Huhtikuun alussa pidettävä autonäyttely ei lukeudu suurten joukkoon ja monet uutuuksista koskevat lähinnä ison veden takana olevia. Varsinkin maasturi ja pick-up puolella on esillä hybridikonsepteja lähinnä Euroopan markkinoille, kun taas USA:ssa suositaan maakaasu autoja. Syykin näille on yksinkertainen, valmistajien tulee täyttää EU:n ja USA:n antamat merkin CO2 -päästöarvot. Hybridi on tähän tehokas tapa ainakin paperilla. Mutta, jotain mielenkiintoista näyttää olevan tulossa Euroopan markkinoillekin.
Mitsubishi Pajero uusiutuu kokonaan vuodeksi 2017. Viimeksi malli uusiutui vuonna 2006, jolloin neljäs sukupolvi tuli myyntiin. Eiköhän reilu 10 vuotta ole riittävä elinkaari? Normaali moottori vaihtoehtojen lisäksi on tulossa myös hybridi-Pajero.
Vaihdelaatikkona tulisi olemaan 8-vaihteinen automaatti. Pajero Sport on tulossa uudistuvan pick upin (L200) rungolle ja voimalinjalle. Mikä tarkoittaa, että kyseessä tulee olemaan täysiverinen rungollinen maasturi alennusvaihtein. Nyt, kun Pajerokin uusiutuu niin katseet kääntyvät Toyota Land Cruiserin suuntaan. Toyotallakin tulee ensi vuonna pyöreät vuodet täyteen.
Mercedeksen pääuutuus on nykyisen M -sarjan korvaava sarja, joka tunnetaan jatkossa GLE -sarjana. GLE -malliinkin on saatavana Off Road -paketti, joka tarkoittaa alennusvaihteistoa,
keskitasauspyörästön lukkoa ja AirMatic -ilmajousitusta. Off Road -version maksimi maavaraksi on ilmoitettu 285 mm sekä kahluusyvyydeksi 600 mm. Myöskin maastoajon tietokoneavusteista ajamista on kehitetty ML-sarjan versioon nähden. Sääli vain, että 20″ vannekoko on vakio ja optiolistalta voi ruksata 21″ -vanteet. Eli nuilla vanteilla saa maastoajon unohtaa, sääli. Moottorivaihtoehdot ovat vuotaneet julkisuuteen. Pienimmäinen on 4-sylinterin 2,1 -litrainen diesel (204hv/480Nm) ja kukkona tunkiolla on
AMG -version kahdella turbolla varustettu 5,5 -litrainen V8 (585hv/760Nm). AMG -version huippunopeus on rajoitettu arvoon 280km/h. Eurooppaan GLE on saapumassa loppukesän aikana.
Toinen Mersun uutuus, joka on todennäköisesti konseptina esillä on pickup malli, jonka kehittäminen on annettu vani -osastolle. Mersulla lienee katsottu VW:n menestystä Amarokin kanssa ja pakuosasto sai käskyn suunnitella pickupin.
Niin Mersua kuin VW:täkin kiinnostavat USA:n pickup markkinat. Tosin kummallakaan ei ole vielä USA:n markkinoille sopivaa mallia. VW:n Amarok on liian pieni USA:n markkinoille. Oman kortensa tuo USA:n ns. suojavero. Pickupit tulisi myös valmistaa USA:ssa, muuten rapsahtaa 25% tuontivero. Kyllä ne jenkitkin osaa suojatullit.
Ford esittelee kevennetyn version F-250 mallistaan. Uudessa F-250 on siirrytty koripaneelien osalta alumiinin käyttöön ja näin on saavutettu 317kg painonsäästö. Nokalla lienee useimmin 6.2 -litrainen V8.
Fiat/Chrysleriin kuuluva RAM puolestaan esittelee Hemin -koneella varustetun RAM Texas Ranger -erikoisversion. Poikkeavan siitä tekee Rangerin tähtilogot yms. asiaan kuuluva. Texasin osavaltiohan on pickup mallien -luvattu maa. Yleensä pickup -mallien myyntiosuus on 12% -luokkaa osavaltiossa, mutta Texasissa se on 20% -luokkaa.

5 peson genuine kolikko on istutettu ovipaneeliin.
RAM huomasi tämän ensimmäisenä ja toi Texas -version ”Lone Star” vuonna 2002. Se oli menestys Texasissa. Ja ajaahan TV -sarja ”Walker, Texas Ranger” -tähti Chuck Norris RAMilla.
