Brittien autoteollisuus keikkuu taas ollakko vai eikö olla tilanteessa. Jaguar Land Rover vapautti pari päivää sitten vajaa 2 vuotta virassaan olleen CEO Thierry Bolloren tehtävistään. Bolloren aikana ei saatu tappioputkea katkeamaan ja tämän vuoden kolmas kvartaali toi 213 milj. euron tappiot. Yhtiön vetäytyminen Venäjältä ja Kiinan tiukka Covid-19 polittiikka toi yksistään 43 milj. euron tappiot. JLR suurin ongelma on jääminen jälkeen sähköautoissa. Ennen Bolloren tuloa JLR oli varsin pitkällä ehkä pisimmällä kaikista autonvalmistajista (yhdessä Teslan kanssa) esitellessään täyssähköisen Defenderin lehdistölle jo vuonna 2013. Ja olihan Jaguar I-Pace ensimmäisiä massatuotantoon päässeitä täyssähköisiä autoja vuonna 2018. Bolloren tullessa toimitusjohtajaksi, jäädytettiin ensimmäisenä sähköisen Range Roverin esittely.
Bollore päätti nykyisen sähköautolinjan olevan väärä, kaikki heitettiin romukoppaan ja aloitettiin uudestaan puhtaalta pöydältä.Kahdessa vuodessa ei ole saatu kuin lupauksia, lopetettua Jaguarien tuotanto lähes täysin ja hädässä tehtyjä hybrid -muunnoksia. Analyytikkojen mukaan Bolloren päätös hylätä entisen CEO:n sähköautolinja maksoi reilut 600 milj. euroa yhtiölle. Myös Bolloren päätös nostaa Land Rover luxus-luokan brändiksi meni puihin eli Land Rover jäi Porsche Cayennen, Mercedeksen G-sarjan, Bentley Bentaygan, Rolssin Cullinan, Lambroghini Uruksen, Ferrarin… jalkoihin. Jenkit taas suosivat Cadillacin Escaladea tai Lincoln Navigatoria tai Hummer EV:tä. JLR on ilmoittanut heillä olevan tilausjonossa lähes 100.000 Land Roveria, joita ei ole saat toimitettua asiakkaille osapulan vuoksi. Määrä on tehtaan
kokoon nähden huomattava. Myöhästyneiden autojen ongelma on myös se, että autot ovat tilattuja vanhalla hinnalla ja kun tietää mikä on kustannustason nousu ja päälle nykyinen inflaatio vauhti niin tehtaalle käteen jäävän rahan osuus per auto olla huomattavasti pienempi, kuin mitä ajateltiin. On huhuttu, että omistaja Intialainen Tata etsii kokoajan ostajaa, mutta ostajia ei taida löytyä kuin Kiinasta. Kiina on vain poliittisesti mahdoton yhtälö, koska Intia ja Kiina käyvät kiistaa Kashmirin raja-alueen omistuksessa ja alueella on tasaisesti “pieniä” rajakahakoita Kiinan ja Intian armeijan välillä.
Toinen murheenkryyni on Aston Martin, joka on nähtävästi menossa kohti historiansa kahdeksatta konkurssia. Analyytikkojen mukaan Aston Martin tekee reilun miljardin euron tappion tänä vuonna. Velkaa on reilusti yli sen, mikä on yhtiön arvo Lontoon pörssissä. Aston Martin listautui Lontoon pörssiin vuonna 2018. Tuosta listautumisen aikaisesta osakkeen arvosta on jäljellä kymmenesosa. Aston Martin on kiikkunut hirsipuussa jo pitkään, viimeksi sen pelasi Saudi-Arabian valtion sijoitusyhtiö pumppaamalla vajaa 700 miljoona euroa yhtiöön syyskuussa 2022. Näillä tosin lyhennettiin pääosin jo vuoden 2021 lopussa olleita 800 miljoonan velkoja. Nyt voivat olla auttajat vähissä. Mercedes omisti Astonista joskus jopa 20%, mutta Mercedes ei ole osallistunut rahankeruu talkoisiin moneen vuoteen, joten Mercedeksen omistus on enää reilu 2%, samoin kiinalainen Geely on alkuinnostuksen jälkeen jättänyt jatkotalkoot väliin. Kysymys lienee mitä suurin yksityissijoittaja eli multimiljardööri Lawrance Stroll tekee. Hänhän osti Aston Martinin osaksi saadakseen ajopaikan pojalleen Formula F1:iin. Stroll omistaa vieläkin 20% Aston Martinista. Aston Martin osti Strollin johdolla konkurssiin
menneen Force India –> Racing Point F1 -tallin ja niin multimiljardöörin poika sai jatkaa ajamista Formula 1:ssä uudesti syntyneen Aston Martinin F1 tallissa. F1 on ollut Astonille varsinainen ns. money pit. Aston Martinin suurin omistaja 33% osuudella on Investindustrial, italialaisen Bonomi -perheen sijoitusyhtiö. InvestIndustrial omistaa mm. myös Ducatin ja Morganin. Investindustrial tuli mukaan vuonna 2012 ja sijoitusyhtiön tavoin Inverstindustrial on pyrkinyt eroon osake nipustaan jo parisen vuotta. Mutta, nykykurssilla omistuksesta tulisi rajut tappiot.
