Maxpo -messut Hyvinkäällä

Kahden vuoden tauon jälkeen pidettiin ensimmäiset messutkin eli Hyvinkään avasikauden maanrakennus- ja ympäristönhoitokoneiden osalta. Näytteille asettajia oli mukana reilut 260, sen sijaan kävijämäärä reilut 10.000 kävijää kolmen päivän aikana oli pienoinen pettymys järjestäjille. Oliko syynä äitienpäivä viikonloppu, huono sää tai vähän jokaisen kansalaisen ja varsikin alan yrityksien taloutta kiristävä polttoaineen ja muiden pakollisten kustannusten nousu. Arvailuja on aina helppo esittää. Kävimme paikalla perjantaina ja ohessa on muutamia poimintoja messuvilinästä.

Sisäteltassa oli KATSAn osasto. KATSA tuli mieleen suomalaisen miehistönkuljetus ajoneuvon eli PMPV-6×6 eli Protolabin eli “Misun” jakolaatikon valmistajana. Osastolla selvisi myös, että KATSAlta onnistuu välityksien tekemisen lisäksi myös taitoa vetoakseleiden tekoon spooritusta myöten. Hinnatkin saadaan kilpailukykyiseksi, jos akseleita tilataan useampaan autoon kerralla. “Sarjatuotanto” on aina etu. Vetoakselien materiaali löytyy myös kotimaasta eli Ovako Metallilta, joka toimittaa materiaalin mm. Mercedeksen Unimog -kuormureihin. Varsin monipuolinen paja, jota voi varauksetta suositella. Protolab on myös kehittynyt eli moottorin on tullut parhaimmissa versioissa 150hv lisää, tietysti jäähdytystä on parannettu, taka-akseli on nyt kääntyvä, ohjaamon ja kopin tiloja on parannettu ja ennen kaikkea Protolab täyttää nyt NATO-luokituksen kovimmatkin suojausluokitukset eli Stanag 4569 Level 6:en. Eli Protolabin suojaus kestää uusimmat uraanikärjillä varustetut APFSDS -panssarintorjuntaohjukset. Suojauksessa ollaan maailman kärjessä. Puolustusvoimilla on neljä autoa testissä, mutta valtion pääomistaman Patrian ollessa Puolustusvoimien hovihankkija on kaupanteko vaikeata. Markkinoita pitää katsella ulkomailta.

ATLOKin osasto oli siinä vieressä ja nähtävää oli. Vetonaulaksi oli tuotu pitkälti Warnin osilla rakenneltu Jeep Wrangler 35″ gummein. Jenkkityylin oli myös panostettu sisustaan. Äänieristeitä oli lisätty ja poppikoneet olivat saaneet uutta puhtia. Toivottavasti Jeeppiin on mahdollisuus tutustua jatkossa paremmin. Messujen kohderyhmää kiinnosti myös uutuus eli Warnin hydraulivinssi -sarja kaivinkoneisiin. Laiteelle löytyy varsinkin isojen kaapeleiden vedossa hommaa…Vision X:n valosarjat olivat saaneet päivitystä ja esillä olivat myös Factory 55 narulenkit, stopparit ja kiinnikkeet. Marlowen naruista oli näytillä uutuus eli HD käyttöön tarkoitettu naru, jossa itse naru on suojattu likaa, hiekkaa vastaan venyvällä kumisuojalla, joka muodostuu rinnakkain yhdistetystä kumisäikeistä. Aika mieleenkiintoinen ja voisi kuvitella antavan erinomaisen suojan narun pahimpia vihollisia vastaan eli hiekkaa, mutaa ja kiviä vastaan hankaamista. Suoja myös estää jumit, sillä se pitää narun pyöreänä, joten naru ei pääse litistymään kelalle edes märkänä. Oli puhetta, että saisimme sellaisen pitempioaikaiseen testiin, paperilla tuntuu toimivalta…

Can-Am oli esillä Hyvinkään Konetalon osastolla ja varmaan ensimmäisen kerran olivat kaikki 2022 uutuudet esillä. Tähtenä tietysti uudella automaattisella Visco-4Lok varustetut maastomönkijät eli tonniset X MR:t ja X XC:t. Osastolla oli myös UTV -luokan kunkku eli 200 heppainen Maverick X RS Turbo RR. Can-Amin toimitusongelmat näyttävät pikkuhiljaa olevan ohi, joten laitteita saadaan jonossa oleville tilaajille…vihdoinkin.

