Tamperelainen Manse Motors on aloittanut Ladan tuonnin Suomeen muutaman vuoden tauon jälkeen. Delta-Auto lopetti Lada Nivan maahantuonnin vuonna 2010 ja pari vuotta myöhemmin myös Ladan henkilöautomalleista luovuttiin. Uuden maahantuonnin aloittaminen osuu sinällään oikeaan aikaan eli vanhojen mallien tilalle (Granta, Kalina, Priora ja Largus) on juuri lanseerattu uusi Vesta ja SUV/Crossover -markkinoille Xray. Mallistossa on myös erääksi legendaksi muodostunut Niva, josta on myös esillä varustellumpi ja puskureiden, sekä maskin osalta hiottu Urban -malli.
Niva on perusperiaatteeltaan säilynyt samana sitten 1977 tapahtuneen ensiesittelyn. Jatkuva neliveto, kierrejouset, edessä erillisjousitus ja takana jäykkä akseli. Moottorina on edelleenkin 1700cc kuutioinen 4-sylinterinen omaa valmistusta oleva bensamoottori. Vanhahtavan bensamoottorin suurin ongelma on korkeat CO2 -pitoisuudet (216g/km), josta varsinkin Suomen verottaja kiittää. Kulutus versus suorituskyky ei myöskään ole ollut Nivan vahvoja puolia. Käsivalintaisesta vaihdelaatikosta löytyy 5-vaihdetta. Maastoa varten mukana on tietysti alennusvaihteet ja keskitasauspyörästön lukko. Akseleille lukkoja löytyykin sitten maahantuojalta ja etuvedon poiskytkennän saa myös jälkiasennuksena lisäkorvausta vastaan. Lukon hinta maahantuojalla asennettuna on 995€/akseli. Korotukseen löytyy Trailmaster by Maasilta TÜV -hyväksytty +50mm korotussarja hintaan 980e. Trailmasteria tuo maahaan Tuusulan 4x4Parts.fi. Turvallisuuttakin löytyy ABS-jarrut, turvatyynyt edessä ja ajonvakautus. Jarruina puolestaan ovat edessä levyt ja takana rummut. Varsinkin Urban -mallissa on kattavin varustus mitä Nivassa on toistaiseksi nähty…sähköiset ikkunannostimet, ilmastointi, sähkösäätöiset sekä lämmitettävät peilit ja alumiinivanteet.
Nivaa myydään ainakin Ruotsissa useana eri versiona eli perusmalli 3-ovisena (2121), 3-ovinen Urban, 5-ovinen (2131) sekä kolmena eri pickup -versiona (single cab, extra cab, double cab). Ruotsissa Niva on Suomen hintaa halvempi, mutta siellä ei ole enää autoveroa, joka meillä rankaisee suuri päästöistä Nivaa rankasti. Nivan hinnat alkaen mallin saa Suomen kaupasta 17.000e hintaan. Onko se paljon vai vähän aidosta maastokykyisestä nelivedosta, sen jokainen ratkaiskoon itse. Nivalla on kuitenkin Suomessa oma vankka asiakaskuntansa ja heille Nivan paluu on varmasti hyvä uutinen. Suomen maahantuoja sivut avautuvat aprillipäivänä eli huhtikuun 1. päivä osoitteessa www.lada-auto.fi.
