Dakar 2016 viides päivä sisälsi reilun 327km pituisen erikoiskokeen. Erikoiskoe ajettiin kokonaan Bolivian Andeilla ja reitti kipusi korkeimmillaan 4.800metrin korkeuteen. Korkeus aiheutti joillekin kilpailijoille päänsärkyä ja pahoinvointia. Reitin lopussa oli vaativaa suunnistusta, jossa tapahtui pummeja. Positiivista oli, että Mikko Hirvonen näyttää saaneen itseluottamuksensa takaisin. Ja menokin taas maistuu…
Bike -luokassa KTM -kuljettavat tekivät oikean päätöksen säästäessään Marathon -osuudella renkaita. Kärjessä lähteneistä Hondista Goncalves kärsi pahoinvoinnista ja Benavides puolestaan menetti aikaa tehdessään lopussa suunnistusvirheen. Toby Price ajoi KTM.n tehdasteamistä voittoon ennen trackkerinsa kuntoon saanutta Stefan Svitkoa. Matthias Walkner oli kolmas tehdasteamin KTM:llä. Barreda oli Hondallaan neljäs jääden Pricelle vajaa 6 minuuttia. Husqvarna -kuski Ruben Faria oli päättänyt ottaa tämän päivän rauhallisemmin ja säästää pyörää. Kokonaistuloksissa Goncalves piti johtonsa,
mutta loistavasti ajanut yksityistallin kotarikuski Stefan Svitko on jäänyt vain 1.45 minuuttia. Toby Price on vaivaisen 2 sekunnin päässä ja ensimmäinen ei KTM eli Barreda Hondallaan on jäänyt vajaa puoliminuuttia Pricesta. Kaiken kaikkiaan kärki on hyvin tasainen.
ATV -luokassa oli tapahtumaa. Kärjessä ajanut Ignacio Casale kärsi moottoriongelmista ja tuli nilkuttaen maaliin sijalle 29. Puolan Ralf Sonikin eilen alkanut moottorin öljyvuoto äityi niin pahaksi, että kone leikkasi kiinni. Tuloksena keskeytys. Kärkijoukossa ollut Brasilian Marcello Medeiros kaatoi mönkkärinsä ja mursi solisluunsa. Niinpä ensimmäiseen etappivoittoonsa ajoi Perun Alexis Hernandez, perässään Alejandro Patronelli ja kilpailun yllättäjä Pietarista kotoisin oleva Airon yksityistallissa ajava Sergey Karyagin. Kokonaistuloksissa Yamahat pitävät viisi ensimmäistä sijaa järjestyksessä Karyakin, Hernandez, Alejandro ja Marcus Patronellit sekä Jeremias Gonzales. Walter Nosiglia on noussut myös pikkuhiljaa kokonaistuloksissa kuudenneksi. Matkan jatkuessa vanhat konkarit eli Patronellit, Gonzales (viime vuoden toinen) ja Nosiglia (viime vuoden kolmas) alkavat kirimään kohti kärkeä. Johdossa ollut Ignacio Casale löytyy kokonaistuloksissa sijalta 14. reilun tunti kärkeä perässä. Myös alkumatkasta kärjessä ollut Etelä-Afrikan Brian Baragwanath on kärsinyt rengasrikoista ja kaiken kukkuraksi hänelle lätkäistiin eilen 38minuutin aikasakko. Hänen sijoitus on 15. heti Casalen perässä.
Peugeotien ylivoima jatkui. Maaliin tultiin järjestyksessä Loeb, Sainz, Peterhansel. Peugeotin voittokulkua hieman himmensi Cyril Despressiä vaivanneet sähköongelmat ja hän saapui maalin sijalla 49. Nasser Al-Attiyah oli neljäs kolme minuuttia voittajalle hävinneenä ja viides Leeroy Poulter Toyotalla. Mikko Hirvonen oli kuudes häviten Loebille vajaat 8 minuuttia. Mikko kärsi matkalla yhden rengasrikon (oli kuulema kokemus vaihtaa rengas reilussa 4.000metrin korkeudessa) ja valitteli joutuneensa ajamaan pitkään de Villiersin perässä ennen kuin pääsi ohi. De Villiers hävisi maalissa Mikolle reilun minuutin. Kahdeksas oli USA Robby Gordon, hieman yllättäen. Sillä hän pesi reitillä kovat Mini -kuskit eli Terranovan ja Roman. Kokonaistilanteessa mennään järjestyksessä Loeb, Peterhansel ja Sainz. Sainz vieläkin sadattelee ensimmäisen päivän mutaspoori jumia, sillä ilman sitä hän olisi hyvin tasapäin Loebin kanssa. Despres tippui ongelmien takia sijalle 22. Al-Ayttiah on neljäntenä perässään Toyota
kaksikko Leeroy Poulter ja Giniel de Villiers. Mikko Hirvonen ajaa sijalla 7. reilut 23 minuuttia Loebista. Edellä oleva Toyota kaksikko ei tosin ole kuin muutaman minuutin päässä. Loput kärkikymmenikön sijat menevät Toyotille järjestyksessä Ten Brinke, Vasiliev ja Al-Rajhi. Emiliano Spatarro on Dusterilla 11. Vaikka Robby Gordon nousi etapilla sijalle kahdeksan on hänen kokonaissijoitus 24.
