Jeep esittelee uusia konseptimalleja MOAB Eastern Jeep Safarilla

MOAB Eastern Jeep Safari ajetaan tänä vuonna 28.3 – 4.5 yhdeksän päiväisenä tapahtumana Utahin osavaltiossa MOABin autiomaassa. Lähin isoin kaupunki on Salt Lake City, josta on noin 3½ ajomatka MOABiin. Tapahtumassa ajetaan joka päivä yksi tai useampi reitti, joiden vaikeusaste on määritelty numeroin 1-10. Mukaan voi tulla minä päivänä vaan, kunhan on ennakkoilmoittautunut. Päivän safarimaksu on 50 dollaria per autokunta. Ja niin kuin Amerikan tyyliin kuuluu on joka reitillä omat nimensä Hells Revenge, Cliffhanger, Steel Bender, Escalator to Hell, Elephant Hill, Metal Masher, Hotel Rock, Top of the World…reittejä on yhteensä 30 kappaletta. MOAB Eastern Jeep Safari järjestetään nyt 49. kerran eli traditio on alkanut vuonna 1966. Nykyisellään se on yksi suurimpia Jeep tapahtumia jenkeissä, joka kerää tuhansia Jeeppejä. Muillakin merkeillä saa osallistua, mutta mutta…

MOAB Jeep Eastern Safarilla on tehdas vahvasti mukana ja tarkoitus on esitellä vuosittain uusia konseptimalleja. Malleilla ajetaan reitit läpi ja samalla kuulostellaan olisiko niistä jokin osa tai kokonaisuus saamassa hyväksyntää… Tänä vuonna on esillä kaiken kaikkiaan seitsemän eri konseptia.

Jeep Chief

Ensimmäisenä nostalgia muistoja herättävä Jeep Chief. Chief perustuu Unlimited Wranglerin rungolle, nostalgiaa herättävät maski, kromipuskurit, ajovalot (halogeenit), konepellin pokkaukset, helmasuojat, takavalot yms..Kattoa on chopattu 2″, joka antaa hienon vaikutelman. Moottorina konseptimallissa on Pentastarin V6, manuaaliaskilla, akseleina Dana 44 100% lukoin. Alustaa on korotettu 2″ ja iskareiksi on valittu FOXit. Chiefin sisustuksella on haettu Surffer -teemaa, mutta ainakin allekirjoittaneen mielestä Chief on enemmän tehty Off-Roadiin kun surffaus rannalle. Hienon näköinen peli, joka tuo muistoja mieleen.

Jeep JK2A Staff Car

Seuraavaksi on Jeep Military -konsepti eli Jeep JK2A Staff Car. Se on kunnianosoitus vanhoille military-Jeepeille. Staff Carin pohjana ollut Wrangler Rubicon on vanhennettu vuosikymmeniä taaksepäin. Vanhennus on erittäin onnistuneesti tehty ja siihen kuuluvat… teräsvanteet, canvas -katto, Sandstorm -väri, military -ajovalot, Firestonen 35″ NDT military -renkaat, sisältä löytää peltipintaa ja Sandstromin väristä kangasta niin kuin sen ajan Willys tyyliin kuului… muutoin on nykytekniikkaa eli 2″ korotettu alusta, FOX -iskarit, Dana 44 -akselit ja nokalla Wranglerista tuttu 3,6 -litrainen V6 manuaalivaihteistolla.

Jeep Wrangler Africa Concept

Afrikka -konseptin lähtöautona on ollut 4-ovinen Wrangler Unlimited. Taka-akselin jälkeen on lisätty sellaiset 30cm, jolla on saatu iso tavaratila ja Afrikan kuormajuhta look a likea. Sivusta muistuttaa 70-sarjan Land Cruiseria tai Series III 109 Land-Roveria? Erikoisuuksia on 90° asteen kulmaan avautuvat takaovet ja astinlaudat, jotka toimivat ovien mukaan. Ovea avattaessa astinlauta tulee rungosta ulos ja alaspäin, helpottaen näin kiipeämistä tuhdolle. Käytön jälkeen astinlauta menee rungon taakse piiloon. Moottorina on 2.8 -litrainen diesel, automaatilla. Renkaina ovat 17″ vanteilla 35″ BFGoodrich Mud Terrain KM2:set. Afrikka Desert Tan -väritys, kattoteline, Jerry-telineet, puskuri, vinssi ja sävy sävyyn maalatut vanteet kuuluvat asiaan.

