Dakar 2015, 1.päivä Buenos Aires – Villa Carlos Paz

Dakar 2015 alkoi eilen Etelä-Amerikan aikaa. Tämän vuoden kilpailu keräsi yhteensä 395 joukkuetta, joista 160 kuskia moottoripyörillä, 45 ATV -kuljettajaa, 135 autokuntaa ja reilut 60 kuorma-autoa.

Suomalaisia osallistujia ei ole tänäkään vuonna, Eestistä on moottoripyörissä Mart Meeru Honda CRF450 Dakar -pyörällä. Mart oli viime vuonna ensimäistä kertaa mukana ja sijoitus oli lopulta 40. Ruotsista osallistuu Annie Seel, UK Rally Raidin rakentamalla Desert Warrior -autolla. Annielle kyseessä on seitsemäs Dakar, viisi kertaa hän on osallistunut kisaan moottoripyörällä (paras sijoitus 45. ja “lady bike” -palkinto) ja viime vuonna oli ensimmäinen yritys autolla (keskeytys).

Dakarin ensimmäisenä kisapäivänä reitti kulki Buenos Airesista-Villa Carlos Paziin. Kokonaispituus oli reilut 800km, josta erikoiskokeen pituus oli 175km. Buenos Airesissa oli lähtöön tullut arvioiden mukaan reilut 650.000 ihmistä. Kertonee jotain Dakarin hurjasta suosiosta nimenomaan Etelä-Amerikassa.

Autoluokassa nähtiin eniten draamaa, kun viime vuoden voittaja Nani Roma, joutui parkkeeraamaan autonsa tien sivuun Minin öljynpaineiden hävitessä 10km erikoiskokeen lähdöstä. Huoltoautothan pääsevät reitille vasta kilpailijoiden mentyä, joten Roma jäi nyt ensimmäisenä päivänä vajaa 9 tuntia kärjelle. Päivän nopein oli Al-Ayttiah, mutta hänelle annettiin puolestaan 2 minuutin aikasakko ylinopeudesta siirtymätaipaleella, joten hän tippui seitsemänneksi. Voitto meni kuitenkin Mineille. Kokenut Orlando Terranova (ARG) hävisi Al-Ayttiahille vain 22 sekuntia. Toiseksi tuli hieman yllättäen USA:n Robby Gordon Hummerilla ja kolmas oli Giniel de Villiers Toyota Hiluxilla. Nopein Dacia Duster oli viides (Spataro/Lozada) ja nopein Peugeot oli kahdeksas (Sainz/Cruz). Peugeot on mukana tehdasteaminä 25 vuoden tauon jälkeen ja panostus sekä sen myötä odotukset ovat kovat. Tämän päivän reitti oli kaikkien kuljettajien mielestä lyhyt ja nopea. Vasta seuraavan päivän ek. erottelee joukkoa. Ruotsin Annie Seel löytyy sijalta 127. Ja ainakin Timo Lipposelle/Risto Riihimäelle tuttu kilpakumppani Tuareg Rallysta eli Espanjan Vila/Gonzalez Herrator -buggyllä löytyvät sijalta 80.

 

Moottoripyörissä päivän nopein oli Englannin Sam Sunderland KTM 450:lla. Perässään tutut eli Goncalves, Coma, Barreda, Duclos…Eestin Mart Meeru oli sijalla 87. 23 minuuttia kärjestä. Monet kuskit hölläsivät tahtia, sillä nopealla osuudella oli yllättäviä kuoppia ja railoja. Kun nopeudet nousivat parhaimmillaan 180km/h (Barreda) niin matkan teko voi tyssätä yllättävään monttuun ihan lopullisesti.

Yamaha voittoisella ATV-puolella oli kärki myös tuttu. Yamaha Raptor -kuskit Casale, Sonik, Lafuente olivat kärjessä. ATV-puolella erot ovat myös pieniä. Yamaha vetoisessa luokassa on Can Am pikkuhiljaa noussut toiseksi suosituimmaksi kisapeliksi ja malli on kaikilla sama eli 800 Renegade.

Kuorma-auto luokassa Kamaz -armada jätettiin podiumin ulkopuolelle. Hollannin Hans Stacey oli Ivecolla nopein. Noin 33 sekuntia perässä tulivat MAN-kuskit Van Vliet ja Loprais.Tsekin Martin Kolomy oli Tatralla neljäs. Ennakkosuosikit eli Kamaz -kuskit löytyvät sijoilta 6, 7 ja 11. Järjestyksessä Mardeev, Nikolaev ja viime vuoden voittaja Karginov. Gerrad de Rooy löytyy Ivecollaan sijalta 9. Heti Rooyn perässä on Valko-Venäjän Viazovich MAZillaan.

Tänään on edessä Dakarin pisimmän ek sisältävä päivä eli Villa Carlos Pazista San Juaniin Andien juurelle. Kokonaispituus on reilut 600km, josta erikoiskokeen osuus on pyörillä, atv:llä ja autoilla 518km. Kuorma-autoilla ek:n pituus on reilut 300km. Reitti nousee välillä 2000km korkeuteen ja sisältää kivisiä vuoristopolkuja ja hiekka-aavikkoa.

11 thoughts on “Dakar 2015, 1.päivä Buenos Aires – Villa Carlos Paz

  1. Päivitysilmoitus: ivermectil prices at cvs pharmacy

  2. Päivitysilmoitus: stromectol and clav

  3. Päivitysilmoitus: what is priligy

  4. Päivitysilmoitus: stromectol for chickens

  5. Päivitysilmoitus: deltasone trihydrate 10 mg uses

  6. Päivitysilmoitus: ampicillin stromectol

  7. Päivitysilmoitus: expired stromectol reddit

  8. Päivitysilmoitus: ivermectin adult dose

  9. Päivitysilmoitus: ivermectin 6mg uses

  10. Päivitysilmoitus: ivermectin online

  11. Päivitysilmoitus: where to buy viagra otc

Vastaa