Dakar 2015, 2.päivä Villa Carlos Paz-San Juan, 625km

Dakarin toinen päivä oli odotetun raakaa leikkiä. Kilpailijoita ei yhtään helpottanut, että aavikko-osuuksilla lämpötila nousi +50°celsius asteeseen. Monilla oli ongelmia suunnistuksen ja tekniikan kanssa. Bike -luokan kärjessä lähtenyt britti Sam Sutherland on kyllä nopea, mutta hukkasi reilut 2 tuntia eksyessään reitiltä. Bike -luokan yksi ennakkosuosikeista eli Espanjan Marco Coma rikkoi takarenkaansa 60km ennen maalia ja hävisi tuona aikana reilusti lisää kärjelle. Auto -luokassa näyttävin oli varmaan Puolan Adam Malyszin Buggyn syttyminen tuleen vähän ennen maalia. Kärjessä lähtenyt Mini -kuski Orlando Terranova puolestaan kieputti autonsa hiekkadyyneillä neljä kertaa ympäri. Peugeot -kuljettajista Stefan Peterhansel (kokenut ja kaiken voittanut Dakarissa) kaivoi takapyörävetoista Peugeotia hiekasta reilun tunnin verran. Myös kärjessä lähtenyt Robby Gordon kärsi koko matkan ylikuumenevista jarruista ja jäi lopulta 4 tuntia kärjelle. Kuorma-auto luokassa ei muuten nähty draamaa, muuta kuin, että Kamazit rynnivät kärkeen.

Bike -luokka

Kärjessä menee Espanjan Joan Barreda Hondallaan. Toisena ja kolmantena ovat tuntemattomammat eli Paulo Goncalves Hondalla ja Portugalin Ruben Faria KTM:llä. Molemmat ovat kyllä kokeneita Dakar-kävijöitä, mutta matka on yleensä päättynyt keskeytykseen. Neljäntenä tulee yksi ennakkosuosikeista eli Espanjan Jordi Viladoms. Viides on Dakarin ensikertalainen eli Australian Toby Price. Ihan keltanokka aussi kotari – kuljettaja ei ole, takana on podium -sijoituksia esim. Baja 1000 ralleista. Kuudentena on sitten nelinkertainen voittaja Marco Coma. Muista ennakkosuosikeista Alain Duclos on sijalla 12. ja myöskin Ranskalainen Oliver Pain on sijalla 17. Barreda on noin 10 minuutin johdossa, muuten sijat 2-8. ovat kuuden minuutin sisään eli hyvin tasaista. Eestin Mart Meeru on sijalla 82. reilut 3 tuntia kärkeä perässä.

Niin ja sitten karmiva moka olihan mukana yksi suomalainenkin eli Ralf Molander KTM:llä. Hän oli ensimmäisen päivän jälkeen sijalla 156, noin 1½ h kärkeä perässä. Mutta ei ole saapunut 2. päivän maaliin ja nimi löytyy keskeyttäneet listalta. Eli kisa on ohi, tarkempaa tietoa keskeytyksen syystä ei ole vielä tullut.

ATV -luokka

Kärjessä lähtenyt Chilen Ignacio Casale kärsi nestehukasta lopputaipaleella, kun mukaan otetut vesivarannot olivat huvenneet. Niinpä kärkeen ajoi “Supersonik” lempinimen saanut Puolan Rafal Sonik. Kolmantena jatkaa Uruguayn Sergio Lafuente. Kokeneella Yamahan tehdaskolmikolla on noin 10 minuutin etumatka neljäntenä olevaan Sebastian Halperniin. ATV -luokka on sinänsä vähän tylsä, yhden merkin ja mallin hallitessa sitä. 10 joukossa on kahdeksan Yamaha Raptoria, ne kaksi muuta ovat sitten Hondan TRX:iä.

Autot

Toinen päivä muovasi luokan uuteen uskoon. Qatarin Al-Attiyah ajoi Minille pohjat ja nousi samalla luokan johtoon. Hänen perässään noin seitsemän minuutin päässä tulee Toyota Hilux -kaksikko De Villiers ja Ten Brinke. Neljäntenä tulee seuraava Mini hieman yllättäen Puolan kokeneen Krzystof Holowczycin kuskaamana. Viidennestä sijasta lähtien erot ovat pieniä Carlos Sainz on Peugeotillaan kuudes, Carlos Souza on tehdas Mitsubishillä yhdeksäs, kuperkeikan tehnyt Terranova on kymmenes. Paras tehdas Duster löytyy sijalta 17. Emiliano Spataro on 44 minuuttia kärkeä perässä. Toinen Peugeotin tehdaskuski Stefan Peterhansel löytyy sijalta 22. ja kolmas Cyril Despres sijalta 24. Ei varmasti ole mennyt Peugeotilla odotuksien mukaan. Lipposen kilpakumppani Espanjan Ramon Vila löytyy Herrator buggyllä sijalta 84 ja 8½ tuntia kärkeä perässä. Helppoa ei ole ollut. Tosin totesihan Robby Gordon (reilut 4h kärkeä perässä), että ralli on vasta alkanut ja podium paikka on tähtäimessä edelleenkin.

