Vihdoin ja viimein saatiin Trafin tietokannoista pick-upien ensirekisteröinnit ja samalla kilvellisten mönkkäreiden rekisteröinnit. Pick-up malleja ei Trafi sinänsä erottele vaan ne pitää poimia sekalaisesta joukosta pakettiautoja, farmareita yms.. Mönkkijätaulukko käsittää siis kilvelliset mönkijät eli tieliikkennemallit (L7e) ja traktorimallit (T5). Mönkkijöiden osalta taulukko on varsin täydellinen ja hyvin kertova, koska varsinaisten kilvettömien maastomallien myynti on Suomessa pientä. Lähinnä kilvettömistä peleistä tulee mieleen 2-vetoiset crossimönkkärit ja niissähän Yamaha on vahva. Markkinajohtaja Polaris ilmoitti traktorimallien myynnin osuuden olevan kokonaismyynnistä reilusti yli 80%. Polariksen 4×4 -maastomalleja menee sinänsä hyvinkin paljon tytäryhtiön kautta Eestiin. Mutta se onkin kokonaan toinen juttu.
Pick-up ensirekisteröinnit 1-3/2016
Suurin yllätys oli Ford Rangerin nouseminen myydyimmäksi ohi ikonina pidetyn Toyota Hiluxin. Ero ei tosin ole suuri. Ja odottaahan Toyotan maahantuoja myyntiin uutta Hiluxia kuin kuuta nousevaa. VW Amarok tulee kahden suuren jälkeen. Keskiryhmässä ovat Mitsubishi ja Nissan. Tosin Navara tullee varmasti kasvattamaan myyntiä uuden mallin myötä. Isuzu D-MAXin myynti on pientä, se vähän ihmetyttää, koska ei tuote huono ole. Pick-up mallien kokonaismyynnistä (271 kpl/Q1) kolme suurta eli Ford, Toyota ja VW lohkaisevat leijonanosan eli 70% kokonaismyynnistä.
Ford Ranger | 69 kpl |
Toyota Hilux | 66 kpl |
VW Amarok | 56 kpl |
Mitsubishi L200 | 35 kpl |
Nissan Navara | 32 kpl |
Isuzu D-MAX | 13 kpl |
Tieliikennemönkijät ensirekisteröinnit 1-3/2016
Tieliikkennemönkkäreiden myynti on todella yksittäiskauppaa. Kun kolmena ensimmäisenä kuukautena myytiin koko maassa 35kpl:tta L7e -mukaista mönkijää voidaan puhua aika marginaalimyynnistä. Ainoana oikeastaan esiin nousee Modularboxin maahantuomat Rally ja TGB. Onhan Rally ylivoimaisesti Suomen halvin L7e -luokan mönkijä 3.500e, kilvellisestä ei ole paljon (kun muistaa verojen osuuden).
Rally USA 11 kpl |
TGB 7 kpl |
Can-Am 7 kpl |
Bashan 3 kpl |
Kazuma 3 kpl |
Polaris 2 kpl |
Keeway 1 kpl |
Arctic Cat 1 kpl |
Traktorimönkijöiden ensirekisteröinnit 1-3/2016
Traktorimönkkäreiden eli T5 -luokan kokonaismyynti oli kolmena ensimmäisenä kuukautena 1.596 kappaletta. Traktorimönkkäreissä Polaris jatkaa vakuuttavasti johdossa. Polariksen osuus kokonaismarkkinoista hipoo jo 40 prosenttia. Polariksen etuna on myös laaja mallisto, sopivaa mallia löytyy, vähän joka lähtöön. Piirimyyjä verkosto on myös Suomen kattavin. Polariksen osalta yksittäismallina esiin nousee ACE. Reilun 150kpl myynnillä ACE on löytänyt Suomesta käyttäjäkuntansa.
Kakkosena on yhtä selkeästi Can-Am ja kolmantena tulee TGB niukasti ennen Trapperia. Nousussa ovat vihdoinkin EU -hyväksynnän saanut Red Machine eli käytännössä Honda. Hondan miinus on malliston kapeus traktoripuolella. Myös varma nousija jatkossa on Konekeskon myymä Yamaha, joka julkaisi kokonaan uuden ja laajan malliston. Nyt myydyt Yamahat olivat pääosin Kodiak -malleja, joka kertoo ensimmäisten traktorimönkkäri kuormien menneen Lapin poromiehille.
