Euroopan automyynti 2017/Q1, maasturit, SUVit ja Crossoverit

Euroopan myynti kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä hyvin ja varsinkin maaliskuussa lyötiin useammalla merkillä kuukauden myyntiennätyksiä. Kasvu johtui autoilun isojen maiden positiivisesta kehityksestä eli puhumme maista Italia, Espanja, Saksa, Ranska ja Englanti. Englannin myyntiä kasvatti rekisterikilpien vuositunnus rumba (eli jos ostat auton tammi-helmikuussa 2017 saat rekisterikilven, jonka vuositunnus on “16” eli viimevuotinen. Mutta, jos ostat auton maaliskuussa 2017 tai sen jälkeen saat rekisterikilpeen vuositunnukseksi “17”). Tunnuksella on vaikutusta auton jälleenmyynti arvoon, joten UK:n kysyntä pakkautuu aina maaliskuulle. Jos osaa ne byrokraatit Suomessa, ei näytä britti olevan pekkaa pahempi. Pienimmistä maista eniten kasvua oli Kreikassa.

Suurista valmistajista voittajia olivat Nissan-Renault, VW Group, Fiat/Chrysler, Toyota ja Mercedes-Benz. Nissan-Renault akselilla menee melkein kaikissa konsernin merkeissä hyvin. Ainoa murheenkryyni on vastikään konserniin ostettu Mitsubishi. Mitsubishi olisi ilman Nissan-Renaultin ostoa isoissa vaikeuksissa. 94% prosentin tulospudotus, 671 miljoonaa euroa takkiin valuuttakaupoissa, reilut 300 miljoonaa euroa kuluja ja sakkoja polttoainekulutus lukemien vääristelyistä Japanin viranomaisille. Euroopassa merkin myynti tippui kokonaisuutena 13%, USA:ssa viime vuoden myynti oli vain 96.000 autoa, jolla saatiin 0,55% markkinaosuus. Päästöskandaalin takia Mitsun kotimaan myynti myös romahti. Renault-Nissanilla ja ihmeidentekijä Carlos Ghosnilla on taas iso työsarka edessään.

Renault-Nissan konserniin kuuluu pitkästä aikaa hyvää myös Venäjältä. Venäjän talous on lähtenyt nousuun ja sitä myöten myös Ladojen kysyntä. Ladan markkinaosuus Venäjällä on 20% eli joka viides myyty auto on Lada. Euroopassa Lada menee parhaiten kaupaksi Saksassa, varsinkin Niva. Ladan uusien mallien Vesta ja X-Rayn suhteen on konserni päättänyt, että ne tarvitsevat modernimman moottorin länsimarkkinoille. Mielenkiintoista nähdä miten Lada asemoidaan konsernin toisen halpismerkin eli Dacian suhteen.

VW Groupin myyntiä nostivat lähinnä Audi ja Seat. Seatin uusi SUV Ateca taisi sattua oikeaan saumaan, sillä kysyntä ylittää tarjonnan. Fiat/Chrysler nojaa pieniin malleihinsa eli Fiat 500X ja Jeep Renegade myyvät erittäin hyvin. Myöskin Alfa Romeon SUV -maasturin Stelvion myynti on käynnistynyt hyvin.

Toyota myy hyvin pieniä autoja (Aygo, Yaris, Prius), mutta varsinaisen kasvun tekivät SUV-maasturit eli RAV4 ja uusi C-HR. Mercedeksen laaja mallisto on otettu hyvin vastaan, ainoa miinusmerkki tulee konserniin kuuluvasta Smartista (saa nähdä kauanko Stuttgartissa katsotaan hiipuvaa merkkiä). Ikinuoren G-wagenin myynnin kasvu jatkui yhtä huimana +49%.

