Pick-upien myynti on jäänyt jälkeen viime vuodesta. Tosin pudotus ei ole ollut niin raju kuin autopuolella yleensä. Pickup rekisteröintejä hallitsee Suomessa kaksi merkkiä eli Toyota Hilux ja Ford Ranger, muiden rooli näyttää olevan ”olla vain hengessä mukana”. Näyttäisi myös siltä, Jeep Gladiator teki ns. ranskalaisen visiitin, maahantuojalla ei ole tällä hetkellä edes hintaa antaa mallista. Tosin eipä täyden autoveron rasittamaa
Gladiatoria ole myyty yhtään kappaletta. Nissan ja Mitsubishi odottavat uutta mallia. Tekniikaltaan autot ovat samoja ja rakentuvat Mitsubishin tekniikalle ja pohjalevylle. Mitsubishi esitellään yleisölle ensimmäisen kerran Thaimaan autonäyttelyssä tämän kuun lopussa ja myynti pitäisi alkaa Aasiassa ja Australiassa vielä tämän vuoden puolella. Ainakin ennakkoarviot ovat olleet varsin ylistäviä. VW Amarok on päässyt myös listoille. VW Amarokia tarjotaan Fordin 2.0 -litraisella Duratorq -dieselillä, jonka juuret johtavat Peugeot/Ford yhteistyöhön. 3.0 -litrainen V6 PowerStroke diesel on puolestaan tuttu mm. Ford F-150 pick-upista. On mielenkiintoista nähdä, miten VW:n asiakkaat ottavat Fordistuneen Volkkarin vastaan. Edellinen yritys eli VW Taro (se Hilux kopio) ei mennyt ihan putkeen. Listoilla on myös yksi tilastokummajainen eli GMC ilman mallimerkintää…Muuten pakettiautomuunnoksia rekisteröitiin yllättävän vähän. Land Rover Defendereiden muunnokset ovat hiipuneet, joten ykköseksi nousi Suzuki Jimnyn pakettiauto versio.
| 1-6/2023 | 1-6/2022 | Muutos-% | ||
| 1. | Toyota Hilux | 240 | 329 | – 27,1 |
| 2. | Ford Ranger | 160 | 95 | + 68,4 |
| 3. | Isuzu D-MAX | 27 | 36 | – 28,9 |
| 4. | Maxus T90EV | 12 | —- | uusi |
| 5. | Mitsubishi L200 | 3 | 47 | – 93,6 |
| 6. | Volkswagen Amarok | 2 | —- | uusi |
| 7. | GMC | 1 | —- | uusi |
| 8. | Nissan Navara | 0 | 6 | – 100,0 |
| Yhteensä | 445 | 513 | – 13,9 |
N2G -luokassa eli kevyissä kuorma-autoissa Ford Ranger oli selkeästi numero Uno. Ero toisena tulevaan RAM pick-upiin ja TruckMasters OX 4×4 (lue Toyota Hilux) on reilut
100 autoa. Myös Mercedeksen ison SUV-maasturin eli GLS:n kuorma-auto muunnos on lähtenyt yllättävän hyvin liikkeelle. Myös TruckMasters onnistunut Toyota Land Cruiserin kuorma-auto muunnoksen kanssa, nimeltään TruckMasters LC. Isojen jenkki SUV -maastureiden rekisteröinnit jäivät muutaman Cadillac Escaladen ja Chevrolet Tahoen harteille. Uutena mallina rekisteröitiin kaksi Toyota Tundraa eli Toyotan Amerikan Full Size pick-upia. Luokkaan on tulossa vielä syksyyn mennessä Land Rover Defender 130 ja Ineos Grenadier. Olettaa voisi myös VW Amarokin muunnosta? N2G -luokan kysyntä on reippaassa kasvussa, siitä kertoneen +24,0% nousu viime vuoteen eli näkymät ovat valoisat. Uudet merkit vain lisäävät N2G -luokan kiinnostavuutta.
