2015 Geneven autonäyttelyn uutuudet

Talven jälkeen Geneven autonäyttely on aina varma kevään merkki. Autonäyttelyhän pidetään maaliskuun 5-15 välisenä aikana Sveitsissä. Geneve on yksi niistä suurista, kun puhutaan autonäyttelyistä. Niinkuin aina, digitaalisessa maailmassa monet uutuudet “esitellään” joko tarkoituksella tai ilman “vahingossa” ennen autonäyttelyä. Autonäyttelyissä on autojen ohella esillä autoteollisuuden tila ja tulevaisuuden näkymät. Ainakin Venäjän kriisi painaa monia auton valmistajia. Venäjällä tehtaitaan ovat sulkeneet Ford ja Peugeot. Renault-Nissan on taas jäädyttänyt suunnitelmat Avtovazin (Lada) sulauttamiseksi osaksi konsernia. Sen sijaan Avtovaz laitettiin 15% säästökuurille. Toinen keskustelun aihe lienee Englannin ja EU:n tilanne. Englannin pääministeri David Cameron on luvannut järjestää kansanäänestyksen EU:ssa pysymisestä tai irrottautumisesta. Gallupeissa on ainakin vielä johdossa ei-EU:lle liike. Mikäli Englanti päättää erota EU:sta, se merkinnee myös autotehtaiden lähtöä johonkin EU maahan. Täytyy muistaa, että brittien omassa omistuksessa on vain ehkä promille maan autoteollisuudesta (Morgan, Noble, Bristol). Viisi suurta eli Toyota, Nissan, BMW (Mini, Rolls Royce), Honda, Tata (Jaguar/Land Rover) sekä pienimpänä VW (Bentley) ovat lähdössä saari valtakunnasta mikäli britit päättävät irrottautua EU:sta. Mutta politikointi sikseen…ohessa on tähän mennessä tietoon tulleet neliveto maailmaa koskettavat uutuudet. Yleinen tyyli näyttää olevan siirtyminen viirukeulaan. Pick-up rintaman vuoden 2015 uutuudet on jo käsitelty täällä.

Jeep

Jeep Wrangler Black Edition II – malli perustuu Wranglerin Sahara -malliin. Nimensä mukaisesti istuimet on verhoiltu nahkalla, valojen kehykset on maalattu mustaksi, mustat mallin tehdyt 18″ alumiinivanteet yms.. 

Black Edition II toimitetaan kolmiosaisella kovakatolla ja kangaskatolla. Moottorina ovat tutut eli Fiatilta tuleva 2,8 -litrainen 200hv/460Nm diesel tai Pentastarin V6 bensiini 284hv/347Nm. Suurempi ja parempi uutinen Jeep ihmisille lienee, että tuleva kokonaan uusi Wrangler (2017) tulee jäykillä akseleilla.

Jeep Renegade Hard Steel esittelee Renegadesta korotetun version, jonka ensiasennusrenkaina on BFGoodrichin All-Terrainit. Esittelymallissa on harjattu metallipinta ja saatavana on myös tyyliin sopiva traileri.

Land Rover

Brittiläinen paja Kahn Design on Mersun innoittamana julkaissut Defenderistä 6×6 -pyöräisen version Defender 110 SW 6×6 Flying Huntsman. Porttaaliakseleita ei ole, mutta nokalla on Chevyn LS3 -lohko. joka tuottaa 430hv. Jousitusta on vahvennettu ja akseleista löytyvät myös 100% lukot. Flying Huntsman on 150mm leveämpi kuin vakio Defender, niinpä myös takaovea on muutettu ja samoin etuovea on jatkettu helpomman kulkemisen toimessa. Etulasia pitää myös kolme pyyhintä puhtaana. Sisustus on tietysti uniikki. Mallia tullaan tekemään 4-5 kappaletta vuodessa.

Tehdas julkaisee tänä vuonna päättyvän Defender tuotannon kunniaksi kolme erikoisvarusteltua Defenderiä eli Heritage, Adventure ja Autobiography. Malleista on ollut jo lehden facebookissa juttua 9. tammikuuta.

Range Rover

Tärkempi uutuus tehtaan kannalta on varmasti Range Rover Evoquen avomuunnos, joka olisi tulossa myyntiin vuoden lopulla. Suuria muutoksia tekniikkaan ei ole uskottu tulevan, mutta uuden sarjan Ingenium -dieselit, joita esim. Discovery Sport käyttää ovat tulossa keulille. Evoque saa myös malliston huipulle kaikilla vempaimilla varustetun Autobiography -version.

SsangYong

Intialaisen Mahindran omistama korealaismerkki aloitti toisen maihinnousunsa Suomeen muutama kuukausi sitten. SsangYong laskee Euroopan menestyksen hyvin pitkälti uuden Tivolin varaan. Tivoli on tehty kovasti kilpailtuun SUV -luokkaan ja onneksi SsangYong on ottanut kokonaan uuden suunnan muotoilussaan. Tivolin kokoluokassa muotoilun avainsanana on “rytmi”, jota auton tulisi heijastaa. Jokatapauksessa, entisistä uskomattomista “muotoilututkielmista” on päästy eroon. Tivolin saa 1.6 -litraisella koneella joko dieselinä tai 125hv bensaversiona. Aisinilta peräisin oleva vaihteisto on 6-lovinen. Myös automaattivaihteisto on saatavilla. Tivolin saa joko etuvetoisena tai nelivetoisena. Silmään pisti varsin korkea varustetaso vakiona. SsangYongin mukaan pahimmat kilpailijat tulevat Nissan Juke, Renault Captur, Kia Soul -kokoluokasta.

