Päivän ensimmäinen erikoiskoe etapilla Yuyni→Salta lyhennettiin 171km mittaiseksi. Osuuden lopussa oli joki tulvinut jo niin paljon, ettei sen ylittäminen olisi ollut järkevää. Kuorma-autoille osuus päättyi ensimmäisen ek:n jälkeen. Muut ajoivat reittiin kuuluvan toisenkin ek:n 246km. Ensimmäinen osuus oli pääasiassa sateiden pehmittämää mutaista polkua, lyhyt dyyniosuus ja jokien ylityksiä. Toinen osuus oli nopeasti ajettavaa ja liukasta vuoristotietä.
Bike -luokka
Lähes kaikki sanoivat aamun olleen vaikea. Oli sumua, sadetta, mutaa ja paikoin joen ylitykset olivat syviä. Vaikka reitti oli tänään pitkä, erot jäivät yllättävän pieniksi. Päivän nopein oli Joan Barreda, joka käytti erikoiskokeiden läpiajamiseen aikaa 4:21:29h. Voitto oli Barredan toinen tämän vuoden Dakarissa. Maalissa hän kertoi, että kun ensimmäisen osuuden mudasta, sumusta ja jokien ylityksistä oli selvitty ja reitti nousi korkeammalle hän antoi tulla suurin piirtein niin lujaa kuin Honda kulki. Barredan jälkeen tulivat molemmat KTM kuskit Matthias Walkner ja Sam Sunderland 4 minuutin päässä. Sunderland kertoi tulleensa lopun ilman takajarruja, KTM jarrulevy oli osunut toisen ek:n joen ylityksessä kiveen ja murtunut. Michel Metge oli neljäs ja hän ajoi lopun yhdessä Yamahaa
kuljettavan Xavier de Soultraitin kanssa. Molemmat valittavat aamun näkyvyyttä. Triisa oli tänään 45. reilun 44min kärjelle hävinneenä ja Meeru oli päivän 67. reilun tunnin kärkeä perässä. Kokonaistuloksissa Sam Sunderland lisäsi johtoaan pahimpiin uhkaajiin eli Husqvarna kuljettajaan Pablo Quintanillaan (00:20:58) ja Hollannin van Bevereniin (00:28:49). Sunderland ajaa johtoasemassa varmasti, ei kärjen vauhtia vaan isompia riskejä vältellen, silti lujaa. Van Bevererinin perässä tulevat 10 sekunnin sisään KTM kuskit Matthias Walkner ja Gerard Farres Guell. Joan Barreda tulee sijalla 9. jo reilun tunnin päässä. Ilman Hondan “mokaa” olisi Barreda kamppailemassa kärjessä.
ATV-luokka
ATV -luokan toisena ajaneen Simon Vitsen aamu oli synkkä. Ensiksi hän myöhästyi lähdöstä 2 tuntia, yrittäen saada Yamahan konetta käyntiin. Keskeytys tuli koneen lopullisen sammumiseen aika pian ykkös ek:lla. Päivän nopein oli kokenut Ignasio Casale, vuoden 2014 Dakar voittaja kertoi tarkoituksellisesti ajaneen ensimmäisen viikon säästellen laitetta ja tarkkaillen muita. Toisella viikolla on tarkoitus ajaa vain voitosta. Casalen voittoa avittivat toiseksi ajaneen Sergei Kariykanin ongelmat, ensiksi atv:stä hajosi sytytyspuola ja toisella ek:lla sattui vielä rengasrikko. Kariyakin jäi kuitenkin vain 5:39 minuuttia Casalelle. Axel Dutrie oli kolmas ja Kees Koolen oli neljäs. Can-Ameista nopein oli Puolan Kamil Wisniewski, perässään Daniel Mazzucco. Kokonaistuloksissa Yamahalla on vankka kolmoisjohto Kariyakin, Dutrie ja Casale. Kolmantena ajava Casale on 10 minuuttia Kariyakin jäljessä. Reilun kahden tunnin päässä tulee Daniel Mazzucco Can-Amilla. Kees Koolen on Pablo Copettin (Yamaha) perässä viidentenä.
UTV-luokka
Luokan tilanne alkaa olla vakiintunut. Brasilian Leandro Torres on selkeässä reilun 1½ tunnin johdossa ennen Kiinan Li Dongshengiä ja Mao Ruijinia.