Englannin autoteollisuus on jatkossa riippuvainen saadaanko maahan omaa akkukennostojen valmistusta. Nimittäin Brexit -jälkeen autojen viennille EU:hun tuli voimaan COD -lomake (Country of Origin). EU:n ja Britannia sopimuksessa määritellään kuinka suuri osuus autojen osista on oltava valmistettu Englannissa, jotta EU:n autotulleilta vältyttäisiin. Ja prosenttiosuus nousee joka vuosi. Sähköautoissa tuon prosenttiosuuden saavuttaminen ei onnistu ilman, että akkukennostot tehdään saarivaltiossa.Tätä ajatellen perustettiin 2019 Britishvolt, jonka piti työllistää 3.000 henkeä ja tuottaa sähköakut Nissanille, Toyotalle, BMW:lle jne…kolmessa vuodessa ei ole saatu aikaan yhtään sopimusta eikä tehtaastakaan ole saatu edes perustuksia pystyyn. Rahaa on sen sijaan mennyt 2 miljardia euroa. Britishvoltilta ovat rahat taas loppu, mutta kolmas rahoituskierros lähti huonosti käytiin, kun uusi konservatiivi hallitus epäsi yhtiön hakeman 30 miljoonan euron avustuksen. Britishvoltin konkurssi olisi katastrofi ainakin kahdelle saarimaan suurimmalle sijoitusyhtiölle eli Tritaxille ja Aberdeenille (ex-Standard Life). Yhtiöt vastasivat lähes kokonaan tuosta 2 miljardin euron rahoituksesta. Lisää huonoja uutisia tuli, kun BMW ilmoitti, että uudet sähkö-Minit tehdään Kiinassa.
Päivitysilmoitus: olanzapine price
Päivitysilmoitus: where to buy zetia
Päivitysilmoitus: inderal buy
Päivitysilmoitus: buy lamictal 2023
Päivitysilmoitus: metoclopramide 2023
Päivitysilmoitus: trileptal 300mg
Päivitysilmoitus: order exelon patch
Päivitysilmoitus: cheap risperdal
Päivitysilmoitus: benadryl 2023
Päivitysilmoitus: generic zanaflex
Päivitysilmoitus: albuterol prices
Päivitysilmoitus: can i still buy colchicine
Päivitysilmoitus: nitrofurantoin generic
Päivitysilmoitus: where to buy lamisil in canada
Päivitysilmoitus: diltiazem hcl cr tablet
Päivitysilmoitus: where can you buy meclizine
Päivitysilmoitus: buy naltrexone alcohol
Päivitysilmoitus: prednisone 40mg
Päivitysilmoitus: generic fosamax
Päivitysilmoitus: cheap amantadine
Päivitysilmoitus: bentyl 20 mg tablets
Päivitysilmoitus: buy levothyroxine
Päivitysilmoitus: buy elavil 2023
Päivitysilmoitus: keppra 500mg
Päivitysilmoitus: diclofenac al 50 tabletten
Päivitysilmoitus: where can i buy trental
Päivitysilmoitus: furosemide 40mg
Päivitysilmoitus: how to buy topamax
Päivitysilmoitus: buy orlistat in canada
Päivitysilmoitus: buy zyrtec canada
Päivitysilmoitus: coumadin pills
Päivitysilmoitus: buy zantac 150
Päivitysilmoitus: nitroglycerin price
Päivitysilmoitus: order seroquel no prescription
Päivitysilmoitus: buy metoprolol online
Päivitysilmoitus: omnicef 300mg
Päivitysilmoitus: premarin discount card
Päivitysilmoitus: reglan pill
Päivitysilmoitus: buy generic claritin-d 24 hour
Päivitysilmoitus: cozaar buy online
