Paluu juurille – Tec4 lisäaine myös Suomen markkinoille

Tec4 on uusi merkki auton moottorin lisäainevalikoimassa, mutta vaikka merkki on uusi niin jäljet johtavat hyvin nopeasti Etelä-Afrikkaan, Metropolitan Oilsiin ja Forteen. Tec4 alkuna voidaan pitää vuotta 2008 ja tapahtumaa, jolloin amerikkalainen jätti Illinois Work Tools osti Metropolitan Oils yhtiön ja sen mukana Forten. Metropolitan Oils oli kehittänyt Forten Etelä-Afrikan apartheid -politiikasta johtuneen kauppasaarron takia. Kauppasaarron takia Etelä-Afrikka valmisti bensiiniä ja dieseliä kivihiilestä. Sen suurin ongelma olivat epäpuhtaudet. Forte kehitettiin pesemään kiviihiili -polttoaineen likaannuttamat polttoainelinjat ja moottorit puhtaiksi.

IWT:n oma lisäainemerkki on Wynn’s. IWT päätti vuonna 2010 siirtää Forten valmistuksen Wynn’sin tehtaille Belgiaan. Siirto saatiin päätökseen vasta vuonna 2012. Samassa yhteydessä Forten alkuperäistä koostumusta muutettiin, koska se ei olisi muuten istunut Belgian tuotantoprosessiin. Forten koostumus tuli muutoksien jälkeen lähemmäksi Wynn’siä. Tällöin myös Forte pullojen muoto muuttui nykyiseen pitkäkaulaiseen pulloon.

Forten Euroopan toimitusjohtaja Bob Welch sai tästä tarpeekseen ja erosi Forten palveluksesta vuonna 2013. Haastattelussa Bob Welsch sanoi tilanteen olleen kestämätön, hänen mielestään asiakkaille myytiin “brändiä” eikä suinkaan sitä mitä pullossa itse asiassa on. Mukanaan Bob Welsch vei mm. tribologian expertin David Beardin, häntä voidaan pitää vuonna 2002 lanseeratun Forte “Advanced Formula” -sarjan isänä. David Bread toimi myös Metropolitan Oilsin Forte -tehtaan johtajana ennen kuin tuotanto siirrettiin Belgiaan.

Kun rahoittajaksi löytyi vielä finanssialalla toimiva Windsor Partners Ltd., oli uuden yhtiön perustaminen mahdollista. Uuden yhtiön nimi oli muutaman kuukauden 4Tec Lubricants Ltd, mutta sen todettiin tuovan lausuttuna Forten liian lähelle, yhtiön nimeksi muutettiin Tec4 Lubricants Ltd vielä samana vuonna. Tec4 perusti uuden tehtaan Metropolitan Oilsin viereen Etelä-Afrikkaan ja palkkasi suurimman osan Metropolitan Oilsin työntekijöistä uudelle tehtaalle.

Tec4 käyttää lisäaineiden valmistuksessa vanhoja, alkuperäisiä  Forten kaavoja. Bob Welschin mukaan Forten vanhojen kaavojen mukaan valmistaminen on huomattavasti kalliimpaa ja varsin uniikkia. Mutta etuina ovat heikko syttymisherkkyys, markkinoiden paras puhdistuskyky sekä aineen toimivuus niin neste- kuin kaasumuodossa. Pienenä heittona historiaan on myös se, että Tec4 –lisäaineet pakataan siihen vanhaan Forte -malliseen purkkiin.

Ainakin markkinoilla on uusi Tec4 -lisäaine otettu hyvin vastaan. Yrityksen liikevaihdon kasvu esim. UK:ssa on ollut sanalla sanoen huima. Bob Welschin mukaan heillä on nyt esim. Englannissa reilut 3.000 autohuoltoa, jotka käyttävät Tec4 -lisäaineita. Suurin osa on kuulemma entisiä Forten käyttäjiä. Euroopan myynti on aloitettu tänä vuonna.

Suomessa Tec4 -lisäaineiden maahantuonnin on aloittanut tamperelainen Techlevel Oy. Tec4 -tuotteita ei myydä kuluttajamyyntiin vaan valtuutetuissa ja koulutetuissa autohuolloissa. Suomen kattava jakelu hoituu Etran kautta. Listalla ovat ne ovat legendaariset Motor Flushit, nyt nimellä “Engine Cleaner”, turbon eliniän pidentäjä “DPF ja Turbo Cleaner” ja jokaisen offarin vakiopullo “Diesel system cleaner.” Lähimmän Tec4 -huoltopisteen löydät Tec4 -sivuilta.

