Dakar 2016, Mikko Hirvonen ajoi etappivoiton!

Dakar 2016, rallin pisin erikoiskoe, 481 km (267 km). Kärkiautokunnat ja ne, joilla oli riittävän isot erot eteen ja taakse ajoivat osuuden varmistellen. Mikko Hirvonen kävi omaa taisteluaan kolmannesta sijasta Toyotan de Villiersin kanssa. Ja niinpä Hirvonen otti tämän vuoden Dakarissa Minille kolmannen ja itselleen uransa ensimmäisen Dakar etappivoiton.

Bike -luokassa oli KTM:n  tehdasteamillä taktiikka ajattaa kärkikuljettajat eli Toby Price ja Antoine Meo yhdessä ajaen varmasti maaliin ilman riskejä. Meon piti vielä pitää Husqvarna kuljettaja Pablo Quintanilla takanaan. Tiedä sitten mikä Aussin käsitys on varmasta vauhdista, sillä Price oli maalissa toinen reilut neljä minuuttia etapin voittoon ajanutta Helger Rodriguesin perässä. Rodrigues toi myös Yamahalle tämän vuoden Dakarin ensimmäisen etappivoiton. Meolle Pricen vauhti oli liikaa, sillä noin 40km ennen maalia hän veti lipat, missä luokkasi myös käsivartensa. Meo tuli osuuden maalin 21. sijalla reilu puolituntia Rodriguesille hävinneenä. Ensikertalainen eli Kevin Benavides ajoi pitkään Rodriguesin aikoja, mutta yksi kaatuminen verotti sen verran, että hän hävisi maalissa vajaat viisi minuuttia. Husqvarna kuljettaja Pablo Quintanilla veti myös lipat ja lisäksi juuttui kerran joen ylityksessä mutaan kiinni. Päivä oli hänelle raskas, kärkeen tuli eroa reilut 12 minuuttia ja sijoitus oli kuudes. Ennen epäonnista Husqvarna -kuskia ehätti maaliin Yamahan Junior -tallin kuljettaja Adrien van Beveren. Kokonaistilanteessa on Toby Pricella selvä ykköstila, yhtä selvästi Stefan Svitko on KTM:llä toisena. Kolmannesta sijasta käydään vielä viimeisellä etapilla kisaa. Nimittäin Quintanilla (Husqvarna), Benavides (Honda) ja Rodrigues (Yamaha) ovat kaikki neljän minuutin sisällä. Isoja ajovirheitä ei saisi tehdä.

Quad -luokassa huomioi keskittyi kolmannesta sijasta ajavien Sergey Kariyakin ja Etelä-Afrikan Brian Baragwanathin väliseen minuutti taisteluun. Patronellin veljekset olivat jo aikoja sitten varanneet kaksi ensimmäistä sijaa itselleen. Kariyakin ja Baragwanathin kisa loppui noin 120 km ennen maalia, kun Brianilta hajosi takarengas. Hänellä oli yksi vararengas, mutta se oli tietysti eturengas. Loppuosuus tultiin sitten hiljempää eturenkaan tehdessä takarenkaan virkaa. Kariyakin voitti Baragwanthia 16 minuuttia. Kokonaistuloksissa Patronellin veljekset ovat kaksoisjohdossa, heistä kolmanneksi noussut Sergey Kariaykin on jäänyt 2 tuntia. Kariyakin kannassa tulee kuitenkin Baragwanath viiden minuutin päässä. Muutoin erot ovat selvät eli Gonzales, Sanabria, Nosiglia (Honda), Hernandez, Palma ja kymmenentenä tulee Santiago Hansen Hondalla 8½ tuntia kärjestä jääneenä. Nelivetoisissa nopein on Bolivian Leonardo Martinez Can-Am Renegadellaan. Martinez ajaa sijalla 12, reilut 11½ tuntia kärjestä jääneenä.

Autoluokassa Peugeotit ajoivat varmistellen maaliin. Autoluokassa käytiin kisaa lähinnä kolmannesta sijasta Toyotan de Villiersin ja Suomen Mikko Hirvosen kanssa. Nasser Al-Ayttiah ajoi Minillään myös varmistelematta vaikka hänellä oli reilu matka eteen ja taakse. Vielä 180 km ennen maalia olivat molemmat tehdas Toyotat (de Villiers, Poulter) niukasti edellä Mini-kaksikkoa (Al-Ayttiah, Hirvonen). Mineillä nähtävästi loppui sujui hieman vauhdikkaammin ja voiton vei Mikko Hirvonen. Mikolle Al-Ayttiah jäi +9 sekuntia, Leeroy Poulter +45 sekuntia ja Giniel de Villiers +57 sekuntia. Viidenneksi ajanut Nani Roma jäi jo reilut kolme minuuttia. Renault sai myös tällä jaksolla heittää tavoitteensa, eli yksi auto kymmenen parhaan joukkoon, menemään. Nopein Duster kuski Emiliano Spataro kolkutteli ihan 10. sijan tuntumassa, mutta taisteli koko osuuden vuotavien jarrujen kanssa. Hän jäi kärjelle vajaat kolme tuntia ja sijoituskin oli 55. Kokonaistuloksissa Stephane Peterhanselilla on 41 minuutin etumatka Nasser Al-Ayttiahiin. Hänestä Giniel de Villiers on vajaa puolituntia jääneenä. Mikko Hirvonen tulee neljäntenä reilut 4 minuuttia perässä. Toyotan toinen tehdaskuski Leeroy Poulter on viidentenä vajaa puolituntia Mikkoa perässä. Hänestä Nani Roma on jäänyt 10 minuuttia. Muut mukana oleva Peugeotit löytyvät sijoilta 7. (Despres) ja 9. (Loeb).

