Dakarin toisen päivän reitti suuntautui Punaiseltamereltä AlUlaan. Edessä oli 602 km,josta erikoiskokeen osuus oli 367 km. Tuo sisälsi nousun aina 1.400metriin, pudottautumiseen sieltä kanjoneihin ja loppu oli kovapohjaista ja kivikkoista npeasti ajettavaa reittiä.
Dakarin toinen päivä oli monelle ongelmia täynnä, niin myös virolaspareille. Urvo Männämaa/Tomas Lepik olivat hyvässä vauhdissa sijalla 10. kunnes takaripustuksen pallonivelen pultti petti ja takajousitus romahti. Dakarissa huollon säännöt ovat selvät, jaksolla autoa saavat huoltaa tai antaa varaosia vain kilpailijat ja kanssa kilpailijat. Tästä johtuen isot tallit ilmoittavat ylimääräisiä autoja ja kuorma-autoja kilpailuun, käytännössä heidän roolinsa on auttaa tallin tähti kilpailijoita. Urvolla ja Tomaksella meni muutama tunti ennenkuin osat saatiin ja takaripustus kuntoon. Päivän lopuksi heidän sijansa kokonaistuloksissa oli 49. Kärkeen on matkaa reilut kuusi tuntia. Toive olla ensimmäinen rookie -autokunta maalissa on sinänsä mahdollista, sillä edellä ajaa neljä rookie -teamiä. Mutta se vaatii virolaisparilta onnistumista ja muilta epäonnea. Tärkeintä olisi nyt vain päästä maaliin. UTV -pari Toomas Triisa/Mart Meeru kärsivät rengasrikoista. Onneksi kaksi varapyörää riitti, mutta sijoitus tipahti luokassa sijalle 19. Kannattaa muistaa, että kisa on vasta alussa ja ne vaativat reitit ovat vielä edessäpäin.
Bike -luokassa edellisen päivän voittaja USA:n Ricky Brabec kärsi selvästi ensimmäisen kuskin asemasta suunnistajana. Ja niin pari hutia toi reilun 5 minuutin eron kärkeen. Eilen jo säväyttänyt USA:n 21-vuotias Mason Klein ajoi alusta lähtien ripeintä vauhtia ja ilman suunnistushuteja. Taakse jäivät KTM:n tehdaskuskit eli Toby Price, Matthias Walkner ja Kevin Benavides. Ehti kulua kuusi vuotta, siitä kuin yksityistallin kuljettaja voittaa Dakarissa erikoiskokeen Bike -luokassa. Edellisen kerran sihen pystyi Slovakian Stefan Svitko vuoden 2016 Dakarissa Etelä-Amerikassa. Muutenkin etapilla loistivat oudot nimet esim. Heron tehdasteamissä ajavat Sebastian Bühler (Saksa) ja Ross Branch (Botswana). Kokonaistuloksissa Mason Klein nousi kärkeen huolimatta 2 min. aikasakosta siirtymällä. Parin minuutin päässä tulevat Toby Price (KTM), Joan Barreda (Honda), Kevin Benavides (KTM) ja Daniel Sanders (KTM) . Kärki on erittäin tasainen.
Kaksivetoisissa mönkijöissä Ranskan Alexandre Giroud oli tämänkin päivän nopein. Toisena ajava Argentiinan Manual Andujar on jäänyt reilut 8 minuuttia. Pablo Copetti (USA) ja Francisco Moreno ovat jo vajaan 20 minuutin päässä.