Kuorma-autot:

Kamazit alkoivat kirimään kärkeä kiinni. Kärkeen nousi Venäjän Eduard Nikolaev ja Stacey on Ivecolla vain 40 sekuntia perässä. Kolmanneksi nousi Venäjän Airat Mardeev myös Kamazilla 5 sekuntia Staceyn perässä. Neljäntenä on yllättäen Valko-Venäjän Siarhei Viazovich MAZilla. Tsekin Tatra -kuski Martin Kolomy on viides ja hänen perässään tulee MAN -kaksikko Loprais ja Van Vliet. Yksi ennakkosuosikeista eli Gerard De Rooy on Ivecolla sijalla yhdeksän. Tosin vain kuusi minuuttia kärjestä. Itse asiassa luokan kärki on erittäin tasainen. Mutta Kamazit menevät totutun kovaa ja on mielenkiintoista katsoa miten Viazovich pärjää MAZilla. Molemmat ovat Dakarissa nyt kolmatta kertaa.

Tänään

Tänään on vuorossa helpompi reitti eli San Juan-Chilecito. Reitti menee nyt Chilen puolelle. Kokonaiskilometri määrä on 675km. Autot ja kuorma-autot ajavat oman 284km pitkän ek:nsa, kun taas pyörät ja ATV:t suunnistavat 220km pituiselle ek:lle, joka nousee heillä aina yli 3000 metrin korkeuteen. Eli voisi päätellä vuorossa olevan kivikkoista röykytystä, jossa renkaat ovat kovilla.

 

69 thoughts on “Dakar 2015, 2.päivä Villa Carlos Paz-San Juan, 625km

  1. Päivitysilmoitus: ivermectil dosage for parasite infestations

  2. Päivitysilmoitus: dapoxetine patent expiration month and year

  3. Päivitysilmoitus: dapoxetine uk

  4. Päivitysilmoitus: stromectol capsules 6 mg

  5. Päivitysilmoitus: cialisjanus

  6. Päivitysilmoitus: generic sildenafil sildenafil citrate reviews

  7. Päivitysilmoitus: viagra for sale online

  8. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine proven effective

  9. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate

  10. Päivitysilmoitus: purchase viagra

  11. Päivitysilmoitus: viagra online usa

  12. Päivitysilmoitus: order viagra online

  13. Päivitysilmoitus: can deltasone

  14. Päivitysilmoitus: viagra for sale

  15. Päivitysilmoitus: cialis australia

  16. Päivitysilmoitus: tadalafel generic tadalafel tadalafel

  17. Päivitysilmoitus: where to order cialis

  18. Päivitysilmoitus: can you buy cialis online

  19. Päivitysilmoitus: order cheap cialis

  20. Päivitysilmoitus: generic viagra canada

  21. Päivitysilmoitus: generic viagra online

  22. Päivitysilmoitus: stromectol 6 milligrams

  23. Päivitysilmoitus: viagra otc

  24. Päivitysilmoitus: herbal cialis

  25. Päivitysilmoitus: stromectol trihydrate

  26. Päivitysilmoitus: canadian viagra

  27. Päivitysilmoitus: viagra for sale in australia

  28. Päivitysilmoitus: viagra gold

  29. Päivitysilmoitus: cialis price per pill

  30. Päivitysilmoitus: where to buy sildenafil

  31. Päivitysilmoitus: stromectol roundworm male

  32. Päivitysilmoitus: viagra without a doctor prescription

  33. Päivitysilmoitus: female viagra

  34. Päivitysilmoitus: order brand viagra

  35. Päivitysilmoitus: stromectol south africa

  36. Päivitysilmoitus: ivermectin half life humans

  37. Päivitysilmoitus: viagra 200mg tablets

  38. Päivitysilmoitus: stromectol for kidney infection

  39. Päivitysilmoitus: ivermectin human use

  40. Päivitysilmoitus: generic viagra singapore

  41. Päivitysilmoitus: how do you get cialis

  42. Päivitysilmoitus: what are the tetracycline antibiotics

  43. Päivitysilmoitus: viagra for female in india price

  44. Päivitysilmoitus: viagra price in mumbai

  45. Päivitysilmoitus: viagra best price online usa

  46. Päivitysilmoitus: viagra spray for women

  47. Päivitysilmoitus: tadalafilo

  48. Päivitysilmoitus: cialis super active

  49. Päivitysilmoitus: buy real viagra cheap

  50. Päivitysilmoitus: price for viagra

  51. Päivitysilmoitus: buy viagra online cheapest

  52. Päivitysilmoitus: viagra online

  53. Päivitysilmoitus: viagra cheap online

  54. Päivitysilmoitus: viagra without doctor prescription

  55. Päivitysilmoitus: viagra without doctor prescription usa

  56. Päivitysilmoitus: viagra side effects

  57. Päivitysilmoitus: viagra tablet

  58. Päivitysilmoitus: viagra jokes

  59. Päivitysilmoitus: natural viagra

  60. Päivitysilmoitus: over the counter sildenafil

  61. Päivitysilmoitus: natural viagra for men

  62. Päivitysilmoitus: herb viagra

  63. Päivitysilmoitus: snorting viagra

  64. Päivitysilmoitus: roman sildenafil

  65. Päivitysilmoitus: otc viagra

  66. Päivitysilmoitus: sildenafil price

  67. Päivitysilmoitus: pfizer viagra price

  68. Päivitysilmoitus: roman viagra

  69. Päivitysilmoitus: cialis cvs

Vastaa