Vanien ja pickupien myynti on ollut alkuvuoden hienoisessa kasvussa. Se puolestaan kertoo samaa Euroopan taloudesta, nimittäin talousalan analyytikkojen mukaan
varsinkin vanien myynti toimii erittäin hyvänä ja aikaisena indikaattorina mihin suuntaan talous on menossa. Vanien ja pickupien myynnissä mieltymyksillä ja tunteilla ei ole kovinkaan paljon sananvaltaan, yleensä asian ratkaisevat käyttökulut ja käytännöllisyys. Ehkäpä sen takia vanien ja pickupien myynti on autotehtailla varsin hyväkatteista tai ainakin paljon kannattavampaa kuin henkilöautojen valmistaminen.
Alan markkinajohtaja on Ford, seuraavana tulee Renault, perässään VW, Peugeot, Citroen ja Mercedes-Benz. Yhteenlaskettuna PSA-konserni (Peugeot, Citroen, Opel) olisi reilusti suurin ja Nissan-Renault tulisi heti perässä.
Siinä missä Peugeot ja Citroen tulevat samasta tehtaasta niin konsernin kolmas eli Opelit ovat Renaultin kopioita ja tulevat samasta tehtaasta kuin Renaultin Trafic, Renault Master ja Nissan NV 400 eli Ranskan Baillysta. Opel Combo on taas yksi
yhteen Fiat Doblon kanssa. Opel Combo myös valmistetaan samassa tehtaassa Doblon kanssa Turkissa. PSA -konserni on jo lopettanut yhteistyön ”verivihollisen” eli Renaultin kanssa. Uuden sukupolven Vivarot tehdään Englannissa, samoin kuin Combon seuraava versio tulee olemaan Partner/Berlingo -kopio. Toyotan ProAce tulee puolestaan samalta Ranskan tehtaalta kuin Peugeot ja Citroen. Ja, kun Peugeotilla eikä Citroenilla ole 4×4 -vetoista pakua ei sitä ole sitten Toyotallakaan, enää. Iso puute Suomea ajatellen.
Mercedeskin turvautuu rintamalla yhteistyökumppaneihin, sillä Citan tulee Renaultin tehtaalta ja X-sarja valmistuu Nissanin tehtaalta Barcelonasta. Nissanin tehdas tuottaa myös Renault Alaskan pickupit. Fiat Fullbackit tulevat puolestaan samasta tehtaasta Thaimaassa kuin Mitsubishin L200. Suomessa lapsipuolen asemaan jääneen Fiat Fullbackin myynti tulee hyvin pitkälti Italian myynnistä. Isuzu D-Max on puolestaan tehty Chevrolet Coloradon alustalle ja Euroopan versiot tehdään Portugalissa. Eurooppaan tuotavat Hiluxit tehdään puolestaan Etelä-Afrikassa.
Ford Rangerin menestys perustuu pitkälti hyvään myyntiin brittien markkinoilla. Land Rover Defenderin lopetuksen yhteydessä britit jäivät ilman pickupia. Ford oli ensimmäisenä paikalla ja onnistui vakuuttamaan britit Rangerilla. Siitä lähtien Ranger on ollut Euroopan eniten myyty pickup. Suomessa kovin suosittu Fiestan pikkupaku jäi malli uudistuksen myötä pois. Ei hätää, uuden korimallin mukainen Fiesta Van on tulossa ja varmasti Suomeenkin. Euroopan Ford Transitit tulevat Turkista, mutta USA
myytävät Transitit tehdään jenkeissä. Ford korvaa pikkuhiljaa ikonisen Ford E-sarjan pakut USA:ssa Transitin eri versiolla. Samaa kuin Fiat/Chrysler teki korvaamalla ”yhden symbolin” eli RAM Vanin Fiatin Ducatolla. Pickupeissa huomio kiinnittyy RAM 1500 esiintymiseen. RAMin pickupeja on alkanut tuomaan Eurooppaan FCA:n virallisella hyväksynnällä sveitsiläinen AGT Europe. Suomesta katsoen lähimmät Dodge/RAM -jälleenmyyjät löytyvät Tallinnasta, Tukholmasta ja Uumajasta.
Taulukoissa on luokkansa 10 eniten myytyä Q1/2018
| Tonniluokan pakut | |||
| Q1/2018 | Q1/2017 | Muutos | |
| Ford Transit Custom | 28,769 | 30,387 | – 5,3% |
| VW Transporter | 23,993 | 24,052 | – 0,2% |
| Renault Trafic | 20,348 | 19,995 | 1.8% |
| Mercedes Vito | 14,423 | 13,125 | 9,9% |
| Peugeot Expert | 12,296 | 11,011 | 12,0% |
| Opel Vivaro | 10,788 | 14,101 | – 24,0% |
| Citroen Jumpy | 8,961 | 8,252 | 8,6% |
| Toyota Proace | 4,419 | 3,315 | 33,0% |
| Fiat Talento | 3,725 | 2,981 | 25,0% |
| Nissan NV200 | 3,014 | 3,793 | – 21,0% |
| Isot pakut | |||
| Q1/2018 | Q1/2017 | Muutos | |
| Mercedes Sprinter | 21,877 | 23,470 | – 6,8% |
| Renault Master | 21,840 | 19,667 | 11,0% |
| Ford Transit | 21,563 | 18,790 | 15,0% |
| Fiat Ducato | 14,985 | 16,888 | -11,0% |
| Iveco Daily | 14,760 | 13,359 | 11.0% |
| Peugeot Boxer | 13,890 | 13,329 | 4,2% |
| VW Crafter | 11,260 | 8,513 | 32,0% |
| Citroen Jumper | 9,654 | 8,513 | 13,0% |
| Opel Movano | 5,174 | 5,228 | – 1,0% |
| Nissan NV400 | 1,796 | 1,885 | – 4,7% |
| Pikkupakut | |||
| Q1/2018 | Q1/2017 | Muutos | |
| Citroen Berlingo | 25,930 | 23,035 | 13% |
| Peugeot Partner | 25,191 | 22,376 | 13% |
| VW Caddy | 18,766 | 21,945 | – 15% |
| Renault Kangoo Express | 16,397 | 15,845 | 3,5% |
| Ford Transit Connect | 14,616 | 13,699 | 6,7% |
| Fiat Doblo Cargo | 10,955 | 11,124 | – 1,5% |
| Renault Clio | 9,433 | 9,412 | 0,2% |
| Dacia Dokker | 6,667 | 5,164 | 29,0% |
| Ford Transit Courier | 5,561 | 5,150 | 8,0% |
| Mercedes Citan | 4,646 | 4,738 | – 1,9% |
| Pickupit | |||
| Q1/2018 | Q1/2017 | Muutos | |
| Ford Ranger | 11,883 | 10,462 | 14,0% |
| Toyota Hilux | 7,256 | 8,362 | – 13,0% |
| Nissan Navara | 7,243 | 8,092 | – 11,0% |
| Mitsubishi L200 | 5,667 | 5,882 | – 3,7% |
| VW Amarok | 4,968 | 4,626 | 7,4% |
| Isuzu D-Max | 3,425 | 2,646 | 29,0% |
| Mercedes X | 2,014 | uusi | uusi |
| Fiat Fullback | 1,570 | 1,358 | 16,0% |
| RAM 1500 | 810 | 393 | – |
| Renault Alaskan | 626 | uusi | uusi |
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
xxx,
sex việt,
MP3 download,
mp3play,
gay teen porn,
javhd xxx,
Jordan Binnington Injury,
sex mex,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos,
xnxx,
xhamster,
xvideos,
porn,
porn,
xxx,
sex việt,
Phim sex,
Jo Ann Fabric And Craft,
Hentai haven,
Wired Xbox One Controller,
xxxfuck,
free fuck,
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
xvideos
xhamster
xvideos
porn
hentai
xnxx
Phim sex
mp3 download
sex mex
hentai
brazzer
hentai
Dairy Queen Canada Delivery
jonka hintalapussa lukee kevyenä kuorma-autona muutaman euron alle 90.000 euroa. Ellei tuo kuorma-autojen nopeusrajoitin häiritse olisi Professional -malli erittäin sopiva tehtävään kuin tehtävään. Siitä puuttuu viimeisten G-mallien navi yms härpäkkeet ja sisustus se tuo mieleen ne vanhemmat G-wagenit. G350d Professionalissa on kuitenkin kaikki tarpeellinen ajamiseen liittyen ja varsinaisesti se on tehty maastoon. Maavaraa löytyy 24,5cm, jättökulmat ovat suuremmat kuin vakio G:ssä, kahluusyvyys on 600mm, tavaratilan kantavuus hulppeat 592kg, max. sallittu kärrypaino 3.200kg. Niin ja ne lukot, löytyy keskitasauspyörästöstä, taka-akselilta ja etuakselilta.
arvostettu ja hyvin myyty kuorma-auto merkki. Mitsubishiltä Fuso siirtyi käytännössä kokonaan Mercedeksen omistukseen vuonna 2005. Nelivetoinen Canter lienee yleisin pohja mistä Australiassa ja Aasiassa aletaan tekemään Off Road -matkailuautoa. Syyt selvisivät meillekin helposti. Kytkettävä neliveto, taka-akselin Detroit -tyyppinen automaattilukko, maastovaiheet, akseleiden joustot, pienet jättökulmat, kääntyvyys ja ennen kaikkea ajamisen helppous. Fuso on teknisesti erittän suoraviivainen, jota kovissa olosuhteissa ajava kiittää. Fusolla on myös kestävän maine, josta kertoo 10 vuotta vanhojen Fusojen kovat hinnat. Euroopan kannalta Fuson ikävin piirre on vakiovanne koko, johon ei ole löytynyt ratkaisua. Australiassa on tyrkyllä Fusoon aina 37” rengaskokoon sopivia rengas/vannepaketteja. Samalla taka-akselilta poistuvat paripyörät, mikä aina parantaa maasto-ominaisuuksia.
selvitti itsensä ihan pintakaasulla. Talvikeleillä Viton uudstunut neliveto on iso parannus. Saihan Viton kiinni, mutta niinhän saa jokaisen nelivetoisen kunhan tarpeeksi yrittää.
Unimogille liian helppoja. Moggi pitäisi huomattavasti vaikeampaan maastoon. Pienoinen yllätys oli, Veho rupeaa tarjoamaan Unimoggia myös maatiloille traktorin sijaiseksi. Euroopassahan Unimog korvaa monessa asiassa traktorin, mutta Suomessa 80km/h kulkeva traktori on vielä uutta. Mittavaa lisälaite valikoimaa voi käyttää sähköisesti, hydraulisesti taikka mekaanisesti voiman ulosoton kautta. Vaihtoehtoja löytyy… Unimogin hinnan lisäksi, moggi pystyy kilpailemaan huoltokustannuksissa, jotka jäävät huomattavasti alle traktorin normikulujen.
hyötyautopuoleen ja sillä on myös paljon kokemusta sieltä.