| 1-6/2023 | 1-6/2022 | Muutos-% | ||
| 1. | Ford Ranger | 149 | 65 | + 129,2 |
| 2. | RAM 1500 | 46 | 47 | – 2,1 |
| 3. | TruckMasters OX 4×4 | 44 | 88 | – 50,0 |
| 4. | Mercedes-Benz GLS | 20 | 16 | + 25,0 |
| 5. | TruckMasters LC | 18 | —- | uusi |
| 6. | Isuzu D-MAX | 9 | 5 | + 80,0 |
| 7. | Mercedes-Benz G | 3 | 5 | – 40,0 |
| 8. | Chevrolet Tahoe | 3 | —- | uusi |
| 9. | Cadillac Escalade | 2 | 3 | – 33,3 |
| Toyota Tundra | 2 | —- | uusi | |
| Land Rover Defender | 2 | —- | uusi | |
| 12. | Chevrolet Suburban | 1 | 6 | – 83,3 |
| Chevrolet Silverado | 1 | 0 | uusi | |
| 14. | Jeep Gladiator | —- | 2 | —- |
| Nissan Navara | —- | 2 | —- | |
| Ford F-150 | —- | 1 | —- | |
| Lincoln Navigator | —- | 1 | —- | |
| Rolls-Royce Cullinan | —- | 1 | —- | |
| Yhteensä: | 300 | 242 | + 24,0 |
Mönkijöissä, Suomessa on nyt kolme suurta eli Polaris, CFMOTO ja Can-Am. Näistä varsinkin CFMOTOn myynti on huimassa kasvussa +32,8% on näinä aikoina uskomaton suoritus. Polariksen ja CFMOTOn eroksi jäi 103 mönkijää. Jos CFMOTOn
meno jatkuu…näyttää aika vahvasti siltä, että CFMOTO noussee Suomen suosituimmaksi mönkijäksi vielä tämän vuoden puolella. Kaikilta kolmelta on tulossa uusia malleja, joten siinäkin mielessä asiakkaalla on mistä valita. Taiwanilainen TGB saavutti Segwayn ja merkit jakavat neljännen sijan. Molemmilla on myynnin pudotusta, mutta Segwayn myynti on alkuinnostuksen jälkeen tippunut rajusti. Yksi osa syy voi olla todella kapea mallisto vrt. TGB:en. Segwaylla on käytännössä yksi malli, jota myydään eri varustetasoilla. Eikä Kiinasta ole tulossa ainakaan vähään aikaan mitään uutta Segwayn -mallistoon. Näiden kahden perässä tulevat huomattavasti piristynyt Honda (nähtävästi malleja taas saa) sekä Linhai. Seuraavana tulevat kovasti piristynyt Access, Yamaha ja kovasti myyntiään menettänyt Trapper. Vaikka eräillä merkillä 2023 ensimmäinen neljännes oli kylmää kyytiä niin kokonaisuutena myynnin pudotus oli todella vähäinen -2,8%. Myyntiään nostaneet Honda, CFMOTO, Access, Odes, Polaris ja Can-Am paikkasivat muiden merkkien pudotukset.
| 1-6/2023 | 1-6/2022 | Muutos-% | ||
| 1. | Polaris | 1090 | 992 | + 9,9 |
| 2. | CFMOTO | 987 | 743 | + 32,8 |
| 3. | Can-Am | 833 | 785 | + 6,1 |
| 4. | TGB | 228 | 306 | – 25,5 |
| Segway | 228 | 404 | – 43,4 | |
| 6. | Honda | 169 | 114 | + 49,6 |
| 7. | Linhai | 164 | 228 | – 28,1 |
| 8. | Access | 90 | 71 | + 26,8 |
| 9. | Trapper | 83 | 202 | – 58,9 |
| 10. | Yamaha | 72 | 99 | – 27,3 |
| 11. | Loncin | 37 | —- | uusi |
| 12. | GOES | 34 | 140 | – 75,7 |
| 13. | Keeway | 21 | 69 | – 69,6 |
| 14. | Kymco | 19 | 21 | – 9,5% |
| 15. | Odes | 17 | 14 | + 21,4 |
| 16. | Apollo | 7 | —- | uusi |
| 17. | Kawasaki | 4 | 4 | 0,0 |
| 18. | Arctic Cat | 1 | —- | uusi |
| Yhteensä: | 4076 | 4192 | – 2,8 |
UTV:ssä eli rinnakkainistuttavissa on kaksi suurta eli Polaris ja Can-Am. Eroa Polariksen hyväksi oli 69 laitetta. Molempien myynti tosin pysyi viime vuoden tasolla, kun taas kolmantena tuleva CFMOTO nosti myyntiään hulppeat +55,0%. Tosin laitteina
ollaan vielä kaukana kahden kärjen takana, mutta kiihdytys näyttää alkaneen CFMOTOlla myös UTV -puolella. Kolmen takana prosenttuaalisesti vaihtelut ovat isoja, mutta tämä johtuu pienistä rekisteröintimääristä. Yamaha, jolla olisi vahva mallisto pelasi itseään ulos aivan ylihintaisella hinnoittelulla ja kesän hinnan alennuksien vaikutus ei vielä näy näissä tilastoissa. Vain neljä merkkiä onnistui kasvattamaan myyntiään viime vuodesta eli CFMOTO, Linhai, John Deere ja Can-Am. Kokonaisuutena rekisteröintimäärät pysyivät viime vuoden tasolla.
