Dakar 2015, 3. päivä, San Juan – Chileceto, 675km

Kolmantena kilpailupäivänä Dakar sai tämän vuoden ensimmäisen uhrinsa. Puolan Bike -luokassa ajanut Michal Henrik menehtyi päivän ek -osuudella. Kuolemaan johtanutta syytä ei vielä tiedetä. Monet kokeneetkin kilpailijat ovat kritisoineet nimen omaan tänä vuonna kasvaneita vauhteja, kun enduropyörällä paahdetaan 175km/h hiekka-aavikolla niin kovin suurta ei tarvitse edessä olla, kun kuljettajasta tulee matkustaja. Autoilla nopeimmat ovat kellottaneet 200km/h nopeuksia aavikolla.

Onneksi Molanderin Ralfille ei pahemmin käynyt  kaadon seurauksena. Kisa on kuitenkin ohi.

Onneksi Molanderin Ralfille ei pahemmin käynyt kaadon seurauksena. Kisa on kuitenkin ohi.

Suomen ainoa osanottaja Ralf Molander keskeytti siis toisena päivänä. Syykin selvisi, nurin meno ja oikea käsi on nyt paketissa. Keskeyttäneitä on Bike -luokassa 20, ATV -luokassa kahdeksan, 40 autoa! ja neljä kuorma-autoa. Ja edessä on vielä 10. kisapäivää ja 7000km. Voidaan puhua ehkä rankimmasta Dakarista, so far.

Bike -luokka

Varsinainen yllätys tuli, kun rookie -kuski Itävallan Matthias Walkner pesi koko porukan ollen päivän nopein (2h34min). Vasta 28 -vuotiaalla KTM -tehdastallin kuskilla on isoista ralleista aikaisempaa kokemusta ainoastaan Marokosta. Nyt kaikki meni nappiin niin suunnistus kuin ajokin. Toiseksi nopein oli moninkertainen voittaja Marc Coma häviten Walknerille 40 sekuntia. Kolmas oli niinikään espanjasta eli Joan Barreda, joka kertoi ajaneensa “varman” päälle. Hän hävisi maamiehelleen minuutin verran. Kolmikon takana tulivat odotetut nimet eli Gonqalves, Duclos ja Faria. Barreda piti kokonaiskilpailu johtonsa reilut 5 minuuttia Gonqalvesin. 10 minuutin takamatkalla tulevat Walkner ja Coma. Australian rookie -kuski Toby Price on hienosti kuudentena kokonaistuloksissa. Eestin Mart Meeru on sijalla 76. reilut 4 tuntia kärjestä jääneenä. Ruotsin Thomas Berglund on sijalla 36.

ATV -luokka

ATV:ssä viime vuoden voittaja Ignacio Casale myöhästyi lähdöstä ja sai 20 minuutin aikasakon. Tämä tiputti hänet kokonaistuloksissa viidennelle sijalle. 20 minuuttia kärjestä. Päivän nopein kotijoukkojen hurratessa oli hieman yllättäen Argentiinan Honda-kuski Lucas Boretto. Argentiinalaisten kaksoisvoiton varmisti Sebastian Halpern. Puolan Rafal “SuperSonik” oli kolmas. Rafal teki lopussa pienen suunnistusvirheen, joka vei häneltä voiton. Sergio Lafuente oli kuudes. Kokonaistuloksissa Rafal Sonik on myös saanut 15 minuutin aikasakon, syynä oli ylinopeus ek:n kontrolli osuudella nähtävästi joko checkpointia lähestyttäessä tai sieltä lähtiessä. Hänen sijoituksensa tippui kokonaistuloksissa kolmanneksi. Niinpä kokonaiskilpailua johtaa Sergio Lafuente. Hänestä seitsemän minuuttia on jäänyt Sebastian Halpern, Sonik on kolmas ja neljäs on myös yllättäjä Qatarin Mohamed Abu-Issa. Casale kärkkyy sitten viidentenä. Tämä päivä laittoi jo tylsäksi sanomani ATV -luokan uuteen uskoon. Paras nelipyörävetoinen on muuten Chilen Richardo Vinet, Can-Am Renegade 800R:llä ja sijoitus on kokonaiskilpailussa 16. reilun tunti perässä. Nelivetoisillahan on Dakarissa oma alaluokkansa GQ class 2, joka on vähän niin kuin Can-Amin merkkiluokka, jos takavetoiset ovat Yamahan.

