VW:n ongelmat jatkuvat

VW Groupilla oli toukokuu 2015 seitsemäs perättäinen kuukausi, jolloin konsernin kokonaismyynti sakkasi. Toukokuu 2015 oli itse asiassa huonoin, sillä kokonaispudotus oli melkein 6.0%. Euroopan VW Group on juuri plussan puolella, mutta myyntiä on osaltaan autettu dealereiden hinnan alennuksilla eli katteiden kustannuksilla. VW:n murheenkryynejä ovat Kiina ja USA. Uudelta Passatilta odotettiin paljon, mutta amerikkalaisen mielestä siitä puuttuvat moottorit. Kun samalla rahaa saa uuden Chrysler 300 kuin 1.8 -litraisen Passatin on selvää mihin jenkki kääntyy. Varsinkin, kun bensa on edelleenkin euron tietämissä per litra.

VW avasi USA:ssa Tennesseen Chattanoogassa 2011 uuden 3.200 henkeä työllistävän autotehtaan. Autonvalmistajat perustavat tehtaansa yleensä etelän osavaltioihin, koska siellä ay-liike on heikompi eikä palkkaa tarvitse maksaa niin paljon kuin pohjoisessa. USA:n autoalan ammattiyhdistys United Auto Workers panosti kuitenkin paljon, jotta työntekijät liittyisivät mukaan ay-liikkeeseen.23405004_BG1 Tehdas on kuuluisa lähinnä siitä, että siellä on ollut eniten ristiriitoja/lakkoja/oikeusjuttua kuin missään vastaavassa vuodesta 2011 lähtien. Vasta tänä vuonna VW tunnusti United Auto Workersin tasapuoliseksi neuvottelukumppaniksi ja nähtävästi työrauha palautuu pikkuhiljaa.

USA:ssa ja Kiinassa suurimmaksi ongelmaksi on noussut laatu, VW on ollut viime vuosina amerikkalaisten raamatun eli JD Powersin kuluttajatutkimuksissa tukevasti sillä ei halutulla puolella. Tilannetta eivät ole helpottaneet mittavat takaisin kutsukampanjat molemmissa maissa. Kiinassa on muutamissa kaupungeissa ollut jo mielenosoituksia VW piirimyyjäliikkeen edessä. Ongelmat ovat tuttuja eli DSG ja TSI. Näiden lisäksi VW joutuu vaihtamaan 1.1 miljoonaan autoon takatukivarret, jotka voivat ajossa pettää alta pois. Sekä USA:n ja Kiinan maiden kuluttajaviranomaiset ovat sitä mieltä, että VW piilottelee edelleenkin autoissaan olevia ongelmia. Ongelmat ovat monitahoisia, eivätkä kohdistu vain tiettyyn osaan. VW Tiguanin takaisin kutsukampanja tehtiin ajovalojen takia, USA:ssa reilut 250.000 VW Amarokia kutsuttiin vaihtoon vuotavien polttoainelinjojen takia jne…

Mitä tekee VW? Nykyinen puheenjohtaja ja CEO Martin Winterkorn on puhunut yhtiön rakenteen muuttamisesta ja 5 miljardin säästöistä vuoteen 2018 mennessä. Veikata aina voi, että ainakin nykyinen markkinointijohtaja Christian Klienger saa lähteä. Winterkorn on palkannut säästötehtävään  Herbert Diessin BMW:ltä. Diess tunnetaan kovana neuvottelijana, joka varmasti saa alihankintaketjuista tyhjät pois ja tehtaiden toimintaa tehostettua. Varmasti Wolfsburgissa, jossa VW työllistää 50.000 ihmistä ollaan varpaisillaan. Kaikessa suossa konsernilla on yksi valomerkkikin eli Porsche, jonka myynti käy hyvin.