Suurimman osan valmistajista porskutellessa myötätuulessa kamppailevat japanilaiset merkit, kahta suurta lukuun ottamatta, laskevan myynnin kanssa. Tämä koskee Hondaa, Mazdaa ja Subarua. Eurooppalaisista pienistä PSA:n “Premium” -merkki DS kamppailee edelleen olemassaolostaan. Saa nähdä piristävätkö tulevat SUV-maasturit DS:n myyntiä. Japanilaisista ainakin Honda asettaa toivonsa uuteen Civiciin. Nyt myynti on H-RV:n ja Jazzin varassa. Hondalla on tietysti katseltu kateellisina Toyota menestystä Hybrid -malleissa. Honda tuli yhtaikaa markkinoille, mutta nykyisin hybrid-Civic, Insight, hybrid-Jazz ja hybrid CR-Z ovat jääneet Toyotan hybrid hapetuksen alle.

Mazdan suurin ongelma laadun tai lähinnä peltien heikon kestävyyden lisäksi on ollut moottoritekniikka. Mazda on panostanut omaan “Sky Activ” -tekniikkaan, joka tarkoittaa vapaasti virtaavia koneita. Lopputuloksena, kilpailijat tarjoavat pienemmistä koneista enemmän tehoja pienemmällä kulutuksella. Tulee mieleen se 1970 -luvun öljykriisin jälkeinen aika, kun kaikkien saasteheepeleiden jälkeen vain jenkki pystyi tarjoamaan 360cid V8 -lohkosta Corollan tehot. Subarun pysymien Euroopan markkinoilla on ehkä enää ajan kysymys. Subarun markkinaosuus on pikkuhiljaa tippunut olemattomiin, ollen nykyisin 0.25%. Nykyisin Subaru myy jenkeissä kuukaudessa saman verran, kun Euroopassa saadaan myytyä kahdessa vuodessa. Voisi olettaa, että maanosa Eurooppa ei ole kovin korkealla Subarun johdon ajatuksissa. Subaru voisi keskittyä USA:n markkinoille, jossa merkillä pyyhkii erittäin hyvin.

Toisaalta pienuus ei ole pahasta sillä esim. japanilainen pikkumerkki Suzuki tekee kokoajan myyntiennätyksiä lähinnä Vitaran, S-Crossin ja Jimnyn avulla. Jos ajatellaan esim. Jimnyä. Autohan ei ole muuttunut vuoden 1998 jälkeen juuri laisinkaan, mutta vasta nyt ostajat näyttävät löytäneen sen… Pienistä merkeistä Tesla on myös kasvattanut markkinaosuuttaan yli 100% vuosivauhtia. Teslan kasvua siivittää tänä vuonna sähköautomarkkinoiden kasvu, uusi Model X ja tuleva pienempi Model 3. Jenkeissähän, joka toinen myyty sähköauto on Tesla. Euroopassa myytävät Teslat kootaan Hollannissa, jolla pienennetään EU:n tulleja.

SUV -maastureissa Nissan Quashai jatkaa kärjessä, tosin ensimmäistä kertaa Quashai on saanut uhkaajan VW Tiguanista. Kalliimman luokan SUV -maastureista vain Ford Kuga ja BMW X1 nousivat Top-10 joukkoon. Sinne myös nousee Toyotan uutuus C-HR, joka nousi nyt kertaheitolla sijalle 11. reilulla 31.000 myydyllä autolla. Nähtävästi muotoilu osui oikeaan. Muista uutuuksista hyvin ovat lähteneet liikkeelle Seat Ateca, Audi Q2 ja Jaguar F-Pace.

Pienissä SUV-maastureissa kärkikolmikko pysyi samana eli Renault Captur, Peugeot 2008 ja Opel Mokka X. Näiden takana tulee hurjalla myynnillä aloittanut Toyota C-HR. Kovia nousijoita olivat myös Suzuki S-Cross (+54%) ja ikinuori Lada Niva (+24%). Jeep Renegaden osalta voi merkille laittaa pienen anekdootin… Euroopassa Jeep Renegade myynti on enemmän kiinni kotomaan eli Italian myynnistä kuin sisarpuoli Fiat 500X. Jenkeissä Renegade on selkeä markkinajohtaja, kun taas Fiat 500X:stä tuli floppi USA:n markkinoilla. Premium -merkeissä small -luokka on saksalaisten. BMW X1 on yli 30.000 kappaleen myynnillä ykkönen, perässään molemmat Audit Q2 ja Q3. Pienemmän Mercedeksen GLA:n myynti on vakaata.

