Dakar 2017 – loppupäätelmät.

Tämän vuoden Dakaria pidettiin yhtenä kaikista rankimmista Dakareista mitä on pidetty. Osan ongelmista aiheutti sää varsinkin Bolivian puolella. Dakarissa jouduttiin tänä vuonna perumaan kaksi osuutta kokonaan ja kolme osuutta ajettiin lyhennettynä. Bolivian mukana oloa kritisoi moni. Ensiksi hyppäys 1000 metristä 4000 metrin tapahtui yhdessä päivässä. Aamulla, kun lähdet on +40ºastetta ja illalla ollaan nollan tuntumassa 4000 metrissä kaatosateessa. Chilen osuudethan jäivät pois sääilmiön El Nino tuomien hirmumyrskyjen johdosta, sama sääilmiö piinaa myös Boliviaa ja Perua. Ainakin säätieteilijät ovat ennustaneet ensi vuodeksi sääilmiötä La Nina, tullessaan se vain pahentaisi Chilen, Perun ja Bolivian sateita ja tuulia. Bolivian on mukana myös osaksi siksi, että maa on rauhallinen. Presidentti Evo Morales on huippusuosittu ja lisäksi suuri rallin ystävä. Olihan Bolivian presidentti tänäkin vuonna heilumassa aamulla lähtölipun kanssa lähdössä ja illalla taas vastaanottamassa kilpailijoita. Sää tuottaa jatkossakin isoja ongelmia niin järjestäjille kuin kilpailijoille.
Uudistunut reittikirja sai myös kritiikkiä, monesti jää liian paljon arvailujen varaan. Hyvän esimerkin kertoo Kamaz Master Teamin Airat Mardeev “reittikirjaan oli merkitty käännös kuivuneen joen uoman kohdalta, ongelma oli vain se,että kuvauksen mukaisia joen uomia oli useita rinnakkain. Oli ihan arvanheittoa valita niistä se oikea.” Jos Bolivian reitit saivat kritiikkiä moitittiin myös varsinkin Paragyan alun nopeita WRC-tyylisiä osuuksia, jossa navigointi jäi toiselle sijalle.

Bike

Bike -luokka oli siis KTM:n juhlaa. KTM Factory Racing otti kaksi ensimmäistä sijaa Sunderlandin ja Walknerin voimin. Kolmanneksi kiirehti Himoinsa -tallin Gerard Farres Guell (ESP). Kovimman vastuksen olisi antanut Hondan tehdasteam eli Barreda/Goncalves -kaksikko, mutta mutta…Tilanne olisi ollut kokonaan toinen ilman Honda -kuljettajien saamaa tunnin aikasakkoa tankkauksesta. Viime vuonnahan Peterhansel teki saman ajaessaan Peugeotilla. Peterhansel selvisi viime vuonna pelkällä huomautuksella. Yamaha toi Dakariin kokonaan uuden W450F -mallin. Dyynispecialisti Andrien van Beveren oli neljäs ja toinen tehdaskuski Helder Rodrigues oli yhdeksäs. Isoista nimistä keskeyttäneitä olivat Toby Price (KTM), Botturi (Yamaha), Brabec (KTM) ja Quintanilla (Husqvarna). KTM -kuskeista viime vuonna toiseksi ajaneella Slovenian Stefan Svitkolla oli varmaan suuremmat odotukset. Stefanin tämän vuoden Dakarin oli molli voittoinen. Viimeisin vastoinkäyminen oli joutuminen sairaalaan elvytettäväksi etapin jälkeen. Tilanne on ensivuonna varmaan tiukempi, koska ainakin Honda aikoo tulla takaisin entistä vahvempana. Hondan tallipäällikkö kiitteli kuljettajia erityisesti peräänantamattomuudesta. Vaikka oli tunnin aikasakko niskassa niin yritettiin 100% antaumuksella loppuun asti. Yamaha oli puolestaan tyytyväinen uuden pyörän tekniseen kestävyyteen. Ajoihan mm. yksityistalli Viltais Racingin Xavier de Soultrait (FRA) pitkään kärjen tuntumassa käytännössä vakio W450F -mallilla. Dakaria varten oli hankittu isompi bensatankki ja vaimentimet vaihdettu. Yamahan tulisi saada ensivuodeksi vain van Beverenille kirittäjä omasta tallista. Konkari Helder Rodrigues ei siihen oikein pysty. Husqvarna lähti 10 pyörällä, joista kahdeksan tuli maaliin. Quintanillan kaatuminen kakkossijalta oli kova isku. Uutena merkkinä oli mukana kiinalainen Zongshen, peräti viidellä pyörällä. Neljä pyörää jäi toiselle etapille ja se viimeinenkin neljännelle. Oppirahat tuli maksettua.