 

68 thoughts on “VW:n ongelmat jatkuvat

  1. Päivitysilmoitus: questions about ivermectil

  2. Päivitysilmoitus: generic azithromycin online

  3. Päivitysilmoitus: buy ivermectin no prescription

  4. Päivitysilmoitus: priligy generic price walmart

  5. Päivitysilmoitus: apcalis pills for sale in usa

  6. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine phosphate

  7. Päivitysilmoitus: buy generic viagra

  8. Päivitysilmoitus: viagra for sale

  9. Päivitysilmoitus: generic viagra canada

  10. Päivitysilmoitus: generic viagra 100mg

  11. Päivitysilmoitus: buy viagra online cheapest

  12. Päivitysilmoitus: viagra alternative

  13. Päivitysilmoitus: stromectol 800 mg

  14. Päivitysilmoitus: viagra sale

  15. Päivitysilmoitus: deltasone for h pylori

  16. Päivitysilmoitus: cialis discount

  17. Päivitysilmoitus: cialis free trial

  18. Päivitysilmoitus: can you buy cialis

  19. Päivitysilmoitus: mail order cialis

  20. Päivitysilmoitus: plaquenil no prescription

  21. Päivitysilmoitus: viagra online

  22. Päivitysilmoitus: stromectol and birth control

  23. Päivitysilmoitus: sildenafil coupon

  24. Päivitysilmoitus: online generic viagra

  25. Päivitysilmoitus: cialis official site

  26. Päivitysilmoitus: sildenafil 20mg

  27. Päivitysilmoitus: sildenafil 50 mg tablet price

  28. Päivitysilmoitus: buy genuine viagra

  29. Päivitysilmoitus: liquid cialis

  30. Päivitysilmoitus: otc viagra

  31. Päivitysilmoitus: sildenafil online

  32. Päivitysilmoitus: discount generic cialis

  33. Päivitysilmoitus: viagra cost

  34. Päivitysilmoitus: nelpa stromectol price

  35. Päivitysilmoitus: order real viagra online

  36. Päivitysilmoitus: sildenafil for sale canada

  37. Päivitysilmoitus: ivermectin dosage for demodex mange

  38. Päivitysilmoitus: buy online viagra pills

  39. Päivitysilmoitus: official cialis website

  40. Päivitysilmoitus: fish zithromax 500mg antibiotics

  41. Päivitysilmoitus: generic viagra where to buy

  42. Päivitysilmoitus: viagra 100mg günstig kaufen

  43. Päivitysilmoitus: where to buy stromectol for humans free

  44. Päivitysilmoitus: viagra price increase 2013

  45. Päivitysilmoitus: how much does generic viagra cost per pill

  46. Päivitysilmoitus: when will cialis be over the counter

  47. Päivitysilmoitus: cialis femme

  48. Päivitysilmoitus: tadalafil walgreens

  49. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine canada covid 19

  50. Päivitysilmoitus: buy generic viagra online with a prescription

  51. Päivitysilmoitus: what are viagra pills

  52. Päivitysilmoitus: viagra price

  53. Päivitysilmoitus: viagra prescription

  54. Päivitysilmoitus: what doctor can prescribe viagra

  55. Päivitysilmoitus: genuine viagra without a doctor prescription

  56. Päivitysilmoitus: viagra tablets australia

  57. Päivitysilmoitus: viagra dosages

  58. Päivitysilmoitus: cheap viagra prescription

  59. Päivitysilmoitus: natural viagra for men

  60. Päivitysilmoitus: viagra connect walmart

  61. Päivitysilmoitus: over the counter male viagra pill

  62. Päivitysilmoitus: viagra online kaufen

  63. Päivitysilmoitus: natural viagra foods

  64. Päivitysilmoitus: viagra bestellen

  65. Päivitysilmoitus: viagra jokes

  66. Päivitysilmoitus: teva sildenafil

  67. Päivitysilmoitus: viagra generic

  68. Päivitysilmoitus: generic sildenafil

Vastaa