SUV-maastureiden suosituin luokka on keskiluokka. Luokkaa on hallinnut Nissan Quashai jo monia vuosia, tosin VW Tiguan on noussut jo kovin lähelle myyntimäärissä. Toinen asia on miten VW -konsernin muut kilpailevat merkit Skoda Kodiaq ja Seat Ateca vaikuttavat jatkossa Tiguanin myyntiin. Luokan kolmantena tulee Hyundai Tucson, jonka melkein saavutti Ford Kuga (+30%). Kovimpia nousijoita ovat Peugeot 3008, Seat Ateca, VW Tiguan, Ford Kuga ja Nissanin X-Trail. Renault Kadjarin ja Koleoksen heikko menestys on varmaan ollut kova isku Renaultille. Samoin USA:n myydyin eli Jeep Cherokee ei alkuinnostuksen jälkeen ole oikein ottanut tulta Euroopassa. Premium -merkeistä luokan kärjessä on Mercedes-Benzin GLC ja “uutta odotellessa” Volvo XC60. Molempien myynti oli 25.000 kappaleen paikkeilla. Luokan kolmantena tulee Range Rover Evoque. Varmaan valmistajalleen pettymyksiä ovat olleet BMW X4 ja Lexus NX.

Large -kokoluokassa on luokan ykkönen on reilulla 10.000 kappaleen myynnillä BMW X5 perässään uusi Jaguar F-Pace. Jaguarin F-Pace on uutena mallina ottanut heti paikkansa ja noussee ykköseksi Q2 aikana. Moni aikanaan olisi kääntynyt haudassaan kuullessaan Jaguarin SUV -maasturista, mutta nähtävästi ostavaa yleisöä kiinnostaa enemmän auto. F-Pacen myyntiä vauhdittaa niin Euroopassa kuin USA:ssa World Car of the Year ja World Car Design of the Year valinnat. F-Pacen jälkeen tulee myös uutuus eli Volvon XC90, jonka myynti on ylittänyt kaikki odotukset. Range Rover Sport on pitkään pysynyt samanlaisena faceliftien saattelemana, mutta se ei näytä myyntiä hidastavan. Range Rover Sport oli neljänneksi eniten myydyin häviten Volvolle vain muutaman kymmenen autoa. Luokan suurimpia häviäjiä olivat puolestaan Jeep Grand Cherokee, Mitsubishi Pajero ja VW Touareg. Hinnaston kärkipään malleista kannattaa huomata Teslan Model X:n nousu, samoin hyvin aloittaneet Maserati Levante ja Bentley Bentayga. Seuraavan neljänneksen kärkeä tulee myös sekoittamaan uudistunut Land Rover Discovery. Uudistunut Discovery ehti myyntiin vasta maaliskuussa 2017.

 

