Dakar 2018 – Peru jäi taakse

Viisi päivää Dakaria on takana ja täynnä yllätyksiä. Perussa ajettavaa osuutta Lima-Arequipa ei varmaan kukaan uskonut niin vaativaksi kuin mitä se loppujen lopuksi oli. Perun viisi päivää olivat 90% dyyniajelua, mutta dyynit olivatkin jotain muuta kuin oletettiin. Perun dyynien hiekka on erittäin pehmeää. Peugeot -kuljettaja Stephane Peterhansel kertoi, että dyynillä pysähtyminen merkitsi 90% myöskin kiinnijäämistä. Niinpä viiden päivän aikana varmaan jokainen kilpailija kaivoi kulkupeliään irti dyynihiekasta. Ja koskaan ei vielä ole nähty dyynin harjalle kaatuneita autoja kuin Perussa. Perun dyynit olivat myös jyrkkiä, reunan yli mentäessä saattoi edessä olla muutaman metrin pystysuora pudotus. Lisäksi dyynien välissä kulkevilla kanjoneilla saattoi olla pystysuoria aukkoja, vähän niin kuin hiidenkirnuja.

Suunnistus aiheutti myös suuria ongelmia. Dakarin lähtötavan mukaan edellisen päivän voittaja lähtee ensimmäisenä, laittoi navigoinnista vastaavat koville, varsinkin bike -luokassa. Suunnistusmissejä sattui useammalle. Eli Peru laittoi kilpailijat todella testiin, mutta kukaan ei valitellut enää WRC:n tyyppisestä nopeuskilpailusta. Huomenna reitti siirtyy Bolivian puolelle ja merenpinnalta noustaan aina yli 4 700 metrin korkeuteen totaalisesti eri olosuhteisiin. Nyt eivät El Ninon sääilmiön rankkasateet haittaa, sillä El Ninon jälki-ilmiöstä kärsivät nyt Pohjois-Amerikassa asuvat ja toisaalta Tyynenmeren toisella puolen olevat Filippiinit ja Malesia.

Bike -luokka

Bike -luokassa näyttää KTM:n vuosia jatkunut hallinta olevan ohi. Yamaha ja Honda ovat nousseet tasavertaiseksi kilpailijaksi. KTM kärsi kovan menetyksen, kun viime vuoden voittaja Sam Sunderland joutui sairaalaan, loukattuaan hypyn alastulossa selkänsä. Muita nimekkäitä keskeyttäjiä Joaquim Rodrigues (Hero), Adrien Metge (Sherco), Walter Nosiglia (Husqvarna).

Viiden päivän jälkeen kärjessä ajaa Yamahan Adrien van Beveren, hänestä Kevin Benavides (Honda) on jäänyt tasan minuutin. Itävallan Matthias Walkner on paras KTM:n tehdaskuljettaja vain 14 sekuntia Benavideksen takana. Walkner kirjoitti muuten juuri ennen Dakaria varsin rahakkaan jatkosopimuksen KTM:n kanssa aina vuoteen 2020 asti. Seuraava kaksikko Hondan Joan Barreda ja Yamahan Xavier De Soultrait ovat jääneet kärjestä 7. minuuttia. KTM kaksikko Toby Price ja Antoine Meo tulevat seuraavina. Bike -luokka on erittäin tasainen sillä 10. sijalla oleva Ricky Brabec (Honda) on jäänyt kärjelle vain 25 minuuttia. Muista tehdastalleista Husqvarnan ykköstähti Pablo Quantanilla ajaa sijalla 9. eli erinomaisissa asemissa. GasGasin Johnny Aubert on sijalla 13. ja paras Sherco -kuljettaja on Metgen kaatumisen jälkeen Juan Pedrero Garcia sijalla 15. Rookie -kuski espanjan Oriol Mena tuo Heroa sijalla 21. Ei tehdastalli kuljettajista on parhaana espanjan kokenut Gerard Farres Guell, joka tuo Himoinsa -tallin KTM 450 Rally Replicaa komeasti sijalla 8. Paras naiskuljettaja on odotetusti KTM:n tehdasteamissä ajava Laia Sainz sijalla 18. Bike -luokassa on myös tämä ns. tosimiesten luokka eli he ajavat ja huoltavat itse pyöränsä. Luokassa on käynyt kato, sillä viiden päivän jälkeen on ainoastaan 10 kuljettajaa on mukana. Marathon -luokka johtaa romanian Emanuel Gyenes KTM 450 Rally Replicalla. Gyenes on kärkeä perässä 16t 51”31′. Bike-luokka on viiden päivän jälkeen kokonaan avoin ja odottaa sopii Australian KTM -kuskin Toby Pricen kiihdyttävän vauhtia.

