Dakar 2015, 10. päivä, Iquique-Calama, 805km

Kaikille luokille oli sama reitti Iquiquesta Calamaan. Erikoiskokeen pituus oli 450km, siirtymien kanssa kokonaispituudeksi tuli 538km. Ek:n alussa vajaa 60km dyynejä, josta aletaan sitten nousta pikkuhiljaa Andeille. Määränpää Calama sijaitsee 3000 metrin korkeudessa. Marathon -pätkien jälkeen oli kyseessä normaalipäivä. Näytti siltä, että kärjessä menevät eivät pyrkineetkään ajamaan täysillä vaan lähinnä tarkkailen miten pahimmat kilpakumppanit ajoivat. 

Bike -luokka

Pyöriä lähti matkaan 93. Eilisestä sisuuntuneet Honda-kuljettajat pitivät yllä tahtia päivän etapilla. Portugalin Helder Rodrigues sai balsamia haavoilleen ollen etapin nopein. Paulo Goncalves niinikään Hondalla oli toinen, neljä minuuttia perässä. Marc Coma iski kiilan Honda armeijaan ollen KTM:llä kolmas, kuitenkin jo 7 minuuttia Rodriguesille jääneenä. Coman jälkeen tulivat Hondillaan eilen maansa myynyt Joan Barreda ja Argentiinan Javier Pizzolito. Molemmat olivat jo noin 20 minuuttia Rodriguesin perässä. Hondien jälkeen tulivat KTM:t järjestyksessä Svitko (SVK), Walkner (AUT), Price (AUS) ja Quintanilla (CHL). Erot olivat pieniä sijoilla 4.-9. sillä Pablo Quintanilla hävisi Rodriguesille reilut 23 minuuttia. Kolmikko Goncalves, Price ja Quintanilla meinasivat missata kokonaan checkpoint 1 ja sen hakemiseen meni kolmikolta aikaa. TOP10 ylti myös Dakarin monivuotinen kävijä ja Bike-luokassa viime vuonna kolmanneksi ajanut Ranskan Olivier Pain Yamaha WR450F:llä. Painin tämän vuoden kisa on ollut mollivoittoinen, oikeastaan mikä ei ole mennyt niin kuin pitäisi. Tekniikka ongelmia ja pieniä suunnistusvirheitä… enempää ei tarvitse. Päivän epäonnisiin kuuluu Ranskan Alain Duclos (Sherco), joka on teknisten ongelmien takia on jo toista kertaa pysähtynyt etapille. Sijoitukset TOP10 -joukossa voi unohtaa. Ruotsin Thomas Berglund ajoi jälleen järkevästi ollen tänään etapin 35. Eestin Mart Meeru oli etapin sijalla 46. 

Kokonaistilanteessa Barredan eilisen katastrofin jälkeen Marc Coman uhkaajaksi on noussut toinen Honda -kuski eli Pablo Goncalves. Goncalves on Marc Comaa reilut viisi minuuttia perässä. Kärkiparin jälkeen tuleekin etäisyyttä, sillä puolen tunnin päässä on KTM -kaksikko Quintanilla ja Price. Hienosti ajanut Slovakian Stefan Svitko on viidentenä 40 minuuttia Marc Comalle jääneenä. Ruben Faria on kuudentena jo tunnin perässä. Laia Sanz ajaa kahdeksantena toiseksi parhaana Honda -kuskina, tuskinpa tätä olisi kukaan lähdössä uskonut. Olivier Pain nousi myös TOP 10 -joukkoon. Etappivoittaja Helder Rodrigues on 13. reilut 3 tuntia jääneenä. Joan Barreda löytyy sijalta 18. jo 4h perässä Marc Comaa. Thomas Berglund on sijalla 23. ja hänen päämääränsä on päästä TOP20 -joukkoon ja olla paras yksin ajavien luokassa (eli ei huoltoa). Luokkajohto on selvä, mutta TOP20 on matkaa vielä 20 minuuttia. Sijalla 20. on nimittäin Argentiinan Javier Pizzolito. Thomas sanoinkin ettei hän voi ottaa sellaisia riskejä kuin mitä tallikuskit ottavat. Hänen pitää ajaa rauhallisesti ja tarkasti suunnistaen, koska pyörän ainoa korjaaja on hän. Korjaukset taas vievät nukkumisaikaa. Tähän mennessä KTM 450RR on toiminut erinomaisesti. Mart Meeru jatkaa sijalla 43. 13h kärkeä perässä.

ATV

ATV -luokassa lähti 21 mönkkäriä matkaan. Käytännössä luokka on kahden kuskin eli Ignacio Casalen (viime vuoden voittaja) ja Puolan Rafal Sonikin kaksintaistelu. Päivän voittoon ajoi yllättäjä eli Chilen Victor Lozic Hondallaan. Lozic osallistuu toiseen Dakar -ralliinsa ja sai nyt ensimmäisen etappivoiton. Hänelle 15minuuttia hävisi Puolan Rafal Sonik, mutta mikä tärkeintä hän voitti 11 minuuttia Casalea, joka oli neljäs. Kolmas oli (jo vakiopaikalla) Urugyain Sergio Lafuente 10 minuuttia Sonikille hävinneenä. Puolituntia perässä tuli sitten kolmikko Gonzalez (Yamaha), Declerck (Yamaha) ja Bolivian Walter Nosiglia Hondalla.