Autot -luokassa päivä oli rengasrikkojen. Varsinkin kaksivetoisia Hunter BRX buggyja kuljettaneet Sebastion Loeb, Orlando Terranova ja Guerlain Chicherit tulivat kyllä maaliin, mutta joutuivat odottomaan huoltorekkaa jaksolla tunnista-kahteen, koska kaikki kolme olivat jo käyttäneet kaikki kolme varapyöräänsä. Bahrainin valtion öljyrahalla ajava talli (Bahrain Raid Extreme) kisa taitaa olla podium -sijoituksien osalta ohi? Terranova löytyy kokonaistuloksissa sijalta 19. ja reilun tunnin perässä, Sebastian Loeb löytyy sijalta 26. 1½ tuntia perässä ja Guerlain Chicherit ei ole saanut vieläkään sijoitusta. Hän saapui etapin maaliin keskiyöllä.. tunteja sen jälkeen, kun etappi oli jo suljettu. Audit kärsivät myös rengasrikoista. Parhaiten selvisi Carlos Sainz vain yhdellä rengasrikolla. Stephane Peterhanselilla hajosi kaksi rengasta. Audin kolmas tehdaskuski Mattias Ekström tuli lopulta maaliin vanteen varassa, kun kaikki kolme vararengasta oli jo käytetty. Toyotia eivät rengashuolet painaneet Nasser Al-Ayttiah oli nopein perässään satelliittitalli Overdriven Erik van Loon. Yhden rengasrikon kärsinyt
Carlos Sainz hävisi Audillaan reilut viisi minuuttia kärkeen. Neste Rallyn vakituinen kävijä Tsekin Martin Prokop oli 4×4 Raptor SS Buggylla hienosti päivän kahdeksas. Kokonastuloksissa Carlos Sainz säilytti niukan johtonsa, tosin Toyotan Nasser Al-Ayttiah on vain 2 minuutin päässä. Kolmas- ja neljässijaa pitävät hallussaan hieman yllättäen ranskalais-buggit Matthieu Serradori kuljettaa Centuryn -buggyä ja Simon Vitse ajaa Optimuksen buggyä. Molemmat ovat kaksivetoisia. Ranskalaisten innostus buggyihin johtaa viime vuosisadalle, jolloin Jean-Luis Schlesser oli kova tekijä.
UTV Lighweight -luokka on Can-Am Maverickien ylivoimaa kolmen teamin johdolla eli Red Bull Can-Am Factory Team, Red Bull Off-Road JR Team USA by BFGoodrich ja South Racing. Kiilaa pystyvät iskemään vai muutamat itse tehdyt UTV;t, mutta esim. Grallyteam ja Arcane Racing budjetit ovat vain murto-osa Red Bull Teamien budjeteista.
UTV Modified Production -luokka on myös Can-Amin juhlaa. Top-10 mahtuu ainoastaan yksi ei Can-Am eli Xavier de Soultraitin ohjaama Polaris RZR Pro R on sijalla 8.
Kuorma-auto -luokassa järjestys muuttui. Johdossa ollut Tsekin Martin Macik teki suunnistusvirheen, joka maksoi hänelle ajassa tunnin verran. Päivän nopein oli kokenut Ales Loprais Pragalla. Tosin kymmenen minuutin sisään ajoivat myös Hollannin Iveco -kuskit Janus van Kasteren sekä Martin Vandenbrink. Tsekin Jaroslav Valtr tuli myös Tatrallaan samoille sekuntiluvuille. kokonaistilanteessa Ales Loprais siirtyi 12 minuutin johtoon, perässään van Kasteren, Valtr ja Vandenbrink.
Legenda -luokka on Toyotaa. Kymmenen parhaan joukossa on kahdeksan Land Cruiseria. Ainoastaan Italian Garosci Riccardo (Nissan Terrano) ja Espanjan Luis Marot (Nissan Patrol) ovat sijoilla 8. ja 10.
Tiistaina on edessä matka AlUla:sta Ha’ilin edessä on 669 km, josta 447 km on erikoiskoetta. Reitti on kovavauhtista, mutta vaatii tarkkaa suunnistamista.
