Dieselgate, EU vaatii Volkswagenilta kuluttajakorvauksia

Yhä pidentyvässä ja syventyvässä VW:n emissioskandaalissa “Dieselgatessa” saatiin tänään uusi käänne, kun EU:n teollisuus- ja sisämarkkinakomissaari Elzbieta Bienkowska ilmoitti EU vaativan eurooppalaisille huijatuksi tulleille VW -konsernin auton omistajille samanlaisia korvauksia, joihin VW on jo myöntynyt USA:ssa. USA:ssa VW:n omistaja saa $1000 shekin. VW on aikaisemmin ilmoittanut ettei vastaavaan käytäntöön ole tarvetta Euroopassa. USA:ssa VW on ilmoittanut ostavansa takaisin myös noin 115.000 myytyä autoa. Nähtävästi niiden muuttaminen päästörajat täyttäväksi tulee kalliimmaksi kuin autojen takaisin osto.

Italiassa on nostettu ensimmäinen omistajien joukkokanne Volkswagenia vastaan kannetta ajaa Italian kuluttajansuojajärjestö, joka vaatii 1000e euron korvauksia per auton omistaja. Lisäksi Italian poliisi on aloittanut rikostutkinnan VW:tä vastaan. Johtoa on jo käytetty kuulusteluissa ja VW:n Italian pääkonttori on ratsattu. Italiassa on noin 650.000 raivostunutta VW:n omistajaa, joiden auton jälleenmyynti arvo romahtanut nollaan skandaalin tultua ilmi.

Volkswagen Group haki 13 eri pankilta yhteensä 20 miljardin dollarin lainan emissioskandaalin kuluihin. Mielenkiintoista oli havaita, että Euroopan investointipankki (EIB) kieltäytyi luotottamasta Volkswagenia. Lisäksi 66 institutionaalista VW sijoittajaa ja useita tuhansia pienempää sijoittajia on nostanut Saksassa kanteen VW:tä vastaan. Sijoittajat ovat hävinneet VW:n kurssilaskussa useita satoja miljoonia. Kanteen mukaan VW:n johto oli tietoinen emissiohuijauksesta ja tämä olisi pörssiyhtiönä pitänyt kertoa julkisuuteen heti, kun asia tuli johdon tietoon eikä yrittää salata. Kannetta ajaa Nieding + Barth lakitoimisto. Huolestuttavaa on, että yksi VW:n suuromistajista Bentham Europe, jonka takana ovat amerikkalainen miljardi rahastoyhtiö Elliot Management ja samaa kokoluokkaa oleva IMF Bentham ovat nostamassa vastaavaa kannetta helmikuussa. USA:ssa on Californiassa ensimmäiset joukkokanteet ovat saapuneet syyttäjäviranomaisille. Ennakkotietojen mukaan kuluttajien joukkokanteita on tulossa 50:ssä eri USA:n osavaltiossa käsittelyyn. USA:n E.P.A. eli Enviromental Protection Agency on laskenut VW:n korvaushintalapun arvoksi noin 46 miljardia dollaria, pelkästään USA:n osalta. Lisäksi samaan soppaan ovat tulossa mm. Kiina ja Korea.

Se mitä VW koittaa nyt tehdä on ostaa aikaa. VW:n ensimmäinen yritys päästä läpi USA:n päästötesteistä korjatulla ohjelmistolla ja muilla pienillä korjauksilla ei onnistunut. Vaan se reputti EPA:n testissä. VW:n uusi pääjohtaja Matthias Müller on ilmoittanut, että päästörajojen alittaminen voi vaatia uuden katalysaattoorin ja Adblue -aineen käyttöönottoa. Näyttäisi siltä, että VW:n on tällä hetkellä umpikujassa, miten saada huijaus -dieselit täyttämään USA:n päästönormit. VW autojen myynti on romahtanut myös Euroopassa puhumattakaan USA:sta. Ja viime vuodesta tuli 15 vuoteen Volkswagenin ensimmäinen tappiollinen vuosi, 2.5 miljardia euroa miinuksella. Tästä vuodesta kukaan ei lupaa parempaa, päinvastoin.

