Dakar 5. päivä – Hirvonen menetti pelin, Peugeotit juhlivat.

Dakarin 5. osuuden reitti Tupiza → Oruro kiertelee Bolivian ylängöllä. Reitti kohoaa alussa aina 4.500 metriin saakka. Reitin ensimmäinen ek vaatii hyvin tarkkaa suunnistamista. Reitti sisältää vuoristoteitä, suola-aavikon ylityksen ja muutamat dyyni -jaksot. Eli hyvin kirjava. Kokonaispituutta on 692km ja sisältää kaksi erillistä ek:ta, joiden välissä on tankkauspisteet. Sääolosuhteista (rankkasateet) johtuen jouduttiin etappi keskeyttämään ja tulokset lasketaan vain ek 1 mukaan. Jolloin ek:n pituudeksi tulee 219km.

Bike -luokka

Luokan kilpailijoita puhutti vielä Hondan tehdaskuljettajien saamat rankat aikasakot, tankkaamisesta annetun alueen ulkopuolella. Päivän etapille lähti ensimmäisenä Itävallan Matthias Walkner, Walkner teki ison suunnistusvirheen ja Tsekki kuski Stefan Svitko seurasi perässä. Suunnistusvirheisiin sortuivat myös Quantinalla, Metge, de Soultrait, Renet, Barreda jne…Kärkikuskeista ainoa ilman suunnistusvirheitä maalin asti selvinnyt oli britti Sam Sunderland. Hänen perässään seitsemän minuuttia jäänenä saapuivat Paulo Goncalves ja Yamahan tehdaskuski Andrien van Beveren. Seuraavat sijat menivät hieman tuntemattomille, mutta heidän kaikkien kolmen yhteinen nimittäjä oli virheetön suunnistus. Eli sijat 4.-6. menivät järjestyksessä Espanjan Juan Pedrero Garcia (Sherco), Argentiinan Franco Caimi (Honda) ja Espanjan Gerard Farres Guell (KTM). Seitsemäs oli Husqvarna -kuski Pablo Quintanilla. Quintanilla hävisi kärjelle reilut 18 minuuttia. De Soultrait oli osuuden 16. , Metge 18., Walkner 20., Barreda 22 ja Svitko sijalla 39. vajaa 50 minuuttia kärjelle jääneenä. Kokonaistuloksissa Sam Sunderland nousi kärkeen, hänestä 12. minuutin päässä tulevat Pablo Quintanilla (Husqvarna) ja Adrien van Beveren (Yamaha). Espanjan Gerard Farres Guell on tasaisella ajolla noussut neljänneksi 20 minuuttia Sunderlandille jääneenä. Viides on tänään epäonnistunut Matthias Walkner. Kuudentena tulee myös reitille tänään hukkunut de Soultrait. Myöskin Stefan Svitkon matka kärkeen kasvoi tänään 48 minuuttiin, sija 7. Kärjestä reilun tunnin on jäänyt Honda -kaksikko Goncalves ja Barreda. Tämä päivä osoitti taas sen, että varsinainen taito katsotaan vasta sitten, kun joutuu ensimmäisenä reitille ajamattomaan maastoon. Eestin Toomas Triisa ajaa sijalla 35. ja Mart Meeru löytyy sijalta 55.

ATV -luokka

Hollannin kansalainen, mutta Brasilian suurin maitofarmari Kees Koolen ajoi etapin voittoon Barren Racer ATV:llä. seuraavat seitsemän sijaa menivätkin sitten Yamaha -kuljettajille. Mazzucco oli 4×4 -vetoisella Renegadellaan hienosti yhdeksäs ennen ensimmäistä Honda -kuskia eli Argentiinan Santiago Hansenia. Kokonaistuloksissa Yamahalla on neljä ensimmäistä sijaa järjestyksessä Vitse (FRA), Karyakin (RUS), Dutrie (FRA) ja Casale (CHL). Mazzucco on viidentenä ja Koolen on kuudentena, tosin jo reilun tunnin perässä Yamaha -kärkeä.

