Pitihän siellä käydä eli American Car Show 2018. Tänä vuonna ei ollut hirveitä ennakko-odotuksia ja tuskin olisi tullut lähdettyä ellei siellä olisi ollut Mad Moosen -osastoa, monen vuoden tauon jälkeen.
Mad Moosen ja Jeeppi -kerhon osastot olivat vierekkäin. Mad Moosen teemana oli vanhat kilpurit (sen olisi voinut jotenkin tuoda yleisöllekkin esiin) ja niinpä siellä oli näytillä veljekset Keinästen avo-Range, joka on käynyt läpi täydellisen entisöinnin ja palautettu samalla kisakuosiin. Eklundin Timpan sininen Toyota BJ, jolla on voitettu eniten Suomessa Off Road Trial -mestaruuksia ja kisoja, modified -luokassa. Auto on yhä ”as it was” kunnossa. Vieressä oli Parkkisen Harrin vai taitaapi nykyisin olla apukuski Birgit Vartiaisen omistuksessa oleva sateenkaari BJ. Popon Jeep, joka on myös näitä pystien keräilijöitä. Popohan ajoi menestyksekkäästi myös Ruotsin Trial -sarjaa, silloin 1990 -luvulla. Olihan siellä mukana original -luokan VALPia jne.. hyvä kattaus. Ingmanin Benkun Rangea, Lampisen Klasun UAZ:ia tai vaikkapa Ojanperän Comanchea, Aromäen Maken Volvoa…jäi hieman kaipaamaan. Ja onhan niitä paljonkin…Lisänä oli Latopellon military-Scania ja Keinäsen Harrin Land
Rover 101 Forward Control, veikkaisin että ainoa Suomessa. Moottorina on Roverin V8, vaihde- ja jakolaatikko olivat Classic Rangesta, jatkuva neliveto, jarrut Series III 1ton, Salisburyn akselit, elliptiset lehtijouset…ensimmäiset autot toimitettiin Englannin armeijalle vuonna 1975 ja viimeisimmät palvelivat vielä NATO-operaatiossa Kosovossa. Land Rover 101 FC mallia ei myyty koskaan siviilikäyttöön uutena vaan kaikki markkinoilla olevat ovat joko Englannin armeijan tai NATOn huutokauppaan laittamia. Harrin auto on ollut Luxemburgin! armeijan käytössä. Siis kääpiövaltiolla on oma armeija! Siitä varmaa johtuu myös auton erinomainen kunto.
MIL-safareilla oli oma todella tyylikäs ja näyttävä autojen ympärille tehty lavastus. 10 pistettä.
Offiosastosta erillisenä oli Juvosen Land Rover Defender, automaattiaskilla. Tykkää, jos tuollaisesta tyylisuuntauksesta pitää. Työn jälki oli kyllä siistiä. Tuning -osastolla valitsi tämä Japanista ja USA:sta tullut chamber -villitys. Viimeistään sillä saadaan tuning -autosta ajokelvoton. Mutta chamber -villitys on in, kunnes tulee seuraava. Muutama rekka oli myös paikalla, choppereita, Indianin muhkeita pyöriä ja ainoa mönkijäosasto oli Quad Racingin crossimönkijä -osasto. Mikä oli piristävä poikkeus.
Kokonaisuutena jäi vähän väljähtäneen kaljan maku. Yleisöäkään ei ollut paljon. Monikaan näytteilleasettaja ei ollut nähnyt mitään vaivaa. Autot oli vain ajettu sisään maton päälle. Vastinetta lipun hinnalle? ei todellakaan ja sen American etuliiteen voisi pikkuhiljaa poistaa nimestä.
Päivitysilmoitus: chloroquine treating covid 19
Päivitysilmoitus: manufacturers of ivermectil
Päivitysilmoitus: clomid from mexico
Päivitysilmoitus: zovirax lacourse sark
Päivitysilmoitus: can you take priligy everyday
Päivitysilmoitus: azithromycin dosing uptodate
Päivitysilmoitus: chloroquine phosphate 6
Päivitysilmoitus: grossesse et ivermectin 1g
Päivitysilmoitus: buy sildenafil online
Päivitysilmoitus: tadalafil cialis pills for sale online
Päivitysilmoitus: oral ivermectin for head lice
Päivitysilmoitus: cheap generic viagra online
Päivitysilmoitus: viagra online
Päivitysilmoitus: purchase viagra online
Päivitysilmoitus: viagra pill
Päivitysilmoitus: cialis tadalafil 20mg
Päivitysilmoitus: stromectol 6mg for diverticulitis
Päivitysilmoitus: cialis france
Päivitysilmoitus: cialis 20 mg online
Päivitysilmoitus: viagra generic online
Päivitysilmoitus: viagra for sale
Päivitysilmoitus: www.viagrarover.com
Päivitysilmoitus: tablet cialis 20 mg
Päivitysilmoitus: actavis equivalent to cadista
Päivitysilmoitus: can i buy viagra online without a prescription
Päivitysilmoitus: sildenafil citrate 100
Päivitysilmoitus: cialis price
Päivitysilmoitus: stromectol and pregnancy
Päivitysilmoitus: viagra without doctor prescription
Päivitysilmoitus: viagra sample
Päivitysilmoitus: cialis oral
Päivitysilmoitus: viagra buy
Päivitysilmoitus: men viagra
Päivitysilmoitus: ivermectin for humans usa
Päivitysilmoitus: buy cheap viagra online australia
Päivitysilmoitus: ivermectina y coronavirus
Päivitysilmoitus: cialis 20 mg tablet
Päivitysilmoitus: cap stromectol
Päivitysilmoitus: compare viagra prices uk
Päivitysilmoitus: cialis from canadian pharmacy registerd
Päivitysilmoitus: female viagra she goescrazy
Päivitysilmoitus: how much are viagra pills at walmart?
Päivitysilmoitus: buy cialis pills
Päivitysilmoitus: tadalafilo
Päivitysilmoitus: viagra meaning
Päivitysilmoitus: viagra without a doctor prescription
Päivitysilmoitus: order viagra pills online
Päivitysilmoitus: viagra no prior prescription overnight
Päivitysilmoitus: viagra non prescription
Päivitysilmoitus: viagra in india
Päivitysilmoitus: best online pharmacy for viagra
Päivitysilmoitus: cvs viagra
Päivitysilmoitus: viagra prescription drugs
Päivitysilmoitus: viagra online kaufen
Päivitysilmoitus: where to buy over the counter male viagra
Päivitysilmoitus: instant natural viagra
Päivitysilmoitus: viagra ohne rezept
Päivitysilmoitus: viagra walmart
Päivitysilmoitus: cost of viagra
Päivitysilmoitus: viagra pills for men
Päivitysilmoitus: playful stepsis loves sex games
Päivitysilmoitus: sildenafil citrate
Päivitysilmoitus: sildenafil
Päivitysilmoitus: liquid cialis
Päivitysilmoitus: natural cialis