Dakar 2016 aloituspäivä, Loeb kärkeen

Dakar 2016 käynnistyi toden teolla vasta eilen reilun 500km taipaleella Villa Carlos Pazista Termas Rio Hondoon. Myös tätä erikoiskoetta lyhennettiin eli ek:sta ajettiin vajaat puolet, loppuosuus oli järjestäjien mukaan ei turvallista ajettavaa. Näin Bike -luokan ek:n pituus oli vain 68km ja muilla 88km.

Bike -luokan nopein oli KTM:n tehdaskuski Australian Toby Price, joka ajoi samalla elämänsä toisen Dakar etappivoiton. Pricen mukaan ek sujui ilman mitään ongelmia ja hän onnistui kiertämään ison mutalammikonkin mihin moni juuttui. Kaiken kaikkiaan pyörä kaipaa päivän jälkeen vain pesua ja normaalit huollot. Husqvarnalla ajava Portugalin Ruben Faria oli vielä muutama kilometri ennen ek:n loppua johdossa, mutta hävisi lopulta Toby Pricelle 2 sekuntia maalissa. Farian aikaan lisättiin vielä yhden minuutin aikasakko, joka tuli ylinopeudesta siirtymätaipaleella. Kolmas oli hieman yllättäen Sherco -kuski Alain Duclos ennen KTM -kuskeja Walkner ja Svitko. Heidän perässään tulivat Hondat järjestyksessä Barreda, Goncalves ja Benavides. Kärjessä lähtenyt Barreda vietti mutaspoorissa aikaa, mutta ajoi loppuosuuden yhdessä Ruben Farian kanssa maaliin. Yamaha -tallin paras kuljettaja Italian Alessandro Botturi löytyy sijalta 11. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä ei tuonut mitään suuria yllätyksiä. Kannattaa laittaa merkille Slovaki -kuskin Peter Svitkon viides sija yksityistallin (Slovnaft) KTM:llä.

ATV -luokassa nähtiin Yamahan ylivoimaa, peräti 10 ensimmäistä sijaa menivät Yamahoille. Kärjessä menee 2014 Dakar voittaja Ignacio Casale. Hänelle neljä minuuttia hävisivät yllättäjät yli yksityistallin Yamaha -kuskit Etelä-Afrikan Brian Barawanath (toinen Dakar) ja Brasilian ensimmäistä Dakaria ajava Marcelo Medeir. Patronelli veljeksistä Alejandro ajoi neljänneksi, valitellen maalissa ajamisen jäykkyyttä. Veli puoli Marcos tuli maaliin sijalla 7. häviten viime vuoden voittajalle Puolan Ralf Sonikille vajaa puoli minuuttia. Paras nelivetoinen löytyy sijalta 20. Can-Amin Renegadella ajava Argentiinan Daniel Mazzuccio. Niinkuin Bike -luokassakin ensimmäinen päivä ei tuonut draamaa eli etukäteen ajatellut ns. kovat nimet pitivät pintansa. Ja matkahan on vasta alussa.

Peugeotin Sebastin Loeb varasti shown autoissa. Miehen ensimmäinen Dakar, ensimmäinen erikoiskoe ja ensimmäinen voitto. Loebin mukaan ensimmäinen ek sujui ongelmitta ja navigointikin osui nappiin. Konkari, myös Peugeotilla ajava Stephane Peterhansel hävisi Leobille reilut 2 minuuttia. Kolmanneksi ajoi Toyotallaan Giniel De Villiers. De Villersin mukaan päivän osuus sopi hyvin kaksivetoisella Peugeotille, mutta jatkossa on tulossa paremmin nelivedolle sopivaa reittiä. Neljänneksi ja paras Mini -kuski oli Suomen Mikko Hirvonen, varmaan myös hieman yllättäen. Mikko sanoi maalissa ajaneensa varmistellen eli jarruttaneensa hyppyihin ja mutkiin ihan liikaa. Toisaalta hän oli tyytyväinen päivän tulokseen. Loebiin on matkaa 3.03 minuuttia eli Dakarin aikataulukossa ei mitään. Loput Minit Al-Ayttiah, Terranova, Malysz, Roma juuttuivat kaikki reitin puolivälissä olleeseen mutaspooriin. Samaan missä myös Peugeot -kuljettaja Carlos Sainz vietti vartin verran. Pahiten aikaa menetti vuoden 2014 voittaja Espanjan Nani Roma, joka vietti mutaspoorissa kolme varttia. Nani oman sijoitus 43. ja reilut 47 minuuttia kärkeä jäljessä. Siinä on jo haastetta. Kun Minit olivat mudassa jumissa valtasi Toyota kärkikymmenikköä. Hirvosen jälkeen tulivat Toyota -kuskit Poulter, Vasilyev, ja Brinke. Tsekin WRC -kuljettaja Martin Prokop oli Toyotalla 10. ja paras Duster löytyy sijalta 11. Emiliano Spataron ajamana. USA:n Robby Gordon löytyy sijalta 20. ja hän kärsi omien sanojensa mukaan jarruongelmista koko matkan.

Kuorma-autoluokassa MAN -kuski Hans Stacey otti avauspäivän voiton. Ensimmäisen kilpailupäivän voitto alkaa kohta tulemaan Staceylle traditioksi. Häntä seurasi niinikään MANilla ajanut Hollannin Pieter Versluis. Kolmanneksi kiirehti Ivecollaan yksi ennakkosuosikeista eli Gerard De Rooy. Sekä Rooy, että Stacey kertoivat maalissa matkan menneen ongelmitta, molemmilla oli ollut pieniä ohitusvaikeuksia. Stacey oli jumissa Tsekki Martin Kolomyn perässä, joka puolestaan yritti ohittaa edellä mennyttä Kamazia. De Rooy ajeli omien sanojensa mukaan kolme varttia Mardeevin Kamazin perässä ennekuin pääsi ohi. Tsekin Martin Kolomy oli Tatrallaan neljäs ja hänen perässään tulivat Ivecot järjestyksessä Villarga, Loprais ja Van Genugten. Ivecojen perässä tulivat puolestaan Kamazit Mardeev, Nikolaev, Karginov ja Sotnikov. Viazovich oli MAZillaan 12. Erot eivät ole suuria sijalla 10. oleva Aleksei Karginov on vajaat yhdeksän minuuttia jäljessä johtavaa Hans Staceytä.