Malli 2017/Q1 2016/Q1 Muutos-%
1. Nissan Quashai 74.725 66.352    12.6%
2. Volkswagen Tiguan 65.660 36.811    78.4%
3. Renault Captur 54.931 54.179      1.4%
4. Peugeot 2008 53.744 45.549    18.0%
5. Opel Mokka 49.048 43.965    11.6%
6. Hyundai Tucson 41.117 36.106    13,9%
7. Ford Kuga 39.989 30.697    30.3%
8. Kia Sportage 37.890 38.343   – 1.2%
9. Dacia Duster 35.862 34.774     3.1%
10. BMW X1 33.573 22.165   51.5%
11. Toyota C-HR 31.783 uusi uusi
12. Renault Kadjar 29.577 33.655 – 12.1%
13. Nissan Juke 29.291 28.618     2.4%
14. Fiat 500X 27.467 28.866 –  4.8%
15. Mercedes-Bentz GLC 25.432 17.249  47.4%
16. Volvo XC60 24.504 18.004  36.1%
17. Nissan X-Trail 22.420 17.535  27.9%
18. Seat Ateca 21.692 uusi uusi
19. Jeep Renegade 21.302 18.952  12.4%
20. Audi Q3 21.225 24.506 -13.4%
21. Toyota RAV4 20.283 17.472   16.1%
22. Audi Q2 20.204 uusi uusi
23. Range Rover Evoque 19.624 18.523    5.9%
24. Suzuki Vitara 19.481 20.656 – 5.7%
25. Ford Ecosport 18.454 14.701  25.5%
26. Audi Q5 17.012 15.438  10.2%
27. Mazda CX-5 16.164 15.816    2.2%
28. Land Rover Discovery Sport 15.992 14.492  10.8%
29. Skoda Yeti 14.460 15.153 –  4.6%
30. Mercedes-Benz GLA 14.421 16.102 -10.4%
31. Mazda CX-3 13.501 13.975 –  3.4%
32. Honda CR-V 11.275 13.743 -18.0%
33. Mitsubishi ASX 10.931 11.441 –  4.5%
34. BMW X3 10.533 11.704 -10.0%
35. BMW X5 10.272   9.311  10.3%
36. Honda HR-V   9.948   8.908  10.8%
37. Mitsubishi Outlander   9.557 10.513 – 9.1%
38. Jaguar F-Pace   9.411 uusi uusi
39. Volvo XC90   8.941   8.974 –   0.4%
40. Range Rover Sport   8.922   7.713    15.7%
41. Audi Q7   8.212   8.613 –   4.7%
42. Suzuki S-Cross   7.789   5.062   53.9%
43. Porsche Macan   7.539   5.550   35.8%
44. Mini Countryman/Paceman   7.330   9.935 – 26.2%
45. Mercedes-Benz GLE   7.093   7.393 –  4.1%
46. BMW X4   5.970   5.868    1.7%
47. Ford Edge   5.100   uusi uusi
48. Lexus NX   4.955   4.455   11.2%
49. Range Rover   4.643   3.921   18.4%
50. Land Rover Discovery   4.529   4.388     3.2%
51. Volkswagen Touareg   4.162   4.805 – 13.4%
52. Hyundai Santa Fe   3.992   3.662     9.0%
53. Kia Sorento   3.792   4.054 –   6.5%
54. Porsche Cayenne   3.779   3.521     7.3%
55. Skoda Kodiaq   3.774 uusi uusi
56. Subaru Forester   3.653   3.159   15.6%
57. Suzuki Jimny   3.464   3.072   12.8%
58. BMW X6   3.110   3.326 –  6.5%
59. Jeep Grand Cherokee   2.930   3.416 -14.2%
60. Subaru XV   2.809   2.677    4.9%
61. Mercedes-Benz GLE Coupe   2.745   2.421  13.4%
62. Infiniti Q30   2.661   1.006 164.5%
63. Tesla Model X   2.621 uusi uusi
64. SsangYong Tivoli   2.424   2.853 -15.0%
65. Lexus RX   2.244   2.238    0.3%
66. Maserati Levante   2.038 uusi uusi
67. Jeep Cherokee   1.806   2.810 -35.7%
68. Citroën C4 Aircross   1.673   2.712 -38.3%
69. Mitsubishi Pajero   1.465   1.755 -16.5%
70. Toyota LandCruiser   1.411   1.513 – 6.7%
71. Mercedes-Benz G   1.282     926  40.1%
72. Mercdes-Benz GLS   1.282     931  37.7%
73. Alfa Romeo Stelvio   1.097 uusi uusi
74. Jeep Wrangler     960    977 –  1.7%
75. SsangYong Korando     869 1.075 -19.2%
76. SsangYong Rexton     620    525  18.1%
77. Infiniti QX30     552 uusi uusi
78. Lada Niva     543    439  23.75
79. Peugeot 4008     458    458 -20.5%
80. Bentley Bentayga     415    100 315.0%
81. MG GS     269 uusi uusi
82. Opel Antara     261 1.039 -74.9%
83. Suzuki SX4     239      63 279.4%
84. Hyundai ix35     157 5.005 -96.9%
85. Infiniti QX70     134    425 -68.5%
86. Jeep Compass     104     88  18.2%
87. Renault Koleos      64   108 -40.7%
88. DR5      53     50    6.0%
89. Mercedes-Benz GLK      20   230 -91.3%
90. Land Rover Defender       7   116 -94.0%
91. Chevrolet Trax       7       9 -22.2%
92. Mazda CX-9      3     78 -96.2%
93. Fiat Sedici      1       1    0.0%