UTV -luokka

UTV -luokka on Polariksen ja tarkemmin RZR1000XT -mallin juhlaa. Kaikilla enää mukana olevilla on samanlainen laite ja teamikin on kaikilla sama XtremePlus/Polaris Racing International. Ranskassa sijaitseva team sanoo olevansa Polariksen ainoa tehdasteam. Luokkaa johtaa Brasialian Leandro Torres, seuraavat sijat menevät Kiinaan Mao Ruijin ja Li Dongshengille. Neljäntenä tulee Venäjän Maganov Ravil ja viidentenä Kiinan Wanf Fujiang. Selvisi syykin luokan eilisten tulosten viivästymiseen, aikasakkoja on lähes kaikilla.

Autot -luokka

Päivä oli Peugeotin juhlaa. Jos eilinen oli Peugeotille synkkä päivä niin tänään tallipäällikkö Bruno Famin saattoi jo hymyillä. Päivän nopein oli Sebastian Loeb, hänellekin sattui pieni suunnistusvirhe lopussa, mutta vauhti riitti silti toiseksi ajaneen Toyota -kuskin Nani Roman voittamiseen 44 sekunnilla. Vaikka Nani Roma ajaa belgialaisen yksityistallin Overdriven Hiluxilla, on auto Toyota Gazoo Racing tekemä ja tismalleen sama kuin tehtaan viralliset Hiluxit. Myöskin Toyotan tehtaan huolto on tullut auttamaan Overdriven -huoltoa, kun yksi heidän autoistaan on keskeyttänyt. Stephane Peterhansel kiiruhti Peugeotilla kolmanneksi reilut 1½ minuuttia Loebin perässä. Peterhansel sanoi maalissa etapin vaatineen tarkkaa suunnistusta ja hekin olivat tehneet pienen missin. Onneksi virhe huomattiin pian. Ensimmäisenä reitille lähtenyt Cyril Despres, sortui suunnistusvirheeseen ja hävisi kärjelle 10minuuttua. Viidenneksi ajoi hieman yllättäen Sainzin eilen maalin hinannut Ranskan Romain Dumas, yksityistallin Peugeot 3008DKR -mallilla. Kuudes oli päivän päätteeksi Zimbabwen Conrad Rautenbach Overdrive -tallin Toyotalla. Rautenbachin auto oli alunperin varattu Toyotan vakiokuskille Lee-Roy Poulterille, mutta Poulterin sairastuttua, auto jäi vapaaksi. Mineille päivä oli musta. x-raidon John Cooper Works Mineistä vain Orlando Terranova mahtui kymmenen joukkoon, hänen perässään saapui puolalaisen Orlen -tallin Minillä Jakub Przygonski. Sekä Terranova ja Przygonski tekivät reippaat suunnistusvirheet. Przygonski kertoi maalissa, että olivat niin hukassa, että uskoivat järjestäjän reittikirjan olevan väärin. De Villiers teki myös reippaan suunnistusvirheen ja jäi kärjelle lisää ½ tuntia. Mikko Hirvonen kuuluu myös päivän suuriin epäonnistujiin suunnistuksessa. Tämän jälkeen ei ajeta enää kuin kunniasta. Hirvonen kertoi heidän tehneen kaksi virhettä, joista toinen maksoi tuon 40 minuuttia. Päivä oli kokonaisuudessa X-Raid Mini tallille niin huono, ettei paljon huonommaksi voi enää mennä. Kokonaistuloksissa Peugeotilla on kolmoisjohto järjestyksessä Peterhansel, Loeb ja Despres. Peugeot armandaa häiritsee ainoastaan Espanjan Nani Roma Overdrive -tallin Hiluxilla. Mini kolmikko Hirvonen, Przygonski, Terranova on jäänyt jo 42 minuutista reiluun tuntiin. De Villiers on kahdensantena 1:08 tuntia perässä. Kymmenen joukkoon mahtuvat vielä pari tuntia perässä olevat Chilen Boris Garafulic (Mini) ja Romain Dumas. Eilen sairaskohtauksen saanut X-Raid tallin Yazeed Al-Rajhi oli tänään mukana. Al-Rajhin tilanne on aika erikoinen. Hän oli eilen ilmoittautunut satelliittipuhelimella järjestäjille keskeyttävänsä kesken ek:n eikä koskaan saapunut maaliin. Syyksi hän ilmoitti pahoinvoinnin. Järjestäjät laskivat hänet keskeyttäneeksi. No, parantumisen kokenut Al-Rahji teki asiasta vastalauseen haluten jatkaa kilpailua. Koska valitusta ei ehditty käsitellä ennen ek:n alkua Al-Rajhi sai lähteä päivän taipaleelle. Kisan aikana valitus käsiteltiin ja hylättiin. Eli Al-Rahjin Dakar 2017 on ohi.