Jeep Grand Cherokee Overland

Overland -konseptissa on katolla kahdelle sopiva teltta valmiiksi asennettuna. Edestä löytyy myös koko leveydeltä LED -valorivistö. Lokasuojia on avarrettu, jotta isommat renkaat (BFGoodrich All Terrain) saataisiin alle. Alustassa on panssarointia sekä sivusta löytyvät helmasuojat. Warnin vinssi on integroitu etupuskuriin ja vetopisteitä vahvennettu. Moottorina 3.0 litrainen diesel, jonka perässä on 8-lovinen Torqueflight automaatti. Grand Cherokee on varustettu ilmajousituksella, jonka normaalinosto on +1″. Ilmapusseilla olevalla Jeepillä mennään nyt ensimmäistä kertaa MOABiin. Tarkoitus on testata ilmapussien käyttäytymistä ja kestävyyttä maastossa.

Jeep Cherokee Canyon Trail

Hyvin vakio Cherokee Trailhawk. Katolta löytyy polkupyörien kuljettamiseen sopiva kattoteline, sisustusta on koristeltu MOAB ja Jeep Performance Parts logoin. Alusta on panssaroitu vahvemmin ja helmaputket lisätty. Ainoa väri on Desert Tan. Korotusta autosta löytyy 1½” ja renkaiksi on valittu BFGoodrichin All Terrainit. Nokalla on tuttu nelisylinterin ja 2,4 -litrainen Tigershark -sarjan moottori, jonka perässä 9 -lovinen automaatti. Nelivedosta huolehtii Jeep Active Drive Lock varustettuna alennusvaihteistolla ja taka-akselin 100% lukolla (mekaanisesti toimiva lukko!). Varsin toimiva paketti. Amerikkalainen Four Wheeler -lehti valitsi muuten Jeep Cherokeen vuoden maasturiksi.

Jeep Renegade Desert Hawk

Renagade Desert Hawk on aika puhdas Renegade Trailhawk. Trailhawkiin verrattuna on alustan panssarointia parannettu ja sivussa on vahvat kylkiputket. Sisustuksessa on päädytty nahkaverhoiluun. Värinä on Desert Tan ja MOAB:n kartta löytyy konepellistä ja muutenkin on pidetty huolta, että muistaa istuvansa Jeepissä. Moottorina on 2.4 -litrainen Tigershark ja 9-lovinen automaatti. Nelivedosta huolehtii Jeep Active Drive Low -järjestelmä. Eli nelivedon saa kiinteäksi ja samalla välityksiä tiputetaan 20:1. Active Drive Low järjestelmän mukana tulee myös Selec-Trac valintaan ”Rock” -asento ja alamäkihidastin.

Jeep Wrangler Red Rock Responder

Wrangleriin perustuva Red Rock Responder on vaikeisiin olosuhteisiin tehty huolto/tukiauto. Pelastustarpeisto on sijoitettu sivuille omiin lokerikkoihinsa ja lavalta löytyy sitten vielä säilytyslaatikot. Mukana löytyy hi-lifteistä, ensiapulaukuista, Snap-Onin työkaluista aina paineilmakompressoriin. Mukana tulevan välineistön lista on pitkä ja kattava. . Wranglerissa on +4″ korotus, pyöränaukkoja on muuteltu, jotta 37″ BFGoodrichin Mud Terrain KM2 beadlockeilla mahtuvat pyörimään. Iskunvaimennuksesta huolehtivat FOXin iskarit ja akseleina ovat lukolliset Dana 60 5.38 välityksin. Alusta on panssaroitu ja sivusta löytyvät suojaraudat. Etu ja -takapuskurit on valmistettu teräksestä ja vinssinä on Warn. Moottorina se tuttu Pentastarin V6. Mikähän laitos meillä hankkisi ensimmäisen?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *