Ensirekisteröinnit: Vuoden 2023 ensimmäinen puolisko

Pick-upien myynti on jäänyt jälkeen viime vuodesta. Tosin pudotus ei ole ollut niin raju kuin autopuolella yleensä. Pickup rekisteröintejä hallitsee Suomessa kaksi merkkiä eli Toyota Hilux ja Ford Ranger, muiden rooli näyttää olevan “olla vain hengessä mukana”. Näyttäisi myös siltä, Jeep Gladiator teki ns. ranskalaisen visiitin, maahantuojalla ei ole tällä hetkellä edes hintaa antaa mallista. Tosin eipä täyden autoveron rasittamaa Gladiatoria ole myyty yhtään kappaletta. Nissan ja Mitsubishi odottavat uutta mallia. Tekniikaltaan autot ovat samoja ja rakentuvat Mitsubishin tekniikalle ja pohjalevylle. Mitsubishi esitellään yleisölle ensimmäisen kerran Thaimaan autonäyttelyssä tämän kuun lopussa ja myynti pitäisi alkaa Aasiassa ja Australiassa vielä tämän vuoden puolella. Ainakin ennakkoarviot ovat olleet varsin ylistäviä. VW Amarok on päässyt myös listoille. VW Amarokia tarjotaan Fordin 2.0 -litraisella Duratorq -dieselillä, jonka juuret johtavat Peugeot/Ford yhteistyöhön. 3.0 -litrainen V6 PowerStroke diesel on puolestaan tuttu mm. Ford F-150 pick-upista. On mielenkiintoista nähdä, miten VW:n asiakkaat ottavat Fordistuneen Volkkarin vastaan. Edellinen yritys eli VW Taro (se Hilux kopio) ei mennyt ihan putkeen. Listoilla on myös yksi tilastokummajainen eli GMC ilman mallimerkintää…Muuten pakettiautomuunnoksia rekisteröitiin yllättävän vähän. Land Rover Defendereiden muunnokset ovat hiipuneet, joten ykköseksi nousi Suzuki Jimnyn pakettiauto versio.

    1-6/2023 1-6/2022 Muutos-%
1. Toyota Hilux 240 329 –  27,1
2. Ford Ranger 160  95 +  68,4
3. Isuzu D-MAX  27  36 –  28,9
4. Maxus T90EV  12  —- uusi
5. Mitsubishi L200   3  47 –  93,6
6. Volkswagen Amarok   2  —- uusi
7. GMC   1  —- uusi
8. Nissan Navara   0   6 – 100,0
         
  Yhteensä 445 513 –  13,9

N2G -luokassa eli kevyissä kuorma-autoissa Ford Ranger oli selkeästi numero Uno. Ero toisena tulevaan RAM pick-upiin ja TruckMasters OX 4×4 (lue Toyota Hilux) on reilut 100 autoa. Myös Mercedeksen ison SUV-maasturin eli GLS:n kuorma-auto muunnos on lähtenyt yllättävän hyvin liikkeelle. Myös TruckMasters onnistunut Toyota Land Cruiserin kuorma-auto muunnoksen kanssa, nimeltään TruckMasters LC. Isojen jenkki SUV -maastureiden rekisteröinnit jäivät muutaman Cadillac Escaladen ja Chevrolet Tahoen harteille. Uutena mallina rekisteröitiin kaksi Toyota Tundraa eli Toyotan Amerikan Full Size pick-upia. Luokkaan on tulossa vielä syksyyn mennessä Land Rover Defender 130 ja Ineos Grenadier. Olettaa voisi myös VW Amarokin muunnosta? N2G -luokan kysyntä on reippaassa kasvussa, siitä kertoneen +24,0% nousu viime vuoteen eli näkymät ovat valoisat. Uudet merkit vain lisäävät N2G -luokan kiinnostavuutta.

    1-6/2023 1-6/2022 Muutos-%
1. Ford Ranger 149  65 + 129,2
2. RAM 1500  46  47 –   2,1
3. TruckMasters OX 4×4  44  88 –  50,0
4. Mercedes-Benz GLS  20  16 +  25,0
5. TruckMasters LC  18  —-  uusi
6.  Isuzu D-MAX   9   5 +  80,0
7. Mercedes-Benz G   3   5 –  40,0
8. Chevrolet Tahoe   3  —-  uusi
9. Cadillac Escalade   2   3 –  33,3
  Toyota Tundra   2  —-  uusi
  Land Rover Defender   2  —-  uusi
12. Chevrolet Suburban   1   6 –  83,3
  Chevrolet Silverado   1   0  uusi
14. Jeep Gladiator  —-   2  —-
  Nissan Navara  —-   2  —-
  Ford F-150  —-   1  —-
  Lincoln Navigator  —-   1  —-
  Rolls-Royce Cullinan  —-   1  —-
         
  Yhteensä: 300 242 + 24,0

Mönkijöissä, Suomessa on nyt kolme suurta eli Polaris, CFMOTO ja Can-Am. Näistä varsinkin CFMOTOn myynti on huimassa kasvussa +32,8% on näinä aikoina uskomaton suoritus. Polariksen ja CFMOTOn eroksi jäi 103 mönkijää. Jos CFMOTOn meno jatkuu…näyttää aika vahvasti siltä, että CFMOTO noussee Suomen suosituimmaksi mönkijäksi vielä tämän vuoden puolella. Kaikilta kolmelta on tulossa uusia malleja, joten siinäkin mielessä asiakkaalla on mistä valita. Taiwanilainen TGB saavutti Segwayn ja merkit jakavat neljännen sijan. Molemmilla on myynnin pudotusta, mutta Segwayn myynti on alkuinnostuksen jälkeen tippunut rajusti. Yksi osa syy voi olla todella kapea mallisto vrt. TGB:en. Segwaylla on käytännössä yksi malli, jota myydään eri varustetasoilla. Eikä Kiinasta ole tulossa ainakaan vähään aikaan mitään uutta Segwayn -mallistoon. Näiden kahden perässä tulevat huomattavasti piristynyt Honda (nähtävästi malleja taas saa) sekä Linhai. Seuraavana tulevat kovasti piristynyt Access, Yamaha ja kovasti myyntiään menettänyt Trapper. Vaikka eräillä merkillä 2023 ensimmäinen neljännes oli kylmää kyytiä niin kokonaisuutena myynnin pudotus oli todella vähäinen -2,8%. Myyntiään nostaneet Honda, CFMOTO, Access, Odes, Polaris ja Can-Am paikkasivat muiden merkkien pudotukset.

    1-6/2023 1-6/2022 Muutos-%
1. Polaris 1090  992 +  9,9
2. CFMOTO  987  743 + 32,8
3. Can-Am  833  785 +  6,1
4. TGB  228  306 – 25,5
  Segway  228  404 – 43,4
6. Honda  169  114 + 49,6
7. Linhai  164  228 – 28,1
8.  Access   90   71 + 26,8
9. Trapper   83  202 – 58,9
10. Yamaha   72   99 – 27,3
11. Loncin   37  —-  uusi
12. GOES   34  140 – 75,7
13. Keeway   21   69 – 69,6
14. Kymco   19   21 –  9,5%
15. Odes   17   14 + 21,4
16. Apollo    7  —-  uusi
17. Kawasaki    4    4   0,0
18. Arctic Cat    1  —-  uusi
         
  Yhteensä: 4076 4192 –  2,8

UTV:ssä eli rinnakkainistuttavissa on kaksi suurta eli Polaris ja Can-Am. Eroa Polariksen hyväksi oli 69 laitetta. Molempien myynti tosin pysyi viime vuoden tasolla, kun taas kolmantena tuleva CFMOTO nosti myyntiään hulppeat +55,0%. Tosin laitteina ollaan vielä kaukana kahden kärjen takana, mutta kiihdytys näyttää alkaneen CFMOTOlla myös UTV -puolella. Kolmen takana prosenttuaalisesti vaihtelut ovat isoja, mutta tämä johtuu pienistä rekisteröintimääristä. Yamaha, jolla olisi vahva mallisto pelasi itseään ulos aivan ylihintaisella hinnoittelulla ja kesän hinnan alennuksien vaikutus ei vielä näy näissä tilastoissa. Vain neljä merkkiä onnistui kasvattamaan myyntiään viime vuodesta eli CFMOTO, Linhai, John Deere ja Can-Am. Kokonaisuutena rekisteröintimäärät pysyivät viime vuoden tasolla.

    1-6/2023 1-6/2022 Muutos-%
1. Polaris 367 374 –  1,9
2. Can-Am 298 296 +  0,7
3. CFMOTO  93  60 + 55,0
4. Trapper  23  40 – 42,5
5. Segway  17  17    0,0
6. Linhai  11   6 + 88,3
7. John Deere  10   8 + 25,0
8. Corvus   9  12 – 25,0
9.  Kawasaki   5   5    0,0
10. Kubota   2   6 – 66,7
11. Yamaha   1   7 – 71,4
12. Odes  —-   1  —-
         
  Yhteensä: 836 832 +  0,5

Ineos Grenadier saapui Suomeen

Ineos Grenadier maasturi on vihdoinkin tullut Suomeen. Itse asiassa huimat kolme kappaletta riitti maahamme. Kaksi mallia (molemmat Trailmaster) ovat esillä Hedin Automotiven tiloissa Herttoniemessä (Mekaanikonkatu 2, 00880 Helsinki). Pitihän niitä käydä katselemassa. Vaikuttava peli. Huomion kiinnitti huolellinen viimeistely ja etenkin tyyliin sopivat materiaalit. Ja niin kuin oikeissa maastureissa, kyytiin noustaan. Tartuntakahvoja tosin riittää. Auto on sisältä tilava myös takana (kolme mahtuu hyvin rinnan) eikä penkeistä ollut pahaa sanottavaa. Näkyvyys on erinomainen ja myös takakulman pystyy arvioimaan, kunnes se kopsahtaa maastossa siihen puuhun. Hieman hämmästytti kuskin edessä oleva miniature mittaristo, kun taas keskellä oleva näyttö on herttisen iso. Onneksi, näyttäisi siltä, että jokaista asiaa voi hoitaa myös mekaanisin kytkimin. Kytkinten koko luokka on sen verran reilu, että niitä voi hoidella myös hanskat kädessä. Se mikä häiritsi tunnelmaa oli BMW:stä lainattu vaihdekeppi. Bemun -keppi ei sovi muuhun tyyliin, nyt se oikein huutaa silmään. Offroad -kytkimet on sijoitettu kattoon lentokonemaisesti, mutta ainakin itseltä tuntuu hullulta käyttää akseleiden lukkojen kytkimiä katosta. Yleensä ne pitää olla ns. hollilla. Erinomainen juttu on, että lisävarusteille esim. valoille on vedetty jo oma johdotus ja kytkimet valmiiksi eli tyhjiä paikkoja riittää. Harvinaista sano. Takaovi on kaksi osainen ja tavaratilaa riittää pienen pakettiauton verran. Edessä puskurin ylitys on järkyttävän pitkä, samanlainen törröke kuin nykyajan Jeep Wranglerissa (ne jalankulkija turvallisuus säädökset). Konehuoneessa asuu BMW:n moottori oli sitten kyseessä bensa tai diesel, tosin suojien alta ei paljon näy. Perinteikäs homma on esim. etulokasuojien kiinnitys pultein, samoin ovien saranat ovat lähinnä kuorma-auto kokoluokkaa. Snorkkeli on vakiovaruste. Näytillä olevissa autoissa oli molemmissa vakiorengastuksena BF Goodrich All-Terrain KO2 -gummit, mistä ei voi kuin kiittää. Rengaskoko on nafti 32″, 17″ vanteella. Vetopisteet näyttävät tukevilta ja vetokoukulla saa vetää sen maksimin eli 3.500kg.

Grenadieria saa kahdella koneella, molemmat BMW:ltä ja 3.0 -litraisia rivikutosia. Valinta on turbodieselin (245hv/550Nm) tai ahdetun bensamoottorin (282hv/450Nm) suhteen. Moottorit ovat B57 (diesel) ja B58 (bensa) -sarjaa. Monen eri mallin vakiomoottori ja ns. “bullet-proof” maineessa. Tietysti, kun kilometrejä alkaa olemaan yli 200.000tkm on pidolla tietysti suuri merkitys. Magna-Styer käytti reilut 2 vuotta moottoreiden kalibrointiin maastokäyttöön sopivaksi. Lopputuloksena max. vääntö saavutetaan esim. dieselissä 1.500 kierroksen kohdalla. Vaihdelaatikko on sovitettu moottoriin ja ainoa vaihtoehto 8-lovinen ZF ja alennusvaihteisto on vakiona. Alennusvaihteisto on Magna-Styerin suunnittelua ja myös rakentama. Suorat akselit löytyvät edestä ja takaa, samoin kierrejouset ja levyjarrut. Neliveto on jatkuva. Dieselin suhteen 0-100km/h menee 10s pintaan, huippua kerätään 160km/h (rajoitettu) ja dieseliä palaa 9.5-12.5 litraa sadalla. Bensaversio on sekunnin nopeampi satasella (jos se ketään kiinnostaa), huiput ovat samat, kulutus ei…bensaa palaa sellaiset 15l/100km. Kulutuslukemat ovat käyttäjien kertomaa todellisuutta..Hmmm… huoltoaseman omistaja ainakin tekee hiljaisen kiitosrukouksen ylöspäin, kun Grenadier saapuu tankkaamaan. Tankin koko on 90 litraa.

Sitten ne ikävät puolet eli hinta. Kun CO₂ -päästöt ovat luokkaa 291-331 g/km niin valtiovarainministeriö riemuitsee, autosta menee veroa 59.500-68.200 euroa. Kun tähän laskee 24% alv -veron rasittaman ohjehinnan päästään muhkeisiin 140-148.000e hintoihin. Että näin. Grenadierista on tehdastekoinen pakettiautoversio, joka kelpaa jokaiseen muuhun EU-maahan paitsi Suomeen. Suomessa homma tyssäsi, jonkun virkamiehen keksimään pakettiautosäännöksen teho/painosuhteeseen. Eli Grenadier on liian tehokas pakettiautoksi. Samaan törmättiin uuden Defenderin 110 yhteydessä. Tehdastekoinen Defender -pakettiauto on varustettu joko D250- tai D300 -dieselillä. Kumpikin diesel oli liian tehokas eli törmäsi Suomen ihmeelliseen teho/painosuhteeseen. Suomen maahantuoja teki sitten poikkeus ratkaisun eli tuodaan vakio 110 Defender pienellä D200 dieselillä ja muutetaan se Suomessa pakettiautoksi. Ja kas…Toivottavasti Ineos Grenadierin suhteen asiaan löydetään joku järkiratkaisu. Jos laskee hinnan ilman alv:tä ja autoveroa päästään hintaan rapiat 61.000 euroa.

Alussa oli puhetta kolmesta Grenadierista mitä Suomeen saatiin. Se kolmas on nyt muutostöissä, jotta Grenadier menisi läpi N2G -luokkaan eli kevyeksi kuorma-autoksi. Muutokset ja hyväksyntä koitetaan saada valmiiksi ennen syksyä.

Suomeen on siis saatu kolme autoa.Seuraavat ovat tulossa vasta lokakuun tuotantoerästä. Lokakuun erän autoja voi speksata mieleisekseen. Grenadierin lisävarusteluettelo on kattava. Pelkästään lisävarusteena saatavaan kattotelineeseen löytyy reilut 20 nimikettä, ajorampeista lähtien…

Pickup -malli esitellään 13 heinäkuuta alkavassa Goodwood Festival of Speed -tapahtumassa briteissä. Tapahtumahan on suurin Euroopassa järjestettävä monipäiväinen autotapahtuma, jonka yleisömäärää on yleensä jouduttu rajoittamaan 150.000 katsojaan per päivä. Samassa tapahtumassa vetykäyttöinen Ineos Grenadier ottaa osaa kuuluisaan hillclimb -kisaan. Jenkeissä myös kovasti odotellaan Grenadieria saapuvaksi ja tehdas on luvannut Grenadierin bensaversion toimituksien alkavan jenkkeihin vuoden 2024 aikana.