66 thoughts on “Paluu juurille – Tec4 lisäaine myös Suomen markkinoille

  1. Päivitysilmoitus: safe generic ivermectil sites

  2. Päivitysilmoitus: oxytetracycline injection

  3. Päivitysilmoitus: ivermectin 6 mg dosage

  4. Päivitysilmoitus: dapoxetine priligy for sale

  5. Päivitysilmoitus: buy hydroxychloroquine from mexico

  6. Päivitysilmoitus: mail order cialis

  7. Päivitysilmoitus: best pharmacy prices for tadalafil

  8. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate 100mg

  9. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine coronavirus study dose

  10. Päivitysilmoitus: viagra online pharmacy

  11. Päivitysilmoitus: generic viagra india

  12. Päivitysilmoitus: is revatio and priligy interchangeable

  13. Päivitysilmoitus: online viagra prescription

  14. Päivitysilmoitus: buy generic viagra

  15. Päivitysilmoitus: generic cialis india

  16. Päivitysilmoitus: can i buy stromectol online uk

  17. Päivitysilmoitus: cialis

  18. Päivitysilmoitus: cialis tadalafil online

  19. Päivitysilmoitus: stromectol for pregnant women

  20. Päivitysilmoitus: cialis alternative

  21. Päivitysilmoitus: plaquenil and antimalaria tablets

  22. Päivitysilmoitus: generic viagra 100mg

  23. Päivitysilmoitus: when do you take sildenafil

  24. Päivitysilmoitus: ivermectin 6 mg

  25. Päivitysilmoitus: order cialis

  26. Päivitysilmoitus: viagra for sale

  27. Päivitysilmoitus: price of real viagra

  28. Päivitysilmoitus: 5mg cialis

  29. Päivitysilmoitus: generic dapoxetine 60mg

  30. Päivitysilmoitus: cheap viagra online canadian pharmacy

  31. Päivitysilmoitus: buy cialis now

  32. Päivitysilmoitus: where to buy sildenafil

  33. Päivitysilmoitus: viagra price with prescription

  34. Päivitysilmoitus: ivermectin 3 mg for scabies

  35. Päivitysilmoitus: super active cialis with no prescription

  36. Päivitysilmoitus: sildenafil online බෙහෙත් වට්ටෝරුවක් නැත

  37. Päivitysilmoitus: stromectol tablets

  38. Päivitysilmoitus: ivermectin overdose human

  39. Päivitysilmoitus: female viagra for sale in india

  40. Päivitysilmoitus: cost of erythromycin 250 mg

  41. Päivitysilmoitus: can you take viagra pills on a plane

  42. Päivitysilmoitus: picture of 100mg viagra

  43. Päivitysilmoitus: what is tadalafil tablet

  44. Päivitysilmoitus: discount cialis

  45. Päivitysilmoitus: can you buy viagra over the counter in new zealand

  46. Päivitysilmoitus: sildenafil para que sirve

  47. Päivitysilmoitus: viagra online prescription

  48. Päivitysilmoitus: ed meds without doctor prescription

  49. Päivitysilmoitus: viagra no precipitation

  50. Päivitysilmoitus: non prescription online pharmacy reviews

  51. Päivitysilmoitus: viagra in india

  52. Päivitysilmoitus: womens viagra

  53. Päivitysilmoitus: viagra online

  54. Päivitysilmoitus: doctor x viagra

  55. Päivitysilmoitus: viagra pornhub

  56. Päivitysilmoitus: viagra pill

  57. Päivitysilmoitus: viagra pour homme

  58. Päivitysilmoitus: viagra for men

  59. Päivitysilmoitus: herbal viagra

  60. Päivitysilmoitus: viagra for women

  61. Päivitysilmoitus: teva sildenafil

  62. Päivitysilmoitus: viagra alternatives

  63. Päivitysilmoitus: viagra pills

  64. Päivitysilmoitus: viagra usa

  65. Päivitysilmoitus: low dose cialis

  66. Päivitysilmoitus: cialis women

Vastaa