Päivitysilmoitus: cozaar 100 mg 28 tablet
Päivitysilmoitus: gabapentin 2023
Päivitysilmoitus: buy zetia generic
Päivitysilmoitus: etodolac generic
Päivitysilmoitus: generic propranolol
Päivitysilmoitus: lamictal cheap
Päivitysilmoitus: metoclopramide 2023
Päivitysilmoitus: trileptal generic
Päivitysilmoitus: benadryl order
Päivitysilmoitus: buy ventolin online paypal
Päivitysilmoitus: bijwerkingen colchicine tabletten generiek
Päivitysilmoitus: nitrofurantoin price
Päivitysilmoitus: buy lamisil cream in canada
Päivitysilmoitus: buy zocor uk
Päivitysilmoitus: generic diltiazem
Päivitysilmoitus: diclofenac to buy online uk
Päivitysilmoitus: medi-meclizine buy
Päivitysilmoitus: actos procesales del juez
Päivitysilmoitus: prednisone 40mg
Päivitysilmoitus: alendronate prices
Päivitysilmoitus: amantadine 100mg
Päivitysilmoitus: requip 2mg
Päivitysilmoitus: triamterene 2023
Päivitysilmoitus: buy bentyl without rx
Päivitysilmoitus: where can i buy arimidex online
Päivitysilmoitus: ketoconazole online
Päivitysilmoitus: buy bisacodyl
Päivitysilmoitus: generic levothyroxine
Päivitysilmoitus: compazine generic
Päivitysilmoitus: when does generic lipitor go on sale
Päivitysilmoitus: elavil 10mg
Päivitysilmoitus: cheapest price keppra
Päivitysilmoitus: diclofenac sale uk
Päivitysilmoitus: buy trental
Päivitysilmoitus: doxazosin 1mg
Päivitysilmoitus: buy topamax 2023
Päivitysilmoitus: where to buy orlistat
Päivitysilmoitus: coumadin and cranberry pills
Päivitysilmoitus: buy ranitidine 2023
Päivitysilmoitus: buy dexamethasone cattle
Päivitysilmoitus: seroquel buy online
Päivitysilmoitus: ondansetron 2023
Päivitysilmoitus: lopressor 25mg
Päivitysilmoitus: nolvadex tamoxifen citrate for sale
Päivitysilmoitus: where to buy premarin online
Päivitysilmoitus: where can i buy reglan
Päivitysilmoitus: ibuprofen prices
Päivitysilmoitus: prevacid discount
Päivitysilmoitus: flonase discount coupons
Päivitysilmoitus: prazosin prices
Päivitysilmoitus: generic tizanidine
Päivitysilmoitus: where to buy neo medrol in london
Päivitysilmoitus: buy lasix in canada
Päivitysilmoitus: phenazopyridine generic
Päivitysilmoitus: how to buy imitrex
Päivitysilmoitus: what does clonidine pills look like
Päivitysilmoitus: where can i buy allegra over the counter
Päivitysilmoitus: buy generic norvasc
Päivitysilmoitus: zyprexa prices
Päivitysilmoitus: buspirone price
Päivitysilmoitus: where can i buy januvia
Päivitysilmoitus: dramamine 2023
Päivitysilmoitus: buy propecia no prescription usa
Päivitysilmoitus: order aricept online
Päivitysilmoitus: generic haloperidol
Päivitysilmoitus: order prilosec otc
Päivitysilmoitus: buy atarax uk
Päivitysilmoitus: buy provera and clomid
Päivitysilmoitus: ventolin inhalers for sale
Päivitysilmoitus: buy clonidine online uk
Päivitysilmoitus: buy allegra laminate flooring
Päivitysilmoitus: real money online casino united states
Päivitysilmoitus: legal online real money casino
Päivitysilmoitus: walgreens 10mg cialis price
Päivitysilmoitus: free vouchers viagra 10 pills
Päivitysilmoitus: preis cialis 5mg
Päivitysilmoitus: 5 mg cialis brand online
Päivitysilmoitus: cost of cialis 5 mg at walgreens hartland wi
Päivitysilmoitus: sildenafil 25 mg mexico
Päivitysilmoitus: bupropion online
Päivitysilmoitus: prednisone price
Päivitysilmoitus: lisinopril 2.5mg
Päivitysilmoitus: order tizanidine online
Päivitysilmoitus: cheap hydrochlorothiazide
Päivitysilmoitus: benadryl pills for rash
Päivitysilmoitus: buy promethazine 2023
Päivitysilmoitus: fluoxetine 10mg
Päivitysilmoitus: diclofenac tablets what are they for
Päivitysilmoitus: play online casino with real money
Päivitysilmoitus: play casino free spin and win real money
Päivitysilmoitus: will 4 5mg wirk the same as 1 20mg cialis
Päivitysilmoitus: real money blackjack casino sites
Päivitysilmoitus: free online casino no deposit win real money australia