73 thoughts on “Dieselgate, EU vaatii Volkswagenilta kuluttajakorvauksia

  1. Päivitysilmoitus: bactrim suspension

  2. Päivitysilmoitus: does ivermectil help with bph

  3. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine 200mg for lupus

  4. Päivitysilmoitus: 10 day prednisone dose pack

  5. Päivitysilmoitus: can i buy priligy online

  6. Päivitysilmoitus: generic for cialis tadalafil

  7. Päivitysilmoitus: sildenafil generic

  8. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine side effects heart

  9. Päivitysilmoitus: buy generic viagra

  10. Päivitysilmoitus: sildenafil 50 mg

  11. Päivitysilmoitus: viagra online prescription free

  12. Päivitysilmoitus: buy real viagra online

  13. Päivitysilmoitus: order viagra

  14. Päivitysilmoitus: stromectol 800 mg

  15. Päivitysilmoitus: where can i buy cialis pills

  16. Päivitysilmoitus: stromectol capsules 6

  17. Päivitysilmoitus: where to buy cheap cialis

  18. Päivitysilmoitus: tadalista 60 mg pills

  19. Päivitysilmoitus: cialis for sale

  20. Päivitysilmoitus: cialis 10 mg tablet

  21. Päivitysilmoitus: stromectol antiparasitic 6mg

  22. Päivitysilmoitus: viagra online pharmacy

  23. Päivitysilmoitus: viagra generic online

  24. Päivitysilmoitus: canadian generic viagra

  25. Päivitysilmoitus: fish erythromycin for sale

  26. Päivitysilmoitus: buy cialis

  27. Päivitysilmoitus: prednisone 20 mg price in pakistan

  28. Päivitysilmoitus: sildenafil 25 mg price in india

  29. Päivitysilmoitus: viagra 4 tablets

  30. Päivitysilmoitus: cheap tadalafil

  31. Päivitysilmoitus: ivermectin 6 mg and pregnancy

  32. Päivitysilmoitus: viagra samples

  33. Päivitysilmoitus: cialis for men

  34. Päivitysilmoitus: viagra generic

  35. Päivitysilmoitus: cheapest generic cialis

  36. Päivitysilmoitus: viagra plus

  37. Päivitysilmoitus: ivermectin for sale south africa

  38. Päivitysilmoitus: generic sildenafil 20 mg tablet

  39. Päivitysilmoitus: ivermectin tablets for covid 19

  40. Päivitysilmoitus: viagra online quick delivery

  41. Päivitysilmoitus: stromectol 32 mg

  42. Päivitysilmoitus: where to purchase cialis

  43. Päivitysilmoitus: amoxicillin dosage for dog uti

  44. Päivitysilmoitus: purchase viagra online fr om canada

  45. Päivitysilmoitus: generic viagra ebay

  46. Päivitysilmoitus: price for 50 mg viagra at walgreens

  47. Päivitysilmoitus: over the counter viagra pills

  48. Päivitysilmoitus: viagra female effects

  49. Päivitysilmoitus: cialis bula

  50. Päivitysilmoitus: cialis for women

  51. Päivitysilmoitus: best place to buy viagra online reviews

  52. Päivitysilmoitus: sildenafil price

  53. Päivitysilmoitus: buy sildenafil online

  54. Päivitysilmoitus: discount viagra

  55. Päivitysilmoitus: viagra without doctor prescription

  56. Päivitysilmoitus: viagra ohne rezept

  57. Päivitysilmoitus: viagra no prior prescription

  58. Päivitysilmoitus: vi without doctor prescription

  59. Päivitysilmoitus: viagra in india

  60. Päivitysilmoitus: viagras

  61. Päivitysilmoitus: viagra use

  62. Päivitysilmoitus: viagra jokes

  63. Päivitysilmoitus: viagra alternative

  64. Päivitysilmoitus: sildenafil otc uk

  65. Päivitysilmoitus: cost of viagra per pill

  66. Päivitysilmoitus: citrato de sildenafila

  67. Päivitysilmoitus: viagra pills

  68. Päivitysilmoitus: female viagra pill

  69. Päivitysilmoitus: female viagra sildenafil

  70. Päivitysilmoitus: viagra usa

  71. Päivitysilmoitus: viagra and cialis

  72. Päivitysilmoitus: hims sildenafil

  73. Päivitysilmoitus: cialis mexico

Vastaa