Autoteollisuus ei ole voinut jäädä odottelemaan Brittien sekoilua Brexit -asiassa, ainoa mikä ei muutu eikä seilaa on takaraja. Sekin voi tosin olla mahdollista, mutta
Englannissa on tuskin tapahtumassa sellaisia muutoksia, jotka antaisivat EU:lle syyn muuttaa takarajaa. Itseasiassa EU valmistelee kiireellä siirtymistä kovan Brexitin aikaan.
Jo aikaisemmin Jaguar Land Rover ilmoitti siirtävänsä Discoveryn tuotannon Slovakiaan ja kaikki uudet mallit tehdään jatkossa Slovakiassa. BMW on ilmoittanut ostaneensa Hollannista vanhan Nedcarin tehtaan (sama missä tehtiin esim. Volvon 66 ja 360 -malleja, ns. sukkanauha Volvoja). Tehtaassa tehdään nyt pieniä määriä BMW X1 SUV-maasturia, mutta jatkossa sinne tulisi siirtymään Englannista Minin tuotanto.
Nissan ilmoitti viime viikolla peruvansa X-Trailin valmistuksen aloittamisen Sunderlandin tehtailla, vaikka Englannin hallitus oli kirjallisella sopimuksella korvaansa Nissanille kaikki Brexitin aiheuttamat haitat. Nähtävästi Nissan ei usko poliitikkojen lupauksiin.
Mikä on sinänsä fiksua, ei niihin tulisi uskoa kenenkään. Sunderlandissa ollaan lähinnä huolestuneita Leafin ja Quashain -tuotannosta, käykö niille samoin kuin Micralle? Micran tuotantohan siirrettiin Sunderlandista Ranskaan Renaultin tehtaille.
Viimeinen uutinen tulee virallisesti huomenna, mutta Sky News sen ehti jo julkaista eli Honda lopettaa kokonaan autojen valmistuksen Englannissa. Honda siirtää CR-V ja Civicin tuotannon takaisin
Japaniin. Osa syy on varmasti, että EU ja Japani pääsivät vihdoinkin tullivapauteen koskien autoja ja autonosia. Briteissä sijainnut Swindonin tehdas tuotti viime vuonna reilut 160.000 Hondaa ja työllisti suoraan 3.500 työntekijää. Kukaan ei ole vielä uskaltanut laskea mikä merkitys on alihankkijoille ja logistiikalle yms…jotka työllistyvät tehtaasta. Honda vahvisti päätöksen noin tunti sitten ja ilmoitti lyhyesti varautuvansa ei-Brexitin jälkeiseen aikaan. Päätös tulee voimaan heti ja siirto toimenpiteet aloitetaan kevään 2019 aikana. Siirto pitäisi olla ohi Hondan osalta vuonna 2021.
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
sitten Nissanin otettua määräysvallan Mitsubishi Motorsissa. Nykyisinhän Mitsubishi on osa Nissan-Renault -ryhmää. Uuden suunnitelman nimi on mahtipontisesti ”Drive for Growth”, käytännössä se tarkoittaa 5,3 miljardin dollarin panostuksia uuteen mallistoon ja kuutta uutta mallia. Suunnitelmassa kasvuodotukset laskettiin Aasian, Australian, Kiinan ja USA:n suuntaan. Euroopasta ei puhuttu mitään. Mitsubishi myy tällä hetkellä noin 100.000 autoa vuodessa Euroopassa. Se on noin 10% Mitsubishin kokonaismyynnistä. Automyynnin katteiden kannalta Eurooppa on tunnetusti markkinoiden haastavin alue. 100.000 autoa on hankala määrä, se on kuitenkin sen verran iso, että vetäytyminen kokonaan
Eurooppaan markkinoilta ei olisi järkevää, toisaalta määrä on liian pieni, jotta potentiaalia kasvulle olisi ilman merkittäviä investointeja. Toisaalta konsernin muut merkit Nissan ja Renault ovat erittäin vahvoja Euroopassa. Allianssi ajattelun mukaan Mitsubishin päämarkkina alueiksi jäisi Aasia, Kiina ja Australia, missä merkki on vahva. Euroopan osana voi olla saada jotain malleja, jotka on pääasiassa tarkoitettu USA:n markkinoille.
hyvin heikko. Subaru ja Honda. Molemmilla lähtemisen Euroopasta tekee helpoksi sen, että nykyisin Eurooppa edustaa näille merkeille marginaaliosuutta autojen myynnin suhteen. Molempien merkkien pääalue on USA, jossa molemmat ovat erittäin menestyneitä. Aika näyttää tässäkin tapauksessa kauanko merkit polttavat jenejä ja roikkuvat mukana Euroopan markkinoilla.