Autotehtaat valmistelevat avautumista

Koronaviruksen kiinni laittamat autotehtaat ovat avautumassa pikkuhiljaa Euroopassa. Kaikki on tietysti kiinni, onko pahin jo ohi muutamissa maissa. Ainakin autonvalmistajien usko on kova. Koronavirus ja sen myötä tapahtunut autokaupan romahdus maapallon laajuisesti oli kova isku niille autonvalmistajille, joiden kassa on köykäinen. Aston Martin sai kaksi uutta tukijaa eli Sveitsin rikkain mies Ernesto Bertarelli osti osuuden Aston Martinista, samoin teki F1 -piiristä tutumpi Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolf. Joten Aston Martin voi taas hengittää. Renault on ilmoittanut tarvitsevansa 5-6 miljardia tukea selviytyäkseen. Todennäköisesti Ranskan valtio, joka on jo osaomistaja Renaultissa tulee hätiin. Ford on arvioinut vuoden alun tappioikseen noin 2 miljardia dollaria, mutta Fordilla on kassa kunnossa. Nissan on japanilaisista eniten pulassa, mutta koittaa selviytyä mallistoleikkauksien ja tehtaiden kiinni laittamisella. Jaguar Land Roverin tilanne on kriittinen. JLR tilanne ollut jo pitemmän aikaa taiteilua talouden kanssa. Autojen myynnin romahdus vaikutti eniten suurimpaan eli Volkwageniin. Volkswagen Group on ilmoittanut, että jokainen koronaviikko maksaa heille noin 2,2 miljardia pelkästään kiinteiden kulujen takia vaikka tehtaat ovat kiinni. VW Groupin osalta alkuvuoden myynti romahti -45% ja operatiivinen voitto -81%. VW on samalla ilmoittanut, että kaavailtu osinko vuodelta 2019 jäädytetään toistaiseksi, kunnes koko viruksen aiheuttama lasku on tiedossa. Tiedossa on ainakin lisää irtisanomisia ja tehtaiden alas ajamista. Uudenkaupungin tehtaan pitäisi aloittaa GLC:n valmistus toukokuun 5. päivä. Näin on ainakin Mercedes papereissaan sen suunnitellut. Ainakin autoteollisuus on sitä mieltä koronaviruksen notkahdus koitetaan saada mahdollisimman lyhyeksi ja talouden rattaat pian pyörimään. Muuten käy kaikille köpelösti. Nopeimmin ovat tehtaitaan avaamassa Fiat, Hyundai, Kia ja Volvo.

Aston Martin jatkaa kahden tehtaansa kiinni pitämistä Englannissa ainakin huhtikuun 27 päivään asti.

BMW:n neljä tehdasta Saksassa (Münich, Dingolfing, Regensburg ja Leipzig) ovat kiinni ainakin toukokuun neljänteen päivään. Komponenttitehtaat Lanshutissa ja Wackersdorfissa ovat käynnissä. Minin tehdas Oxfordissa ja Rolls Roycen tehdas Goodwoodissa avataan toukokuun 4. päivä. Sopimusvalmistaja Nedcarin tehdas Alankomaissa pysyy suljettuna toistaiseksi.

Daimler käynnistää Mercedeksen Saksan moottoritehtaan 20. huhtikuuta. Samana päivänä käynnistyvät myös kuorma-auto ja bussitehtaat. Henkilöauto tehtaat Sindelfingenissä ja Bremenissä avataan huhtikuun 28. päivä. Mercedeksen Unkarin tehdas avataan huhtikuun 22. päivä ja Ranskan tehdas käynnistyy tänään. Mercedeksen tuotanto Uudessakaupungissa GLC:n osalta käynnistyy toukokuun 5. päivä.

Ferrarin tehtaat Maranellossa ja Modenassa avataan toukokuun 3. päivä, ellei Italian hallitus jatka maan liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia.

Fiatin tehtaat Italiassa on tarkoitus avata tänään, ellei Italian hallitus jatka maan liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia. Fiatin tehdas Serbiassa Kragujevacissa avatuu myös tänään ja Puolan tehdas Tychyssä huhtikuun 24. päivä. Turkissa sijaitseva Tofasin tehdas on myös avautumassa tänään.

Ford on ilmoittanut pitävänsä Euroopan tehtaansa kiinni ainakin toukokuun neljänteen päivän saakka.

Hondan tehdas Englandin Swindonissa pysyy toistaiseksi kiinni ja koko tehtaan sulkeminenkin voi olla edessä.

Hyundai on jo avannut Tsekkeissä Nosovicen tehtaansa. Tehdas pyörii normaalisti.

Jaguar Land Roverilla tehtaat avautuvat Englannissa huhtikuun kolmannella viikolla, riippuen kuitenkin hallituksen arvioista. Slovakian tehdas on kiinni.

Kian Slovakian tehdas pyörii jo täysillä.

Nissan on ilmoittanut avaavansa Englannin Sunderlandin tehtaansa huhtikuun 27. päivä. Espanjan Barcelonassa sijaitseva tehdas pysyy kiinni toistaiseksi.

PSA on luomassa aikataulua tehtaiden avaamiselle Ranskassa. Saksan ja Puolan Opel tehtaat pysyvät kiinni samoin tehtaat Briteissä. PSA:n Slovakian tehdas avataan 26. huhtikuuta.