Land Rover esittelee lähinnä Californiaan tarkoitetun Range Rover Evoquen Cabriolet -version. Euroopassahan avoautojen myynti on ainoana malliryhmänä laskusuunnassa, joten päämarkkinat ovat USA:n mantereella. Range Rover Sportista esitellään HST -versio, joka tulee SVR.n alapuolelle. HST:n moottorina on ahdettu 3.0 -litrainen V6, josta on otettu tehoa 380hv. Sport -malliin on myös tehty kevyt ehostus eli kameroiden kuvanlaatua on parannettu, InControl-järjestelmää on muokattu, kaksiosaista takaluukkua avatessa ei tarvitse enää liata käsiään jne..
Toinen uutuus jenkeille on Sportin diesel -versio, sillä Td6 -vaihtoehto esitellään ensikerran ison veden takana. 3.0-litrainen V6 turbodiesel on Sport sarjan pieni kulutuksisin malli. Konseptimallina odotetaan uutta Range Roveria, joka olisi tehtaan mukaan nousemassa luokkaa ylemmäs (jos se nyt on mahdollista). Mutta nähtävästi Range Roverista kehitetään vieläkin ylellisempää versioita.
———————————————————————————————–
Niinpä ei uutta mallia vaan ylellisin ja tehokkain Range Rover so far. Range Rover SVAutobiography on syntynyt Land Roverin Special Vehicle Operations -teamin tuloksena. Ulospäin erottuu hiilikuitu reunuksin oleva kromattu maski sekä Range Rover -kirjaimet konepellissä. Takaa löytyy sitten neljä kromattua pakoputken päätä. Auton voi tilata myös kaksi väri maalauksella eli yläosa on aina Santori Black ja alaosan voi sitten ostaja valita yhdeksästä eri sävystä.
Sisätiloissa ovat kaikki metallipinnat alumiinia myös polkimet, vaihdekepin nuppi jne… ja puuosissa ei ole säästelty. Takaa löytyvät hulppeat istuimet, jääkaappi ja sähkökäyttöiset pöydät. Matot ovat Mohairia niin edessä kuin takanakin. Istuimien nahkamateriaali on Windsoria. Tavaratilassa on ulosvedettävä lastauspöytä. Pöytä on alumiinirunkoinen ja viimeistelty sävyyn kuuluvalla puuviilulla. Taakse saa myös ”Event seating” -paketin eli kaksi Windsorin -nahalla päällystettyä kalliimman luokan retkituolia. Tuolit kiinnitettään alaluukkuun. Mitähän jäisi puuttumaan??? viimeinen stylaus on alumiinisissa takin pidikkeissä ja harjatusta alumiinista valmistetusta avaimenperässä.
Moottoriksi voi valita SDV6 Hybridin, SDV8 ja uutena Supercharged version 5.0 -litraisesta V8:sta, 550hv/501Nm. Uusi moottori kiidättää pitkäakselivälistä Rangea 0-100km/h 5.5 sekunnissa ja huippunopeus on rajoitettu 225km/h. Moottoreiden yhteydessä on 8-lovinen ZF:n automaatti. SVAutobiography malliin kuuluvat 22″ erikoisvanteet ja renkaina ovat Dunlop QuatroMaxx. Muita pieniä parannuksia on tehty kamerajärjestelmään. Kameroiden kuvanlaatua on parannettu ja takakamerat ovat varustettu erillisin pesurein. Kulkemista helpottamaan on tehty automatiikka, joka pysähdyttäessä laskee auton alimpaan asentoon ja nostaa sitten liikkeelle lähdettäessä annettuun korkeuteen. Pysähtymistä tarkkaillaan kahdella asialla, virta-avaimen asento ja onko turvavyö kiinni vai ei. Varsinaisia kilpailijoita? Bentley Continental on liian rahvaanomainen, ehkäpä jos pitäisi miettiä valintaa uuden Rolls Roycen tai Range Rover SVAutobiogrphyn kesken….Suomalainen yritysjohtaja ostaa kuitenkin sen ässä-mersun niinkuin on aina tehnyt. Englannissa SVAutobiography maksaa euroiksi käännettynä 215.000e. Suomessa saa ehkä laittaa sellaiset 70-100.000e??? lisää, jos haluaa Superchargedin.
