Dakar 2017 starttaa 2. tammikuuta

Maailman vaativammaksi eräralliksi luokiteltu Dakar 2017 starttaa 2. tammikuuta Paraguayn Asunciónista noin 9.000 km reitille. Reitti kiertelee Paraguayn, Bolivian kautta Argentiinaan ja voittajia juhlitaan 14. tammikuuta Buenos Airesissa. Dakar 2017 reittiä on sanottu viimevuotista vaativammaksi. Reitti sisältää 4.000 km erikoiskokeita, joista kuudella ek:lla on mittaa 400 km ja yhdellä ek:lla yli 500 km. Lisäksi reitti on kuusi päivää Bolivian ylängöllä yli 3.000 metrin korkeudessa. Suomen toivo on Mikko Hirvonen/Michel Perin. Hirvonen on samalla nostettu Minin tehdasteamin ykköskuskin asemaan. Odotukset emolla eli BMW:llä ovat kovat. Vain voitto kelpaa.

Suuri muutos viimevuotiseen on tapahtunut myös suunnistuksen osalta. Aiemmin käytettiin ns. WPM -systeemiä. Käytännössä navigaattori sai tiedon 800m ennen reittipistettä tiedon navigaattoriin ja samalla nuoliopastuksen reittipisteelle ja sieltä osoituksen seuraavalle pisteelle. Nyt on ensimmäistä kertaa käytössä ns. WPC -systeemi, jossa navigaattori saa tiedon, että olet 300 metrin ympyräkehän sisällä reittipisteestä. Mutta ei mitään nuoliopastusta eikä tarkempaa tietoa reittipisteestä. Ainakin Mikko Hirvosen kartanlukija Michel Perin oli sitä mieltä, että navigaattorin työ kovassa vauhdissa vaikeutuu huomattavasti. Ennen riitti, kun tiesi reittipisteen paikan noin, nyt se on tiedettävä tarkkaan. Viime vuonnakin eräiden kärkiteamien navigaattorit (Sainz ja Loeb) olivat välillä vallan hukassa, saas nähdä kuinka nyt käy. Onneksi Hirvosella on Dakarin yksi parhaimpia ja kokeneimpia navigoijia.

Dakar 2017 ralliin osallistuu 362 kilpailijaa, näistä Bike -luokassa ajaa 168 kpl, ATV:ssä on 39 lähtijää, autoissa 93, UTV:ssä (uusi luokka) 8 kappaletta ja 59 kuorma-autoa. Kansallisuuksia on kaiken kaikkiaan 59 maasta. Suomi on ainoa Pohjoismaa, mutta Virosta on Bike-luokassa kaksi osallistujaa Mart Meeru ja Toomas Triisa. Molemmat ajavat Husqvarna Rally Teamissä. Ajokkeina ovat Husqvarna FR 450 Rallyt.

Dakarista on vuosien saatossa kasvanut autourheilun toiseksi suosituin laji Formula F1 -sarjan jälkeen, jos mitataan näkyvyyttä. Tänä vuonna paikalla on 70 tv-yhtiötä, jotka lähettävät yhteensä 1200 tuntia 190 eri maahan. Paikan päällä on 1.460 toimittajaa tekemässä juttua. Rallin mukana liikkuu yksi kenttäsairaala, joka käsittää 60 lääkäriä/hoitajaa. Lisäksi on mukana 8 helikopteria, joista yksi on ambulanssi helikopteri. Lääkintähenkilökunnalla on lisäksi kymmenen maastoautoa, jotka on muutettu ambulansseiksi. Lisäksi 22.000 santarmia, poliisia, sotilasta on komennettu turvaamaan rallin turvallisuutta ja erilaisiin liikenteenohjaustehtäviin. Pelkästään lähtöseremonioihin odotellaan reilua miljoonaa katsojaa.