Renaultin tehtaat Portugalissa on avattu osatuotannon osalta. Avtovazin Venäjän tehdas pyörii normaalisti toistaiseksi. Dacia alkaa tuotannon käynnistämisen Romaniassa huhtikuun 21. päivä ja normaali tahti pitäisi olla 4. toukokuuta päällä. Renaultin Ranskan tehtaat pysyvät kiinni toistaiseksi.

Suzuki on avaamassa Unkarin Esztergomin tehdasta huhtikuun 27. päivä.

Toyota on avaamassa Valencienneksen tehdasta Ranskassa huhtikuun 21. päivä ja Puolan moottoritehdasta päivää myöhemmin. Englannin ja Turkin tehtaat pysyvät toistaiseksi kiinni. Pakettiautopuolen yhteistehdas PSA:n kanssa pysyy toistaiseksi kiinni.

Volkswagen Group

Audi on avannut moottoritehtaansa Gyorissa Unkarissa. Audin Brysselin tehdas on avautumassa tänään, samoin Neckarsulmin tehdas Saksassa. Audin kotitehdas Ingolstadtissa avautuisi huhtikuun 27. päivä.

Bentleyn Crewen tehdas Englannissa pysyy suljettuna ainakin toukokuun 11:nteen päivään mennessä. Bugattin tehdas Ranskan Molsheimissa pysyy toistaiseksi kiinni.

Porsche on avaamassa Saksan tehtaitaan (Stuttgart-Zuffenhausen ja Leipzig) huhtikuun 27. päivä.

Seat on avaamassa Espanjan tehdastaan huhtikuun 27. päivä.

Skodan tehdas Tsekeissä ovat avautumassa huhtikuun 27. päivä

VW on avaamassa Saksan Zwickaun ja Tsekin Bratislavan tehtaansa tänään. Muut tehtaat Saksassa, Portugalissa, Espanjassa, Venäjällä ja USA:ssa on tarkoitus avata huhtikuun 27. päivä. VW:n tehtaat Etelä-Afrikassa, Argentiinassa, Brasiliassa ja Meksikossa on tarkoitus käynnistää toukokuussa.

Volvo on avannut puoliteholla korinosien valmistuksen Olofstromissa Ruotsissa. Päätehdas Torslandassa ja vaihteistotehdas Skovdessa avataan tänään. Belgian Ghentin tehdas avautuisi myös tämän päivän aikana. Volvon USA:n tehdas Etelä-Carolinassa olisi avautumassa toukokuun 11. päivä. Volvo neljä Kiinan tehdasta pyörivät jo normaalisti.

Pickupien ja N2G -luokan verottomien pickupien rekisteröinnit Q1-Q3

Pickupien myynti noudattelee alan yleistä käyrää. Ainoastaan uudistunut Mitsubishi pystyi nostamaan myyntiään. Hilux jatkaa vakuuttaavasti kärjessä ja toisena oleva Ranger on venyttänyt etumatkaansa VW:n Amarokkiin selkeästi. Ranger on myös selvinnyt kuivin jaloin kolmesta ensimmäisestä kuukaudesta. Mersun X -luokan myynti loppuu kevään kuluessa ja Fiat Fullbackin myynti jäi myös Suomessa todella hennoksi.

 

  1-3/2020 1-3/2019 Muutos-%
Toyota Hilux 120 161 –   25,5%
Ford Ranger  70   74 –    5,4%
VW Amarok  47 117 –  59,8%
Mitsubishi L200  37  27 + 37,0%
Nissan Navara  24  40 – 40,0%
Isuzu D-MAX  20  52 – 61,5%
Mercedes-Benz X    4   7 – 42,9%
Fiat Fullback  —   4 – 100%
Yhteensä: 322 482 – 33,2%

N2 -luokka eli pickupit, jotka on muutettu kevyiksi kuorma-autoiksi uivat Suomessa vastavirtaan autoalan suhdanteisiin nähden. Melkein +30% kasvu alkuvuonna on näinä aikoina erittäin kova tulos. Suomessa on alalla nykyisin neljä päätoimijaa Arctic Trucks Finland on näistä suurin ja keskittyy nykyisin vain Ford Ranger pickupien muuntamiseen, TruckMastersilla on Hiluxiin perustuva OX4x4 sekä myös VW Amarokin kuorma-auto muunnos, Carvista ja GT-Auto ovat keskittyneet jenkkien Full-Size Pickupin eli RAMin muunnoksiin. Ford Ranger on selkeä myyntijohtaja. TruckMastersin OX4x4, VW Amarok ja RAM 1500 kamppailevat toisesta sijasta hyvinkin tiivisti. Chevrolet Silveradon pienin versio eli 1500 on myös saanut myynnin auki. US pickupien mallisto on myös laajentunut ja kehitystä voi pitää vain positiivisena. Kolmesta suuresta on hieman yllättäen Fordin F-sarja on jäänyt RAMin ja myös Chevy/GMC:n varjoon.

 

  Kausi 1-3/2020 Kausi 1-3/2019 Muutos-%
Ford Ranger 59  46 +   28,7%
RAM 1500 27  28 –     3,8%
VW Amarok 17    6 +183,3%
TruckMasters  OX 4×4 16  22 –  27,3%
Chevrolet Silverado 1500 10   uusi
RAM 2500   4   uusi
RAM 3500   2   1 +100,0%
GMC Sierra 1500   2   uusi
Ford F-150   2   2    0,00%
Chevrolet Silverado 2500   2 -100,0%
Yhteensä 139 107 + 28,0%