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
















Black Edition II toimitetaan kolmiosaisella kovakatolla ja kangaskatolla. Moottorina ovat tutut eli Fiatilta tuleva 2,8 -litrainen 200hv/460Nm diesel tai Pentastarin V6 bensiini 284hv/347Nm. Suurempi ja parempi uutinen Jeep ihmisille lienee, että tuleva kokonaan uusi Wrangler (2017) tulee jäykillä akseleilla.
Jousitusta on vahvennettu ja akseleista löytyvät myös 100% lukot. Flying Huntsman on 150mm leveämpi kuin vakio Defender, niinpä myös takaovea on muutettu ja samoin etuovea on jatkettu helpomman kulkemisen toimessa. Etulasia pitää myös kolme pyyhintä puhtaana. Sisustus on tietysti uniikki. Mallia tullaan tekemään 4-5 kappaletta vuodessa.
Tivolin kokoluokassa muotoilun avainsanana on ”rytmi”, jota auton tulisi heijastaa. Jokatapauksessa, entisistä uskomattomista ”muotoilututkielmista” on päästy eroon. Tivolin saa 1.6 -litraisella koneella joko dieselinä tai 125hv bensaversiona. Aisinilta peräisin oleva vaihteisto on 6-lovinen. Myös automaattivaihteisto on saatavilla. Tivolin saa joko etuvetoisena tai nelivetoisena. Silmään pisti varsin korkea varustetaso vakiona. SsangYongin mukaan pahimmat kilpailijat tulevat Nissan Juke, Renault Captur, Kia Soul -kokoluokasta.
Akseliväli on 2,8 ja kokonaispituus on kasvanut 4,7metriin. Jenkeissä ainoa tarjottava vaihteisto on 6-lovinen automaatti. Euroopassa varmaan myydyin on diesel -versio manuaalivaihteistolla. Edgeen saa Fordin Intelligence AWD järjestelmän, joka on periaatteessa etuvetoinen, mutta tarvittaessa jakaa voimaa takapyörille 50/50 maksimissaan suhteessa. Varustepuolella Edge tarjoaa lähes kaiken…muuttuva ohjaustehostin, pesurilla varustetut kamerat, pysäköinti avustin, panoraamakatto jne…
Tekniikka on pitkälti yhteistä puolestaan Nissan X-Trailin kanssa. Maavaraa Renaultin SUV tarjoaa 190mm ja etujättökulma on 18° ja takana 25°. Silti on todettava, että se maastokykyisin SUV -maasturi löytyy tässä perheessä Dacian mallistosta.
Tucsonissa esitelty etumaski tulee jatkossa uusien Huyndai -mallien tunnusmerkiksi. Sisätilojen muotoilu on annettu saksalaisten tehtäväksi ja erityisesti istuimiin on panostettu. Erityisesti on kiinnitetty reisitukeen, joka pitäisi nyt riittää. Istuimet saa myös tuuletettuina. Euro6 mukaisia moottoreita on viiden koneen paletti, kaksi 1.6-litraista bensiiniversiota (135hv-176hv) ja kolme dieseliä (115hv-184hv). Suomen tuotavien mallien moottorivalikoimaa ei ole vielä tiedossa. Huyndailta olisi tulossa ”huhujen mukaan” mallistoon myös ns. kiristetty versio, jonka lyhenne Hyundailla olisi R. Ei sinänsä mikään mahdoton ajatus, onhan Huyndai ollut mukana WRC -sarjassa jo jonkin aikaa. Tucsonissa moottorin jatkeena on 7-lovinen automaatti tai 6-lovinen manuaali.
Auton monitoiminäyttö tottelee Apple ja Android -puhelimia. Varustukseen kuuluu myös kaistanvahti, jarruassistentti, kuolleen kulman varoitin, takaskanneri ja kamerat…Hyundai ei paljastanut auton nelivetotekniikkaa vaan kysymykseen vastattiin leveällä hymyllä ja toivotettiin tervetulleeksi lehdistötilaisuuteen. Ennakkokaavailut ovat puhuneet Land Rover Discovery Sportin tapaisesta rakenteesta. Euroopassa myytävät Tucsonit valmistetaan Tsekeissä. Hyundai uudistuminen tarkoittaa myös sitä, että sisarmerkki Kia tuonee julkisuuteen tämän vuoden aikana uuden sukupolven Sportagen. 