Bike -luokka

KTM on ollut Bike -luokan ehdoton hallitsija ja niinpä viime vuoden voittaja Australian Toby Price lähtee numerolla 1. Numerolla 2. lähtee viime vuoden kakkonen eli Slovakian Stefan Svitko, joka ajaa KTM:llä Slonaft Teamissä. Molemmilla on alla samanlaiset KTM 450 Rally Replicat. Kolmantena matkaan starttaa viime vuoden kolmas eli Chilen Pablo Quintanilla Husqvarna FR 450 Rallylla. KTM tehdasteamissä ajavat myös britti Sam Sunderland, Ranskan Michael Metge sekä Itävallan Matthias Walkner. Viime vuonna epäonnistuneella Hondalla on kärkiniminä Espanjan Joan Barreda Bort, Portugalin Paolo Goncalves ja USA:n Baja 500 -voittaja Ricky Brabec. Yamaha paransi viime vuonna menoaan loppua kohti ja niinpä sijat 4. ja 5. menivät Yamahalle. Yamahan tehdasteamissä ajavat viime vuodelta tutut Portugalin Helder Rodrigues, Hollannin Adrien van Beveren sekä Italian Alessandro Botturi. Husqvarnan ja Shercon mahdollisuudet lienevät siinä, miten kärkitallien (KTM, Honda, Yamaha) kärkikuskit pysyvät kisassa mukana. Mielenkiintoinen tuttavuus on ensikertaa mukana oleva kiinalainen talli, joka ajaa tietysti oman maansa Zongshenillä. Itse asiassa tarkkaan ottaen tyyppi on Zongchen ZX450. Kuljettajina ovat Ranskan Thierry Bethys sekä niin ikään ranskalainen Willy Jobard. Muuta kolmea Zongchenia ajavat Taiwanin Jen Richie ja Kiinan Zhao Hongyi ja Zhang Min. Viron Husqvarna -kuskien eli Mart Meerun lähtönumero on 95. ja Tomas Triisan 117. Bike -luokassa on myös kaksi naiskuljettajaa. Espanjan KTM-kuski Laia Sanz, tuskin esittelyä kaipaa. Espanjan Rosa Romero Font ajaa nyt kuudetta Dakaria Himoisa KTM Teamissä. Bike-luokassa 168 lähtijästä on 50 ensikertalaista.

ATV -luokka

Siinä missä KTM on hallinnut Bike -luokkaa on Yamaha vieläkin selvempi hallitsija ATV -luokassa. Mutta yksi tai pitäisikö sanoa kaksi… on poissa. Eli Argentiinalaiset Patronellin veljekset Marcos ja Alejandro. Veljekset ovat moninkertaisia Dakar -voittajia ja viime vuonnakin ajoivat ylivoimaiseen kaksoisvoittoon. Antamissaan lehdistölausunnoissa veljekset eivät pidä nykysuuntauksesta, missä kartanluvulla on entistä vähäisempi merkitys. Erikoiskokeista on tullut nopeuspätkiä varsinkin Bolivian puolella, missä ainoa haaste on ajaminen yli 3000 metrin korkeudessa. Veljeksien mukana Chilen ja Perun osuuksien poistaminen rallin reitistä oli virhe. Mikäli Chile tai Peru palaavat ohjelmistoon on osallistuminen taas harkinnassa, joko ATV:llä tai autolla. Patronellin veljekset ja USA:n Robby Gordon ovat hyviä kavereita, joten autolla osallistuminen ei ole sekään pois suljettu. Kolmas merkittävä poisjääjä on viime vuonna kolmanneksi ajanut Etelä-Afrikan Brian Baragwanath. Hän loukkasi heinäkuussa ajetussa Desert 1000 -rallissa Botsawanassa olkapäänsä sen verran pahoin, että Dakarin reitti olisi vasemmalle kädelle vielä liikaa. Niinpä ATV-luokan palkintosijat menevät varmasti uusiksi.

Yamaha on selvä voittajasuosikki, sillä Yamahalta löytyy kärkeen kova nelikko. Puolan Rafal Sonik, Chilen Ignacio Casale, Venäjän Sergey Karyakin ja Paraguayn Nelson Sanabria. Hondan kuljettajista vain Bolivian Walter Nosiglian, Argentiinan Daniel Domaszewskin ja Santiago Hansenin katsotaan voivan lyödä kiilaa vahvaan Yamaha rintamaan.

ATV -luokan sisällä ajetaan myös 4×4 ATV:n -luokka, johon lähtee kahdeksan kuljettajaa. Kaikilla ovat alla Can-Am Renegadet. ATV -luokassa on 39 lähtijästä kymmenen ensikertalaista.

Autot

Bike -luokan ohella eniten mediaa kiinnostava on autojen -luokka. Onhan siellä kolmen kovan tehdasteamin eli Peugeot, Mini ja Toyota osalta odotettavissa kovaa taistelua kärkipään sijoista. Muille jäänee sijoituksia, jos näistä tehdaskuljettajista joku keskeyttää tai missaa muuten pahasti.

Team Peugeot Total lähtee kokonaan uudella takavetoisella 3008 Dakar autolla. Kuljettajina on kova nelikko eli Stephane Peterhansel (Ranska), Sebastian Loeb (Ranska), Carlos Sainz (Espanja) ja Cyril Despres (Ranska).

