Vuoden 2014 crossover/SUV ja maastureiden myynti Euroopassa

Viime vuoden myyntitilastot malleittain ovat valmistuneet ja on aika katsoa miten crossover/SUV -puolella menestyttiin ja onko vielä oikeille alennusvaihteisille maastureille kysyntää.

Rajanveto crossover/SUV -luokassa on tunnetusti häilyvää, joten nyt päätettiin ottaa valinta valmistajan ilmoituksen mukaan. Vaikka monista malleista on sekä etu- ja nelivetomuunnokset niin tilastot eivät näitä erittele. Samoin esimerkiksi Mercedeksen M-sarja luku pitää sisällään kaikki ML-sarjan autot, vaikka myydyistä murto-osa on varustettu esim. alennusvaihteistolla.

Jos katsoo crossover/SUV puolta niin Nissan Qashqai pitää pintansa yltäen tänäkin vuonna ainoana luokastaan yli 200.000 kpl myyntiin.

Renault Captur on noussut Renault/Dacia -konsernin myydyimmäksi crossoveriksi.

Renault Captur on noussut Renault/Dacia -konsernin myydyimmäksi crossoveriksi.

Vakavasti otettava kilpailija tulee Renaultilta, jonka Captur ylsi huimaan yli 50% nousuun. Renaultilla on muutenkin vahva edustus sillä Duster ylsi +46% myynnin kasvuun ja mukavaan 127.000 kpl kokonaismyyntiin.

Keskikokoluokassa Volvon XC60 on ollut menestys ja ei palkkatyöläisen hintaluokassa eniten kasvatti myyntiään Range Rover Sport.

Suurimmat putoajat luokkaan katsomatta ovat olleet Porsche Cayenne, Mercedeksen M-sarja, BMW X3, X5 ja X6, Suzuki Vitara, Opel/Vauxhall Antara.

GM konsernin Antara kaipaisi pikaista kohennusta.

GM konsernin Antara kaipaisi pikaista kohennusta.

Jos alennusvaihteiston sisältävistä maastureista katsotaan on kärjessä Range Rover Sport, perässään yhtä hyvin maaston omistaja-asteella menevät VW Touareg ja Jeep Grand Cherokee. “Äijä” -maastureiden myynti on hyvin pientä, sen huomaa kun katsoo esim. Land Rover Defenderin tai Mercedeksen G-sarjan myyntiä.

Jostain syystä tilastoihin oli otettu mukaan myös yksi pick up. Eli kiinalainen Great Wall Steed. Merkinhän piti rantautua Skandinaviaan ja Balttian maihin voimalla…62 kpl myytyä pick upia viime vuonna koko Euroopassa varmaan laittaa miettimään asioita uusiksi. Ensi vuonna oikeissa maastureissa pakkaa varmasti sekoittaa Jeepin uusi Cherokee. SUV puolella puolestaan Land Rover Discovery Sport,

Tähän autoon laskee Land Rover myynti toiveensa. Land Rover Discovery Sport.

Tähän autoon laskee Land Rover myynti toiveensa. Land Rover Discovery Sport.

Jeep Renegade, Renault Kadjar, Ford Edge ja Honda CR-V. Kokonaisuutena viime vuonna Euroopan automyynnissä eniten markkinaosuutta kasvattivat Jeep, Lexus, Mitsubishi, Dacia, Mazda, Skoda, Seat, Nissan, Volvo ja Renault. Ne, jotka hävisivät eniten markkinaosuutta olivat puolestaan Chevrolet, Smart, Alfa-Romeo, Honda, Lancia/Chrysler, Hyundai, Toyota, Citroen, Fiat ja Mini.