CF MOTO on myös saanut kokonaan uuden maahantuojan ja nyt takana on Ruotsin emoyhtiö eli myös voimavaroja. Sitä mukaan, kun CF MOTO saa levitettyä jälleenmyyjä verkostoaan niin myyntikin noussee. Työtä on kyllä tehtävä ja paljon. Linhai on myös tulossa traktorimarkkinoille ja varsinkin uusin Linhai sekoittaa pakkaa hinnallaan ja muotoilullaan. LM eli Yamahan kotimainen traktoriversio näkyy vielä tilastoissa, todennäköisesti loppuvarastoa myydään kampanjahintaan. Tilastossa kummittelee vielä yksinäinen Dresel eli saksalaisen konkurssiin menneen pajan viimeisiä malleja. Dresel teki Hondaan ja Yamahaan nuo varsin epäonnistuneet traktoriversiot, silloin muutama vuosi takaperin.
Arctic Catin myynti on todella vähäistä eikä maahantuojakaan näytä siihen hirveästi panostavan. Sääli. Ennen niin suositut Suzuki ja Kawasaki ovat myös häipyneet käytännössä markkinoilta traktoriversion puuttuessa. Molempien myynti on Suomessa pelkästään kilvettömien maastomallien varassa.
Polaris | 616 kpl |
Can-Am | 478 kpl |
TGB | 175 kpl |
Trapper | 168 kpl |
LM | 46 kpl |
Linhai | 39 kpl |
Yamaha | 29 kpl |
Red Machine | 22 kpl |
Arctic Cat | 12 kpl |
CF MOTO | 10 kpl |
Dresel | 1 kpl |
Aineiston lähde: Trafin ajoneuvojen avoin data 4.5 aineisto.
Päivitysilmoitus: what is female ivermectil
Päivitysilmoitus: priligy 30mg price in india
Päivitysilmoitus: lancet study on hydroxychloroquine
Päivitysilmoitus: stromectola trihydrate capsule uses
Päivitysilmoitus: how much are cialis pills
Päivitysilmoitus: viagra online
Päivitysilmoitus: stromectol and antiparasitic potassium 875 mg
Päivitysilmoitus: viagra cost
Päivitysilmoitus: viagra sale
Päivitysilmoitus: cialis 60 mg generic india
Päivitysilmoitus: buy sildenafil
Päivitysilmoitus: viagra pills
Päivitysilmoitus: buy viagra online cheapest
Päivitysilmoitus: ivermectinsales
Päivitysilmoitus: does aurogra have generic
Päivitysilmoitus: http://cialismars.com
Päivitysilmoitus: where to buy cialis online
Päivitysilmoitus: stromectol 800 mg
Päivitysilmoitus: cialis canada
Päivitysilmoitus: free cialis
Päivitysilmoitus: best generic viagra
Päivitysilmoitus: viagra prescription
Päivitysilmoitus: cheapest generic viagra
Päivitysilmoitus: generic cialis canada
Päivitysilmoitus: dose of cipro and flagyl for diverticulitis
Päivitysilmoitus: order viagra
Päivitysilmoitus: safe place to buy viagra
Päivitysilmoitus: viagra for sale usa
Päivitysilmoitus: cialis viagra
Päivitysilmoitus: herbal viagra
Päivitysilmoitus: viagra without doctor prescription
Päivitysilmoitus: viagra prices
Päivitysilmoitus: viagra generic wholesale
Päivitysilmoitus: buy stromectol scabies
Päivitysilmoitus: how to get viagra in australia
Päivitysilmoitus: name brand viagra online
Päivitysilmoitus: 1 ivermectin
Päivitysilmoitus: cialis pharmacy
Päivitysilmoitus: ivermectin 6mg
Päivitysilmoitus: fish azithromycin
Päivitysilmoitus: sildenafil 25 mg cost
Päivitysilmoitus: viagra 100mg can you cut in half
Päivitysilmoitus: how to buy viagra without a preskiption
Päivitysilmoitus: walmart pharmacy viagra price
Päivitysilmoitus: cialis mastercard
Päivitysilmoitus: tadalafil cost walgreens
Päivitysilmoitus: buy viagra online in united states
Päivitysilmoitus: order viagra online without prescription
Päivitysilmoitus: online generic viagra
Päivitysilmoitus: is there a generic cialis available in the us
Päivitysilmoitus: free viagra
Päivitysilmoitus: sildenafil citrate
Päivitysilmoitus: real viagra no prior prescription
Päivitysilmoitus: pills without a doctor's prescription
Päivitysilmoitus: viagra alternatives
Päivitysilmoitus: alternatives to viagra
Päivitysilmoitus: viagra substitute
Päivitysilmoitus: what does viagra do
Päivitysilmoitus: cost for viagra
Päivitysilmoitus: chewable viagra
Päivitysilmoitus: can i buy male viagra over the counter
Päivitysilmoitus: viagra for men
Päivitysilmoitus: natural viagra foods
Päivitysilmoitus: brand viagra
Päivitysilmoitus: viagra tablet
Päivitysilmoitus: women viagra
Päivitysilmoitus: online viagra
Päivitysilmoitus: pfizer viagra price
Päivitysilmoitus: generic viagra
Päivitysilmoitus: female viagra sildenafil