Kuorma-autoluokassa kahdeksan ensimmäistä sijaa olivat todella pienin eroin. Voiton vei Kamazilla Eduard Nikolaev. Toiseksi ajoi Tsekin Martin Kolomy, perässään Iveco -kaksikko Villagra ja van Genugten. Mardeev oli Kamazilla viides ja hänen perässään oli MAN -kaksikko Versluis ja Stacey. Gerard de Rooy oli kahdeksas. Kokonaistulokissa kärkikolmikko on puolen minuutin sisällä. Kärkeen siirtyi Federico Villagra, Verslius on toinen ja Stace pitää kolmatta sijaa. De Rooy tulee neljäntenä 5 minuuttia kolmikkoa perässä. Mardeev on viides ja Nikolaev sijalla seitsemän. Heidän väliinsä mahtuu Martin Kolomy Tatrallaan. Van den Heuvel on Scaniallaan niukasti kärkikymmenikön ulkopuolella eli 11.
Tänään ajetaan Dakarin pisin erikoiskoe 542 km. Korkealla mennään edelleenkin eli maksimissaan kivutaan 4.200 metrin ja alhaisimmillaan ollaan 3.500 metrissä. Edessä on kivistä vuoristopolkua ja se kuuluisa Salar de Uyunin suola-aavikko.
Päivitysilmoitus: female ivermectil pill review
Päivitysilmoitus: doctors say hydroxychloroquine works
Päivitysilmoitus: alternatives to tamoxifen and arimidex
Päivitysilmoitus: buy dapoxetine scabies
Päivitysilmoitus: how much is a cialis pill
Päivitysilmoitus: viagra online canada
Päivitysilmoitus: buy generic viagra
Päivitysilmoitus: best generic viagra
Päivitysilmoitus: generic viagra 100mg
Päivitysilmoitus: viagra prices
Päivitysilmoitus: buy hydroxychloroquine online india
Päivitysilmoitus: cialis without prescription
Päivitysilmoitus: www.cialisthebe.com
Päivitysilmoitus: tadalafil 2.5 mg price india
Päivitysilmoitus: cialis sex pill
Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine use in africa for covid
Päivitysilmoitus: plaquenil near me
Päivitysilmoitus: buy cialis viagra
Päivitysilmoitus: sildenafil
Päivitysilmoitus: canada viagra
Päivitysilmoitus: ivermectaicilina acid clavulanic aurobindo
Päivitysilmoitus: liquid cialis
Päivitysilmoitus: stromectol 18 mg
Päivitysilmoitus: viagra buy online
Päivitysilmoitus: viagra tablet cost
Päivitysilmoitus: cialis 20
Päivitysilmoitus: ivermectin 100mg
Päivitysilmoitus: purchase viagra
Päivitysilmoitus: cialis no prescription
Päivitysilmoitus: cheap generic viagra
Päivitysilmoitus: sildenafil citrate tablets vs viagra
Päivitysilmoitus: does ivermectin kill lice
Päivitysilmoitus: ivermectin for swine orally
Päivitysilmoitus: cialis generic name
Päivitysilmoitus: ivermectin for uti
Päivitysilmoitus: purchase cialis online cheap
Päivitysilmoitus: buy female viagra online uk
Päivitysilmoitus: buy viagra without prescription at cvs
Päivitysilmoitus: can you buy viagra online in uk
Päivitysilmoitus: buy viagra online prices
Päivitysilmoitus: best liquid tadalafil
Päivitysilmoitus: how can i buy real viagra
Päivitysilmoitus: canadian pharmacy tadalafil 20 mg
Päivitysilmoitus: buy real viagra online
Päivitysilmoitus: viagra without prescription online
Päivitysilmoitus: otc viagra
Päivitysilmoitus: viagra homme
Päivitysilmoitus: viagra gum
Päivitysilmoitus: viagra no prescription
Päivitysilmoitus: viagra alternatives
Päivitysilmoitus: cost for viagra
Päivitysilmoitus: viagra kaufen
Päivitysilmoitus: viagra boys
Päivitysilmoitus: female viagra
Päivitysilmoitus: viagra alternative
Päivitysilmoitus: sildenafil teva
Päivitysilmoitus: viagra pills for men