American Car Show 2018

Pitihän siellä käydä eli American Car Show 2018. Tänä vuonna ei ollut hirveitä ennakko-odotuksia ja tuskin olisi tullut lähdettyä ellei siellä olisi ollut Mad Moosen -osastoa, monen vuoden tauon jälkeen.

Mad Moosen ja Jeeppi -kerhon osastot olivat vierekkäin. Mad Moosen teemana oli vanhat kilpurit (sen olisi voinut jotenkin tuoda yleisöllekkin esiin) ja niinpä siellä oli näytillä veljekset Keinästen avo-Range, joka on käynyt läpi täydellisen entisöinnin ja palautettu samalla kisakuosiin. Eklundin Timpan sininen Toyota BJ, jolla on voitettu eniten Suomessa Off Road Trial -mestaruuksia ja kisoja, modified -luokassa. Auto on yhä ”as it was” kunnossa. Vieressä oli Parkkisen Harrin vai taitaapi nykyisin olla apukuski Birgit Vartiaisen omistuksessa oleva sateenkaari BJ. Popon Jeep, joka on myös näitä pystien keräilijöitä. Popohan ajoi menestyksekkäästi myös Ruotsin Trial -sarjaa, silloin 1990 -luvulla. Olihan siellä mukana original -luokan VALPia jne.. hyvä kattaus. Ingmanin Benkun Rangea, Lampisen Klasun UAZ:ia tai vaikkapa Ojanperän Comanchea, Aromäen Maken Volvoa…jäi hieman kaipaamaan. Ja onhan niitä paljonkin…Lisänä oli Latopellon military-Scania ja Keinäsen Harrin Land Rover 101 Forward Control, veikkaisin että ainoa Suomessa. Moottorina on Roverin V8, vaihde- ja jakolaatikko olivat Classic Rangesta, jatkuva neliveto, jarrut Series III 1ton, Salisburyn akselit, elliptiset lehtijouset…ensimmäiset autot toimitettiin Englannin armeijalle vuonna 1975 ja viimeisimmät palvelivat vielä NATO-operaatiossa Kosovossa. Land Rover 101 FC mallia ei myyty koskaan siviilikäyttöön uutena vaan kaikki markkinoilla olevat ovat joko Englannin armeijan tai NATOn huutokauppaan laittamia. Harrin auto on ollut Luxemburgin! armeijan käytössä. Siis kääpiövaltiolla on oma armeija! Siitä varmaa johtuu myös auton erinomainen kunto.

MIL-safareilla oli oma todella tyylikäs ja näyttävä autojen ympärille tehty lavastus. 10 pistettä.

Offiosastosta erillisenä oli Juvosen Land Rover Defender, automaattiaskilla. Tykkää, jos tuollaisesta tyylisuuntauksesta pitää. Työn jälki oli kyllä siistiä. Tuning -osastolla valitsi tämä Japanista ja USA:sta tullut chamber -villitys. Viimeistään sillä saadaan tuning -autosta ajokelvoton. Mutta chamber -villitys on in, kunnes tulee seuraava. Muutama rekka oli myös paikalla, choppereita, Indianin muhkeita pyöriä ja ainoa mönkijäosasto oli Quad Racingin crossimönkijä -osasto. Mikä oli piristävä poikkeus.

Kokonaisuutena jäi vähän väljähtäneen kaljan maku. Yleisöäkään ei ollut paljon. Monikaan näytteilleasettaja ei ollut nähnyt mitään vaivaa. Autot oli vain ajettu sisään maton päälle. Vastinetta lipun hinnalle? ei todellakaan ja sen American etuliiteen voisi pikkuhiljaa poistaa nimestä.