Toyota Gazoo Racingilla on myös radikaalisti uudistunut Hilux. Keskimoottorinen ja takavetoinen Hilux on kokonaan uusi konstruktio ja kysymys kuuluu varmasti miten se selviää ensimmäisestä Dakarista. Toyotan tehdastallissa ajavat Qatarin Nasser Al-Ayttiah, Etelä-Afrikan Giniel de Villiers ja Espanjan Nani Roma. Eli kokemusta ja voittoja löytyy Gazoo Racing Teamistä.

Minin tehdastalli X-Raid Rally Team ajattaa kärkikuljettajilla uudistettua Mini Countrymania. Auto on nyt rakennettu John Cooper Works -tehtaalla ja emo BMW:n rahoituksen turvin. Mini on saanut uuden moottorikartan, jolla on pyritty lisätehoihin sekä parantamaan kiihtyvyyttä 140km/h vauhdista ylöspäin. Painopistettä on laskettu alaspäin ja nyt mukaan mahtuu kolme varapyörää. BMW:n tuulitunnelissa on taas hiottu ajettavuutta. Silti Mini on painava verrattuna kilpailijoihin. Minin paino on 1952kg, kun taas Toyota on ilmoittanut uuden Hiluxin painoksi uskomattomat tasan 1300kg. Peugeot ei ole ilmoittanut 3008 DKR mallin painoa. Mini John Cooper Works Rallylla ajavat kärkikuljettajat eli Suomen Mikko Hirvonen, Saudi-Arabian Yazeed Al-Rajhi, Argentiinan Orlando Terranova sekä USA:n Bryce Menzies. Menzies on ensikertalainen Dakarissa, mutta toisella puolen painavat kolme Baja 500 -voittoa, muun muassa.

Renault on nähtävästi ajanut syksyn 2016 aikana kaikessa hiljaisuudessa Renault Sportin vetämän Dakar -projektinsa pienemmälle panostukselle. Vielä syksyllä oli kovat suunnitelmat kuskien suhteen ja Dusterin rakentaminen Dakariin oli siirtynyt Ranskan Renault Sportin alaisuuteen. Nähtävästi F1 vie enemmän voimavaroja kuin laskettiin, sillä Dakar -projekti siirrettiin Renault Sport Argentiinan alaisuuteen. Duster on kuitenkin saanut Nissan Titanista tutun V8 -moottorin, painopistettä on laskettu alaspäin ja takajousituksen geometriaa on muutettu. Renault Sport Argentinan tallissa ajavat argentiinalaiset Emiliano Spatarro ja ensikertalainen Fasundo Andusso.

Kokeneista Dakar -kuskeista ovat poissa mm. USA:n Robby Gordon ja Puolan Adam Malysz. Robby Gordon keskittyy kokonaan USA:n aavikkosarjaan ja luvannut palata vuonna 2018 voittaja-auton ja Patronellien? kanssa. Malyszin poisjääntiin on selkeä syy. Puolalainen pääsponsori ja rallitalli PKN Orlen ei uudistanut Malyszin kuljettajasopimusta nelivuotisen kauden päätteeksi. Mielenkiintoista on myös seurata miten ATV-luokasta siirtynyt Qatarin Mohammed Abu-Issa selviytyy ensimmäisestä Dakarista. Hän ajaa X-Raid Teamissä vanhemmalla Minillä Mini All4 Racingillä. Isojen tallien takana on paljon pienempiä talleja, jotka ajavat osaksi sponsoreidensa ja oman lompakkonsa turvin. Näille kaksi suurinta auton vuokraajaa ovat belgialainen Overdrive -talli ja X-Raid. Overdrive vuokraa Hiluxin edellistä versiota ja X-Raid Mini All4 Racingia. Liettualaiset kuskit Benediktas Vanagas ja Antanas Juknevicius ajavat esim. Overdrive -tallin Hiluxilla. Auto -luokassa on 93 lähtijää, joista 14. on ensikertalaisia.

UTV

UTV eli side-by-side -luokka on ensimmäistä kertaa omana luokkanaan. Aikaisemmin UTV:t ajoivat autojen alaluokassa, nyt on saatu oma. Lähtijöitä on kaiken kaikkiaan vain kahdeksan. Kun luokka on kokonaan uusi on erittäin vaikea sanoa mitään. Mielenkiintoista on, että se kenelle luokka luotiin eli USA:n kuljettajat. He loistavat kokonaan poissaolollaan! Nyt lähtivät painottuvat Etelä-Amerikkaan ja yllättäen Kiinasta on kolme paria. Laitteet jakautuvat aika tasan Polaris RZR:n ja Yamaha YXZ1000R:n välillä. Jostain syystä Dakar ei ole lyönyt vieläkään läpi jenkeissä, ehkäpä se on jenkeille kilpailuna liian pitkä?