Autot -luokka
Päivä oli Peugeotin juhlaa, jälleen kolmoisvoitto. Nyt järjestyksessä Loeb, Peterhansel ja Despres. Loeb kyllä maalissa kertoi yrittäneensä hyökätä varsinkin 2. ek:lla, joka oli nopeata WRC-tyylistä pätkää. Etu valui kuitenkin rengasrikkoon. Mikko Hirvonen oli osuuden neljäs jääden kärjelle reilut 8 minuuttia. De Villiers (päivän 5.) samoin kuin toinen Toyota kuljettaja Nani Roma (päivän 7.) kärsivät Toyotan alitehoisesta moottorista korkeassa ilman alassa. Olihan reitti kokonaisuudessaan yli 3.000 metrissä. Rallin kolmas ex-WRC kuljettaja eli Tsekin Martin Prokop oli päivän 11. Martinin paras sijoitus tämän vuoden Dakarissa. Prokopin auto on perusrakenteeltaan Ford F-150 Raptor, mutta tsekkiläinen paja MP-Sport (lue: Martin Prokop Sport) on rakentanut siitä Dakariin oman versionsa. Kokonaistuloksissa Peugeotilla on kolme ensimmäistä sijaa järjestyksessä Loeb, Peterhansel (01:38 jääneenä) ja Cyril Despres (17:17). Nani Roman tarkoitus ajaa edes Despres kiinni jäivät haaveksi, kun Toyotasta hukkuvat tehot yli 2000 metrin
korkeudessa. Mikko Hirvonen on viidentenä, jääden kärjelle tasaisesti. Nyt eroa on reilut 53 minuuttia. Siinä missä Nani Roma yritti ottaa kiinni Despresiä niin de Villiers yritti ottaa kiinni Hirvosen Miniä. Toisin on käynyt, ero on pysynyt aika tarkkaan puolessa tunnissa. Vaikuttaa vähän siltä, että Peugeotit ottavat kaksoisvoiton ellei jopa kolmoisvoiton. Toyotan meno tyssäsi korkeaan ilmanalaan. Tuntuu maalaisjärjellä ajateltuna ihmeelliseltä, ettei asiaan paneuduttu vakavimmin. Kun Gazoo Racing on kuitenkin muutaman miljoonan polttanut uuteen Hiluxiin ja Dakariin. Sama vaiva oli jo edellisen mallin Hiluxissa ja nyt ennen Dakaria mm. De Villiers antoi lausuntoja, jossa hän totesi korkean ilmanalan ongelmien olevan ohi. En tiedä mihin verrattuna, kun yli 400kg painavamman ja tehottomamman Minin vauhdissa pysytään juuri ja juuri, Peugeotin perässä on turha yrittää pysyä.
Kuorma-auto luokka
Martin van den Brink oli päivän nopein Renaultilla. Martinhan joutuu 1. viikon ongelmapäivän jälkeen lähtemään muiden takaa, mutta laski ohittaneensa päivän aikana 15 kilpailijaa. Federico Villagra oli päivän toinen perässään Kamaz -kaksikko Nikolaev/Sotnikov. De Rooy kärsi rengasrikon ja vaihtamisessä meni sen verran aikaa, että päivän sijoitukseksi tuli 9. Tosin vain seitsemän minuuttia kärjestä. Mardeev jäi samaan joenylitykseen kuin MAN -kuski Hans Stacey. Neljäs Kamaz Anton Shibalov jäi vetämään Mardeevia ylös joesta. Painavan Kamazin kiskominen kävi työstä ja aikaa kului turhan paljon. Mardeev ja Shibalov löytyvät sijoilta 38. ja 39. Vajaat kaksi
tuntia van Brinkin perässä. Hans Staceyllä menivät sijoitukset myös tänään. MANista hävisi jo alkutaipaleella kolme vaihdetta ja jäädessään kiinni joen ylitykseen häipyivät loputkin. MAN -kuski Saksan Matthias Behringen jäi pelastamaan Staceytä joesta. Kuivalla maalla laskettiin vaihdelaatikon öljyt ja epämääräinen kasa metalliromua kaavittiin öljypohjasta pois. Pohja kiinni ja uudet öljyt sisään. Ja ihme, sen verran vaihteita löytyi, että maaliin päästiin. Stacey oli päivän 40. ja Behringen 41. Heillä on kärkeen parisen tuntia. Kokonaistuloksissa kolmikko Sotnikov, Nikolajaev ja De Rooy on
puolituntia karussa muita. Villarga on Ivecolla neljäntenä ja vartin välein Federicosta tulevat De Baar (Mammoeth-Renault) ja Peter Versluis (MAN). Heistä tunnin on jäänyt kaksikko Vasilevski (MAZ) ja Sugawara (Hino). Martin Kolomy löytyy sijalta yhdeksän. Airat Mardeev ei aja enää voitosta tämän päivän jälkeen, joen ylitys maksoi niin paljon aikaa ja sijoitus tippui TOP-10 viimeiseksi. Merkillepantavaa on, että Terohito Sugawara ajaa Hinolla elämänsä Dakaria.
