Auto 2016 käymisen arvoinen

Tänään (18.11) Helsingin Messukeskuksessa avattu Auto 2016 -näyttely tarjosi autojen lisäksi uusia houkuttimia. Ensinnäkin oli mahdollisuus koeajaa autoja näyttelyn yhteydessä, tämän lisäksi Subarulla oli Pohjoisen sisäänkäynnin yhteydessä oman EyeSight -jarrutesti rata ja vieressä oli Land Roverin “jousien venytys” testirata.

Nelivetoisten autojen osalta päähuomion vei uusi Toyota Hiluxin Arctic Trucks 35 -malli. Varustettuna varta vasten auton suunnitelluilla Nokia Hakkapeliitta LT 315/70R17 -renkailla. Auto keräsi yleisöä ympärilleen. Huolimatta hinnasta eli reilut 21.000e Hiluxin hinnan päälle oli ensimmäiset jo ehditty myydä näyttelyn yhteydessä. Arctic Trucks Finlandin Ville Viikari oli sitä mieltä, että jotain valoa näyttäisi olevan Suomenkin taloudessa, joten odotukset niin 33″ ja 35″ -mallien osalta ovat positiiviset. Suomessa ensimmäiset AT33/35 Hiluxit valmistuvat tammikuussa 2017 Sipoossa.

Land Roverin osastolla uusi Discovery 5 keräsi odotetusti yleisöä. Näin pikaisesti tuntuu siltä,että uusi Discovery 5 on suunniteltu lähinnä USA:n markkinoille. Varsinkin perän muotoilu on eurooppalaisen silmään outo. Näyttelyssä oli tietysti kaikin herkuin varustettu HSE -malli, seitsemänpaikkaisena. Tuntui siltä, että kaikki mahdollinen ja mahdotonkin hoidetaan nyt sähköllä. Karrikoiden kuljettajan ja matkustajien tarvitsee vain istua autoon sisään. Tosin, turvavyön joutuu vielä laittamaan ihan käsin. Siitä miinus. Näin maallikkona kun ei omista uutta Range Roveria eikä ainakaan näillä näkymin tule ihan heti omistamaan Discovery 5:sta hieman ihmetyttää tuo Land Roverin nykylinja. On nimittäin enää vaikea kuvitella miten Land Rover Discovery 5 jää ylellisyydessä jälkeen Range Roverista. Ehkä se on brändi. Range Rover on Range Rover ja Land Rover on Land Rover. Ennen vanhaan Land Rover oli se work -car, nyt viimeistään Discovery 5:n kanssa Land Rover ei voisi olla kauempana work -carista. Toinen mikä kiinnitti nopeasti huomion, että auto on iso, mutta ei siellä tilaa ole. Varsinkin kuljettajan paikka on niin täyteen ahdettu kaikenmaailman vitkutinta ja paksua keskikonsolia, että heikompi saa “cramped” olon. Tavaratilaakaan ei voi koosta kiittää. Jos kaikki seitsemän paikkaa ovat miehitettyinä niin matkatavarat tuodaan perässä varmaan toisella autolla. Discovery 5:sta voisi sanoa, että ei mikään naisen kenkä. Naisen kenkähän pitää olla ulkonäöltään siro ja pieni, mutta sisältä tilava.

Se, mikä oli Fun -osuus oli ulkona eli Land Roverin testirata. Eihän se pitkä ja vaativa ollut, mutta sellaiselle, joka ei ole maastossa ajanut (eli 99% kuskeista) varmasti kokemus. Mielenkiintoista oli, nyt saa vihdoinkin Discovery Sport -mallia varustettuna GKN:n nelivetosysteemilllä Haldexin sijaan. Jos näin äkkiarvion antaisi niin valinta olisi ehdottomasti GKN -nelivetosysteemillä varustettu Discovery Sport, kun hinnassakaan ei ole eroa.


auto2016-7 Vähän nurkan takaa tuli uuden Isuzu D-MAXin esittely. Mitään teknisiä tietoja ei ollut saatavissa ja maahantuojakin näytti keskittyvän muihin merkkeihin niin asia jäi vähän vajavaiseksi. Ainakin sisustus kojelautaa myöten on laitettu kokonaan uusiksi.

TruckMasters oli isolla osastolla esillä. Ja miksipä ei olisi ollut. Nimittäin 11kk jatkunut kädenvääntö aina oikeudessa asti on päättynyt ja nyt TruckMastersien myynti pääsee Suomessa todella alkamaan. Autojen kilvettämisessä ei ole enää ongelmia. Näyttelyssä oli esillä kevyet kuorma-auto versiot OX44 (eli Hilux) ja Cadillac Escalade. Lauantaina tulee paikalle amerikan herkku eli Nissan Titan V8:lla. TruckMasters muutokset tehdään Sipoossa Arctic Trucksilla ja käyttöön tulee laadunvalvonta, ISO 901 -normitus valmistuksessa yms. Suomeksi, TruckMasters autojen tuotannosta tulee ihan laatuvalvottua teollista tuotantoa. TruckMastersien myynti tapahtuu ainakin näillä näkymin Vantaalle avatun myymälän kautta. Tavoitteissa on myydä ensivuonna 500 TruckMastersia Suomeen. Autojen huoltohan tapahtuu Fixus -ketjun kautta. Tällä hetkellä ei ole tarkoitus avata muita myymälöitä, mutta aika näyttää. Se suunnan muutos on myös tehty piirimyyjä puolella, että jatkossa piirimyyjäkin on Truckmasters, piirimyyntiä ei anneta ns. toisten käsiin.