Juuri tulleen tiedon mukaan myös tämän päivän jaksoa on jouduttu lyhentämään reilut 100km sääolosuhteiden johdosta. Eli siirtymä jatkuu aina CheckPoint 1:lle asti. Osuuden kokonaispituus on 350km eli Termas Rio Hondosta Jujuyyn. Erikoiskokeen pituus on noin 200km ja reitti on kaikille sama. Ennakkotietojen mukaan reitti on hyvätasoista vuoristopolkua eli varsin nopeaa ajettavaa. Säätiedotteen mukaan on trooppisten rankkasateiden vaara, jolla homma muuttuu kokonaan toiseksi. Toivottavasti Hirvonen pysyy tiellä ja ilman teknisiä ongelmia. Viimehetken uutinen –> reitti on pettänyt viimeisempänä ryhmänä lähteneiden kuorma-autojen alta. Tällä hetkellä kilpailu on keskeytetty ainakin kuorma-auto luokan osalta. 

 

70 thoughts on “Dakar 2016 aloituspäivä, Loeb kärkeen

  1. Päivitysilmoitus: ivermectil antibiotic uses

  2. Päivitysilmoitus: dapoxetinea para que sirve

  3. Päivitysilmoitus: priligy brand name us

  4. Päivitysilmoitus: azithromycin coronavirus

  5. Päivitysilmoitus: buy stromectol online for humans antiparasitic

  6. Päivitysilmoitus: buy cialis

  7. Päivitysilmoitus: sildenafil 100mg

  8. Päivitysilmoitus: purchase viagra

  9. Päivitysilmoitus: soolantra capsules 12 mg uses

  10. Päivitysilmoitus: viagra

  11. Päivitysilmoitus: viagra canada

  12. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine stock symbol

  13. Päivitysilmoitus: viagra online usa

  14. Päivitysilmoitus: stromectol cost

  15. Päivitysilmoitus: cialis online no prescription

  16. Päivitysilmoitus: online pharmacy canada tadalafel

  17. Päivitysilmoitus: cialis for sale online

  18. Päivitysilmoitus: deltasone 5 mg for dogs

  19. Päivitysilmoitus: where to buy cheap cialis

  20. Päivitysilmoitus: tadalafil cialis 5mg

  21. Päivitysilmoitus: viagra connect

  22. Päivitysilmoitus: cheapest viagra online

  23. Päivitysilmoitus: where to get cialis

  24. Päivitysilmoitus: tadalafil brand name vs generic

  25. Päivitysilmoitus: fda approves hydroxychloroquine

  26. Päivitysilmoitus: cheapest generic viagra

  27. Päivitysilmoitus: sildenafil 25mg 50mg 100mg

  28. Päivitysilmoitus: can you order viagra online

  29. Päivitysilmoitus: tadalafil powder

  30. Päivitysilmoitus: online viagra prescription

  31. Päivitysilmoitus: cheap generic viagra online

  32. Päivitysilmoitus: how to get cialis

  33. Päivitysilmoitus: stromectol stromectol 6mg

  34. Päivitysilmoitus: where to buy sildenafil

  35. Päivitysilmoitus: female viagra pills online india

  36. Päivitysilmoitus: ivermectin and covid

  37. Päivitysilmoitus: cost of generic viagra in canada

  38. Päivitysilmoitus: ivermectin for pinworms

  39. Päivitysilmoitus: can i buy viagra over the counter india

  40. Päivitysilmoitus: cialis cost

  41. Päivitysilmoitus: clavivermecta 375 mg

  42. Päivitysilmoitus: buy voucher for cialis daily online

  43. Päivitysilmoitus: order viagra online without prescription

  44. Päivitysilmoitus: viagra t shirts for sale ebay

  45. Päivitysilmoitus: most common age for men to start using viagra

  46. Päivitysilmoitus: metronidazole 500 mg dose

  47. Päivitysilmoitus: viagra over the counter substitutes

  48. Päivitysilmoitus: tadalafil

  49. Päivitysilmoitus: cialis trial

  50. Päivitysilmoitus: buy viagra in toronto

  51. Päivitysilmoitus: buy generic viagra online usa

  52. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate

  53. Päivitysilmoitus: viagra alternative

  54. Päivitysilmoitus: herb viagra

  55. Päivitysilmoitus: viagra without a doctors approval

  56. Päivitysilmoitus: cheap viagra without prescription

  57. Päivitysilmoitus: viagra gum

  58. Päivitysilmoitus: sildenafilo

  59. Päivitysilmoitus: female viagra

  60. Päivitysilmoitus: cost of viagra

  61. Päivitysilmoitus: where can i buy viagra over the counter uk

  62. Päivitysilmoitus: womens viagra

  63. Päivitysilmoitus: women viagra

  64. Päivitysilmoitus: women take viagra

  65. Päivitysilmoitus: female viagra pill

  66. Päivitysilmoitus: viagra amazon

  67. Päivitysilmoitus: viagra pornhub

  68. Päivitysilmoitus: buy viagra

  69. Päivitysilmoitus: generic viagra

  70. Päivitysilmoitus: prescription cialis

Vastaa