ATV -luokka

ATV -luokka oli kahden Yamaha -kuskin sekuntitaistelua aina tähän päivään asti. Nimittäin Sergey Kariyakin rullasi tämän päivän etapilla Yamaha Raptorinsa niin ettei mahdollisuutta jatkaa enää ollut. Samassa rytäkässä Sergeyltä myös murtui ranne, joten Dakar 2018 on ohi hänen osaltaan. Kariyakin keskeytyksen jälkeen Chilen Ignacio Casale johtaa ja hallitsee Quad -luokkaa. Quad -luokka on hyvin eteläamerikkalainen ja Yamaha -vetoinen. Casalen jälkeen rapiat tunnin perässä tulevat Alexis Hernandez (CHL), Pablo Copetti, Nicolas Cavigliasso, Gustavo Galleco ja Jeremias Ferioli (ARG). Puolan Rafal Sonik ajaa seitsemäntenä reilut puolitoista tuntia Casalea perässä. Paras ei Yamaha on hollannin Kes Koolen Barren Racerillä, sijoitus on kahdeksas, mutta kärkeen on jo matkaa melkein kolme tuntia. ATV -luokassa ajetaan myös 4×4 vetoisilla ja siinä johdossa on Argentiinan Daniel Mazzucco ennen puolan Kamil Wisniewskiä. Kokonaistilanteessa Mazzucco on sijalla 16. (5t 04”01′) ja Wisniewski sijalla 22. (6t 38”07′). Molemmilla on alla Can-Am Renegadet.

Auto -luokka

Autoissa on ollut katoa, tehdasteameistä eniten menetyksiä ovat kokeneet Minin X-Raid -talli ja Peugeot. Mini lanseerasi tämän vuoden Dakariin uuden Mini Buggyn. Kolmen uuden Buggyn lisäksi teamissä neljä kuskia ajoi paranneltua Mini Works Rallyeta. Minin panostus oli tänä vuonna varmaan suurin monin vuosiin. Viiden päivän jälkeen voi sanoa kisan olevan Minin kohdalta ohi ainakin, jos ajatellaan podium sijoituksia. USA:n kovasti hehkutettu moninkertainen Baja- voittaja Bruce Menzies veti Buggynsa kuusi-seitsemän kertaa ympäri 6 km lähdöstä. Toisen kisapäivän uhreihin kuuluivat myös Saudi-Arabian Yazeed Al-Rajhi ja Argentiinan Boris Farafulic, jotka onnistuivat kolaroimaan Mininsä keskenään keskellä aavikkoa. Neljäntenä päivänä Nani Roma veti oman Mininsä tyylikkäästi katolleen vähän ennen maalia, niin että Nani vietiin sairaalaan(ei kuulema ole luita poikki). Seitsemästä Ministä siis jatkaa vielä viisi, mutta millä sijoilla. Parhaana on satelliitti teamissä Orlenilla ajava puolan Jakob Przygonski sijalla 8, vajaa kolme tuntia kärjen perässä, Argentiinan Orlando Terranova ajaa sijalla 12. ja 4 tuntia kärjen takana, Mikko Hirvonen on sijalla 15. vajaat viisi tuntia kärkeä perässä, Chilen Boris Garafulic on sijalla 28. reilut 10 tuntia kärjen takana perässään Saudi-Arabian Yazeed Al-Rajhi. Suurin toivein matkaan lähteneen Mikko Hirvosen kisa on mennyt lähinnä auton irrottamiseen hiekasta. Kylmä fakta on se, että vaikka Hirvosella menisi kaikki putkeen, niin kuin neljäntenä päivänä, niin kärkivauhtiin (lue Peugeot) hän ei ehdi. Dakar 2018 ei varmasti ole mennyt tallipäällikkö Sven Quandtin toiveiden mukaan.

Peugeot lähti neljän auton voimin, joista kaksi on poissa pelistä. Cyril Despres rikkoi toissa päivänä Peugeotin takaripustuksen ja eilen Sebastin Loeb joutui keskeyttämään, kun dyyniharjanteen jälkeen tuli oletettua isompi pudotus. Auto jäi kiinni ja apukuljettaja Daniel Elena vietiin helikopterilla sairaalaan (häntäluu murtunut). Loebin toiveet Dakarin voittamisesta ainakin Peugeotilla valuivat samalla hiekkaan. Peugeotilla on silti viiden ajetun päivän jälkeen kaksoisjohto kahden kovan eli Stephane Peterhanselin ja Carlos Sainzin voimin. Cyril Despres jatkaa myös Dakaria, mutta hän on jo reilut 41 tuntia Peterhanselia perässä. Ajaminen on lähinnä kuriositeetti.