Päivitysilmoitus: methocarbamol 2023
Päivitysilmoitus: buy prazosin
Päivitysilmoitus: depakote dosage for bipolar disorder
Päivitysilmoitus: buy tizanidine online no prescription
Päivitysilmoitus: buy depo medrol cats
Päivitysilmoitus: glyburide metformin sale
Päivitysilmoitus: lasix drug order online
Päivitysilmoitus: generic phenazopyridine
Päivitysilmoitus: buy generic imitrex
Päivitysilmoitus: prednisolone 5mg
Päivitysilmoitus: buy triamterene hydrochlorothiazide
Päivitysilmoitus: order allegra d online
Päivitysilmoitus: buy amlodipine 2023
Päivitysilmoitus: where to order zyprexa
Päivitysilmoitus: order buspar
Päivitysilmoitus: januvia for cheap
Päivitysilmoitus: cheap nexium online no prescription
Päivitysilmoitus: cheap dramamine
Päivitysilmoitus: buy propecia from india
Päivitysilmoitus: buy promethazine with codeine syrup online
Päivitysilmoitus: flomax tablet
Päivitysilmoitus: generic tegretol
Päivitysilmoitus: aricept sale
Päivitysilmoitus: haldol online
Päivitysilmoitus: lisinopril 10mg
Päivitysilmoitus: buy omeprazole in u.k
Päivitysilmoitus: buy atarax online
Päivitysilmoitus: depo provera discount card
Päivitysilmoitus: ventolin to buy
Päivitysilmoitus: buy clonidine no prescription
Päivitysilmoitus: atarax tablets
Päivitysilmoitus: casino games that payout real money
Päivitysilmoitus: online casino real money slovakia
Päivitysilmoitus: snai online casino real money
Päivitysilmoitus: is a 10mg dose of cialis large?
Päivitysilmoitus: 15mg or 10mg cialis
Päivitysilmoitus: buy viagra 100 mg
Päivitysilmoitus: cialis bayer 20 price in belgrade serbia
Päivitysilmoitus: is cialis 5mg avaiable in generic form in usa
Päivitysilmoitus: bye cialis 10 mg
Päivitysilmoitus: cheap promethazine
Päivitysilmoitus: generic fluoxetine
Päivitysilmoitus: benadryl pills for dogs
Päivitysilmoitus: bupropion prices
Päivitysilmoitus: cheap prednisone
Päivitysilmoitus: hyzaar (losartan + hydrochlorothiazide) discount
Päivitysilmoitus: diclofenac genrx ec tablets 50mg
Päivitysilmoitus: tizanidine 2mg
Päivitysilmoitus: buy lisinopril 2023
Päivitysilmoitus: buy metformin glucophage
Päivitysilmoitus: rivers casino real money
Päivitysilmoitus: is there a real money casino app
Päivitysilmoitus: tadalafil 20 mg 72 hours
Päivitysilmoitus: online real money casino signup bonus
Päivitysilmoitus: betway: real money casino game
Päivitysilmoitus: claritin prices
Päivitysilmoitus: order lamictal
Päivitysilmoitus: buy nitrofurantoin online
Päivitysilmoitus: buy buspar uk
Päivitysilmoitus: generic olanzapine
Päivitysilmoitus: buy atorvastatin online
Päivitysilmoitus: buy ondansetron
Päivitysilmoitus: cheap meclizine
Päivitysilmoitus: tadalafil tablets ip megalis 20
Päivitysilmoitus: cialis 20mg price amazon
Päivitysilmoitus: cheapest generic cialis 20mg