Randy Slawson on uusi King of the Hammers

USA:n Randy Slawson ajoi voittoon tämän vuoden King of The Hammers -kisassa. 352 km pituiseen reittiin Slawson käytti aikaa 8h 52min. Hänelle hävisi 28 minuuttia Erik Miller, jolle puolestaan Levi Shirley hävisi vaivaiset 25 sekuntia.

Tämän vuoden reitti oli vaativin ja pisin kautta King of the Hammersin historian. Johnson Valleyn aavikolla ajettu kisa käsitti kolme erillistä kierosta, joiden välissä oli tankkaus ja huoltopiste. Reitin puolivälissä oli Remote Checkpoint 1, jossa oli myös mahdollisuus tehdä huoltotoimenpiteitä. Ensimmäinen kierros oli pituudeltaan 72 kilometriä, toinen kierros 140 km ja kolmas kierros oli pituudeltaan sama, ollen muutenkin melko yhteneväinen. Ainoa ero oli, että kuljettajan ei tarvinnut kuin kerran ajaa paljon mainostettu louhikko/kalliokiipeily osuus “Backdoor”. Sen kerran suoritettuaan sai osuuden kiertää kiertoreitin kautta.

Ainoastaan 17 autokuntaa saavutti maalin annetussa 12 tunnin ajoajassa. Reitin varrelle jäi 111 autokuntaa. Ensimmäiselle kierrokselle uupui jo 10 autoa, toiselle kierrokselle uupui 55 autoa ja 44 autoa uupui viimeiselle kierrokselle. Kaksi autokuntaa Oneal ja Lovell saapuivat kyllä maaliin, mutta reilusti yliajalla.

Olosuhteet olivat muuten hyvät, mutta melkein tuuleton päivä aiheutti sen ongelman, että autojen nostattama pöly ei myöskään liikkunut mihinkään. Kärjessä lähtivät Jason Scherer ja Erik Miller. kaikki kärkiautot ajoivat “Backdoor” -jakson ensiksi, koska sen sai suorittaa ilman ruuhkaa. Miller ajoi sen ylös puhtaasti, kun taas Schererillä meni aikaa, jolloin myös Wayes ja Adler ohittivat hänet. Aavikolle saapui Tom Wayes kärjessä, Millerin kärsiessä polttoaineensyöttö ongelmista. Ensimmäiseltä kierrokselta tultiin kuitenkin Millerin johtaessa. Hän oli saanut autonsa kulkemaan ja piti myös aavikolla kovinta vauhtia eli noin 144-164 km/h. Ensimmäinen kierros oli hyvin tasainen, tosin eroja kärjen ja lopun välillä alkoi syntyä.

Toisella kierroksella pitkälle louhikko osuudelle eli “Jackhammeriin” ehtivät ensiksi Miller, perässään Greg Adler, Shannon Campbell, Clay Gilstrap. Jackhammerin louhikko nousussa oli vielä ensimmäisen kierroksen autoja ja muutama hajonutkin auto tukkivat reittiä. Kärkiajajista vain Casey Currie päätti lähteä yrittämään kiertoa, joka ei onnistunut ja siinä värkätessä meni kallista aikaa, Currien sijoituksen tippuessa samalla. Vielä “Jackhammerin” ruuhka eteni kuitenkin kohtuullisen nopeasti eteenpäin. Clay Gilstrap saapui toiselta osuudelta ensimmäisenä perässään Miller, Wayland Campbell, Tom Wayes, Levi Shirley, Greg Adler ja Randy Slawson. Kilpailun kolminkertainen voittaja Shannon Campbellilta hajosi vaihdelaatikko ja tuloksena oli keskeytys kärkiviisikosta.

Kolmannella kierroksella “Jackhammer” kohta ruuhkautui pahasti toisen kierroksen loppupään autoista, että edessä oli noin 2 tunnin jonotus. Pahimmillaan jonossa oli noin 30 autokuntaa. Niinpä kilpailun johto joutui tekemään pikapäätöksen, joka salli kolmannella kierroksella olevien autojen kiertävän “Jackhammerin”. Myöskin “Jackhammerin” jälkeen seurannut “Chocolate Thunder” oli muuttunut vaikeamaksi autojen kaivettua sinne syvät kuopat. Sinne jäivät Gilstrap, Tom Wayes, Greg Adler jne… Niinpä kolmannen aavikkopätkille lähtivät kärjessä Randy Slawson, Erik Miller ja Levi Shirley. Erik Miller ohitti aluksi Randy Slawsonin, mutta hänen ohjaustehostimensa alkoi vuotaa, joten Slawson pyyhälsi uudestaan ohi. Myöskin Shirley tavoitti Milleriä hyvin jäädän maalissa hänelle vaivaiset 25 sekuntia!