Veholla oli laaja osasto, mutta G-Wagenia jäi sieltä kaipaamaan. Varsinkin tulossa olevaa G-Wagen Professional -mallia ja edes näytille porttaali -G:tä. Veholla on jo niinauto2016-10 laaja mallisto (ja laajenee pickupien myötä), että varmaan tarvitaan kohta oma Messukeskus kaikkien mallien esittelyyn. Mitsubishillä ja Nissanilla olivat myös isot osastot ja kaikessa hiljaisuudessa Mitsun Pajerokin on saanut sisustuksen osalta päivityksen. Nissan esitteli puolestaan kierrejousitettua Navaran Double-Cabbia. Fordin osastolla Rangerin Wildtrack jäi vähän muiden varjoon. Dacialta oli esillä Dusterin Black Shadow -versio. Duster kuitenkin kaipaisi jo isompaa päivitystä.

Neliveto puolelta pitkä miinus Jeepin puuttumisesta kokonaan. Poisjääminen oli ns. huono valinta.

Kokonaisuutena Auto 2016 on saanut uutta ilmettä. Koeajot ja testiradat tuovat vaihtelua pelkkien autojen katseluun. Niitä kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi. Aikuisten lippu maksaa 18e ja lasten 11e. Perhelippu kustantaa 39e. Vaikkei olisi uutta autoa ostamassa, messuilla viettää helposti autojen ja koeajojen kanssa koko päivän. Ja voisihan sitä rahansa huonomminkin käyttää.

69 thoughts on “Auto 2016 käymisen arvoinen

  1. Päivitysilmoitus: using ivermectin to treat heartworms

  2. Päivitysilmoitus: ivermectil coverage

  3. Päivitysilmoitus: priligy uk cost

  4. Päivitysilmoitus: stromectol for uti in pregnancy

  5. Päivitysilmoitus: order cialis online

  6. Päivitysilmoitus: viagra online canada

  7. Päivitysilmoitus: viagra prescription online

  8. Päivitysilmoitus: cheapest ivermectin online

  9. Päivitysilmoitus: stromectol for jaw bone infection

  10. Päivitysilmoitus: average cost of generic dapoxetine

  11. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate 100mg

  12. Päivitysilmoitus: generic for viagra

  13. Päivitysilmoitus: sildenafil help

  14. Päivitysilmoitus: sildenafil 50 mg

  15. Päivitysilmoitus: herbal cialis

  16. Päivitysilmoitus: can you order cialis online

  17. Päivitysilmoitus: cialis rx

  18. Päivitysilmoitus: online generic viagra

  19. Päivitysilmoitus: viagra online pharmacy

  20. Päivitysilmoitus: cialis buy australia

  21. Päivitysilmoitus: viagra prescription

  22. Päivitysilmoitus: cadista 40mg

  23. Päivitysilmoitus: stromectol clav 875

  24. Päivitysilmoitus: otc viagra

  25. Päivitysilmoitus: viagra singapore price

  26. Päivitysilmoitus: order viagra soft tabs

  27. Päivitysilmoitus: tadalafil 20mg price

  28. Päivitysilmoitus: generic viagra online canadian pharmacy

  29. Päivitysilmoitus: online viagra

  30. Päivitysilmoitus: ivermectin cancer dose human

  31. Päivitysilmoitus: stromectol capsules 6

  32. Päivitysilmoitus: cialis 10 mg

  33. Päivitysilmoitus: viagra pills

  34. Päivitysilmoitus: tadalafil brand name in india

  35. Päivitysilmoitus: generic viagra to buy

  36. Päivitysilmoitus: ivermectin prescription only

  37. Päivitysilmoitus: ivermectin in canada for humans

  38. Päivitysilmoitus: viagra for sale in mexico

  39. Päivitysilmoitus: cialis

  40. Päivitysilmoitus: bactrim oral suspension package insert

  41. Päivitysilmoitus: can i buy sildenafil over the counter

  42. Päivitysilmoitus: viagra samples kroger

  43. Päivitysilmoitus: free female viagra samples

  44. Päivitysilmoitus: viagra canada price compare

  45. Päivitysilmoitus: tadalafil research

  46. Päivitysilmoitus: tadalafil generic availability

  47. Päivitysilmoitus: buy keyword online viagra

  48. Päivitysilmoitus: viagra shipped from usa

  49. Päivitysilmoitus: sildenafil

  50. Päivitysilmoitus: order viagra

  51. Päivitysilmoitus: campicillin buy

  52. Päivitysilmoitus: buy generic viagra

  53. Päivitysilmoitus: viagra tablet

  54. Päivitysilmoitus: viagra without a doctors approval

  55. Päivitysilmoitus: viagra no prescription

  56. Päivitysilmoitus: sildenafil viagra

  57. Päivitysilmoitus: order prescription viagra online

  58. Päivitysilmoitus: viagra alternative

  59. Päivitysilmoitus: price for viagra

  60. Päivitysilmoitus: compra viagra

  61. Päivitysilmoitus: chewable viagra

  62. Päivitysilmoitus: over the counter viagra where to buy

  63. Päivitysilmoitus: viagras

  64. Päivitysilmoitus: viagra price

  65. Päivitysilmoitus: viagra substitute

  66. Päivitysilmoitus: roman sildenafil

  67. Päivitysilmoitus: viagra pills for men

  68. Päivitysilmoitus: cialis or viagra

  69. Päivitysilmoitus: buy viagra cheap

Vastaa