Maxpossa olivat mukana myös Polaris Sporttikoneen osastolla, Polariksen 2022 mallien toimitukset ovat takkuileet, mutta valoa olisi näkyvissä toukokuun puolenvälin jälkeen. CFMOTOn ja Segwayn osastot sijaitsivat Polariksen kanssa vierekkäin ja olipa järjestäjien mukaan vieressä myös koeajorata. Viimeksi, kaksi vuotta sitten oli koeajorata samassa kuin yleisön helikopterilennätykset. Eli täysin toivoton paikka ja vaarallinenkin. Mitään näköjään ei oltu opittu. Nimittäin sama konsepti toistui tänä vuonna.

Segwayn osastolla oli esillä Segway Villain, joka on Segwayn sportti-UTV. Päältäpäin ihan intresantin näköinen raaseri. CFMOTOn osastolla eniten kiinnostivat CFMOTOn UTV:t eli lavamalli UForce 600 ja raaseri ZForce 1000. UForce 600 näyttää uuden ohjaamokehityksen, mikä on CFMOTOn kohdalla selkeä harppaus kohti automaisempaa ohjaamoa eli istuimet ja ergonomia paranevat kokoajan. CFMOTO panostaa kovasti myös kilpailupuoleen ja ATV -puolella mukana myös CrossCountry -lajissa, jonka ensimmäinen osakilpailu pidetään Asikkalassa 28.5.

Ainakin perjantain käyntipäivän perusteella olisi kaikkien mönkijäosastojen sijoittaminen pääväylän varteen tuonut paremmin yleisöä. Nyt pääväylän varressa oli ainoastaan Can-Amin osasto ja siellä riitti kävijää ruuhkaksi asti. Sivummalla sijainneet Polaris, Segway ja CFMOTO kärsivät sijainnistaan syrjässä.

Autopuolella olisi odottanut MB-Mobilen rakentaman Jimnyn olevan esillä, mutta ei. Mitään varsinaisia uutuuksia ei ollut ellei nyt lasketa Toyota Land Cruiser J150 -pakuversiota, joka oli varsin siististi tehty.

Syyttä, vähän syrjemmässä olivat vanhat kuorma-autot ja työkoneet. Nykyajan laitteisiin verrattuna nuilla ajaneet tai vaikkapa suo-ojaa kaivaneet olivat oikeita tosimiehiä. Ja olihan se komian kuuloista, kun V8:lla varustettu Scanian T146 hörähti käyntiin.

Kokonaisuutena Maxpossa meni päivä, jos oli alasta kiinnostunut. Perjantaina sää suosi ja ruokaa sai mm. Eerolan näyttelytilasta ilmaiseksi (perinteistä grillimakkaraa ja perunasalaattia), järjestäjien toimesta sai korvausta vastaan broileria riisillä. Kahvia ja olutta oli tarjolla korvausta vastaan monestakin tuutista. Järjestäjien toimesta alueella kiersi Särkänniemestä lainattu juna, jonka kyytiin pääsi hyppäämään, jos kävelyltä halusi välttyä. Joten, ihan mielenkiintoinen päivä. Ja ennen kaikkea käymisen arvoinen.