Randy Slawson on King of the Hammers 2015 voittaja. Voitto ja 25.000 USD:tä.  Oli muuten Slawsonin kolmas eli voitot ovat nyt vuosilta 2007, 2013 ja 2015. Samaan on yltänyt vain Shannon Campbell. Suomalaisille You Tube -katsojille tuttu Tim Cameron oli debyytissään sijalla 11. Todella ison hatun noston arvoinen suoritus rookielle.

Kaiken kaikkiaan tapahtumaa voisi kritisoida siitä, että nyt uusittu ja pidennetty reitti oli liian vaativa. Samoin “Jackhammerin” tapaiset ruuhkat eivät sovi kuvaan, joko sinne tarvitaan lisää vinssikalustoa (nyt Jackhammerissa oli kokonaista kaksi järjestäjien vinssiautoa) tai sitten vaihtoehtoreittejä on yksinkertaisesti tehtävä. Myöskin ns. raatojen korjaaminen reitiltä vei aivan liikaa aikaa. Onko niin, että King Of Hammers on paisunut liian suureksi viikon kestävien oheiskilpailujen kanssa? Nyt siellä on mukana pyörät, rc:t, atv:t ja eri sarjojen mittelöitä.. josko palattaisiin siihen vanhaan ideaan. Yleisöä ja mediaa kiinnostaa kuitenkin vain se kuka on King tänä vuonna.

Mistä Ultra4Racing -sarjaa olevat kilpurit on tehty. Kaksi perus koulukuntaa on olemassa eli toiset luottavat jäykkiin akseleihin ja toiset erillisjousitukseen. Randy Slawson ja Erik Miller esim. luottavat jäykkiin akseleihin, kun taas tämä vuoden kolmonen Levi Shirley (ja mm. Shannon Campbell erillisjousitukseen). Ja esim. Levi Shirley voitti viime vuonna. Ohessa on tiedot Tony Pellegrinon (9. tänä vuonna) uunituoreesta kilpurista. Halpaa ei lysti ole.

Tony Pellegrino, Team GenRight Off Road, Ultra4 Class 4485 Pro Racer:

  • Chassis: Custom 2” diameter CrMo tube chassis with Double triangulated 4 link suspension front and rear trailing arms
  • Engine: Racing Head Service GM LS, bored & stroked V8 with All Pro Heads, 800 hv / 1010Nm torque with Holley Dominator EFI ECU
  • Crank/Rods/Pistons: SCAT crankshaft, Carillo Rods, CP pistons
  • Fluids: Torco Racing Lubricants
  • Exhaust: Custom 1-3/4” headers into a custom dual 3” stainless steel DynoMax muffler
  • Transmission: Rancho TH 400, 3 Speed Auto with manual shift valve body and Art Carr shifter
  • Transfer Case: Advanced Adapters Atlas 2 speed, 3.0:1
  • Axle Housings: Currie Rock Jock 70 high pinion, 5 on 5.5 with 5/8″ studs with 5.38:1 gears and ARB lockers
  • Axles Shafts: RCV 300M shafts front & rear
  • Brakes: Brake Man 14” wave rotors and Brake Man F4 Tornado calipers
  • Shocks: King 4” Quad Bypass with a 2.5″ coil over shocks on each corner
  • Radiator & Coolers: Griffin rear mounted aluminum radiator, Oil & Trans coolers with Spal fans
  • Fuel System & Fittings: Aeromotivedual in-tank Pumps & Filters with Fuel Safe full bladder 41gal fuel cell with Earls AN fittings (41 gal = 155l)
  • Tires:Falken 38.5″x12.50″x17″ MTs, sticky compound
  • Wheels: Walker Evans 17″x9″ beadlocks
  • Steering: Howe 2.5″ Full Hydro
  • Lights: VisionX LED light Canons, EP Light bar and more
  • Seats: Sparco race bucket seats and window nets
  • Safety: Sparco 5 point harnesses, helmet, driving suit, gloves and coldfire on board firesystem
  • Radio System: Rugged radio and intercom (wireless co-driver)
  • Gauges: Motec digital data collection
  • Batteries: Optima Dual Yellow tops
  • Winch: Warn 9.0R Competition
  • Driveshafts: J.E. Reel CrMo shafts with 1350 joints, front (2 piece) & rear
  • Hoses: HPS Silicone
  • Air Filter: R2C in cab filter

Kuvia kisasta ja viimeistä päivästä on lisätty facebookiin. Koko viikon ajan paikalla oli myös lehden ulkomaan kirjeenvaihtaja Robb Pritchard, joten seuraavassa 4×4 Maailma lehden -numerossa on jutun lisäksi luvassa kuva iloittelua. 