ATV/UTV

Molemmat luokat olivat yhden merkin hallinnan johdosta hieman tylsiä. Yamaha hallitsee Raptorillaan 2-vetoisia, nelivetoisia hallitsee Can-Am ja UTV:tä Polaris. Kiinnostusta myös laski viime vuoden voittajakaksikon Patronellin veljesten poissaolo. Se ei silti laske Venäjän Sergei Karyakin voiton arvoa ja antoihan vanha kettu Ignacio Casale vastuksen ihan viime metreille asti.

Autot

Peugeotin juhliessa kolmoisvoittoa ja Peterhanselin 13. Dakar -voittoaan pakattiin Toyota Gazoo Racingissä osia paluumatkaa varten. Nasser Al-Ayttiahin keskeytys ja Giniel de Viliersin viides sija ei ollut se mitä lähdettiin hakemaan. Kaikenhuipuksi yksityistallin kuljettaja oli yhtä sijaa ylempänä. Espanjan Nani Roma, joka ajoi Overdrive -yksityistallin Toyotaa peittosi de Villiersin yli puolella tunnilla. Teknisesti uusi Hilux on kestävä ja sillä pysytään vauhdissa mukana, kunhan ollaan alle 2000 metrin. Kun mennään yli tippuvat tehot ja todella paljon enemmän kuin kilpailijoiden autoissa. Käytännössä Toyota menetti pelin, kun Bolivian ylängöt alkoivat. Sama ongelma oli vanhan korisella 4×4 -Hiluxilla, joten asian piti olla tiedossa. Bolivian ylänköjen jälkeen, varsinkin kuin pitkä dyynipätkä peruttiin oli lähinnä kosmetiikkaa. Ainoa, joka piti juhlia Toyotalla oli Ranskan Christian Lavieille. Toyota palkkasi hänet ja kartanlukija Jean-Pierre Garcinin voittamaan Dakarin vakioautoluokan Toyota Land Cruiserilla. Voitto tuli ja yleiskilpailun 23. sija. Buenos Airesissa Lavieille kertoi olleen vähän totuttelemista. Reittihän heillä oli sama kuin oikeilla kilpureilla, mutta tehoja ja jarruja ja jousitusta paljon, paljon vähemmän, mutta vastapainoksi painoa ihan liikaa.

Toinen talli, jossa juhlittiin hieman hiljempaa kuin Peugeotilla oli Mini eli X-Raid. Tosin tallipäällikkö Sven Quadt on kohtuullisen tyytyväinen Minien kokonaismenestykseen olihan kuusi Miniä top 20:ssä. Erityisesti hän kehui Puolan Jakub Przygonskia, joka ajoi All4 Racing Minillä hienosti seitsemänneksi. Dakar oli hänelle kuitenkin vasta toinen kisa auton ratisa. Toinen kovien kehujen aihe oli niinikään ATV -puolelta autoihin siirtynyt Qatarin Mohammed Abu-Issa. Ensimmäinen Dakar autolla ja 10. sija All4 Racingin Minillä. Hirvosesta ei tallipäälliköltä herunut kommentteja. Lopputuloksissa Hirvosen 13. sija ei varmaan tyydytä ketään. Siinä voi olla tallipaikka katkolla, kun FIA Cross Country World Cup -kaudestakaan ei nyt ihmeitä ole saatu. Tasaisen varmaa sijoitusta, mutta ne voitot. Ainoa voitto on elokuulta Hungarian Baja -rallista, mutta siellä osanottotaso oli lähinnä kakkosluokkaa.Tämä saattoi jäädä myös viimeiseksi 4×4 Minin esiintymiseksi Dakarissa. Sven Quadt vihjaisi ensivuonna ajettavan 2-vetoisella. X-Raid Buggy nimellä kulkevaa protoa on Jutta Kleinschmidt testannut tiivisti, jopa muutamissa ralleissa ja kohtuu menestyksellä. Renault Duster Sport ajatti kahta Dusteria kisassa. Kärkikuljettaja Emiliano Spatarron matka loppui jo neljännelle etapille. Argentiinan Facundo Ardusso ajoi maaliin sijalla 22. Spatarro kertoi maalijuhlan humussa tallin käyvän nyt kisan läpi ja jatkosta päätetään myöhemmin. Paljon vaikuttanee, miten Ranskan emoyhtiöltä Renault Sportilta riittää kiinnostusta kaiken F1 -kisaamisen alla. Tunnetuimpia keskeyttäneitä olivat Al Qassimi (Peugeot), Garafulic (Mini), Chabot (Buggy), Sainz (Peugeot), Spatarro (Renault), Al-Ayttiah (Toyota).

Peugeotin ylivoima oli tänään vuona aika murskaava. Peugeotin suurin haaste ensivuodelle onkin saada Carlos Sainz pysymään myös tiellä. Viime vuodenkin Dakar päättyi ympäriajoon. Tallipäälikkö Bruno Famin ihasteli myös Loebin kartanlukijan Daniel Elenan otteita. Virheetön suoritus.

Kuorma-autot

Altavastaajana lähteneet Kamazit ottivat varmasti makealta maistuneen kaksoisvoiton pahimmasta kilpakumppanistaan Ivecosta. Alkupäivinä, jotka olivat nopeasti ajettavaa jarrutus-, käännös-, kiihdytys- osuutta Kamazit jäivät uusien Ivecojen, Renaultien, Tatrojen ja MANien jalkoihin. Kamazissa ei ole uuden sukupolven mukaista L6 -moottoria, jarrut ovat huomattavasti tehottomammat eikä mukana ole rajoitinta, jota vastaan voi ajaa koko ajan maksimia eli 140km/h. Boliviassa alkoi nousu. Uudet moottorit kärsivät tehojen puutteesta ylhäällä, navigoinnin osaaminen nousi arvoihinsa ja maastossa tarvittiin pitkäliikkeistä jousitusta. Samoin alhaalta vääntävä V-moottori nousi oikeuksiinsa. Kamazit myös tunnetusti kestävät kovaakin rääkkiä. Kannattaa nostaa esille Nikolajevin ja Sotnikovin autojen kartanlukijat eli Evgeny Yakovlev ja Ruslan Akhmadeev. He tekivät myös virheetöntä työtä, kaikki muut nimittäin harhailivat enemmän tai vähemmän.
De Rooyn Petronas Iveco Team oli tyytyväinen Dakariinsa. Ilman navigointivirheitä ja rengasrikkoja tilanne voisi olla kokonaan toinen. Gerard de Rooy harmitteli vieläkin maalissa Argentiinan toisen viikon dyynipätkän perumista, se olisi ollut heillä se iskunpaikka. Team oli myös tyytyväinen Ivecoihinsa, yhdessäkään ei ollut teknisiä murheita. Varsinainen yllätyskin kerrottiin. Työn alla on kokonaan uusi Iveco ja sen maastotestit alkavat ensivuoden maaliskuussa. Uudella mallilla olisi tarkoitus osallistua SilkWay 2017 -ralliin testimielessä. Ja jos kaikki menee hyvin niin seuraavaan Dakariin.
MAN Eurol/Veka teamissä oltiin pettyneitä. Uudelta autolta odotettiin parempaa. Stacey oli 9 ,Versluis sijalla 11 ja Ardavichus 26. Varsinkin korkean ilmanalan ongelmat moottorille tulivat yllätyksenä. Teknistä murheista suurin oli kaikissa vaihdelaatikko, se ei yksinkertaisesti kestänyt rasituksia. Team on rakentamassa kokonaan uutta autoa vuodelle 2019.
Mammoet-Renault kisa myös hajosi tekniikkamurheisiin. Silloin kun Renault Sherpaan perustuva auto toimi, se oli nopea ja helppo ajaa. Tekniset murheet vain veivät sijoitukset. Team saa olla todella tyytyväinen, kun molemmat Renaultit saatin maalin asti.
Byggura Tatra Racing. Uusilla Tatroilla kisaan lähtenyt Tatran tehdasteam Byggura Racing kärsi myös teknisistä ongelmista. Niin kuin ykköskuski Martin Kolomy asian ilmaisi “kasvukipuja”. Nyt tiedetään ainakin mihin paneudutaan MAZ Team. Minskin autotehdas lähti kuudennen kerran mukaan kolmella autolla. Ykköskuskin asemaa pitävä Sergei Viazovich piti tämän vuotista Dakaria kaikkein vaikeimpana ja vaarallisimpana. Samoin, joillakin osuuksilla ollut fesh-fesh hiekka tunkeutui joka paikkaan niin, ettei varikolla enää tarvinnut syödä. Kun oli koko päivä nieleskellyt hiekkaa. Teknisiä ongelmia oli, mutta auto osoitti nopeutensa myös nopeilla alkupätkillä. Ja olihan Aleksandr Vasilevskin kuskaama MAZ hienosti kuudes. MAZin pääsponsoreina on Alfa-Bank ja teleoperaattori Velcom.

Aikamoni talli muuten ilmoitti osallistuvansa tämän vuoden SilkWay -ralliin. Rallihan starttaa 7. heinäkuuta Moskovasta, jatkuu Kazakhstanin kautta Kiinan Xi’aniin. Kiinassa olisi päätösjuhlat 22. heinäkuuta. Xi’an on ollut historiallisen silkkitien päätepiste ja sijaitsee Keski-Kiinassa. SilkWay 2017 olisi lähin mahdollisuus saada pieni pala Dakarin tunnelmaa.

72 thoughts on “Dakar 2017 – loppupäätelmät.

  1. Päivitysilmoitus: what does stromectol treat

  2. Päivitysilmoitus: stromectol 875 mg price

  3. Päivitysilmoitus: priligy dose for erectile dysfunction

  4. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine rash

  5. Päivitysilmoitus: 20mg cialis daily

  6. Päivitysilmoitus: where can you buy tadalafil

  7. Päivitysilmoitus: viagra online prescription free

  8. Päivitysilmoitus: cost of viagra

  9. Päivitysilmoitus: buying generic viagra online

  10. Päivitysilmoitus: dapoxetine cost

  11. Päivitysilmoitus: female viagra

  12. Päivitysilmoitus: viagra alternative

  13. Päivitysilmoitus: where to purchase cialis

  14. Päivitysilmoitus: how to buy cialis cheap

  15. Päivitysilmoitus: where can i buy cialis cheap

  16. Päivitysilmoitus: latest hydroxychloroquine study

  17. Päivitysilmoitus: where can i buy cialis

  18. Päivitysilmoitus: canadian pharmacy viagra

  19. Päivitysilmoitus: generic cialis no prescription australia

  20. Päivitysilmoitus: viagra price

  21. Päivitysilmoitus: cialis online bestellen

  22. Päivitysilmoitus: stromectol online purchase

  23. Päivitysilmoitus: buy viagra online cheap

  24. Päivitysilmoitus: stromectola sandoz 6mg

  25. Päivitysilmoitus: generic viagra 25

  26. Päivitysilmoitus: best viagra tablets in india online

  27. Päivitysilmoitus: cialis reddit

  28. Päivitysilmoitus: viagra cost

  29. Päivitysilmoitus: best generic viagra

  30. Päivitysilmoitus: buy generic cialis

  31. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate 100mg

  32. Päivitysilmoitus: how fast does ivermectin work

  33. Päivitysilmoitus: how to buy viagra in mexico

  34. Päivitysilmoitus: sildenafil from mexico

  35. Päivitysilmoitus: sildenafil tablets 120mg

  36. Päivitysilmoitus: how long does ivermectin take to work

  37. Päivitysilmoitus: get cialis

  38. Päivitysilmoitus: stromectol after abortion

  39. Päivitysilmoitus: buy viagra soft tabs

  40. Päivitysilmoitus: how to purchase viagra online

  41. Päivitysilmoitus: where can you purchase generic viagra

  42. Päivitysilmoitus: ivermectin pharmacy

  43. Päivitysilmoitus: viagra or cialis online

  44. Päivitysilmoitus: acyclovir 400mg pictures

  45. Päivitysilmoitus: tadalafil generic

  46. Päivitysilmoitus: cialis sans ordonnance

  47. Päivitysilmoitus: where to buy generic viagra online yahoo answers

  48. Päivitysilmoitus: buy cheap levitra

  49. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate

  50. Päivitysilmoitus: generic viagra online canadian pharmacy

  51. Päivitysilmoitus: viagra 100mg

  52. Päivitysilmoitus: viagra pills for men

  53. Päivitysilmoitus: non prescription online pharmacy reviews

  54. Päivitysilmoitus: homemade viagra

  55. Päivitysilmoitus: natural viagra foods

  56. Päivitysilmoitus: viagra online

  57. Päivitysilmoitus: viagra history

  58. Päivitysilmoitus: viagra para mujeres

  59. Päivitysilmoitus: levitra

  60. Päivitysilmoitus: viagra connect walmart

  61. Päivitysilmoitus: viagra users group

  62. Päivitysilmoitus: aurogra vision side effects

  63. Päivitysilmoitus: herb viagra

  64. Päivitysilmoitus: buy viagra cheap

  65. Päivitysilmoitus: free sex games com

  66. Päivitysilmoitus: sildenafil prices

  67. Päivitysilmoitus: natural viagra

  68. Päivitysilmoitus: hims viagra

  69. Päivitysilmoitus: viagra amazon

  70. Päivitysilmoitus: generic for viagra

  71. Päivitysilmoitus: buy generic cialis online

  72. Päivitysilmoitus: cialis online pharmacy

Vastaa