Kuorma-autot

Päivän voittoon ajoi Gerard De Rooy Ivecolla. De Rooy kertoi päivän olleen vaativa. Suunnistus osui nappiin ei yhtään virhettä. Muutaman kerran he pysähtyivät ja tarkistivat asemansa kartalla, se kannatti. Nyt oli kärjessä lähtijöillä hyötyä, sillä he ehtivät juuri pois rankkasateiden alta. Myöhemmin tulijoilla oli varmasti vaikeaa mutaspooreissa. De Rooyn vauhdista kertonee jotain, että hän olisi ajallaan (2:39:12) ollut auto -luokassa viidentenä. Kamazit Nikolajaev ja Mardeev hävisivät De Rooylle reilut 10 minuuttia. Nikolajaev menetti aikaa hinatessaan tallikaveri Sotnikovia irti hiekasta ja Mardeev teki yhdessä kohtaa väärän valinnan, kahdesta kuivuneesta vierekkäin olevasta joen uomasta piti valita se toinen. Mardeev valitsi väärin. Liaz -kuljettaja Martin Macikin neljäs sija oli varmasti yllätys kaikille. Maalissa hän kertoi suunnistuksen menneen nappiin ja muutenkin dyynien ylitys ja vauhdin pito osui nappiin. Kertoi samalla sijoituksen olevan Dakar -uransa paras. Macikin perässä tulivat eilen pahasti epäonnistuneet MAZ -kuskit Viazovich ja Vasilevski. Päivän yllättäjiin voi myös lukea Japanin Teruhito Sugawaran Hino 500 -kuorma-autolla. Sugawara jäi kärjelle vajaa puolituntia. Kokonaistilanteessa kaikki on vielä auki. De Rooy johtaa, mutta aivan perässä tulevat Kamaz -kuljettajat Nikolajaev (2:23min), Sotnikov (6:36min) ja Mardeev (16:32). Puolen tunnin päässä kärjestä tulevat Pascal de Baar (Mammoet-Renault) ja Federico Villagra (Iveco). Reilun 40 minuutin päässä on kolmikko Shibalov (Kamaz), Stacey (MAN) ja Versluis (MAN). Scania -kuski van Heuvel on kymmenes reilun tunnin kärkeä perässä. Kuorma-autoluokan tilanne näyttää olevan tuttu. De Rooy vastaan Kamaz -armanda. Kamazien menestys riippuu paljon jatkoreiteistä, jos ne ovat nopeasti ajettavaa rallityypistä pätkää…Kamazit jäävät Tatroille, Ivecoille, MANeille ja uusille Mammoet-Renaulteille. Mutta, jos jaksot ovat ns. teknisesti vaikeita eli tarvitaan kokenutta kuskia ja suunnistajaa niin Kamazit ovat vahvoilla.

Tämän päivän osuus Oruro-La Paz on peruttu rankkasateiden takia. Kilpailijoille tulee näin ollen kaksi vapaapäivää, sillä sunnuntai on kalenteriin merkitty reitin vapaapäivä. La Pazissa ollaan reitin puolivälissä.

14 thoughts on “Dakar 5. päivä – Hirvonen menetti pelin, Peugeotit juhlivat.

  1. Päivitysilmoitus: goodrx hydroxychloroquine 200mg

  2. Päivitysilmoitus: ivermectil side effects in men

  3. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine & azithromycin success

  4. Päivitysilmoitus: ivermecta clav 875 mg

  5. Päivitysilmoitus: priligy over counter

  6. Päivitysilmoitus: humans antiparasitic for river blindness

  7. Päivitysilmoitus: azithromycin iv dosage

  8. Päivitysilmoitus: is plaquenil

  9. Päivitysilmoitus: canine ivermectin toxicity

  10. Päivitysilmoitus: stromectol without food

  11. Päivitysilmoitus: ivermectin company

  12. Päivitysilmoitus: ivermectin cancer treatment

  13. Päivitysilmoitus: ivermectin 12 mg per 5 cc

  14. Päivitysilmoitus: generic cialis with dapoxetine 80mg x 10 tabs

Vastaa