| 1-6/2023 | 1-6/2022 | Muutos-% | ||
| 1. | Polaris | 367 | 374 | – 1,9 |
| 2. | Can-Am | 298 | 296 | + 0,7 |
| 3. | CFMOTO | 93 | 60 | + 55,0 |
| 4. | Trapper | 23 | 40 | – 42,5 |
| 5. | Segway | 17 | 17 | 0,0 |
| 6. | Linhai | 11 | 6 | + 88,3 |
| 7. | John Deere | 10 | 8 | + 25,0 |
| 8. | Corvus | 9 | 12 | – 25,0 |
| 9. | Kawasaki | 5 | 5 | 0,0 |
| 10. | Kubota | 2 | 6 | – 66,7 |
| 11. | Yamaha | 1 | 7 | – 71,4 |
| 12. | Odes | —- | 1 | —- |
| Yhteensä: | 836 | 832 | + 0,5 |
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
uusi versio tuo varmaan lisää puhtia myyntiin. Rangeria seuraa myös VW Amarokin paluu. Tosin paljonko on jäljellä VW:tä, kun koko tekniikka tule Fordilta, jopa multimediasysteemi on Fordin Sync 4. Kahden suuren jälkeen tulevat Isuzu ja Mitsubishi. Isuzu on noussut pikkuhiljaa Mitsubishin ohi rekisteröinneissä. Mitsubishi odottaa uutta L200 -mallia, mutta sen saapuminen on taas sidottu työn alla olevaan Nissan Navaroon, kas kun uusi Mitsun paku on käytännössä sama kuin Nissan. Suomeen on myös saapunut (meillä uusi) Jeep Gladiator, mutta kaikki neljä ovat rekisteröity kevyeksi kuorma-autoksi verotussyistä. Suomessahan rekisteröidään maastureita ja SUV-maastureita myös 2-hengen pakettiautoksi. Niiden kärkisijaa pitää Land Rover Defender, joita rekisteröitiin pakettiautoksi 91 kappaletta.
Nurkan takana on tulossa uusi Ford Ranger, joten tilanne voi muuttua. Truck Master OX 4×4 oli myös niitä ainoita, jotka nostivat myyntiään. Perässä tulevien Ford Rangerin ja RAMin pick-upien myynnin lasku oli -40% luokkaa. Tosin myyntimäärät ovat Suomessa niin pieniä, että pienetkin muutokset ovat prosentuaalisesti isoja. Suomalaiset näyttävät luottavan Chryslerin RAM:iin, Chevyn tai Gemssun lava-autoa ei ole vielä rekisteröity yhtään kappaletta. Isuzu D-MAX ja Mercedeksen GLS -sarjan N1G muunnokset alkavat myös löytää ostajakuntansa. Tänä vuonna tiensä Suomeen ovat löytäneet myös SUV -maastureiden ”halpikset” eli Lincoln Navigator, Cadillac Escalade ESV ja Rolls-Royce Cullinan.
Polariksen myynnin tipahtaessa -30%. Viimeinen neljännes näyttää oliko kysymyksessä saatavuudesta johtuneet ongelmat vai onko takana muutakin. Toiseen ryhmään kuuluvat Segway, Linhai ja TGB. Uusi merkki eli Brandtin maahantuoma Segway on myynyt erinomaisesti, onhan takana isot jälleenmyyjät. Linhailla oli raju pudotus, jonka pääsyitä olivat saatavuus ja logistiikka ongelmat. Kolmanteen ryhmään kuuluvat sitten Yamaha, GOES, Trapper ja Honda. Ainakin kolmen eli Yamahan, GOESn ja Hondan kohdalla ovat syynä saatavuus ongelmat. Access, Keeway, Odes, Kawasaki ja Kymco muodostavat sitten oman häntäpään. Näistä uusvanhoja tulokkaita ovat Odes ja Keeway. Nyt niiden maahantuonti on Motor Power Finlandin alla ja molempien suunta näyttää olevan rekisteröinneissä ylöspäin. Access ja Kawasaki kuuluvat SGN/Sumeko viitan alle. Accessin ja Kawasakin tilannetta arvioitaessa nousee esiin kysymys hintapolitiikasta? jälleenmyyjä verkosto? vai mikä? Accesin takuu on ainakin kunnossa eli 2 vuotta ilman kilometrirajoitusta. Kawan Brute Forcea saa vain kilvettömänä, mutta tuskin kukaan Brute Forcea maantieajoon hankkisikaan. Kymco on jäämässä vähän marginaalimerkiksi. Laitteen vika se ei ole, mutta menevätkö maahantuojan panostukset enemmälti bike -puolelle?
Mielenkiintoista on nähdä miten loppuvuosi menee kaksikon kohdalla. Jos Polaris ja Can-Am ovat selkeä kaksikko rekisteröinnissä niin CF MOTO on yhtä selvästi kolmas. CF MOTO on uudistamassa UTV-mallistoaan ja jos pidetään CF MOTOn uudistunutta UForce 600 -mallia esimerkkinä uudistuksista niin voi sanoa kilpailun kiristyvän. Polariksen eniten myyty on Ranger -sarja, tosin tonnisen RZR:n kauppa kävi hyvin huolimatta 25.000e hintalapusta. Corvus on Hankkijan myynnissä oleva UTV on tarkoitettu enemmänkin työkäyttöön kuin vapaa-aikaan. Corvusta nimittäin kuljettaa 24 -heppainen, 3-pyttyinen Yanmarinin rividiesel. Motor Powerin kautta tulee nuorisolle tarkoitettu Linhain T-Boss ja myös Odes on myös tulossa UTV -markkinoille.