Kuorma-autoluokassa de Rooy on alkanut varmistelemaan johtoaan. Eilisestä aikasakosta sisuuntunut Pieter Versluis oli nopein ennen Federico Villargaa (Iveco), Hans Stacey toi MANinsa kolmantena maaliin. Ykköskuljettajan Martin Kolomyn epäonnen myötä Tatra Buggyra Racingin ykköskuljettajaksi on noussut Jaroslav Valtr. Hän jäi kärjestä viisi minuuttia. Niukasti edellä de Rooyta, joka oli päivän kuudes. Kamazienki vauhti on hiljentynyt Nikolajaev oli sijalla 8. ja Mardeev sijalla 10. Kokonaistilanteessa kolme ensimmäistä sijaa lienee jo ajettu. De Rooy (Iveco), Airat Mardeev (Kamaz) ja kolmantena Federico Villarga (Iveco). Ivecon ylivoimaa korostaa Ton van Genugtenin neljäs sija. Hans Stacey on MANilla viidentenä ja yhtä selkeästi on kuudentena yllättäjä eli Pascal de Baar Renaultilla.

Tänään ajetaan viimeinen osuus Villa Carlos Paz->Rosario. Kokonaispituus on 518km, mutta erikoiskokeen pituus on vain 180 kilometriä. Yleensä viimeisellä päivällä ei ole tullut kärkeen muutoksia. 180 kilometriä on kuitenkin lyhyt osuus, ellei sitten mekaanista vikaa tai rengasrikkoja tule.

 

40 thoughts on “Dakar 2016, Mikko Hirvonen ajoi etappivoiton!

  1. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine for sale canada

  2. Päivitysilmoitus: cefepime vs ivermectil

  3. Päivitysilmoitus: stromectol 6mg amazon

  4. Päivitysilmoitus: eczema prednisone dose

  5. Päivitysilmoitus: priligy

  6. Päivitysilmoitus: buying tadalafil online safe

  7. Päivitysilmoitus: cialis 2.5 mg tablet

  8. Päivitysilmoitus: what insurance companies cover tadalafil

  9. Päivitysilmoitus: best generic viagra

  10. Päivitysilmoitus: herbal viagra

  11. Päivitysilmoitus: viagra prices

  12. Päivitysilmoitus: plaquenil for e coli

  13. Päivitysilmoitus: sildenafil generic

  14. Päivitysilmoitus: discount viagra

  15. Päivitysilmoitus: cost of ivermectin

  16. Päivitysilmoitus: buy sildenafil

  17. Päivitysilmoitus: drugs like cialis

  18. Päivitysilmoitus: cialis for sale online

  19. Päivitysilmoitus: www.cialiselara.com

  20. Päivitysilmoitus: stromectol cure std

  21. Päivitysilmoitus: cheapest viagra

  22. Päivitysilmoitus: sildenafil 100mg

  23. Päivitysilmoitus: viagra professional

  24. Päivitysilmoitus: where do you buy cialis

  25. Päivitysilmoitus: viagra prescription online

  26. Päivitysilmoitus: cheap viagra usa

  27. Päivitysilmoitus: how to order viagra from mexico

  28. Päivitysilmoitus: viagra buy

  29. Päivitysilmoitus: where can i buy cialis cheap

  30. Päivitysilmoitus: male viagra

  31. Päivitysilmoitus: can you buy viagra over the counter in us

  32. Päivitysilmoitus: cialis 2.5 mg daily use

  33. Päivitysilmoitus: sildenafil 20 mg for sale

  34. Päivitysilmoitus: alternative to nitroglycerin if taking viagra

  35. Päivitysilmoitus: viagra is now generic

  36. Päivitysilmoitus: womens viagra walmart over the counter

  37. Päivitysilmoitus: sildenafil tadalafil

  38. Päivitysilmoitus: tadalafil evolution peptides

  39. Päivitysilmoitus: top place to buy generic viagra

  40. Päivitysilmoitus: how does sildenafil work

Vastaa