Kahden vuoden tauon jälkeen pidettiin ensimmäiset messutkin eli Hyvinkään avasikauden maanrakennus- ja ympäristönhoitokoneiden osalta. Näytteille asettajia oli
mukana reilut 260, sen sijaan kävijämäärä reilut 10.000 kävijää kolmen päivän aikana oli pienoinen pettymys järjestäjille. Oliko syynä äitienpäivä viikonloppu, huono sää tai vähän jokaisen kansalaisen ja varsikin alan yrityksien taloutta kiristävä polttoaineen ja muiden pakollisten kustannusten nousu. Arvailuja on aina helppo esittää. Kävimme paikalla perjantaina ja ohessa on muutamia poimintoja messuvilinästä.
Sisäteltassa oli KATSAn osasto. KATSA tuli mieleen suomalaisen miehistönkuljetus ajoneuvon eli PMPV-6×6 eli Protolabin eli ”Misun” jakolaatikon valmistajana. Osastolla selvisi myös, että KATSAlta onnistuu välityksien tekemisen lisäksi myös taitoa
vetoakseleiden tekoon spooritusta myöten. Hinnatkin saadaan kilpailukykyiseksi, jos akseleita tilataan useampaan autoon kerralla. ”Sarjatuotanto” on aina etu. Vetoakselien materiaali löytyy myös kotimaasta eli Ovako Metallilta, joka toimittaa materiaalin mm. Mercedeksen Unimog -kuormureihin. Varsin monipuolinen paja, jota voi varauksetta suositella. Protolab on myös kehittynyt eli moottorin on tullut parhaimmissa versioissa 150hv lisää, tietysti jäähdytystä on parannettu, taka-akseli on nyt kääntyvä, ohjaamon ja kopin tiloja on parannettu ja ennen kaikkea Protolab täyttää nyt NATO-luokituksen kovimmatkin suojausluokitukset eli Stanag 4569 Level 6:en. Eli Protolabin suojaus kestää uusimmat uraanikärjillä varustetut APFSDS -panssarintorjuntaohjukset. Suojauksessa ollaan maailman kärjessä. Puolustusvoimilla on neljä autoa testissä, mutta valtion pääomistaman Patrian ollessa Puolustusvoimien hovihankkija on kaupanteko vaikeata. Markkinoita pitää katsella ulkomailta.
ATLOKin osasto oli siinä vieressä ja nähtävää oli. Vetonaulaksi oli tuotu pitkälti Warnin osilla rakenneltu Jeep Wrangler 35″ gummein. Jenkkityylin oli myös panostettu
sisustaan. Äänieristeitä oli lisätty ja poppikoneet olivat saaneet uutta puhtia. Toivottavasti Jeeppiin on mahdollisuus tutustua jatkossa paremmin. Messujen kohderyhmää kiinnosti myös uutuus eli Warnin hydraulivinssi -sarja kaivinkoneisiin. Laiteelle löytyy varsinkin isojen kaapeleiden vedossa hommaa…Vision X:n valosarjat olivat saaneet päivitystä ja esillä olivat myös Factory 55 narulenkit, stopparit ja kiinnikkeet. Marlowen naruista oli näytillä uutuus eli HD käyttöön tarkoitettu naru, jossa itse naru on suojattu likaa, hiekkaa vastaan venyvällä kumisuojalla, joka muodostuu rinnakkain yhdistetystä kumisäikeistä.
Aika mieleenkiintoinen ja voisi kuvitella antavan erinomaisen suojan narun pahimpia vihollisia vastaan eli hiekkaa, mutaa ja kiviä vastaan hankaamista. Suoja myös estää jumit, sillä se pitää narun pyöreänä, joten naru ei pääse litistymään kelalle edes märkänä. Oli puhetta, että saisimme sellaisen pitempioaikaiseen testiin, paperilla tuntuu toimivalta…
Can-Am oli esillä Hyvinkään Konetalon osastolla ja varmaan ensimmäisen kerran olivat kaikki 2022 uutuudet esillä. Tähtenä tietysti uudella automaattisella Visco-4Lok
varustetut maastomönkijät eli tonniset X MR:t ja X XC:t. Osastolla oli myös UTV -luokan kunkku eli 200 heppainen Maverick X RS Turbo RR. Can-Amin toimitusongelmat näyttävät pikkuhiljaa olevan ohi, joten laitteita saadaan jonossa oleville tilaajille…vihdoinkin.
