Ladaa valmistava AvtoVAZ teki viime vuonna 867 miljoonan euron tappiot. Tällä hetkellä AvtoVAZin kulut ovat isommat kuin yrityksen liikevaihto. AutoVAZista puolet omistavaa Renaultia pyydetään apuun. Autojen myynti Venäjällä tippui viime vuonna 36% ja Ladan myynti 31%. AvtoVAZ ei selviä ilman omistajien rahoitustukea, niinpä Renault neuvottelee muiden omistajien kanssa Nissan (17%) ja Rostec (33%) pääomasijoituksesta. Rostec on Venäjän valtion omistama konglomeraatti, joka toimii helikopterien valmistuksessa (Russian Helicopters), asetekniikassa (Kalashnikov), valmistaa ohjuksia ja tankkeja….ja autoteollisuudessa
tytäryhtiö RT-Auton kautta. RT-Auto omistaa AvtoVAZia ja Kamazia. Renaultin johtaja CEO Carlos Ghosn uskoo kuitenkin jatkossa AvtoVAZiin. Ghosin mukaan tilanne näyttää numeroiden perusteella kauhistuttavalta, mutta kuitenkin askeleita oikeaan suuntaan on otettu. Lada on irtisanonut 20.000 henkeä viimeisen kahden vuoden aikana ja tuotteiden laatu on parantunut selvästi. Vaikka tänä vuonna ei ole toiveita Venäjän automarkkinoiden elpymisestä, Renault uskoo Venäjän olevan pitkällä tähtäyksellä potentiaalinen markkina-alue.
Toinen asia on, että valtiojohtoinen Rostec tuskin antaa Ladan kaatua. Onhan Lada Putinin sanojen mukaan yksi Venäjän teollisuuden ylpeyksistä. Ja omistaahan Putinkin Lada Nivan. Venäjän valtion voi olettaa lähtevän mukaan Ladan pelastamiseen yhdessä Renaultin kanssa. Ruplan kurssin ollessa alhaalla Renaultia tietysti kiinnostaa myös aloittaa Ladan myynti Euroopassa uusilla Vesta ja X-Ray -malleilla. Ja olisihan ikimaasturi Nivalla aina kysyntää, ainakin Suomessa.
62 thoughts on “Ladan valmistaja vaikeuksissa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Päivitysilmoitus: ivermectil empty or full stomach
Päivitysilmoitus: priligy usage instructions
Päivitysilmoitus: stromectol for head lice
Päivitysilmoitus: cialis no prescription
Päivitysilmoitus: sildenafil viagra
Päivitysilmoitus: canadian generic viagra
Päivitysilmoitus: tadalafil coupon 20 mg
Päivitysilmoitus: viagra 100mg
Päivitysilmoitus: viagra online canadian pharmacy
Päivitysilmoitus: www.viagratitan.com
Päivitysilmoitus: viagra for sale online
Päivitysilmoitus: cialis 5 mg
Päivitysilmoitus: prednisone without prescription
Päivitysilmoitus: cialis pills
Päivitysilmoitus: cialis tadalafil 10mg
Päivitysilmoitus: stromectol for lymphatic filariasis
Päivitysilmoitus: hydroxychloroquinne uses
Päivitysilmoitus: online generic viagra
Päivitysilmoitus: buy real viagra online
Päivitysilmoitus: online viagra
Päivitysilmoitus: official cialis website
Päivitysilmoitus: erythromycin antibiotic class
Päivitysilmoitus: viagra without a doctor prescription
Päivitysilmoitus: 415 viagra 4
Päivitysilmoitus: generic cialis canada
Päivitysilmoitus: viagra online pharmacy
Päivitysilmoitus: viagra pill
Päivitysilmoitus: cialis 2.5 mg
Päivitysilmoitus: where to buy sildenafil
Päivitysilmoitus: ivermectin half life humans
Päivitysilmoitus: ivermectin oral
Päivitysilmoitus: sildenafil generic cheap
Päivitysilmoitus: ivermectin 6 online
Päivitysilmoitus: liquid ivermectin for sale walmart
Päivitysilmoitus: viagra tablets 50 mg online
Päivitysilmoitus: 2017 viagra generic milan
Päivitysilmoitus: viagra cialis levitra for sale
Päivitysilmoitus: buy cipla viagra online
Päivitysilmoitus: buy cialis pills
Päivitysilmoitus: cialis goodrx
Päivitysilmoitus: buy viagra no rx
Päivitysilmoitus: viagra online buy usa
Päivitysilmoitus: sildenafil 100mg
Päivitysilmoitus: john hopkins hydroxychloroquine study
Päivitysilmoitus: generic for viagra
Päivitysilmoitus: viagra boys
Päivitysilmoitus: viagra side effects
Päivitysilmoitus: viagra tablets uk
Päivitysilmoitus: price for viagra
Päivitysilmoitus: roman viagra
Päivitysilmoitus: women take viagra
Päivitysilmoitus: cialis vs viagra
Päivitysilmoitus: viagra para mujeres
Päivitysilmoitus: viagra where to buy over the counter
Päivitysilmoitus: cost of viagra per pill
Päivitysilmoitus: hims viagra
Päivitysilmoitus: viagra naturel
Päivitysilmoitus: viagra pornhub
Päivitysilmoitus: female viagra
Päivitysilmoitus: viagra pills for men
Päivitysilmoitus: generic viagra
Päivitysilmoitus: viagra online