Kuorma-autot

Dakarin kuningasluokka on kuorma-autot. Tänä vuonna tullaan näkemään varmasti kova taistelu Dakarin herruudesta Ivecon ja Kamazin välillä. Soppaa vielä hämmentävät MANit, MAZit, Tatrat ja uutena voisi nostaa Scanian.

Ivecon tehtävää helpottaa huomattavasti, että Kamaz on kärsinyt koko vuoden taloudellisia ongelmia ja niin paljon kohuttu Kamaz ”Torpedo”, jonka piti olla Kamazin vastine Iveco Powerstarille on edelleen kesken. Kamazin ongelmia ovat syventäneet uudet sopimuskuviot pääsponsoreiden kanssa. Jatkosopimus pääsponsorin eli valtio-omisteisen VEB-pankin kanssa varmistui vasta sen jälkeen, kun Venäjän ylin johto oli puuttunut asiaan. Silti Dakariin lähtö oli viime hetkeen asti epävarmaa ennen kuin Kamazin ”kotiosavaltion” eli Tatarstanin oma öljy-yhtiö eli Tatneft tuli hätiin. Kamazin suurin ongelma uudessa ”Torpedossa” on moottori tai kuka sen tekisi halvemmalla kuin nyt. Tämän vuoden Kamaz 4326 käyttää Mercedes-Benzin voimanlähteitä, mutta nähtävästi Mercedes-Benz pyytää moottoreistaan aika kovaa hintaa. Kamazin toimitusjohtaja Sergei Kogogin väläytti joulukuussa Venäjän uutistoimisto TASS Sportille antamassa haastattelussa, että Kamaz saattaa jäädä Dakarista vuoden-kahden tauolle. Kilpailutallin Kamaz-Master pyörittäminen vie noin 10 miljoonaa euroa vuodessa nykyisessä laajuudessa. Jostakin on luovuttava. Tuona kahden vuoden tauon aikana olisi tarkoitus kehittää uusi moottori Torpedolle. Kamaz ja Gazprom ovat jo julkisuuteen vuotaneet mahdollisuudesta istuttaa nokalle venäläisvalmisteinen diesel/maakaasu -käyttöinen voimanlähde. On mielenkiintoista seurata miten tilanne kehittyy. Yleensäkin Venäjän koko autoteollisuuden ja myös kuorma-auto teollisuuden suurin ongelma ovat moottorit ja automaattivaihteistot. Automaattivaihteistoja ei yksinkertaisesti osata tehdä ja esimerkiksi Kamazille moottoreita tekevän Yaroslavin moottorit kuuluvat, jollekin muulle vuosisadalle kuin nykyiselle. Samaa ongelma vaivaa UAZia, GAZia..Ladan eli VAZin onni on, että se on vahvasti Renault-Nissanin omistuksessa, joten konsernissa riittää moottoreita ja vaihdelaatikoita vähän joka lähtöön.

Ivecon kärkikuskeina voidaan pitää Iveco Powerstarilla ajavia Hollanin Gerrard De Rooyta ja Argentiinan Frederico Villagraa. Myöskin Iveco Trakkerilla ajava Hollannin Ton van Genugten on ehdolla ihan kolmen parhaan joukkoon. Hollannin Wulfert van Ginkelin toimenkuva on toimia näiden kolmen huoltoautona reitillä. Petronas De Rooy Iveco Teamilla on varsinaisina huoltoautoina kuusi Trakkeria ja yksi nelivetoinen Iveco Daily.

Kamaz lähtee matkaan neljän auton voimin, jota ajavat tutut nimet Mardeev, Nikolaev, Sotnikov ja Shibalov. Kamaz 4326 on tämän vuoden Dakariin varustettu Mercedeksen -moottorilla ja 16 -vaihteisen automaatin on toimittanut ZF. Kamaz 4326 antaa kuitenkin aivan liikaa tasoitusta muille painollaan. Peruskonstruktio on jo yli 10 vuotta vanha.

Tatran tehdasteam asemaa kantava Buggyra Racing ajattaa kahta Tatra Phoenixia. Molempien kuskit ovat erittäin kokeneita eli Ranskan Alex Loprais ja Tsekin Martin Kolomy. Tatran voimansiirtopaketin on valmistanut tsekkiläinen Gyrtech, 12.5 -litraisesta dieselistä otetaan Schwitzerin turbolla ulos 950hv. Samoin 16-vaihteinen automaatti on Gyrtechin modifioima ZF. Phoenix painaa 8.500kg.

