American Car Show 2018

Pitihän siellä käydä eli American Car Show 2018. Tänä vuonna ei ollut hirveitä ennakko-odotuksia ja tuskin olisi tullut lähdettyä ellei siellä olisi ollut Mad Moosen -osastoa, monen vuoden tauon jälkeen.

Mad Moosen ja Jeeppi -kerhon osastot olivat vierekkäin. Mad Moosen teemana oli vanhat kilpurit (sen olisi voinut jotenkin tuoda yleisöllekkin esiin) ja niinpä siellä oli näytillä veljekset Keinästen avo-Range, joka on käynyt läpi täydellisen entisöinnin ja palautettu samalla kisakuosiin. Eklundin Timpan sininen Toyota BJ, jolla on voitettu eniten Suomessa Off Road Trial -mestaruuksia ja kisoja, modified -luokassa. Auto on yhä ”as it was” kunnossa. Vieressä oli Parkkisen Harrin vai taitaapi nykyisin olla apukuski Birgit Vartiaisen omistuksessa oleva sateenkaari BJ. Popon Jeep, joka on myös näitä pystien keräilijöitä. Popohan ajoi menestyksekkäästi myös Ruotsin Trial -sarjaa, silloin 1990 -luvulla. Olihan siellä mukana original -luokan VALPia jne.. hyvä kattaus. Ingmanin Benkun Rangea, Lampisen Klasun UAZ:ia tai vaikkapa Ojanperän Comanchea, Aromäen Maken Volvoa…jäi hieman kaipaamaan. Ja onhan niitä paljonkin…Lisänä oli Latopellon military-Scania ja Keinäsen Harrin Land Rover 101 Forward Control, veikkaisin että ainoa Suomessa. Moottorina on Roverin V8, vaihde- ja jakolaatikko olivat Classic Rangesta, jatkuva neliveto, jarrut Series III 1ton, Salisburyn akselit, elliptiset lehtijouset…ensimmäiset autot toimitettiin Englannin armeijalle vuonna 1975 ja viimeisimmät palvelivat vielä NATO-operaatiossa Kosovossa. Land Rover 101 FC mallia ei myyty koskaan siviilikäyttöön uutena vaan kaikki markkinoilla olevat ovat joko Englannin armeijan tai NATOn huutokauppaan laittamia. Harrin auto on ollut Luxemburgin! armeijan käytössä. Siis kääpiövaltiolla on oma armeija! Siitä varmaa johtuu myös auton erinomainen kunto.

MIL-safareilla oli oma todella tyylikäs ja näyttävä autojen ympärille tehty lavastus. 10 pistettä.

Offiosastosta erillisenä oli Juvosen Land Rover Defender, automaattiaskilla. Tykkää, jos tuollaisesta tyylisuuntauksesta pitää. Työn jälki oli kyllä siistiä. Tuning -osastolla valitsi tämä Japanista ja USA:sta tullut chamber -villitys. Viimeistään sillä saadaan tuning -autosta ajokelvoton. Mutta chamber -villitys on in, kunnes tulee seuraava. Muutama rekka oli myös paikalla, choppereita, Indianin muhkeita pyöriä ja ainoa mönkijäosasto oli Quad Racingin crossimönkijä -osasto. Mikä oli piristävä poikkeus.

Kokonaisuutena jäi vähän väljähtäneen kaljan maku. Yleisöäkään ei ollut paljon. Monikaan näytteilleasettaja ei ollut nähnyt mitään vaivaa. Autot oli vain ajettu sisään maton päälle. Vastinetta lipun hinnalle? ei todellakaan ja sen American etuliiteen voisi pikkuhiljaa poistaa nimestä.

65 thoughts on “American Car Show 2018

  1. Päivitysilmoitus: chloroquine treating covid 19

  2. Päivitysilmoitus: manufacturers of ivermectil

  3. Päivitysilmoitus: clomid from mexico

  4. Päivitysilmoitus: zovirax lacourse sark

  5. Päivitysilmoitus: can you take priligy everyday

  6. Päivitysilmoitus: azithromycin dosing uptodate

  7. Päivitysilmoitus: chloroquine phosphate 6

  8. Päivitysilmoitus: grossesse et ivermectin 1g

  9. Päivitysilmoitus: buy sildenafil online

  10. Päivitysilmoitus: tadalafil cialis pills for sale online

  11. Päivitysilmoitus: oral ivermectin for head lice

  12. Päivitysilmoitus: cheap generic viagra online

  13. Päivitysilmoitus: viagra online

  14. Päivitysilmoitus: purchase viagra online

  15. Päivitysilmoitus: viagra pill

  16. Päivitysilmoitus: cialis tadalafil 20mg

  17. Päivitysilmoitus: stromectol 6mg for diverticulitis

  18. Päivitysilmoitus: cialis france

  19. Päivitysilmoitus: cialis 20 mg online

  20. Päivitysilmoitus: viagra generic online

  21. Päivitysilmoitus: viagra for sale

  22. Päivitysilmoitus: www.viagrarover.com

  23. Päivitysilmoitus: tablet cialis 20 mg

  24. Päivitysilmoitus: actavis equivalent to cadista

  25. Päivitysilmoitus: can i buy viagra online without a prescription

  26. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate 100

  27. Päivitysilmoitus: cialis price

  28. Päivitysilmoitus: stromectol and pregnancy

  29. Päivitysilmoitus: viagra without doctor prescription

  30. Päivitysilmoitus: viagra sample

  31. Päivitysilmoitus: cialis oral

  32. Päivitysilmoitus: viagra buy

  33. Päivitysilmoitus: men viagra

  34. Päivitysilmoitus: ivermectin for humans usa

  35. Päivitysilmoitus: buy cheap viagra online australia

  36. Päivitysilmoitus: ivermectina y coronavirus

  37. Päivitysilmoitus: cialis 20 mg tablet

  38. Päivitysilmoitus: cap stromectol

  39. Päivitysilmoitus: compare viagra prices uk

  40. Päivitysilmoitus: cialis from canadian pharmacy registerd

  41. Päivitysilmoitus: female viagra she goescrazy

  42. Päivitysilmoitus: how much are viagra pills at walmart?

  43. Päivitysilmoitus: buy cialis pills

  44. Päivitysilmoitus: tadalafilo

  45. Päivitysilmoitus: viagra meaning

  46. Päivitysilmoitus: viagra without a doctor prescription

  47. Päivitysilmoitus: order viagra pills online

  48. Päivitysilmoitus: viagra no prior prescription overnight

  49. Päivitysilmoitus: viagra non prescription

  50. Päivitysilmoitus: viagra in india

  51. Päivitysilmoitus: best online pharmacy for viagra

  52. Päivitysilmoitus: cvs viagra

  53. Päivitysilmoitus: viagra prescription drugs

  54. Päivitysilmoitus: viagra online kaufen

  55. Päivitysilmoitus: where to buy over the counter male viagra

  56. Päivitysilmoitus: instant natural viagra

  57. Päivitysilmoitus: viagra ohne rezept

  58. Päivitysilmoitus: viagra walmart

  59. Päivitysilmoitus: cost of viagra

  60. Päivitysilmoitus: viagra pills for men

  61. Päivitysilmoitus: playful stepsis loves sex games

  62. Päivitysilmoitus: sildenafil citrate

  63. Päivitysilmoitus: sildenafil

  64. Päivitysilmoitus: liquid cialis

  65. Päivitysilmoitus: natural cialis

Vastaa