Sähköautoilun ihanuutta?

Brittilehti Guardianissa oli juttu kun britti pariskunta oli ostanut uuden Porsche Taycan S:n ja kertoi ensimmäisestä kokemuksistaan sähköautolla. Taycanilla piti lähteä 200km päähän ja työpäivän päätteeksi Taycan ilmoitti virtaa riittävän 72km matkaan. No, onhan matkalla latauspisteitä. Onhan latauspisteitä, tosin kaikki kuusi ensimmäistä olivat out of order eli ei käytössä. Mittarin kyljessä oleva numeroon ei yleensä kukaan vastannut toisessa päivässä tai vastauspalvelu on toiminnassa arkipäivisin silloin ja silloin. Myöhemmin selvisi, että monet latauspisteet olivat olleet poissa käytössä useita viikkoja. Onneksi löytyi Porsche -dealer, jonka luona auto saatiin nopeaan lataukseen. Matkaan, joka vie fossiilipolttoaineella kulkevalla autolla noin 2½ tuntia meni nyt 9 tuntia. Eli nelinkertainen aika. Yleensä toimivan nopean toimivan latauspisteen huomasi kaukaa, koska sen edessä oli pitkä jono.

Takaisinpäin tullessa ei lataaminen myöskään onnistunut, joten hissuttelemalla kotiin päästiin. Virtaa oli kotipihassa jäljellä vielä 11%. Britannian Autoliiton eli AA:n puheenjohtaja toteaa parilla olleen harvinaisen epäonnistunut matka. Britanniassa on noin 11.600 latauspistettä, joista osa on ilmaisia. Ilmaiset ovat puolestaan hitaita latureita, jossa lataus vie pahimmillaan vajaan vuorokauden. Nopeissa latauspisteissä (n. 40-60min/80% lataus) on ongelmana on laitteiden kestävyys, joka on huono. Ylläpito taas maksaa. Britannian uusimmissa latauspiste kartoissa on merkintä, jos latauspiste ei ole käytössä. Ongelmana on vain pisteiden päivitys viive, joka ei paljon riemastuta sähköautoilijaa. Britanniassa ja myös Suomessa on ongelmana,että joka ketjulla on omat älypuhelin appsit ja maksutavat, järjestelmä on erittäin sekava kuluttajan kannalta, joka on tottunut siihen, että pankkikortti/seteli käy aina. Puhumattakaan, että lähtisi muualle Eurooppaan, sekamelska vain kasvaa. Englannissa ja myös meillä on latauspisteiden hintavertailu tehty hankalaksi (tarkoituksella?) sekavalla hinnoittelulla. Jo nyt voit mennä 50kWh latauspisteelle, jossa lataaminen tulee kalliimmaksi kuin saman matkan taittaminen bensa-autolla. Yleensä, mitä tehokkaampi laturi sitä kalliimpaa on lataaminen. Sähköautoilun esteenä on myös sekava pistoke standardi, nykyisin pitää olla kolme johtonippua takakontissa, jotta selviää. Brittien Autoliiton johtaja, joka on itse sähköautoilija, mukaan sähköauto sopii parhaiten niille, jotka käyttävät autoaan lyhyisiin työ/kauppa -matkoihin ja pystyvät lataamaan autonsa kotona. Pitemmät matkan on syytä tehdä jotenkin muuten.

Englannin suurin varaosaketju eli Kwik Fit teki tutkimuksen uuden auton ostoa harkitsevien autoilijoiden joukossa ja vain 8% harkitsi sähköauton ostamista seuraavana. Oston esteenä olivat infrastruktuurin puute (37%), lyhyt toimintamatka (35%), hinta (33%), kotona ei latausmahdollisuutta (30%) ja akkujen kestävyys/ vaihtokustannukset (26%). Mielenkiintoista oli myös, että 10% ei pitänyt sähköautoa sen ympäristöystävällisempänä kun nykyistä bensa/diesel -autoaan.