 

1. Nissan Qashqai 202.914
2. Renault Captur 164.801
3. Volkswagen Tiguan 150.641
4. Peugeot 2008 135.541
5. Dacia Duster 127.772
6. Opel/Vauxhall Mokka 127.437
7. Nissan Juke 97.538
8. Kia Sportage 96.556
9. Hyundai ix35 93.540
10. Ford Kuga 86.445
11. Peugeot 3008 78.215
11. Audi Q3 76.221
12. Skoda Yeti 63.419
13. Volvo XC60 62.845
14. BMW X1 61.797
15. Mini Countryman/Paceman 60.992
16, Mazda CX-5 60.876
17. Audi Q5 60.679
18. Toyota RAV4 54.187
19. Range Rover Evoque 50.838
20. Honda CR-V 50.182
21. BMW X3 48.229
22. Mercedes-Benz GLA 44.710
23. BMW X5 38.229
24. Suzuki S-Cross 35.993
25. Mitsubishi ASX 35.295
26. Mitsubishi Outlander 33.774
27. Citroën C4 Cactus 28.974
28. Range Rover Sport 25.779
29. Mercedes-Benz M-sarja 23.774
30. Mercedes-Benz GLK 23.195
31. Volkswagen Touareg 18.079
32. Suzuki SX4 17.226
33. Land Rover Freelander 16.983
34. Nissan X-Trail 16.178
35. Porsche Cayenne 14.718
36. Porsche Macan 14.569
37. Jeep Grand Cherokee 13.820
38. Hyundai Santa Fe 13.390
39. Citroën C4 Aircross 12.142
40. Range Rover 12.134
41. Land Rover Discovery 11.238
42. BMW X4 10.845
43. Suzuki Jimny 10.787
44. Audi Q7 10.491
45. Kia Sorento 9.390
46. Chevrolet Trax 9.316
47. Jeep Cherokee 8.629
48. Opel/Vauxhall Antara 8.461
49. Jeep Renegade 7.768
50. Renault Koleos 7.418
51. Volvo XC90 6.931
52. Toyota LandCruiser 6.258
53. Suzuki Grand Vitara 6.213
54. Jeep Wrangler 5.302
55. Mitsubishi Pajero 4.859
56. BMW X6 4.936
57. Jeep Compass 4.829
58. SsangYong Korando 4.820
59. Lexus RX 4.452
60. Mercedes-Benz GL 4.187
61. Fiat Sedici 3.550
62. Chevrolet Captiva 2.928
63.  Peugeot 4008 2.533
64. Mercedes-Benz G-sarja 2.406
65. SsangYong Rexton 1.929
66. Nissan Pathfinder 1.867
67. Lada Niva 1.542
68. Land Rover Defender 1.147
69. Infiniti QX70 1.077
70. Lexus NX 1.043
71. Nissan Murano 625
72. Toyota UrbanCruiser 355
73. Infiniti QX50 155
74. Great Wall Steed 62
75. Jeep Patriot 49
76. Tata Xenon 37
77. SsangYong Actyon 29
78. SsangYong Kyron 2
79. Citroën C-Crosser 2
80. Daihatsu Terios 2
81. Dodge Caliber 1

17 thoughts on “Vuoden 2014 crossover/SUV ja maastureiden myynti Euroopassa

  1. Päivitysilmoitus: natural ivermectil head lice recipe

  2. Päivitysilmoitus: prednisone 40 mg daily dosage

  3. Päivitysilmoitus: trump's investment in hydroxychloroquine

  4. Päivitysilmoitus: priligy rx coupons

  5. Päivitysilmoitus: does generic silagra work

  6. Päivitysilmoitus: clavivermecta 375 mg

  7. Päivitysilmoitus: prednisone dosing for allergic reaction

  8. Päivitysilmoitus: use of treat parasite infestations

  9. Päivitysilmoitus: different types of stromectol

  10. Päivitysilmoitus: stromectol hydrate 6 mg

  11. Päivitysilmoitus: black tadalafil 800 mg best prices

  12. Päivitysilmoitus: deltasone in dentistry

  13. Päivitysilmoitus: stromectol for roundworm in males

  14. Päivitysilmoitus: buy ivermectin

  15. Päivitysilmoitus: ivermectin dosage for humans scabies

  16. Päivitysilmoitus: stromectol ivermectin for humans

  17. Päivitysilmoitus: viagra 5mg over the counter

Vastaa