Peugeot kaksikon takana tulee sitten Toyota. Kolmen auton voimin järjestyksessä Ten Brinke, Nasser Al-Ayttiah ja De Villiers. Toyota armeija on jäänyt Peugeoteista reilun tunnin verran. Toyotien jälkeen tulee yksityistallin PH-Sportissa ajava arabiemiraattien sheikki Khalid Al Quassimi Peugeotilla. Hänen perässään tulee yllätysnimi eli italian Eugenio Amos SMS Buggylla kaksi tuntia kärkeä perässä. Martin Prokop on Ford Rangerilla yhdeksäs ja top-10 mahtuu vielä yksi buggy eli Ranskan Patrick Sijeyrol LRC Buggylla. Renault/Dacia Dustereista jatkaa enää yksi eli Carlos Souza ajaa sijalla 26. Kiinan Borgward -team menee ensikertalaiseksi todella hyvin, sillä paras Borgwarden on sijalla 13. Perun WRC-kuskin Nicolas Fuchsin ajamana. Yksityistalli Overdriven Toyotista on nopeimpana hollantilaisen Peter Van Merksteijn kuskaama Hilux. Sijalla 11. reilut kolme tuntia kärkeä perässä. Aika näyttää ottaako Stephane Peterhansel uransa 14. Dakar -voiton? Tuskin muita uhkaajia on kuin tallikaveri Carlos Sainz ja Gazoo Racingin Toyotat.

Side-by-side

Luokassa kärkipaikasta kisaavat Brasilan Reinlado Varela ja Perun Juan Ramos. Molemmilla on allaan Can-Am Maverickit. Heidän jälkeensä tulevat Polariksen RZR:t. Tosin kolmantena oleva Ranskan Patrice Garrouste on jäänyt jo puolitoista tuntia Can-Am kaksikolle. Yamahoille Dakar on ollut kärsimys. Vain kaksi jatkaa ja nekin yli 10 tunnin päässä kärjestä.

Kuorma-autot

Sen jälkeen, kun Dakar voittaja Gerard De Rooy (Iveco) ilmoitti jättävänsä Dakarin väliin ja kun samaan syssyyn tuli myös MAN-team Eurol/Vekan ilmoitus poisjäännistä pidettiin ensiarvailussa Dakaria lähinnä KAMAZin keskinäisenä taistona. Toisin kuitenkin kävi. Kamazitkin juuttuivat Perun dyyneihin. Kaksi nimekästä keskeyttäjää mahtuu myös joukkoon. Tsekin Alec Loprais Tatrallaan keskeytti tekniseen vikaan, ek 4:lla meni ensiksi ohjaustehostin ja matka loppui lopulta turboahtimen hajoamiseen. Renault Sherpalla matkaan lähtenyt Mammoet teamin ykkösnimi Martin Van Den Brink joutui myös keskeyttämään samalla ek:lla. Renaultista katkesi ensiksi vetoakseli ja lopulta hypyssä irronnut tukivarren pää teki reiän moottorin öljypohjaan. Kisa oli siinä.

Luokan johdossa on Venäjän Eduard Nikolaev, joka myös puolustaa viime vuoden voittoaan. Hänestä tosin vain minuutin päässä Argentiinan Federico Villarga De Rooyn teamiltä lainatulla Iveco Torpedolla. Tämä kaksikko on selvästi erottautunut muista. Sillä kolmantena tuleva valko-Venäjän Siarhei Viazovich on MAZillaan jäänyt jo 2½ tuntia. Seuraava parivaljakko tsekin Martin Macik (LIAZ) ja japanin Teruhito Sugawara (Hino) on jäänyt reilut 3 tuntia kärkikaksikosta. Reilun neljän tunnin päässä tulee KAMAZ -kaksikko Sotnikov ja Mardeev sekä Iveco -kaksikko Ardavichus ja Van Genugten. Top-10 mahtuu vielä yksityistalli Dakarspeedissä ajava Maurik Van Den Heuvel Scanialla. Buggyra Teamin Tatroille rallin alku on ollut raskas, siihen on mahtunut niin tekniikan kanssa taistelua, rengasrikkoja ja kiinni juuttumisia. Niinpä Buggyran Martin Soltys ajaa sijalla 11. ja ykköstähti Martin Kolomy ajaa sijalla 14. Luokan varsinainen yllätys on Siarhei Viazovichin sijoitus MAZilla, samoin kuin Sugawara ajaa elämän parasta Dakaria Hinolla. Samaa voi sanoa tsekkiläisellä LIAZilla ajavaa Martin Macikia. Liaz 111.154 -mallissa on Ivecon 13-litrainen diesel, joka antaa 970hv/4500rpm. Painoa LIAZilla on 8.500kg. Polttoainetta mahtuu matkaan hulppeat 800 litraa. Boliviassa odottavat kuitenkin täysin eri maastot kuin Perussa ja varsinkin rallin loppupuoli on sopinut Kamazeille.