Kuvat: Guardian

 

SUV maastureiden “King” kilpailu kiristyy

Näin “ei koskaan varaa” merkillä ei voi kuin ihmetellä autotehtaiden nykysuuntausta tehdä maastokelpoisista autoista väkisinkin mahdollisimman nopeita radalla. Ohessa on lyhyesti esitelty tämän hetkinen kuuma lista, joka varmaan tulee muuttumaan kunhan Bugatti ja Bentley saavat omat SUV -maasturinsa valmiiksi. Tuli vain mieleen tämä oikeiden autolehtien Scandinavian Sports Car of the Year -valinta. Valinnassa ei kannattaisi ylenkatsoa näitä SUV -maastureita. Tai “maasturi” sana on totaalisen väärä ja samoin koko Sport Utility Vehicle, kun puhutaan näistä.

Porsche Cayenne Turbo S. Edelleen se kunkku. 4.8-litrainen V8 on varustettu kahdella turbolla, joka antaa 570hv ja muhkean 800Nm väännön. 0-100km/h pitäisi sujua 3.8 sekunnissa ja huippunopeus on 283km/h. Cayenne Turbo S pitää hallussaan myös erääksi mittapuuksi nousseen radan eli Nordschleifen SUV -maastureiden kierrosennätystä 7:59. Aika on hurja, sillä samalla ajalla löytyy Dodge Viper, Audi R8, Nissan GT-R33 jne..

Jeep Grand Cherokee SRT8 Hellcat. Paperilla Porschea vahvempi on Grand Cherokeen SRT -mallin tuleva huippuversio Hellcat. Kone on lainattu saman konsernin Dodge Charger Hellcatista. Kahdella IHI:n ahtimella varustettu 6.2 -litrainen Hemi V8 antaa uskomattomat 707hv ja 624Nm. 0-100km/h pitäisi sujua 3.7s ajassa ja huippunopeutta Jeep kerää karvan alle 300km/h eli 296km/h. Tuleekohan Euroopan myyntiin?

BMW X6 M ja X5 M. BMW uudisti juuri M-sarjalaisensa ja molempien nokalla hyrrää 4.4 –litrainen V8, varustettuna kahdella turbolla. Uusiksi teholuvuiksi on ilmoitettu 567hv/650Nm. 0-100km/h pitäisi taittua tasan 4.0 sekunnissa. Huippunopeus on rajoitettu 250km/h. On vain ajan kysymys milloin nähdään Nordschleifen radalla.

Mercedes-AMG GLE 63 4MATIC S. Uusi GLE korvaa nykyisen ML 63 AMG -mallin. Samalla AMG nostaminen itse nimeen tarkoittaa, että AMG on ottanut muutakin kuin konesuunnittelun itselleen. Perus AMG -versioita on vielä hieman terästetty, siitä tuo S -kirjaimen lisäys. Nokalla kirnuaa 5.5 -litrainen kahdella turbolla varustettu V8. Uudet teholukemat ovat 585hv ja 760Nm. 0-100km/h sujuu 4.2 sekunnissa ja huippunopeudeksi on rajoitettu 280km/h.

Mercedes-Benz G 65 AMG. G-sarjan tehoversion nokalla on kahdella turbolla varustettu 6.0 -litrainen V12. Tehoa mylly kirnuaa 612hv ja vääntöä tasan 1000Nm! 0-100km/h onnistuu 5.3 sekunnissa ja huippunopeus on rajoitettu 230km/h. AMG:n tehoversiossa on muuten maavaraa 21.1cm, mikä on paljon näissä nopeuksissa.

Range Rover Sport SVR. Range Roverin tehokkain malli on varustettu 5.0 -litraisella V8:lla, jota ryydittää Eatonin kaksoisahdin. Tehoja löytyy 550hv ja vääntöä 680Nm. Valmistaja on ilmoittanut 0-100km/h ajaksi 4.7 sekuntia ja huippunopeudeksi on rajoitettu 260km/h. Sport SVR on kiertänyt Nordschleifen aikaan 8:14. Rangen kanssa vastaava malli on tuleva Jaguar F-Pace, jossa käytetään pitkälti samaa tekniikkaa.