Maxpossa olivat mukana myös Polaris Sporttikoneen osastolla, Polariksen 2022 mallien toimitukset ovat takkuileet, mutta valoa olisi näkyvissä toukokuun puolenvälin jälkeen. CFMOTOn ja Segwayn osastot sijaitsivat Polariksen kanssa vierekkäin ja olipa järjestäjien mukaan vieressä myös koeajorata. Viimeksi, kaksi vuotta sitten oli koeajorata samassa kuin yleisön helikopterilennätykset. Eli täysin toivoton paikka ja vaarallinenkin. Mitään näköjään ei oltu opittu. Nimittäin sama konsepti toistui tänä vuonna.
Segwayn osastolla oli esillä Segway Villain, joka on Segwayn sportti-UTV. Päältäpäin
ihan intresantin näköinen raaseri. CFMOTOn osastolla eniten kiinnostivat CFMOTOn UTV:t eli lavamalli UForce 600 ja raaseri ZForce 1000. UForce 600 näyttää uuden ohjaamokehityksen, mikä on CFMOTOn kohdalla selkeä harppaus kohti automaisempaa ohjaamoa eli istuimet ja ergonomia paranevat kokoajan. CFMOTO panostaa kovasti myös kilpailupuoleen ja ATV -puolella mukana myös CrossCountry -lajissa, jonka ensimmäinen osakilpailu pidetään Asikkalassa 28.5.
Ainakin perjantain käyntipäivän perusteella olisi kaikkien mönkijäosastojen sijoittaminen pääväylän varteen tuonut paremmin yleisöä. Nyt pääväylän varressa oli ainoastaan Can-Amin osasto ja siellä riitti kävijää ruuhkaksi asti. Sivummalla sijainneet Polaris, Segway ja CFMOTO kärsivät sijainnistaan syrjässä.
Autopuolella olisi odottanut MB-Mobilen rakentaman Jimnyn olevan esillä, mutta ei. Mitään varsinaisia uutuuksia ei ollut ellei nyt lasketa Toyota Land Cruiser J150 -pakuversiota, joka oli varsin siististi tehty.
Syyttä, vähän syrjemmässä olivat vanhat kuorma-autot ja työkoneet. Nykyajan laitteisiin
verrattuna nuilla ajaneet tai vaikkapa suo-ojaa kaivaneet olivat oikeita tosimiehiä. Ja olihan se komian kuuloista, kun V8:lla varustettu Scanian T146 hörähti käyntiin.
Kokonaisuutena Maxpossa meni päivä, jos oli alasta kiinnostunut. Perjantaina sää suosi ja ruokaa sai mm. Eerolan näyttelytilasta ilmaiseksi (perinteistä grillimakkaraa ja perunasalaattia), järjestäjien toimesta sai korvausta vastaan broileria riisillä. Kahvia ja olutta oli tarjolla korvausta vastaan monestakin tuutista. Järjestäjien toimesta alueella kiersi Särkänniemestä lainattu juna, jonka kyytiin pääsi hyppäämään, jos kävelyltä halusi välttyä. Joten, ihan mielenkiintoinen päivä. Ja ennen kaikkea käymisen arvoinen.
- KATSAn tiskillä meni aikaa juteltaessa välitysten ja vetoakseleiden teettämisestä.
- Jeep Wrangler amerikanherkuin.
- Kohdeyleisölle oli esillä kaivikoneeseen kauhan tilalle saatava hydraulivinssi. Suomessa suunniteltu ja tehty.
- Atlokin ”ihmenaru” on mielenkiintoinen tuttavuus.
- Tehokunkku Can-Am Maverick X RS Turbo RR, 200 hv ja 747 kg.
- Maverick X RS Turbo RR hyttiä.
- Uudella lukolla varustettu Can Amin tonninen X MR.
- Segway Villainin perästä oltiin monta mieltä.
- Segwayn Villainin ohjaamo.
- CFMOTO UForce 600 tulee kokoajan kasvavaan UTV -luokkaan.
- Samoin UTV.n hytti on CFMOTOlla uudistunut reippasti.
- CFMOTO UForce 600 mittaristo.
- Uusien CFMOTO UTV:n penkit ovat jo hyvää luokkaa.
- Land Cruiseria saa nyt myös pakettiautona.
- Näillä ennen vanhaan kaivettiin suo-ojia….
- Fiat-Allis? valistumaton arvaus?
- Hydrokoptereitakin oli pari paikalla.
- Kahden hengen ohjaamo.
