Tämän vuoden KOH reittiä on sanottu kaikkein kovimmaksi ja esimakua reitin rankkuudesta saatiin eilen, jolloin ajettiin ns. “Old School Four Wheeler” -luokat lyhyemmällä ja helpommalla reitillä, kuin itse tänään starttaava pääkilpailu. Nimittäin vajaa 100 autoa lähti reitille ja vain 12 autokuntaa selvisi reitin maaliin asti, annetun 10 tunnin aikarajan puitteissa. Reitti sisälsi kaksi pahaa kivikko kohtaa eli “Chocolate Thunder” ja “Jackhammer”. Varsinkin Jackhammer osuudella muodostui pitkiä jonoja, kun reitti oli tukossa kaatuneiden ja/tai hajonneiden autojen takia. Monesti reitillä ei ollut kuin se yksi kohta mistä mennä, joka oli tietysti tukossa. Ja järjestäjillä ei ole kalustoa, millä “raadot” saataisiin syrjään reitiltä. Tosin monissa paikoissa se olisi myös vaikea toteuttaa. Varsinainen kummastuksen aihe oli hidas ja kömpelö vinssien käyttö. Kun nopeuskilpailusta on kysymys niin luulisi apumiehellä olevan kiire. Tosin KOH kilpureissa vinssihän on hyvin pieni, se on tarkoitettu vain avustamiseen. Tällä on tietysti säästetty painoa.
Yleiskilpailun voittoon ajoi Brandon Currie, joka käytti aikaa 5h 57min. Toiseksi tuli Australian Ben Napier ja kolmanneksi Ben Dinkins. Napier ja Dinkins olivat hieman yllätysnimiä. Ben Napier on kyllä kokenut KOH -kuski, mutta silti…Ben Napier starttaa myös tämän päiväiseen varsinaiseen King of the Hammers -kisaan. Yllätys löytyy myös yleiskilpailun sijalta kuusi eli Matthew Petterson. Hän nimittäin ajoi ns. vakioluokan autoa eli vuoden 2004 Jeep Grand Cherokeeta ollen myös luokkansa ainoa maalin asti päässyt. Tosin amerikkalaisten käsitys vakioluokasta poikkeaa hieman eurooppalaisesta käsityksestä.
Olosuhteet kisalle ovat mainiot, lämpötila on päivällä noin +20 astetta ja yölläkin on noin +10 astetta. Pimeys näyttää tulevan ilta seitsemän aikaan (paikallista aikaa) ja se on sitten täydellinen. Tämän päivään kisaan starttaavat rintarinnan aika-ajon nopeimmat eli Jason Scherer ja Erik Miller. Ultra4Racing – sarjaa johtava Levi Shirley starttaa sijalta 9. Muista ennakkosuosikeista Tom Wayes (3.), Shannon Campell (11.), Casey Currie (12.), Loren Healy (13.), Tim Cameron (15.) ja Tony Pellegrino (24.). Haastattelussa Jason Scherer sanoi paljon olevan kiinni siitä pääseekö “Back Door” -kivikkojakson suorittamaan kärjessä vai joutuuko ruuhkaan. Hän myös sanoi, että King of the Hammersissa ajetaan vain voitosta, muilla sijoilla ei ole merkitystä, koska vain “Kingit” muistetaan.
King of the Hammers starttaa Suomen aikaa klo: 18.00 ja kisojen livefeed nousee pystyyn puoltatuntia aikaisemmin täältä. Livefeed näyttää ihan toimivalta kunhan ei aja HD-resoluutiolla. Kisan kestohan on 12h. Voittajan aikaa on tänä vuonna reitin vaativuuden takia vaikea arvioida.
- Smittybilt EMC -kisan lähtö.
- “Jackhammer” oli monelle ylitse pääsemätön.
- Australian Ben Napier.
Yksi tämänkin vuoden ennakkosuosikeista eli USA:n Tom Wayes ja “Back Door” ajonäyte viime vuodelta.
Päivitysilmoitus: canadian tadalafil pharmacy
Päivitysilmoitus: how good does ivermectil work
Päivitysilmoitus: why is hydroxychloroquine banned
Päivitysilmoitus: recommended dose of dapoxetine
Päivitysilmoitus: effects of clomid in men
Päivitysilmoitus: ivermectin capsule uses
Päivitysilmoitus: stromectol for e coli
Päivitysilmoitus: sex pills cialis
Päivitysilmoitus: viagra online prescription
Päivitysilmoitus: sildenafil citrate
Päivitysilmoitus: online pharmacy viagra
Päivitysilmoitus: generic viagra online pharmacy
Päivitysilmoitus: free trial vidalista
Päivitysilmoitus: viagra online usa
Päivitysilmoitus: buy viagra
Päivitysilmoitus: cheap generic cialis
Päivitysilmoitus: cialis soft tabs
Päivitysilmoitus: buy generic cialis
Päivitysilmoitus: online generic viagra
Päivitysilmoitus: deltasone 875 cadista 125
Päivitysilmoitus: natural viagra
Päivitysilmoitus: cialis 10mg
Päivitysilmoitus: cialis great price
Päivitysilmoitus: viagra mexico cost
Päivitysilmoitus: tadalafil forum discussion
Päivitysilmoitus: viagra 50 mg coupon
Päivitysilmoitus: ivermectin 6mg uses
Päivitysilmoitus: normal dose of cialis
Päivitysilmoitus: cialis orange pill
Päivitysilmoitus: cheap stromectol manufacturer
Päivitysilmoitus: stromectol for gastroenteritis
Päivitysilmoitus: viagra coupon
Päivitysilmoitus: stromectol prescription
Päivitysilmoitus: viagra 100mg price usa
Päivitysilmoitus: ivermectin uk
Päivitysilmoitus: viagra shop
Päivitysilmoitus: ivermectin usa
Päivitysilmoitus: sildenafil 55mg
Päivitysilmoitus: cialis cost
Päivitysilmoitus: sildenafil 20 mg online pharmacy
Päivitysilmoitus: when does female viagra kick in
Päivitysilmoitus: buy viagra cheap without a prescription
Päivitysilmoitus: indian cheap viagra
Päivitysilmoitus: generic version of cialis
Päivitysilmoitus: cialis hypertension
Päivitysilmoitus: buy viagra online rx
Päivitysilmoitus: lady viagra
Päivitysilmoitus: female viagra
Päivitysilmoitus: roman viagra
Päivitysilmoitus: order no prescription viagra
Päivitysilmoitus: viagra bestellen
Päivitysilmoitus: viagra price
Päivitysilmoitus: sildenafilo
Päivitysilmoitus: pfizer viagra price
Päivitysilmoitus: compra viagra
Päivitysilmoitus: viagra canada otc
Päivitysilmoitus: viagra connect walgreens
Päivitysilmoitus: viagra government funded
Päivitysilmoitus: viagra women
Päivitysilmoitus: herbal viagra
Päivitysilmoitus: generic viagra
Päivitysilmoitus: viagra substitute
Päivitysilmoitus: viagra for men
Päivitysilmoitus: cialis versus viagra
Päivitysilmoitus: viagra alternatives
Päivitysilmoitus: buy generic cialis online