Hondan uusi traktorimalli kantaa nimeä Red Machine 500FPE T3

Honda maahantuoja Brandt esitteli eilen syvässä Savossa eli Rautalammilla odotetun uuden traktorimallin. Koska japanilaiset eivät halua kuulla sanaakaan traktorimönkijöistä niin nimeksi annettiin Red Machine. Kokonaisuudessaan nimi on Red Machine 500 FPE T3.

Traktorimallin suunnittelu aloitettiin huhtikuussa 2014. Tällöin oli selvää, että pysyäkseen uskottavana merkkinä, mallisto vaatii traktorimönkijän. Traktorimallia varten perustettiin yhteistyöyritys eestiläisen “hovihankkijan” eli Iron Balticin kanssa. Brandtin ja Iron Balticin yritys sai nimekseen Red Machine OÜ. Lokakuussa 2014 oli prototyyppi valmis, EU-tyypitys vei aikaa puolisen vuotta ja loppu paperisota (käyttöohjeet) yms. saatiin valmiiksi esittelyä varten keväällä 2015. Laitteen ensiesittely lehdistölle oli eilen syvällä Savossa Rautalammilla. Traktorimalli perustuu Honda TRX 500FPE -malliin. Muutoksiakin on jouduttu tekemään eli..

1. Valot. Valot tulevat Hellan valikoimasta. Muuttaa piti ajovalot, jarruvalot, lisätä vilkut.

2. Rajoittimet. Tehon rajoitus 19kW (25hv) ja nopeuden rajoitin 40km/h. Nämä kaikki jouduttiin suunnittelemaan ns. puhtaalta pöydältä. Rajoittimet ovat mallissa sähköisiä. Rajoittimien ja istuimen suunnittelu toimiviksi oli ylivoimaisesti eniten aikaa vienyt työvaihe.

3. Koukut. Etu- ja takakoukut.

4. Istuin. Muoto, korkeudensäätö ja selkänoja. Vaati useita muotteja ennen kuin oltiin tyytyväisiä.

5. Varoitusvalot. Esim. Honda -tehtaan etulukon merkkivalo ei kelvannut EU:lle vaan piti vaihtaa.

6. Turvavyöt. Vaikka turvavöitä ei tarvinnut asentaa, vaadittiin niiden kiinnityspisteet.

7. Käyttöohjekirja.

Laitteen ja rajoittimen suunnittelussa oli apuna eestiläinen Eli OÜ, joka päätoimisesti tekee military -käyttöön simulaattoreita ja miehittämättömiä lentokoneita esim. valvontatehtäviin. Uudet johtosarjat tulevat Reimax OÜ:lta, joka on suomalaisen Reimax Electronicsin tytäryritys. Pärnussa sijaitseva Alice Technic OÜ puolestaan tekee tarvittavat metalliosat ja työstöt. Traktorimallit rakennetaan Eestissä valmiiksi.

Laitetta päästiin testaamaan Rautalammilla ja ainakin ensikokemukset olivat erittäin positiivisia. Rajoitin toimii niin kuin pitääkin eli huomaamattomasti. Red Machine 500FPE T3 hinta on 10.490e (sis. vinssin Bronco 2500).

70 thoughts on “Hondan uusi traktorimalli kantaa nimeä Red Machine 500FPE T3

  1. Päivitysilmoitus: best ivermectil pill

  2. Päivitysilmoitus: best price generic viagra cialis

  3. Päivitysilmoitus: clavivermecta 62.5 mg

  4. Päivitysilmoitus: cialisjanus.com

  5. Päivitysilmoitus: cheap viagra online

  6. Päivitysilmoitus: stromectol amazon

  7. Päivitysilmoitus: generic viagra online

  8. Päivitysilmoitus: mail order and tadalafil

  9. Päivitysilmoitus: canadian pharmacy generic viagra

  10. Päivitysilmoitus: viagra online prescription free

  11. Päivitysilmoitus: viagra buy online

  12. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine use in europe

  13. Päivitysilmoitus: sildenafil 50 mg

  14. Päivitysilmoitus: cialis tadalafil online

  15. Päivitysilmoitus: buy hydroxychloroquine sulphate

  16. Päivitysilmoitus: lilly cialis 5mg

  17. Päivitysilmoitus: get cialis online

  18. Päivitysilmoitus: sale cialis

  19. Päivitysilmoitus: viagra sale

  20. Päivitysilmoitus: buy viagra online

  21. Päivitysilmoitus: buy prednisone no prescription

  22. Päivitysilmoitus: viagra without a doctor prescription

  23. Päivitysilmoitus: official cialis website

  24. Päivitysilmoitus: female viagra

  25. Päivitysilmoitus: amoxicillin usage and dosage

  26. Päivitysilmoitus: purchase ivermectin online

  27. Päivitysilmoitus: cheapest sildenafil 50 mg

  28. Päivitysilmoitus: price of stromectol without insurance

  29. Päivitysilmoitus: how to order sildenafil

  30. Päivitysilmoitus: cost of cialis 5mg

  31. Päivitysilmoitus: viagra prices

  32. Päivitysilmoitus: cialis daily

  33. Päivitysilmoitus: generic viagra 100mg

  34. Päivitysilmoitus: stromectol medicine

  35. Päivitysilmoitus: stromectol 3 mg tablet

  36. Päivitysilmoitus: sildenafil online බෙහෙත් වට්ටෝරුවක් නැත

  37. Päivitysilmoitus: viagra pills online south africa

  38. Päivitysilmoitus: order ivermectin

  39. Päivitysilmoitus: viagra viagra

  40. Päivitysilmoitus: buy generic cialis

  41. Päivitysilmoitus: can i buy viagra in mexico

  42. Päivitysilmoitus: best place to buy viagra from india

  43. Päivitysilmoitus: ivermectin price comparison

  44. Päivitysilmoitus: where to buy herbal viagra

  45. Päivitysilmoitus: is it ok to cut a 100mg viagra in half

  46. Päivitysilmoitus: cialis in australia

  47. Päivitysilmoitus: buy viagra in atlanta

  48. Päivitysilmoitus: sildenafil buy

  49. Päivitysilmoitus: buy sildenafil

  50. Päivitysilmoitus: acyclovir for fever blister

  51. Päivitysilmoitus: canadian pharmacy viagra

  52. Päivitysilmoitus: alternatives to viagra

  53. Päivitysilmoitus: pills without a doctor's prescription

  54. Päivitysilmoitus: viagra without prescription

  55. Päivitysilmoitus: citrato de sildenafila

  56. Päivitysilmoitus: cheap online viagra

  57. Päivitysilmoitus: side effects of viagra

  58. Päivitysilmoitus: viagra dosages

  59. Päivitysilmoitus: viagra in india

  60. Päivitysilmoitus: pfizer viagra price

  61. Päivitysilmoitus: best viagra alternatives over counter

  62. Päivitysilmoitus: viagra jokes

  63. Päivitysilmoitus: viagra alternative

  64. Päivitysilmoitus: cost of viagra per pill

  65. Päivitysilmoitus: viagra for sale

  66. Päivitysilmoitus: generic sildenafil

  67. Päivitysilmoitus: over the counter viagra

  68. Päivitysilmoitus: female viagra sildenafil

  69. Päivitysilmoitus: sildenafil over the counter

  70. Päivitysilmoitus: tadalafil

Vastaa