WARNilta heavy-user vinssit autoihin

Kaikessa hiljaisuudessa Atlok Oy (WARNin tuotteiden maahantuoja) on aloittanut WARN Zeon Platinium -vinssien myynnin. Uusi sarja ensiesiteltiin SEMA-messuilla Las Vegasissa viime vuonna. Uudet Platinium -sarjan vinssit ovat ainakin ominaisuuksiltaan alansa huippua.ZEON_Platinum_Toyota_FJ_001-1024x683 Päällimmäisenä IP68 -suojausluokan suojaus eli täysin pölytiivis ja täysin vesitiivis 1 metrin syvyyteen.

Toinen iso asia on fiksu kaukosäädin. Siinä on ensinnäkin vedonvapautin, lisäksi kaukosäätämisestä näkee vinssille tulevan jännitteen ja vinssin moottorin lämpötilan. Mikä on erinomainen lisäys. Kaukosäädin kestänee kovaakin käyttöä.warn-zeon-platinum-winch Ulkonäöllisesti se tuo mieleen tämän ydinsodan ja Kobelcon kestävän Ericssonin R250sPro -kännykän. Tiedä sitten voiko WARNin kaukosäädintä käyttää vasarana niin kuin Ericssonin kännykkää. Kaukosäädintä voi ladata joko usb- tai tupakansytyttimen liitännän kautta. Täyteenlataus vie noin 90 minuuttia.

Kolmas ennennäkemätön on vinssissä olevat kaksi 12V jännitelähtöä, johon voi kytkeä esim. LED -apuvalot. 12V on tarkoitettu enintään 200W tehoisille laitteille. Näitäkin kahta lähtöä voi ohjata kaukosäätimestä. Warn on ilmoittanut nostaneessa moottorin tehoa ja samalla vaihteiston välityssuhde on saatu suhteeseen 162:1. Tyhjänä vaijeri tai naru kelautuu rummulle 13,4m/minuutissa vauhdilla.12_platinum Rummun kokoa on kasvatettu ollen nyt 80mm. Rumpu on alumiinia, mutta vahvistettu teräsholkilla. Niin kuin Zeon -malleissa vinssin solenoidiboksi on irroitettavissa, jolloin vinssin korkeus on 200mm versus solenoidi boxin kanssa 267mm. Vinssin pituus on noin 616mm ja leveys noin 182mm. Painoa löytyy esim. Zeon Platinium 10-S 34kg. Lyhenne S tarkoittaa, että vinssi varustettu Warnin Spydura -narulla, jonka vakiopituus on 30m.

Warn suosittelee auton akun kooksi vähintään 650CCA akkua. CCA arvohan on akun kylmäkäynnistysarvo eikä ole muutetavissa Ah arvoksi. Varta esim. suosittelee 650 CCA tilalle 65Ah akkua, kun taas Exide tarjoaa 70Ah akkua.hqdefault Kannattaa tarkistaa. WARN tarjoaa Zeon Platinium vinssejä kolmena eri mallina eli Zeon 10 Platinium, Zeon 10-S Platinium ja Zeon 12 Platinium. Numero tarkoittaa vetovoimaa Ibs -muodossa ja perässä oleva S tarkoittaa kyseessä olevan narulla varustettu malli, vaijeri tekee esim. Zeon 10 Platinium mallissa 10kg lisäpainon.

Niin ne hinnat.. köyhän ei kannata ostaa halpaa eli halvin malli Zeon 10 Platinium ohjehinta on 2 063,00e, muuten vastaava narumallin hinta on 2 397,00e ja 12000lbs maksaakin vaijerilla 2 250,00 euria. Warnin Platinium -vinssit ovat ns. hyllytavaraa. Se pieni miinus tulee siitä, että 24V versioita ei ole ainakaan vielä olemassa.  Kysellä voi jälleenmyyjäverkostolta tai suoraan maahantuojalta Atlok Oy. Tärkeät tiedot Atlokille… puhelin: 010 5484 300, sähköposti: info@atlok.fi ja nettisivut: www.atlok.fi.