Ford

Ford Edge, maailmanauto katumaasturi -luokkaan on jo tuotannossa USA:ssa. USA:n puolelle taitavat jäädä myös ne V6 -moottorit, tehoiltaan 280hv ja 315hv. Edge on kasvanut niin ulkomitoiltaan kuin sisämitoiltaankin. Akseliväli on 2,8 ja kokonaispituus on kasvanut 4,7metriin. Jenkeissä ainoa tarjottava vaihteisto on 6-lovinen automaatti. Euroopassa varmaan myydyin on diesel -versio manuaalivaihteistolla. Edgeen saa Fordin Intelligence AWD järjestelmän, joka on periaatteessa etuvetoinen, mutta tarvittaessa jakaa voimaa takapyörille 50/50 maksimissaan suhteessa. Varustepuolella Edge tarjoaa lähes kaiken…muuttuva ohjaustehostin, pesurilla varustetut kamerat, pysäköinti avustin, panoraamakatto jne…

Mercedes-Benz

4×4 puolella suurin uutuus on varmasti G 500 4×4² esittely. Mallista ei sen enempää, sillä se on jo käyty läpi täällä.

Dacia

Dacia viettää toisen tulemisensa 10-vuotisjuhlaa ja julkaisee Dusterista erikoisvarustellun Lauréate Prime mallin. Ainoa valittava väri on Cosmoc Blue. Alumiinivanteet ja ulkopeilien tumma metallisävytys näkyvät ulospäin. Sisällä on kaksivärinen verhoilu, väriteemaan sopivat matot, nahkainen ohjauspyörä, parannettu Navi -laitteisto, joka tottelee Applen Siri äänentunnistusta. Mielenkiintoista on nähdä onko Dusterin Dakar siviiliversio projekti missä vaiheessa…Senhän Renaultin johto jo kerran lupasi.

Renault

Nissanin ja Renaultin yhteistyö alkaa näkyä yhä selvemmin Renaultin mallistossa. Uusin on C-segmentin crossover Renault Kadjar on perinyt geenit Amerikan veljeltään, joka tunnetaan nimellä Nissan Rogue. Renault on vain saanut ranskalaiset pyöristetyt ja pehmeät muodot ex-Mazdan päämuotoilijalta Laurens van der Ackerilta. Tekniikka on pitkälti yhteistä puolestaan Nissan X-Trailin kanssa. Maavaraa Renaultin SUV tarjoaa 190mm ja etujättökulma on 18° ja takana 25°. Silti on todettava, että se maastokykyisin SUV -maasturi löytyy tässä perheessä Dacian mallistosta.

Huyndai

Huyndai palaa vanhoihin mallimerkintöihin ja ensimmäisenä IX35 muuttuu takaisin Tucsoniksi. Tucsonin osalta voidaan puhua kokonaan uudesta autosta ja Hyundai tavoitteesta nostaa rimaa yhtä astetta ylemmäksi. Kokonaan uusi atleettinen muotoilu, jota korostaa uudistettu kuusikulmainen etumaski. Tucsonissa esitelty etumaski tulee jatkossa uusien Huyndai -mallien tunnusmerkiksi. Sisätilojen muotoilu on annettu saksalaisten tehtäväksi ja erityisesti istuimiin on panostettu. Erityisesti on kiinnitetty reisitukeen, joka pitäisi nyt riittää. Istuimet saa myös tuuletettuina. Euro6 mukaisia moottoreita on viiden koneen paletti, kaksi 1.6-litraista bensiiniversiota (135hv-176hv) ja kolme dieseliä (115hv-184hv). Suomen tuotavien mallien moottorivalikoimaa ei ole vielä tiedossa. Huyndailta olisi tulossa “huhujen mukaan” mallistoon myös ns. kiristetty versio, jonka lyhenne Hyundailla olisi R. Ei sinänsä mikään mahdoton ajatus, onhan Huyndai ollut mukana WRC -sarjassa jo jonkin aikaa. Tucsonissa moottorin jatkeena on 7-lovinen automaatti tai 6-lovinen manuaali. Auton monitoiminäyttö tottelee Apple ja Android -puhelimia. Varustukseen kuuluu myös kaistanvahti, jarruassistentti, kuolleen kulman varoitin, takaskanneri ja kamerat…Hyundai ei paljastanut auton nelivetotekniikkaa vaan kysymykseen vastattiin leveällä hymyllä ja toivotettiin tervetulleeksi lehdistötilaisuuteen. Ennakkokaavailut ovat puhuneet Land Rover Discovery Sportin tapaisesta rakenteesta. Euroopassa myytävät Tucsonit valmistetaan Tsekeissä. Hyundai uudistuminen tarkoittaa myös sitä, että sisarmerkki Kia tuonee julkisuuteen tämän vuoden aikana uuden sukupolven Sportagen.

Suzuki

Vaikka Suzuki luopui USA:n markkinoista menee merkillä Euroopassa ihan kohtuullisesti lähinnä SX-4 mallin johdosta.

Jimnyn seuraaja?

Jimnyn seuraaja?

Genevessä esitellään ensimmäisen kerran Jimnyn korvaaja eli IM-4 nimellä kulkeva konsepti. Tarkoitus olisi korvata ikääntynyt Jimny vuoteen 2017 mennessä.