Eurol Veka MAN Team ajattaa kahta MAN GS 18.480 4×4 BB kuorma-autoa. Autoja ajavat Hollannin kokeneet kuskit Hans Stacey ja Peter Versluis. MANnit ovat nopeita, se tuli osoitetuksi viime vuonna. Mutta viimeksi tuli liikaa suunnistusmissejä.

Valko-Venäjän MAZ on viime vuosina ollut ihan kärjen tuntumassa. Dakar 2017 ralliin MAZ lähettää kolme kokonaan uudistettua MAZ 5309RR -mallia. MAZin moottori on alunperin peräisin Caterpillarilta, mutta tsekkiläinen Gyrtech on viritellyt siitä 930hv Dakar -version, 16 -lovinen vaihdelaatikko on ZF:n peruja ja akselit toimittaa kotimainen Sisu. Kuskeina ovat kokeneet Siarhei Viazovich, Aleksandr Vasilevski ja kolmatta MAZia ajaa Aliaksei Vishneuski.

Mammoet Riwaldi Motorsport on tullut tunnetuksi Renaultin kuorma-autoista. Vuodelle 2017 päätettiin rakentaa kokonaan uusi nykytyylin mukainen nokkamalli. Lähtökohdaksi valittiin Renaultin military -sarjasta Renault Sherpa, kun Renault myös myy siviilimuunnosta. Mammoeth Renault Sherpasta on saatu hyvin vähän teknistä tietoa, ainoastaan että moottori on Renault-Volvo -akselilta ja vaihdelaatikkona on ZF As-Tronic. Koesarjan auto osallistui Silk Way -ralliin ja siellä sijoitus oli kolmas. Auto oli kyllä nopea (yleensä osuuden nopein, kun kaikki toimi), mutta niin kuin aina uuden auto kanssa säätämistä riitti. Harmin vuoksi, tuo testi-Sherpa paloi poroksi Slovakiassa ja teamillä oli todella kiire saada kaksi Sherpaa valmiiksi Dakariin. Jos Mammoeth Renault kestää, talli voi olla hyvinkin korkealla. Tallin kahta Sherpaa kuskaavat kokeneet kuljettajat eli hollantilaiset Martin van den Brink ja Pascal de Paar.

Hollantilainen Dakarspeed on rakentanut kaksi Scania Torpedoa. Viime vuonna Dakarspeed oli mukana yhdellä Scania Torpedolla testimielessä. Reissu meni yli odotuksien, joten nyt ollaan mukana kahden Scanian voimin. Scanian 13-litraisesta XP1 -moottorista on viritetty kisojen kovimmat tehot 1138hv/4700 kierroksella. Vaihteistona ZF 16 -lovinen automaatti, paraboliset jouset ympäriinsä, kahdet Reigerin iskunvaimentimet per pyörä, Sisun valmistamat akselit ja painoa on kertynyt 9.380kg. Ykköskuskina toimii Hollannin Maurik van den Heuwel ja toista Scaniaa ajaa niinikään Hollannin Victor Versteijnen.

Kuorma-auto luokassa ovat myös edustettuina tehdasteaminä japanilainen Hino, sekä useita pienempiä yksityistalleja, joiden pääasiallisena on merkkeinä ovat Renault, MAN, Ginaf, Liaz, DAF ja Unimog. Kuorma-autoja lähtee matkaan 59 kappaletta eikä mukana ole ensikertalaisia.

Dakar 2017 on pitkä kilpailu. Rallin alku on kokonaan uutta Paraguyan puolella, Boliviassa merkitsee paljon, kuinka paljon konetehosta jää jäljelle korkeassa ilmanalassa ja Argentiinan puolella odottavat ne dyyniosuudet. Uusi suunnistuskäytäntö tuo myös oman lisänsä. Viime vuonna ratkaisut jäivät viime päiviin ja niin varmaan käy tälläkin kertaa. Vaikka kärjessä on tiukkaa ja isoja budjetteja niin pitää silti pitää muistaa, että valtaosalle Dakarin läpiajaminen on se ”must”, se suuri seikkailu, joka on elämääkin suurempi. Onhan kilpailun vanhin osanottaja Japanin Yoshimasa Sugawara jo 77 -vuotias. Hän ajoi ensimmäisen Dakarin vuonna 1983 ja on ollut sen jälkeen uskollisesti, joka vuosi mukana. Ajoluokat ovat vain iän myötä vaihtuneet. Vuonna 1983 hän oli mukana Bike -luokassa ja tänä vuonna kuorma-auto -luokassa Hino 500 -ratissa. Se, jos mikä kertoo omistautumisesta. Dakaria tullaan seuraamaan aktiviisesti näillä sivuilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *