Dieselgate, EU vaatii Volkswagenilta kuluttajakorvauksia

Yhä pidentyvässä ja syventyvässä VW:n emissioskandaalissa “Dieselgatessa” saatiin tänään uusi käänne, kun EU:n teollisuus- ja sisämarkkinakomissaari Elzbieta Bienkowska ilmoitti EU vaativan eurooppalaisille huijatuksi tulleille VW -konsernin auton omistajille samanlaisia korvauksia, joihin VW on jo myöntynyt USA:ssa. USA:ssa VW:n omistaja saa $1000 shekin. VW on aikaisemmin ilmoittanut ettei vastaavaan käytäntöön ole tarvetta Euroopassa. USA:ssa VW on ilmoittanut ostavansa takaisin myös noin 115.000 myytyä autoa. Nähtävästi niiden muuttaminen päästörajat täyttäväksi tulee kalliimmaksi kuin autojen takaisin osto.

Italiassa on nostettu ensimmäinen omistajien joukkokanne Volkswagenia vastaan kannetta ajaa Italian kuluttajansuojajärjestö, joka vaatii 1000e euron korvauksia per auton omistaja. Lisäksi Italian poliisi on aloittanut rikostutkinnan VW:tä vastaan. Johtoa on jo käytetty kuulusteluissa ja VW:n Italian pääkonttori on ratsattu. Italiassa on noin 650.000 raivostunutta VW:n omistajaa, joiden auton jälleenmyynti arvo romahtanut nollaan skandaalin tultua ilmi.

Volkswagen Group haki 13 eri pankilta yhteensä 20 miljardin dollarin lainan emissioskandaalin kuluihin. Mielenkiintoista oli havaita, että Euroopan investointipankki (EIB) kieltäytyi luotottamasta Volkswagenia. Lisäksi 66 institutionaalista VW sijoittajaa ja useita tuhansia pienempää sijoittajia on nostanut Saksassa kanteen VW:tä vastaan. Sijoittajat ovat hävinneet VW:n kurssilaskussa useita satoja miljoonia. Kanteen mukaan VW:n johto oli tietoinen emissiohuijauksesta ja tämä olisi pörssiyhtiönä pitänyt kertoa julkisuuteen heti, kun asia tuli johdon tietoon eikä yrittää salata. Kannetta ajaa Nieding + Barth lakitoimisto. Huolestuttavaa on, että yksi VW:n suuromistajista Bentham Europe, jonka takana ovat amerikkalainen miljardi rahastoyhtiö Elliot Management ja samaa kokoluokkaa oleva IMF Bentham ovat nostamassa vastaavaa kannetta helmikuussa. USA:ssa on Californiassa ensimmäiset joukkokanteet ovat saapuneet syyttäjäviranomaisille. Ennakkotietojen mukaan kuluttajien joukkokanteita on tulossa 50:ssä eri USA:n osavaltiossa käsittelyyn. USA:n E.P.A. eli Enviromental Protection Agency on laskenut VW:n korvaushintalapun arvoksi noin 46 miljardia dollaria, pelkästään USA:n osalta. Lisäksi samaan soppaan ovat tulossa mm. Kiina ja Korea.

Se mitä VW koittaa nyt tehdä on ostaa aikaa. VW:n ensimmäinen yritys päästä läpi USA:n päästötesteistä korjatulla ohjelmistolla ja muilla pienillä korjauksilla ei onnistunut. Vaan se reputti EPA:n testissä. VW:n uusi pääjohtaja Matthias Müller on ilmoittanut, että päästörajojen alittaminen voi vaatia uuden katalysaattoorin ja Adblue -aineen käyttöönottoa. Näyttäisi siltä, että VW:n on tällä hetkellä umpikujassa, miten saada huijaus -dieselit täyttämään USA:n päästönormit. VW autojen myynti on romahtanut myös Euroopassa puhumattakaan USA:sta. Ja viime vuodesta tuli 15 vuoteen Volkswagenin ensimmäinen tappiollinen vuosi, 2.5 miljardia euroa miinuksella. Tästä vuodesta kukaan ei lupaa parempaa, päinvastoin.