Auto -luokka

Eilen autonsa kaatanut Mini -kuski Orlando Terranova otti tämän vuoden toisen etappivoittonsa. Toyotan tehdaskuski Giniel De Villiers hävisi vajaa kaksi minuuttia. Kolmanneksi hieman yllättäen tuli myös Hiluxilla Saudi-Arabian Yazeed Al-rajhi. Oma Yazeed Racing -tallia pyörittävä saudikuski on ensimmäistä kertaa Dakarissa. Hiluxin on rakentanut belgialainen Overdrive -paja. Toyotan oma 6.2 -litrainen V8 antaa 300hv ja vääntöä löytyy 520Nm. Painoa on kisakunnossa 1750kg. Hollannin Ten Brinke ajaa myös samanlaisella Hiluxilla. Vanha konkari eli Carlos Sainz osoittaa virkistymisen merkkejä ollen tänään neljäs, perässään heti Qatarin mini-kuski Al-Ayttiah.

Dusterin tehdasteamillä on ollut alku hankalaa, mutta tältä päivältä odotetaan paljon.

Dusterin tehdasteamillä on ollut alku hankalaa, mutta tältä päivältä odotetaan paljon.

Dusterit kärsivät ohjaustehostin murheista, mutta ne kuulemma saadaan kuntoon huomiselle aavikkopätkälle, joka pitäisi olla tehokkaalle Dusterille sopiva. Kokonaiskilpailun kärjessä on Qatarin Al-Attiyah, De Villiers on hänestä viiden minuutin päässä. Orlando Terranova on puolestaan jäänyt De Villiersistä 13 minuuttia. Sainz ja Al-rajhi hengittävät Terranovan niskaan. Kärki näyttää kahden merkin kaupalta Mini ja Toyota. Ainoastaan Peugeot (Sainz) ja Mitsubishi (Souza) lyövät kiilaa.

Kuorma-auto -luokka

Kamazit veivät kaksoisvoiton. Nyt järjestyksessä Mardeev ja viime vuoden voittaja Karginov. De Rooy hävisi Ivecollaan heille viisi minuuttia. Kärjessä ollut Hans Stacey (Iveco) oli tänään yhdeksäs. Alain Lopras oli MANilla neljäs, perässään Sotnikov (Kamaz) ja tsekin Kolomy (Tatra). MAZ -kuski Viazovich pysyy edelleen kärjen tuntumassa sijoitus oli seitsemäs. Kokonaiskilpailussa johtoon nousi Airat Mardeev, Alain Lopras on hänestä jäänyt seitsemän minuuttia. MANin perässä on sitten tiukkaa Karginov ja Nikolaev Kamazilla, Kolomy Tatralla, Viazovich MAzilla ja De Rooy Ivecolla. De Rooy on jäänyt Mardeeville vajaa 10 minuuttia. Kuorma-auto -luokasta löytyy myös kisojen ikäpresidentti Japanin Yoshimasa Sugawara. Hänellä on ikää 73 -vuotta. Hän on osallistunut, joka vuosi Dakariin vuodesta 1983 lähtien ja pitkä ura sisältää vain viisi keskeytystä. Voitto on jäänyt, mutta esim. kakkossijoja autoluokassa on viisi kappaletta. Nyt Sugawara on Hino -teamin navigaattorina. Sijoitus on tällä hetkellä kokonaiskilpailussa 34. Hinossa on 530hv ja painoa 7000kg.

Tänään

Tänään on vuorossa 909 km pitkä etappi Chilen puolella Chilecito-Copiapo. Bike -luokka, autot ja ATV ajavat saman 305 km pitkän erikoiskokeen ja kuorma-autoilla on edessään 175 km erikoiskoe kilometriä. EK:n reitti on rankka. Ensin noustaan 4800 metrin korkeuteen ja sieltä sitten laskeudutaan Atamacan aavikolle eli dyynistä loppuosuutta on luvattu. Ensimmäisiä odotetaan maaliin Suomen aikaa aamuyöstä.

