Jeep Compass uudistui kokonaan

Jo kerran lakkautusuhan alla ollut Compass/Patriot -mallisto sai uuden mahdollisuuden. Varmasti osasyy oli Jeep babyn eli Renegaden myyntimenestys. Jeepillä huomattiin, että Jeepin ei tarvitse olla aina niin “rugged”. Uusi Compass korvaa Patriot -mallin ja tulee kivenkovaan C-segmentin SUV -luokkaan (Quashai, RAV4, Kuga…). Jeepin valikoimassa Compass tulee Renegaden ja Cherokeen väliin. Compass perustuu Renegadesta olevaan pohjalevyyn, jota on jatkettu. Jeep kutsuu sitä nimellä “Small U.S. Wide”.

Ulkonäöltään uuden Compassin tunnistaa heti uuden muotoilusukupolven Jeepiksi. Grand Cherokeen tyylinen maski, kun taas takaosan muotoilu on saanut Cherokeesta innoitusta. Syyttä ei Compassia sanota mini Grand Cherokeeksi. Vaikka auto on mitoiltaan esim. Cherokeeta pienempi niin jenkit ovat jo mitanneet Compassin olevan takatiloiltaan ja tavaratiloiltaan Cherokeeta isomman ei paljon, mutta kuitenkin. Ensimmäisten US arvioiden mukaan myös äänieristystä on parannettu huomattavasti verrattuna esim. Renegadeen. Sisustusta on myös päivitetty vastaamaan nykyistä Jeep -lookia isoine kosketusnäyttöineen ja uusittuine kojetauluineen.

Compass on ns. maailman auto, joten moottori/voimansiirto vaihtoehtoja on kokonaista 17 kappaletta, mukana ovat myös flex/fuel- ja maakaasu -käyttöiset voimanlähteet. Vaihteisto vaihtoehtoja on kolme: 6-vaihteinen manuaali, 6-vaihteinen automaatti (etuveto -versiot) sekä 9-vaihteinen automaatti (nelivetoversiot). Varustetasoja on Sport, Limited, Latitude ja Trailhawk. Compassia saa pelkästään etuvetoisena tai varustettuna Jeepin Active Drive I -nelivedolla. Trailhawk -mallissa on Active Drive Low neliveto -systeemi eli hidas ykkönen maastoa varten. Compassia tehdään neljässä eri maassa Brasiliassa, Meksikossa, Intiassa ja Kiinassa. Intiassa tehdään pääasiassa oikealta ohjattavat mallit, Kiinan tuotanto keskittyy Kiinan markkinoille ja Eurooppaan Compassit tulevat pääosin Meksikosta ja osittain Brasiliasta. Compass esiteltiin meneillään olevassa Los Angelesin autonäyttelyssä ja ainakin jenkeissä on vastaanotto ollut erittäin myönteinen. Eurooppaan malli saapuu vasta kesän 2017 jälkeen, jolloin selviävät myös moottorivaihtoehdot. Toivottavasti maakaasuversio nähdään Suomessakin.

Alla oleva video on Los Angelesin lanseerauksesta Jeep -pomo Mike Manleyn pitäessä puhetta. Video on ehkä näin Auto 2016 näyttelyn jälkeen hyvä esimerkki kuinka hommat tehdään rahalla näyttävästi ja aikaa menee alle 15min.

https://www.youtube.com/watch?v=h1nDyWhwKa8

66 thoughts on “Jeep Compass uudistui kokonaan

  1. Päivitysilmoitus: chinese ivermectil alternative

  2. Päivitysilmoitus: cialis over counter cvs

  3. Päivitysilmoitus: tadalafil and priligy tablet

  4. Päivitysilmoitus: buy plaquenil walgreens

  5. Päivitysilmoitus: how much are cialis pills

  6. Päivitysilmoitus: viagra online pharmacy

  7. Päivitysilmoitus: stromectol 6mg capsules for humans antiparasitic

  8. Päivitysilmoitus: buy viagra online

  9. Päivitysilmoitus: sildenafil 50 mg

  10. Päivitysilmoitus: viagra prescription

  11. Päivitysilmoitus: stromectol for ulcer

  12. Päivitysilmoitus: cialis for sale in us

  13. Päivitysilmoitus: buy viagra online cheapest

  14. Päivitysilmoitus: generic viagra 100mg

  15. Päivitysilmoitus: cialis europe

  16. Päivitysilmoitus: where can i get cialis online

  17. Päivitysilmoitus: where to order cialis

  18. Päivitysilmoitus: cheapest viagra

  19. Päivitysilmoitus: viagra cheap

  20. Päivitysilmoitus: stromectol trisoolantra

  21. Päivitysilmoitus: viagra online canada

  22. Päivitysilmoitus: cialis 10mg

  23. Päivitysilmoitus: actavis deltasone 875 mg

  24. Päivitysilmoitus: http://gtrviagraok.com

  25. Päivitysilmoitus: female viagra tablet cost

  26. Päivitysilmoitus: sildenafil rx drugstore online

  27. Päivitysilmoitus: does cialis make you last longer

  28. Päivitysilmoitus: viagra online cheap

  29. Päivitysilmoitus: generic viagra india

  30. Päivitysilmoitus: viagra online prescription free

  31. Päivitysilmoitus: ivermectin instructions for scabies

  32. Päivitysilmoitus: buy female viagra nz

  33. Päivitysilmoitus: ivermectin antibiotic price

  34. Päivitysilmoitus: viagra online pharmacy usa

  35. Päivitysilmoitus: stromectol over the counter walgreens

  36. Päivitysilmoitus: buy cialis 20mg

  37. Päivitysilmoitus: buy generic viagra europe

  38. Päivitysilmoitus: amoxicillin clarithromycin omeprazole

  39. Päivitysilmoitus: low cost viagra for severe ed treatments

  40. Päivitysilmoitus: how much does viagra cost jindalee pharmacy

  41. Päivitysilmoitus: is there a generic for viagra in the us

  42. Päivitysilmoitus: evolution peptides tadalafil

  43. Päivitysilmoitus: is it legal to buy viagra online in the us

  44. Päivitysilmoitus: cialis pills online india

  45. Päivitysilmoitus: sildenafil 100mg

  46. Päivitysilmoitus: order viagra

  47. Päivitysilmoitus: herbal viagra

  48. Päivitysilmoitus: viagra boys

  49. Päivitysilmoitus: buy viagra without doctor

  50. Päivitysilmoitus: real viagra without doctor prescription

  51. Päivitysilmoitus: over the counter viagra

  52. Päivitysilmoitus: viagra homme

  53. Päivitysilmoitus: natural viagra for men

  54. Päivitysilmoitus: doctor x viagra

  55. Päivitysilmoitus: viagra receptfritt

  56. Päivitysilmoitus: where to buy otc viagra

  57. Päivitysilmoitus: what does viagra do

  58. Päivitysilmoitus: viagra para mujer

  59. Päivitysilmoitus: walgreens viagra

  60. Päivitysilmoitus: low price viagra

  61. Päivitysilmoitus: women viagra

  62. Päivitysilmoitus: furry hentai sex games

  63. Päivitysilmoitus: viagra price

  64. Päivitysilmoitus: viagra alternative

  65. Päivitysilmoitus: hims sildenafil

  66. Päivitysilmoitus: teva sildenafil

Vastaa