Päivitysilmoitus: buteaux redwood acyclovir
Päivitysilmoitus: happy family ivermectil
Päivitysilmoitus: acyclovir 800 mg for shingles
Päivitysilmoitus: chloroquine vs hydroxychloroquine coronavirus
Päivitysilmoitus: priligy generic uk
Päivitysilmoitus: sildenafil price sildenafil doctor
Päivitysilmoitus: stromectol for flu
Päivitysilmoitus: where can i buy ivermectin online
Päivitysilmoitus: eli lilly cialis 5mg
Päivitysilmoitus: natural viagra
Päivitysilmoitus: where to buy tadalafil tablets
Päivitysilmoitus: buy viagra online
Päivitysilmoitus: stromectol online prescription
Päivitysilmoitus: generic viagra india
Päivitysilmoitus: albuterol inhaler sale
Päivitysilmoitus: viagra for sale online
Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine malaria drug
Päivitysilmoitus: discount viagra
Päivitysilmoitus: buyviagraonlineny.com
Päivitysilmoitus: cialis for sale
Päivitysilmoitus: cialis generic
Päivitysilmoitus: 20mg cialis daily
Päivitysilmoitus: cialis tadalafil 20 mg tablets
Päivitysilmoitus: cost of viagra
Päivitysilmoitus: moxilen 20 mg deltasone
Päivitysilmoitus: purchase viagra online
Päivitysilmoitus: cialis india
Päivitysilmoitus: cipro flagyl combination side effects
Päivitysilmoitus: levitra viagra cialis
Päivitysilmoitus: sildenafil citrate 100mg pills
Päivitysilmoitus: cialis website
Päivitysilmoitus: viagra online canada
Päivitysilmoitus: stromectol capsules 12 mg price
Päivitysilmoitus: stromectol for dental abscess
Päivitysilmoitus: viagra samples
Päivitysilmoitus: where can i buy viagra or cialis
Päivitysilmoitus: female viagra pills
Päivitysilmoitus: viagra 100 price india
Päivitysilmoitus: what is ivermectin made from
Päivitysilmoitus: female viagra in india online
Päivitysilmoitus: ivermectin prices human
Päivitysilmoitus: www.cialisglu.com
Päivitysilmoitus: sildenafil 20 mg without a prescription
Päivitysilmoitus: is viagra just for men
Päivitysilmoitus: what over the counter drug works like viagra
Päivitysilmoitus: viagra for trans women
Päivitysilmoitus: cialis trial
Päivitysilmoitus: non ivermectin heartworm preventative
Päivitysilmoitus: where to buy viagra in playa del carmen
Päivitysilmoitus: homemade viagra
Päivitysilmoitus: buy sildenafil
Päivitysilmoitus: viagra coupon
Päivitysilmoitus: buy generic viagra
Päivitysilmoitus: womens viagra
Päivitysilmoitus: what doctor can prescribe viagra
Päivitysilmoitus: viagra without a doctor prescription usa
Päivitysilmoitus: herbal viagra
Päivitysilmoitus: viagra boys
Päivitysilmoitus: viagra price
Päivitysilmoitus: viagra naturel
Päivitysilmoitus: sildenafil otc australia
Päivitysilmoitus: viagra para mujeres
Päivitysilmoitus: viagra connect
Päivitysilmoitus: over the counter viagra
Päivitysilmoitus: generic sildenafil
Päivitysilmoitus: hims sildenafil
Päivitysilmoitus: viagra sildenafil
Päivitysilmoitus: viagra alternatives
Päivitysilmoitus: viagra cost
Päivitysilmoitus: cialis tabletas