 

70 thoughts on “Euroopan automyynti 2017/Q1, maasturit, SUVit ja Crossoverit

  1. Päivitysilmoitus: best site for generic ivermectil

  2. Päivitysilmoitus: directions for use of priligy

  3. Päivitysilmoitus: nolvadex 10mg price in india

  4. Päivitysilmoitus: aurogra 100mg pills india

  5. Päivitysilmoitus: ivermectai clav 875 125 mg

  6. Päivitysilmoitus: humans antiparasitic for wound infection

  7. Päivitysilmoitus: womens viagra

  8. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine for rheumatoid arthritis

  9. Päivitysilmoitus: buy sildenafil

  10. Päivitysilmoitus: viagra online prescription

  11. Päivitysilmoitus: where to buy sildenafil

  12. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate

  13. Päivitysilmoitus: discount viagra

  14. Päivitysilmoitus: online pharmacy viagra

  15. Päivitysilmoitus: plaquenil yeast infection

  16. Päivitysilmoitus: https://cialismars.com

  17. Päivitysilmoitus: where can i buy cialis cheap

  18. Päivitysilmoitus: where to order cialis online

  19. Päivitysilmoitus: buy cialis viagra

  20. Päivitysilmoitus: deltasone 20mg capsules

  21. Päivitysilmoitus: canadian pharmacy viagra

  22. Päivitysilmoitus: online viagra prescription

  23. Päivitysilmoitus: sildenafil viagra

  24. Päivitysilmoitus: buying generic viagra online

  25. Päivitysilmoitus: prednisone pink pill

  26. Päivitysilmoitus: viagra order online canada

  27. Päivitysilmoitus: viagra 50 mg price india

  28. Päivitysilmoitus: ordering cialis in canada

  29. Päivitysilmoitus: buy tadalafil 20mg price

  30. Päivitysilmoitus: cheap viagra

  31. Päivitysilmoitus: buy ivermectin canada

  32. Päivitysilmoitus: order cialis online

  33. Päivitysilmoitus: stromectol for syphilis

  34. Päivitysilmoitus: best generic viagra

  35. Päivitysilmoitus: online pharmacy canada viagra

  36. Päivitysilmoitus: using ivermectin for heartworm treatment

  37. Päivitysilmoitus: sildenafil mexico pharmacy

  38. Päivitysilmoitus: stromectol for humans

  39. Päivitysilmoitus: where to get women viagra

  40. Päivitysilmoitus: cheap cialis

  41. Päivitysilmoitus: buy cheap viagra online without prescription

  42. Päivitysilmoitus: how much is the cost of generic viagra

  43. Päivitysilmoitus: tadalafil side effects in men

  44. Päivitysilmoitus: the price of viagra

  45. Päivitysilmoitus: best place to buy pfizer viagra online

  46. Päivitysilmoitus: cialis professional

  47. Päivitysilmoitus: cialis dosage

  48. Päivitysilmoitus: dapoxetine and ibuprofen

  49. Päivitysilmoitus: where to buy viagra at mexico city airport

  50. Päivitysilmoitus: real viagra

  51. Päivitysilmoitus: viagra 100mg

  52. Päivitysilmoitus: viagra pornhub

  53. Päivitysilmoitus: viagra without doctor

  54. Päivitysilmoitus: viagra kopen

  55. Päivitysilmoitus: viagra foods

  56. Päivitysilmoitus: viagra gum

  57. Päivitysilmoitus: snorting viagra

  58. Päivitysilmoitus: viagra users group

  59. Päivitysilmoitus: cheap online viagra

  60. Päivitysilmoitus: women viagra

  61. Päivitysilmoitus: best over the counter viagra 2022

  62. Päivitysilmoitus: viagra cvs

  63. Päivitysilmoitus: whats viagra

  64. Päivitysilmoitus: viagra receptfritt

  65. Päivitysilmoitus: viagra for men

  66. Päivitysilmoitus: viagra over the counter

  67. Päivitysilmoitus: viagra cialis

  68. Päivitysilmoitus: buy viagra

  69. Päivitysilmoitus: viagra generic

  70. Päivitysilmoitus: cialis natural alternative

Vastaa