 

King of the Hammers 2015 – Smittybilt Every Man Challenge

Tämän vuoden KOH reittiä on sanottu kaikkein kovimmaksi ja esimakua reitin rankkuudesta saatiin eilen, jolloin ajettiin ns. “Old School Four Wheeler” -luokat lyhyemmällä ja helpommalla reitillä, kuin itse tänään starttaava pääkilpailu. Nimittäin vajaa 100 autoa lähti reitille ja vain 12 autokuntaa selvisi reitin maaliin asti, annetun 10 tunnin aikarajan puitteissa. Reitti sisälsi kaksi pahaa kivikko kohtaa eli “Chocolate Thunder” ja “Jackhammer”. Varsinkin Jackhammer osuudella muodostui pitkiä jonoja, kun reitti oli tukossa kaatuneiden ja/tai hajonneiden autojen takia. Monesti reitillä ei ollut kuin se yksi kohta mistä mennä, joka oli tietysti tukossa. Ja järjestäjillä ei ole kalustoa, millä “raadot” saataisiin syrjään reitiltä. Tosin monissa paikoissa se olisi myös vaikea toteuttaa. Varsinainen kummastuksen aihe oli hidas ja kömpelö vinssien käyttö. Kun nopeuskilpailusta on kysymys niin luulisi apumiehellä olevan kiire. Tosin KOH kilpureissa vinssihän on hyvin pieni, se on tarkoitettu vain avustamiseen. Tällä on tietysti säästetty painoa.

Yleiskilpailun voittoon ajoi Brandon Currie, joka käytti aikaa 5h 57min. Toiseksi tuli Australian Ben Napier ja kolmanneksi Ben Dinkins. Napier ja Dinkins olivat hieman yllätysnimiä. Ben Napier on kyllä kokenut KOH -kuski, mutta silti…Ben Napier starttaa myös tämän päiväiseen varsinaiseen King of the Hammers -kisaan. Yllätys löytyy myös yleiskilpailun sijalta kuusi eli Matthew Petterson. Hän nimittäin ajoi ns. vakioluokan autoa eli vuoden 2004 Jeep Grand Cherokeeta ollen myös luokkansa ainoa maalin asti päässyt. Tosin amerikkalaisten käsitys vakioluokasta poikkeaa hieman eurooppalaisesta käsityksestä.

Olosuhteet kisalle ovat mainiot, lämpötila on päivällä noin +20 astetta ja yölläkin on noin +10 astetta. Pimeys näyttää tulevan ilta seitsemän aikaan (paikallista aikaa) ja se on sitten täydellinen. Tämän päivään kisaan starttaavat rintarinnan aika-ajon nopeimmat eli Jason Scherer ja Erik Miller. Ultra4Racing – sarjaa johtava Levi Shirley starttaa sijalta 9. Muista ennakkosuosikeista Tom Wayes (3.), Shannon Campell (11.), Casey Currie (12.), Loren Healy (13.), Tim Cameron (15.) ja Tony Pellegrino (24.). Haastattelussa Jason Scherer sanoi paljon olevan kiinni siitä pääseekö “Back Door” -kivikkojakson suorittamaan kärjessä vai joutuuko ruuhkaan. Hän myös sanoi, että King of the Hammersissa ajetaan vain voitosta, muilla sijoilla ei ole merkitystä, koska vain “Kingit” muistetaan.

King of the Hammers starttaa Suomen aikaa klo: 18.00 ja kisojen livefeed nousee pystyyn puoltatuntia aikaisemmin täältä. Livefeed näyttää ihan toimivalta kunhan ei aja HD-resoluutiolla. Kisan kestohan on 12h. Voittajan aikaa on tänä vuonna reitin vaativuuden takia vaikea arvioida.

Yksi tämänkin vuoden ennakkosuosikeista eli USA:n Tom Wayes ja “Back Door” ajonäyte viime vuodelta.