Kokonaistuloksissa Dakar 2015 on kahden kauppa. Rafal Super Sonik nousi nyt johtoon neljän minuuttia edellä Ignacio Casalea. Sergio Lafyente on tunnin perässä kolmantena. Neljäntenä oleva Gonzalez on jo jäänyt vajaa neljä tuntia. Paras ei Yamaha on viidentenä ajava Chilen Walter Nosiglia Hondalla. Sebastian Palma on paras nelivetoisten luokassa ja kokonaiskilpailussa 10. Yamahan herruus jatkuu ATV -luokassa.

Autot -luokka

Autoja lähti matkaan 76 kappaletta. Päivän etapilla Minit veivät kaksi ensimmäistä sijaa. Järjestyksessä Roma ja Al-Ayttiah. Venäjän Vasiliev hävisi päivän yllättäjälle Ranskan Buggy -kuski Guerlain Chicheritille vajaa 2 minuuttia. De Villiers hävisi kärjelle ehkä jo ratkaisevat 22 minuuttia. De Villiers teki yhden ratkaisevan suunnistusvirheen ja epäili itsekin maalissa hävinneensä kisan tämän päivän suunnistusvirheeseen. Kärjessä lähtenyt Saudikuski Yazeed Al-Rajhi teki myös suunnistusvirheen Checkpoint 3 saavuttaessa ja hävisi siinä omien sanojensa mukaan reilusti aikaa ollen päivän kuudes. Kun viimeiset 200km tultiin vielä puolitehoisten etujarrujen kanssa niin on pieni ettei Al-Rajhi hävinnyt enempää kuin 27 minuuttia kärjelle. Toyotoilla näytti jotenkin olevan ongelmia kartalla pysymisessä, sillä Hollannin Ten Brinke hukkasi muutaman tunnin etsiessään Checkpoint 3:sta. Puolan Krzysztof Holowczyc ajaa tasaisen varmasti ollen tänään seitsemäs. Orlando Terranova oli kahdeksas ja Robby Gordon yhdeksäs, mutta heillä ei ole Roman tavoin enää asiaa kokonaiskilpailussa. Paras Peugeot oli Cyril Despres sijalla 11.

Kokonaiskilpailussa Al-Ayttiah kasvatti eron De Villiersiin 24 minuuttiin. Al-Rajhi on jäänyt Giniel De Villiersistä puolestaan noin 15 minuuttia. Kolmikon jälkeen on pitempi ero, sillä hieman yllättäen neljäntenä ajava Puolan Mini -kuski Krzysztof Holowczyc on jo 1h 20 minuuttia perässä Al-Ayttiahia. Yli kaksi tuntia perässä tulevat kolmikko Van Loon (Mini), Lavieille (Toyota) ja Souza (Mitsubishi). Souzan jälkeen kokonaistuloksissa tulevat Vasilyev(RUS), Ten Brinke (NDL) ja  Rakhmbayev (KAZ). Niukasti TOP10 pudonneena on Ranskan Buggy -kuski Ronan Chabot. Tänään etujousituksen murheista kärsinyt (54.) Peugeotin Stephane Peterhansel on kokonaistuloksissa sijalla 14.

Kuorma-autot

Kuorma-autoja lähti päivän etapille 43. Päivä näytti vakiinnuttavan sen, että kokonaiskilpailun kolme ensimmäistä sijaa menevät Kamazeille. Ainoastaan kokonaiskilpailussa mahdollisuutensa menettänyt Hollannin De Rooy pystyy Ivecolla iskemään kiilaa Kamaz -rintamaan. Nikolajaev oli alussa johdossa, mutta Mardeev kuroi sitten lopun teknisillä osuuksilla eron kiinni ja voittoon. Tämän päivän etappi meni järjestyksessä Mardeev (Kamaz), Nikolajaev (Kamaz), De Rooy (Iveco) ja Karginov (Kamaz). Tsekin Ales Loprais jäi MANilla 10 minuutia kärjestä, Hans Stacey 25minuuttia ja Tsekin Martin Kolomy Tatralla reilut 28 minuuttia. Neljäs Kamaz eli Dmitry Sotnikov oli päivän kahdeksas, 10 minuuttia Kolomylle hävinneenä

Kokonaiskilpailussa Kamazit tulevat järjestyksessä Mardeev, Nikolaev (+14m) ja Karginov (+20m). Tsekin Ales Loprais on jäänyt jo 1h18min, Hans Stacey 2h30min ja Martin Kolomy Tatralla 3h22min. TOP10 nousi uusi merkki eli hollantilainen Ginaf. Caterpillarin moottori (C18) kehrää noin 900hv, painoa löytyy puolestaan 9000kg. Ginaf Rally Power Team ajattaa neljää autoa ja nopein heistä on Hollannin Jos Smink, joka on ensimmäistä kertaa Dakarissa.