Tänään reitti (447 km) jatkuu Perun Arequasta Bolivian La Paziin. Samalla tulee eteen Andien vuoristot, parhaimmillaan reitti kohoaa 4 700 metrin korkeuteen. Siinä otetaan sekä miehistä, että autoista mittaa. Reitin päätöspiste La Paz sijaitsee sekin 4 000 metrin korkeudessa. Ja huomenna La Pazissa vietetään Dakarin ainoa lepopäivä. Bolivia näyttää myös onko Gazoo Racing saanut Toyotat toimimaan korkeassa ilmanalassa, kahtena edellisenä vuonna Toyotat ovat kärsineet huomattavasti muita enemmän tehohävikistä juuri Andeilla.

51 thoughts on “Dakar 2018 – Peru jäi taakse

  1. Päivitysilmoitus: how much are cialis pills

  2. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate 100mg

  3. Päivitysilmoitus: sildenafil 50mg

  4. Päivitysilmoitus: viagra pills

  5. Päivitysilmoitus: buy viagra online

  6. Päivitysilmoitus: canadian generic viagra

  7. Päivitysilmoitus: viagra pill

  8. Päivitysilmoitus: cialis daily

  9. Päivitysilmoitus: free cialis

  10. Päivitysilmoitus: cialis 2.5 mg tablet

  11. Päivitysilmoitus: buy cheap generic cialis

  12. Päivitysilmoitus: order viagra online

  13. Päivitysilmoitus: generic viagra 100mg

  14. Päivitysilmoitus: erection pills cialis

  15. Päivitysilmoitus: generic viagra india

  16. Päivitysilmoitus: cost of 100mg sildenafil

  17. Päivitysilmoitus: viagra india 100mg

  18. Päivitysilmoitus: when to take cialis for best results

  19. Päivitysilmoitus: sildenafil 50 mg

  20. Päivitysilmoitus: cialis 10 mg daily use

  21. Päivitysilmoitus: viagra alternatives

  22. Päivitysilmoitus: sildenafil 20 mg online india

  23. Päivitysilmoitus: cost of viagra 2018

  24. Päivitysilmoitus: viagra 100 mg best price in india

  25. Päivitysilmoitus: cialisglu.com

  26. Päivitysilmoitus: cheap sildenafil online uk

  27. Päivitysilmoitus: what is female version of viagra

  28. Päivitysilmoitus: viagra wrong pill blowjob

  29. Päivitysilmoitus: herb alternative to viagra

  30. Päivitysilmoitus: tadalafil peptide

  31. Päivitysilmoitus: can i buy viagra online in canada

  32. Päivitysilmoitus: farmacia aperta

  33. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate

  34. Päivitysilmoitus: cheapest viagra online

  35. Päivitysilmoitus: viagra for sale

  36. Päivitysilmoitus: alternatives to viagra

  37. Päivitysilmoitus: ed meds without doctor prescription

  38. Päivitysilmoitus: viagra generico

  39. Päivitysilmoitus: viagra pills for men

  40. Päivitysilmoitus: herb viagra

  41. Päivitysilmoitus: viagra generic

  42. Päivitysilmoitus: viagra prescription drugs

  43. Päivitysilmoitus: viagra connect walgreens

  44. Päivitysilmoitus: cheap viagra

  45. Päivitysilmoitus: otc viagra

  46. Päivitysilmoitus: roman viagra

  47. Päivitysilmoitus: walgreens viagra

  48. Päivitysilmoitus: viagra cost

  49. Päivitysilmoitus: viagra for women

  50. Päivitysilmoitus: pfizer viagra

  51. Päivitysilmoitus: viagra connect walmart

Vastaa