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery





















eli kevyeksi kuorma-autoksi rekisteröitävän Toyota Hiluxin myynnin alkaminen Toyotan piirimyyjien kautta. Hilux on suora kilpailija TruckMasters OX nimellä myytävään Hiluxiin. Nyt vain on mukana Toyotan autotehdas sekä maahantuoja resursseineen. Ja suomalaisittain mikä parasta, muutokset tehdään Arctic Trucksien tiloissa Sipoossa.
konepeltiä muotoiltu paremman näkyvyyden antamiseksi. Takana ovat valot saaneet uuden muodon ja LEDit. Ulkonäkö on mennyt parempaan suuntaan monen muunkin mielestä. Sisustus on puolestaan noussut yhtä luokkaa ylemmäs ja kojetaulua voi pitää perinteisen tyylikkäänä aitoine jalopuu viilutuksineen. Keskellä hallitsee Toyotan Touch with Go -multimediajärjestelmä. Lyhyen maantielenkin perusteella autoa voi kuvitella junamaiseksi ajettavaksi, jonka omamassa (reilut 2200kg) kyllä tuntuu. Land Cruiserissa on edelleen erillisrunko, edessä erillisjousitus ja takana jäykkä akseli,
joka on tuettu neljällä tukivarrella. Edessä ja takana ovat kallistuksenvakaajat. Vaihteistona on joko kuusivaihteinen manuaali tai automaatti. Automaatti toimi ainakin koeajo autossa erittäin sivistyneesti. Maastoajoon löytyvät myös alennusvaihteet ja keskitasauspyörästönä on Torsen. Koeajo autoissa oli lisävarusteena saatava 100% taka-akselin lukko. Toyota nelisylinterin diesel antaa 177hv ja vääntöä mukavat 450Nm varsin laajalla alueella 1600-2400 k/min. Mikään raketti Land Cruiser ei ole, mutta 0-100km/h on luvattu menevän alle 13s. Suurin sallittu perävaunupaino on 3000kg.
pystyy ohjastamaan jyrkkäänkin kulmaan ja pienestä etuylityksestä on hyötyä. Parantunut näkyvyys on iso plussa maastossa. Diesel jaksaa vääntää alhaalta tyhjäkäynnin tuntumassa. Maastossa meno oli vakuuttavaa. Toyota ilmoittaa maavaraksi 220cm ja erityistä huomiota on kiinnitetty joustovaroihin. Lisäyksen huomasi ainakin takapään joustoissa jo lyhyellä lenkillä. Se mielenkiintoisin lisäys on ns. ”Crawl” -ohjelma. Siinä auto etenee omin nokkinensa kameroiden ja antureiden turvin. Kuskin tehtäväksi jää pelkästään ohjaaminen. Ohjelma toimii ”vaarallisen” hyvin. Olosuhteista johtuen alamäet olisi ilman ketjuja tultu sukkana alas, mutta crawlin avulla liukkaatkin alamäet tultiin tyylikkäästi pidon kanssa alas.
ominaisuuksissa jopa ohi. Ja onhan se vakionakin 7-paikkainen. Land Cruiserin hinnat lähtevät pakettiauto versiona 51.453 eurosta, 7-paikkaisen Land Cruiserin halvin varustetaso on Life, joka lähtee puolestaan 68 464 eurolla. Varustetasojen myötä Active, Style ja Premium -hinnat nousevat aina reiluun 115.000 euroon. Ainakin lyhyen tutustumisen myötä Land Cruiseria ei kannata unohtaa, kun hakee itselleen Premium -luokan maasturia.
Toyota on samalla ensimmäinen, joka lähtee omalla merkillään ja myyntiorganisaatiolla hakemaan paikkaa kasvavaan luokkaan. Eduthan ovat varsinkin yrittäjälle selvät ja silkkaa rahaa. Ei autoveroa, 100% ALV-palautus, käyttövoimavero 79 euroa/vuosi miinuksena on sitten kuorma-autoissa vaadittava nopeusrajoitin, joka puuttuu peliin siinä 90km/h vauhdissa sekä vaadittava C1 -kortti. Ajopiirturia ei tarvita. Vaakakupin toisella puolen on sitten noin 13.000 euroa, jonka säästää. Toyota Hiluxit ovat kaikki 5-paikkaisia Double Cab -malleja ja varustetasoina löytyy joko Active- tai Premium. Molempia saa joko automaattina tai manuaalina. Myös astetta näyttävimpiä malleja on saatavana eli AT33 ja AT35 -versiot. Numerosarja kertoo rengaskoosta. Hiluxilla saa kiskoa maksimit eli 3500kg massaa. 