Tänään

On vuorossa osuus Calama-Salta eli saavutaan Argentinan puolelle. Moottoripyörille ja ATV:lle on oma reittinsä, jonka pituus on 891km, näistä 371km on ek kilometrejä. Autot ja kuorma-autot ajavat oman reittinsä 860km, josta ek:n osuus on 359km. Tämän päivän reittiä pidetään yhtenä Dakar 2015 vaikeimmista. Varsinkin lopun tekninen osuus voi tehdä isojakin muutoksia. Toinen vaikeuttava asia on korkeus eli jo ek:n lähtö on 3600m korkeudella ja reitti kipuaa aina 5000 metriin. Pyörille ja ATV:lle kyseessä on Marathon osuus eli yötauolla Saltassa huolto ei saa avustaa.

71 thoughts on “Dakar 2015, 10. päivä, Iquique-Calama, 805km

  1. Päivitysilmoitus: what is ivermectil

  2. Päivitysilmoitus: difference chloroquine and hydroxychloroquine

  3. Päivitysilmoitus: ivermect 375 uses

  4. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine brand

  5. Päivitysilmoitus: buy dapoxetine

  6. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine side effects eye

  7. Päivitysilmoitus: hydroxychloroquine 200mg tabs

  8. Päivitysilmoitus: herbal viagra

  9. Päivitysilmoitus: viagra generic

  10. Päivitysilmoitus: brand levitra tadalafil viagra add to cart

  11. Päivitysilmoitus: buy real viagra online

  12. Päivitysilmoitus: buy stromectol antiparasitic online uk

  13. Päivitysilmoitus: generic viagra india

  14. Päivitysilmoitus: order viagra

  15. Päivitysilmoitus: cetirizine and stromectol

  16. Päivitysilmoitus: female viagra

  17. Päivitysilmoitus: viagra online pharmacy

  18. Päivitysilmoitus: where can i buy cialis cheap

  19. Päivitysilmoitus: buy cialis tadalafil

  20. Päivitysilmoitus: buy cialis uk

  21. Päivitysilmoitus: viagra cost

  22. Päivitysilmoitus: viagra online

  23. Päivitysilmoitus: generic viagra

  24. Päivitysilmoitus: cialis 10 mg tablet

  25. Päivitysilmoitus: stromectol for covid

  26. Päivitysilmoitus: viagra buy online

  27. Päivitysilmoitus: sildenafil cost in india

  28. Päivitysilmoitus: purchase generic viagra

  29. Päivitysilmoitus: side effects of tadalafil

  30. Päivitysilmoitus: cheapest viagra

  31. Päivitysilmoitus: stromectol 600 mg

  32. Päivitysilmoitus: where do you buy cialis

  33. Päivitysilmoitus: buying viagra online

  34. Päivitysilmoitus: stromectol usa

  35. Päivitysilmoitus: can i buy viagra over the counter in south africa

  36. Päivitysilmoitus: can i purchase viagra over the counter in canada

  37. Päivitysilmoitus: what is ivermectin used to treat

  38. Päivitysilmoitus: viagra price per pill

  39. Päivitysilmoitus: cialis tadalafil 10mg tablets

  40. Päivitysilmoitus: ivermectin dose for adults

  41. Päivitysilmoitus: how to buy generic viagra online

  42. Päivitysilmoitus: do you need a prescription to buy viagra on internet

  43. Päivitysilmoitus: where to buy pfizer viagra in india

  44. Päivitysilmoitus: trust pill viagra

  45. Päivitysilmoitus: tadalafil bnf

  46. Päivitysilmoitus: liquid cialis

  47. Päivitysilmoitus: buy viagra from canada are they real

  48. Päivitysilmoitus: viagra on line

  49. Päivitysilmoitus: sildenafil 50 mg

  50. Päivitysilmoitus: canadian pharmacy viagra

  51. Päivitysilmoitus: viagra alternatives

  52. Päivitysilmoitus: pfizer viagra price

  53. Päivitysilmoitus: viagra no prior prescription

  54. Päivitysilmoitus: viagra without a doctor prescription walmart

  55. Päivitysilmoitus: online viagra

  56. Päivitysilmoitus: natural viagra recipe

  57. Päivitysilmoitus: viagra otc

  58. Päivitysilmoitus: levitra

  59. Päivitysilmoitus: viagra en ligne

  60. Päivitysilmoitus: viagra tablets australia

  61. Päivitysilmoitus: goodrx viagra

  62. Päivitysilmoitus: best online pharmacy for viagra

  63. Päivitysilmoitus: strongest viagra pill

  64. Päivitysilmoitus: viagra prices

  65. Päivitysilmoitus: cialis viagra

  66. Päivitysilmoitus: great sex games

  67. Päivitysilmoitus: fildena

  68. Päivitysilmoitus: viagra sildenafil

  69. Päivitysilmoitus: viagra amazon

  70. Päivitysilmoitus: cvs viagra

  71. Päivitysilmoitus: cialis tablet

Vastaa