Lada Xray on tulossa sittenkin.

Venäläisen autoteollisuuden suurin ongelma on ollut aina, että matka konsepti/prototyyppi -mallista tuotantoon on ollut tuskaisen pitkä. Ja yleensä epäonnistunut. Muotoilijoita, jotka osaavat tehdä kyllä löytyy esim. GAZ 5000 -konsepti, mutta…. AvtoVAZin eli Ladan johtoon astui pari vuotta siten entinen Saab ja GM -johtaja, ruotsalainen Bo Andersson. Ensimmäisen vuoden aikana sai 17.000 työntekijää kenkää, samalla Nissan-Renault konsortio kasvatti omistusosuutensa AvtoVAZista 75%, loput omistaa Venäjän valtio. Toisena vuonna olivat tulilinjalla edelleenkin neuvostomaailmassa elävät alihankkijat. Ladan osista on kotimaisuusaste 81% ja samassa tehtaassa valmistettavien Nissaneiden ja Renaultien osista 50% tulee venäläisiltä alihankkijoilta. Vaadittiin itse Putinin asiaan puuttuminen ennen kuin alihankkijat saatiin ruotuun eli vaadittiin laadun parantamista, aikatauluissa pysymistä, varaosahuoltoa, kilpailukykyisiä hintoja ja länsimaisia maksuehtoja.

Nyt on sellainen ihme todellakin tapahtumassa eli kaksi konseptimallia on tulossa tuotantoon eli Lada Vesta ja Lada Xray. Vesta on henkilöauto markkinoille, mutta Lada Xray on maasturipuolelle ja ainakin kuvista päätellen maavaraa on mukavasti. Molemmat mallit on tavoitettu Espanjassa viimeisissä maantietesteissä. Molemmat mallit täyttävät nykyiset EU -määräykset niin päästöjen kuin turvallisuudenkin suhteen eli tekniikka on peräisin Renault-Nissanilta. Vesta ja Xray on luvattu myyntiin vuoden 2016 alussa… ainakin tuolle Xraylle löytyisi ostajia Suomestakin. Xraysta Lada julkaisi jo teaserin, joka on tekstitetty englanniksi.

https://www.youtube.com/watch?v=Uv0HpOBtOC8

64 thoughts on “Lada Xray on tulossa sittenkin.

  1. Päivitysilmoitus: taking prednisone for eczema

  2. Päivitysilmoitus: why doesn't ivermectil work for me

  3. Päivitysilmoitus: priligy tablets dosage

  4. Päivitysilmoitus: low priced sildenafil

  5. Päivitysilmoitus: doctors who recommend hydroxychloroquine

  6. Päivitysilmoitus: stromectol penicillin

  7. Päivitysilmoitus: cialis pharmacy australia

  8. Päivitysilmoitus: buy cialis cheap

  9. Päivitysilmoitus: discount viagra

  10. Päivitysilmoitus: best generic viagra

  11. Päivitysilmoitus: cheap generic viagra online

  12. Päivitysilmoitus: canadian pharmacy generic viagra

  13. Päivitysilmoitus: cialis germany

  14. Päivitysilmoitus: plaquenil 200mg for scabies

  15. Päivitysilmoitus: how do you get cialis

  16. Päivitysilmoitus: antiparasitic for gum infection stromectol

  17. Päivitysilmoitus: cialis 10

  18. Päivitysilmoitus: www.viagragates.com

  19. Päivitysilmoitus: generic viagra online canadian pharmacy

  20. Päivitysilmoitus: drugs like cialis

  21. Päivitysilmoitus: buy stromectol online canada

  22. Päivitysilmoitus: viagra generic

  23. Päivitysilmoitus: sildenafil price australia

  24. Päivitysilmoitus: viagra no

  25. Päivitysilmoitus: cialis 2.5 mg

  26. Päivitysilmoitus: womens viagra

  27. Päivitysilmoitus: purchase viagra

  28. Päivitysilmoitus: cialis 2.5 mg daily use

  29. Päivitysilmoitus: www.viagrasao.com

  30. Päivitysilmoitus: can you purchase sildenafil over the counter

  31. Päivitysilmoitus: ivermectin sale

  32. Päivitysilmoitus: how do i buy viagra

  33. Päivitysilmoitus: viagra pills from india

  34. Päivitysilmoitus: ivermectin oral for head lice

  35. Päivitysilmoitus: cialis for sale

  36. Päivitysilmoitus: female viagra tablets uk

  37. Päivitysilmoitus: azithromycin 250 mg tablet

  38. Päivitysilmoitus: online indian pharmacy viagra

  39. Päivitysilmoitus: one pill is what dose viagra

  40. Päivitysilmoitus: cialis pill

  41. Päivitysilmoitus: maxim peptide tadalafil

  42. Päivitysilmoitus: reviews where to buy viagra online

  43. Päivitysilmoitus: lemon aid

  44. Päivitysilmoitus: tetracycline for sinus infection dosage

  45. Päivitysilmoitus: buy viagra online

  46. Päivitysilmoitus: do i need a prescription for viagra

  47. Päivitysilmoitus: non subscription ed

  48. Päivitysilmoitus: viagra without a doctor prescription

  49. Päivitysilmoitus: viagra men

  50. Päivitysilmoitus: viagra pills

  51. Päivitysilmoitus: viagra otc

  52. Päivitysilmoitus: levitra vs viagra

  53. Päivitysilmoitus: viagra connect

  54. Päivitysilmoitus: viagra otc uk

  55. Päivitysilmoitus: viagra bestellen

  56. Päivitysilmoitus: viagra meaning

  57. Päivitysilmoitus: viagra on line

  58. Päivitysilmoitus: buy viagra cheap

  59. Päivitysilmoitus: sildenafil

  60. Päivitysilmoitus: walmart viagra

  61. Päivitysilmoitus: female viagra

  62. Päivitysilmoitus: cheap viagra

  63. Päivitysilmoitus: goodrx sildenafil

  64. Päivitysilmoitus: levitra vs cialis reddit

Vastaa