70 thoughts on “Dakar 2015, 3. päivä, San Juan – Chileceto, 675km

  1. Päivitysilmoitus: ivermectil ascariasis

  2. Päivitysilmoitus: stromectol 600 mg

  3. Päivitysilmoitus: how should i take prednisone

  4. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine brand names

  5. Päivitysilmoitus: priligy formulations

  6. Päivitysilmoitus: cheapest price for cialis

  7. Päivitysilmoitus: buy sildenafil online

  8. Päivitysilmoitus: tadalafil viagra mail order uk discrete billing

  9. Päivitysilmoitus: sildenafil 50mg

  10. Päivitysilmoitus: buying viagra online

  11. Päivitysilmoitus: viagra

  12. Päivitysilmoitus: buy generic viagra online

  13. Päivitysilmoitus: female viagra pills

  14. Päivitysilmoitus: brand name tadalafil online

  15. Päivitysilmoitus: stromectol and tylenol

  16. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine tablets 200 mg

  17. Päivitysilmoitus: discount cialis online

  18. Päivitysilmoitus: cialis price

  19. Päivitysilmoitus: buy ivermectin canada

  20. Päivitysilmoitus: purchase cialis online cheap

  21. Päivitysilmoitus: cialis online prescription

  22. Päivitysilmoitus: sildenafil coupon

  23. Päivitysilmoitus: viagra pills

  24. Päivitysilmoitus: buy generic viagra

  25. Päivitysilmoitus: order cialis online

  26. Päivitysilmoitus: cheap generic viagra

  27. Päivitysilmoitus: cost of viagra per pill

  28. Päivitysilmoitus: discount viagra canadian pharmacy

  29. Päivitysilmoitus: stromectol 6 mg use

  30. Päivitysilmoitus: cialis active ingredient

  31. Päivitysilmoitus: viagra coupon

  32. Päivitysilmoitus: viagra otc

  33. Päivitysilmoitus: how much is a cialis pill

  34. Päivitysilmoitus: sildenafil generic without a prescription

  35. Päivitysilmoitus: ivermetrix

  36. Päivitysilmoitus: generic viagra safe

  37. Päivitysilmoitus: how to buy female viagra in india

  38. Päivitysilmoitus: ivermectin on ebay 50ml

  39. Päivitysilmoitus: cialis for sale

  40. Päivitysilmoitus: over the counter sildenafil

  41. Päivitysilmoitus: viagra online real

  42. Päivitysilmoitus: ivermectin for swine oral dosage

  43. Päivitysilmoitus: 100 viagra pills for 99.00

  44. Päivitysilmoitus: generic viagra available in us

  45. Päivitysilmoitus: cialis dose

  46. Päivitysilmoitus: buy cialis pills

  47. Päivitysilmoitus: can i buy viagra over the counter in uk

  48. Päivitysilmoitus: cheap generic viagra fast delivery

  49. Päivitysilmoitus: sildenafil online

  50. Päivitysilmoitus: cialis with no prescrption

  51. Päivitysilmoitus: viagra online pharmacy

  52. Päivitysilmoitus: viagra online usa

  53. Päivitysilmoitus: compra viagra

  54. Päivitysilmoitus: where can i buy viagra online without a prescription

  55. Päivitysilmoitus: non prescription online pharmacy reviews

  56. Päivitysilmoitus: order prescription viagra online

  57. Päivitysilmoitus: best online pharmacy for viagra

  58. Päivitysilmoitus: side effects of viagra

  59. Päivitysilmoitus: hims viagra

  60. Päivitysilmoitus: viagra alternative

  61. Päivitysilmoitus: viagra government funded

  62. Päivitysilmoitus: viagra kaufen

  63. Päivitysilmoitus: levitra vs viagra

  64. Päivitysilmoitus: pfizer viagra price

  65. Päivitysilmoitus: sildenafil price

  66. Päivitysilmoitus: sildenafil teva

  67. Päivitysilmoitus: over the counter viagra

  68. Päivitysilmoitus: viagra cialis

  69. Päivitysilmoitus: buy viagra online

  70. Päivitysilmoitus: cialis generico

Vastaa