Tekniset tiedot: Lada Niva Urban
Sylinterimäärä | 4-sylinteriä, 8-venttiiliä, monipistesuihkutus |
Iskutilavuus | 1690cc |
Teho hv/kW/r.p.m. | 83hv/61kW/5000 r.p.m. |
Vääntömomentti Nm/r.p.m. | 129Nm/4000 r.p.m. |
Vaihdelaatikko | 5-vaiht. manuaali |
Neliveto | jatkuva, alennusvaihteet, keskitasauspyörästön lukitus |
Jousitus edessä | erillisripustus, päällekkäiset kolmiotukivarret, kierrejouset, vakaaja |
Jousitus takana | eteen ja poikittain tuettu jäykkä akseli, kierrejouset |
Kulutus kaupunki (EU) | 12,1 l/100km |
Kulutus maantie (EU) | 8,3 l/100km |
Kulutus yhdistetty (EU) | 9,9 l/100km |
CO2 | 216 g/km |
Polttoaine | 95 okt. |
Polttoainetankin tilavuus | 42 l |
Kokonaispaino | 1610 kg |
Maavara mm | 205 |
Rengaskoko | 185/75R16 |
Huippunopeus | 142 km/h |
Kiihtyvyys 0-100km/h | 17.0 s |
Päivitysilmoitus: ivermectil 6mg capsules
Päivitysilmoitus: dapoxetine pills cvs
Päivitysilmoitus: dapoxetine
Päivitysilmoitus: stromectol mk
Päivitysilmoitus: pfizer viagra pills
Päivitysilmoitus: generic cialis canada
Päivitysilmoitus: alternative to albuterol
Päivitysilmoitus: canada viagra
Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine works
Päivitysilmoitus: viagra without a doctor prescription
Päivitysilmoitus: buy sildenafil online
Päivitysilmoitus: viagra
Päivitysilmoitus: viagra connect
Päivitysilmoitus: stromectol a
Päivitysilmoitus: tadalafil and priligy tablet india
Päivitysilmoitus: deltasone for mrsa
Päivitysilmoitus: purchase cialis
Päivitysilmoitus: cialis tadalafil 20 mg tablets
Päivitysilmoitus: cialis on line
Päivitysilmoitus: where can i buy cialis pills
Päivitysilmoitus: viagra for sale online
Päivitysilmoitus: cheap viagra online
Päivitysilmoitus: www.viagrarover.com
Päivitysilmoitus: cialis official site
Päivitysilmoitus: cheap generic viagra
Päivitysilmoitus: buy viagra online europe
Päivitysilmoitus: viagra 50mg pill
Päivitysilmoitus: buy cialis cheap fast delivery
Päivitysilmoitus: buying cialis online usa
Päivitysilmoitus: ivermectin 300 mg
Päivitysilmoitus: discount viagra
Päivitysilmoitus: google stromectol
Päivitysilmoitus: viagra prescription
Päivitysilmoitus: tablet cialis 20 mg
Päivitysilmoitus: viagra online prescription
Päivitysilmoitus: how much does ivermectin cost
Päivitysilmoitus: buy online viagra capsules
Päivitysilmoitus: viagra 100mg cost in usa
Päivitysilmoitus: where can you purchase viagra
Päivitysilmoitus: generic version aurogra
Päivitysilmoitus: tadalafil professional 20 lowest price
Päivitysilmoitus: sildenafil citrate 100mg tab
Päivitysilmoitus: read reviews on online med sotes for viagra without prescription
Päivitysilmoitus: viagra for sale in usa without prescription
Päivitysilmoitus: african male enhancement natural viagra
Päivitysilmoitus: tadalafil troche
Päivitysilmoitus: tadalafil cialis bestprice
Päivitysilmoitus: viagra vietnam where to buy
Päivitysilmoitus: where to buy sildenafil
Päivitysilmoitus: where to buy stromectol for humans free
Päivitysilmoitus: azithromycin 300 mg
Päivitysilmoitus: cheapest viagra online
Päivitysilmoitus: canadian pharmacy generic viagra
Päivitysilmoitus: female viagra
Päivitysilmoitus: genuine viagra without a doctor prescription
Päivitysilmoitus: viagra without dr prescription pharmacy
Päivitysilmoitus: viagra pornhub
Päivitysilmoitus: red viagra tablets
Päivitysilmoitus: viagra jokes
Päivitysilmoitus: women viagra
Päivitysilmoitus: viagra tablets uk
Päivitysilmoitus: can i buy sildenafil over the counter in uk
Päivitysilmoitus: viagra tablets
Päivitysilmoitus: viagra alternative
Päivitysilmoitus: teva sildenafil
Päivitysilmoitus: viagra pills for men
Päivitysilmoitus: generic sildenafil
Päivitysilmoitus: generic for viagra
Päivitysilmoitus: cialis prix