic Trucksin tekemä Ford Ranger, RAM 1500 (suurin maahantuoja Car-Vista) sekä Truckmastersin tekemä Hilux, jota myydään Truckmasters OX:n nimellä. RAM 1500 on kasvattanut huomattavasti myyntiään uuden dieselin voimin ja onpahan maahan rekisteröity kolme jenkkien hevosvoimasodan ”kingiä” eli yli 700 heppaista RAM TRX:ää. Sinänsä outoa, että jenkkien kolme muuta suurta merkkiä eli Fordin F-150, Chevyn Silverado ja ”Kempsun” Sierra eivät ole saaneet jalansijaa. Suomalaiset ostavat RAMia. Muutama Mercedeksen G-Wagen oli myös rekisteröity kevyeksi kuorma-autoksi, syykin lienee jokaiselle selvä.
| Merkki | 1-3/2021 | 1-3/2020 | Muutos-% |
| Ford Ranger | 57 | 59 | – 3,4 |
| RAM 1500 | 45 | 26 | 73,1 |
| Truckmasters OX | 21 | 16 | 31,3 |
| Chevrolet Silverado 1500 | 3 | 3 | 0,0 |
| RAM 2500 | 1 | 4 | – 75,0 |
| RAM 3500 | 1 | 2 | – 50,0 |
| Ford F-150 | 1 | 2 | – 50,0 |
| Truckmasters Amarok | 1 | 17 | – 94,1 |
| Nissan Navara | 1 | 0 | — |
| GMC Sierra | 0 | 1 | — |
| Yhteensä: | 131 | 130 | 0,8 |
Side-by-Side -mönkijät
Side-by-side luokassa neljä merkkiä erottuu muista. Polaris on selkeästi ykkönen ja
Can-Am toisena. CFMoto on noussut kolmanneksi ja Trapper on neljäntenä. Polariksen eniten myydyt ovat Ranger -malliston 570cc ja 1000cc mallit, jotka tekevät valtaosan myynnistä. Can-Am ei erottele mallejaan, joten niistä ei saada tietoa. CFMotolla puolestaan ZForce 550 on eniten myydyin. Trapperin myynnistä valtaosa keskittyy 550 -kuutioiseen side-by-side -malliin. Yamahan heikko myynti, johtuu lähinnä koronaviruksesta, Yamahan Ranskan tehdas ei ole pystynyt toimittamaan mönkijöitä käytännössä, ei lainkaan.
| Merkki | 1-3/2021 | 1-3/2020 | Muutos-% |
| Polaris | 247 | 115 | 114,8 |
| Can-Am | 102 | 70 | 45,7 |
| CFMoto | 27 | 12 | 125,0 |
| Trapper | 17 | 10 | 70,0 |
| John Deere | 5 | 9 | -44,4 |
| Kawasaki Mule | 3 | 0 | — |
| Yamaha | 2 | 0 | — |
| Kubota RTV | 1 | 2 | -50,0 |
| Reeper | 0 | 1 | — |
| Yhteensä: | 404 | 219 | 84,5 |
Mönkijät
Mönkjöissä Polaris jatkaa vakuuttavana ykkösenä. Polariksen osuus on 33% rekisteröidyistä mönkijöistä eli kolmasosa. Polariksen ylivoima on häkellyttävää. Suosituinta mallia Sportsman 570 EFI EPS 4×4 myytiin enemmän kuin seuraavaa
merkkiä yhteensä. Sinänsä historian kirjoja ravisteli myös CFMoto nousemalla toiseksi, järkyttämällä pyhää Polaris/Can-Am -akselia. CFMoton myynnin kasvu on vahvaa ja Can-Amin syrjäyttäminen toiselta sijalta on teko, jota ei uskonut vielä viime vuonna tapahtuvan. CFMoton vahvuus on mallistossa. Itse asiassa kaikkia CFMoton -malleja myydään hyvin tasaisesti (myös tonnisia). Niukasti eniten myydyin ensimmäisellä kolmanneksella oli CForce 520L. Can-Am kärsii rankasti Meksikon tehtaan ollessa korona pyörteessä. Can-Amin jälleenmyyjillä on lähinnä tyhjät myyntitilat. Tilanne on erittäin huono kaikkien kannalta. Linhai nousi neljänneksi merkiksi ja myyntiä vauhdittaa uusi 500 -kuutioinen Promax. Promax on tulossa lehden testiin, jahka Suezin kanavan liikenne saadaan raiteilleen, nyt kontit jäivät parahiksi juuri väärälle puolen ”Evergreen” rahtialusta Suezin kanavalla. Linhain takana TGB ja Honda käyvät kovaa kisaa seuraavista sijoista. Hondan myynti on selvästi piristynyt,kun uudet NRMM -normit täyttävä mallisto saatiin EU:n byrokratiasta läpi. Hondan traktorimuutokset tehdään Virossa maahantuojan eli Brandtin tytäryhtiön Red Machinen -toimesta ja siellä ollaan nyt tuotantokapasiteetin ylärajoilla. Pienemmistä merkeistä kannattaa seurata GOESia ja Kymcoa. Molempien kasvuluvut ovat hurjia. Tosin molemmat merkit kärsivät nyt pahoin koronasta.
| Merkki | 1-3/2021 | 1-3/2020 | Muutos-% |
| Polaris | 942 | 548 | 71,9 |
| CFMoto | 407 | 166 | 145,2 |
| Can-Am | 355 | 399 | -11,0 |
| Linhai | 312 | 109 | 186,2 |
| TGB | 236 | 137 | 72,3 |
| Honda | 215 | 0 | — |
| Trapper | 152 | 56 | 171,4 |
| Yamaha | 85 | 49 | 73,5 |
| Access | 58 | 42 | 38,1 |
| GOES | 55 | 9 | 511,1 |
| Kymco | 21 | 2 | 950,0 |
| Kawasaki | 3 | 3 | 0,0 |
| Keeway | 2 | 10 | -80,0 |
| Kayo | 0 | 9 | — |
| Arctic Cat | 0 | 9 | —- |
| Yhteensä: | 2843 | 1548 | 83,6 |
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
Ranger on venyttänyt etumatkaansa VW:n Amarokkiin selkeästi. Ranger on myös selvinnyt kuivin jaloin kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta. Mersun X -luokan myynti loppuu kevään kuluessa ja Fiat Fullbackin myynti jäi myös Suomessa todella hennoksi.
aikoina erittäin kova tulos. Suomessa on alalla nykyisin neljä päätoimijaa Arctic Trucks Finland on näistä suurin ja keskittyy nykyisin vain Ford Ranger pickupien muuntamiseen, TruckMastersilla on Hiluxiin perustuva OX4x4 sekä myös VW Amarokin kuorma-auto muunnos, Carvista ja GT-Auto ovat keskittyneet jenkkien Full-Size Pickupin eli RAMin muunnoksiin. Ford Ranger on selkeä myyntijohtaja. TruckMastersin OX4x4, VW Amarok ja RAM 1500 kamppailevat toisesta sijasta hyvinkin tiivisti. Chevrolet Silveradon pienin versio eli 1500 on myös saanut myynnin auki. US pickupien mallisto on myös laajentunut ja kehitystä voi pitää vain positiivisena. Kolmesta suuresta on hieman yllättäen Fordin F-sarja on jäänyt RAMin ja myös Chevy/GMC:n varjoon.